lueskelin tuolla juttuja unihalvauksista, deliriumista, kuumehoureista, huumekokeiluista jne. ja ajattelin että näille ns. selityksen omaaville hallusinaatioille voisi laittaa pystyyn ihan oman ketjun.
pidin muutaman kuukauden taukoa fluoksetiinin syömisestä ja kun alotin sen uudestaan ni näkökentän äärilaidassa alkoi lennellä kärpäsiä ja muita hyönteisiä. vessan tuuletuskanavasta kuulin ampiaisten surinaa keskellä talvea. osasin heti yhdistää tän lääkitykseeni ja kaverilla on ollu saman lääkkeen kanssa aluksi samoja oireita, näki myös kärpäsiä lentelemässä. kun niihin kärpäsiin tarkensi katseen ni ne katosi mut pitkänkin aikaa saattoivat pörräillä ja syöksyillä ilmassa silmänurkassa.
tätä jatkui parista viikosta kuukauteen kunnes oireet katosi.
lisäksi olen muutaman kerran nähnyt ns. happofläsäreitä vaikken mitään kemikaaleja tai sieniä ole syönyt vuosiin. jotkut kuvioidut tapetit, matot ja kankaat alkaa aaltoilla ja tietynsävyiset värit alkaa hehkua ja erottua taustasta. näissä en sinällään ole kokenut olevan mitään pelottavaa, lähinnä ihastelen ja ihmettelen ja toivon ettei ne katoaisi heti ku räpäytän silmiä.
hallusinaatiot
hallusinaatiot
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
-
Damien
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5194
- Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
- Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
- Viesti:
Re: hallusinaatiot
Itte näen tosi väsyneenä pieniä liikkuvia varjoja ihan näkökentän laidalla.
Paras kokemus kuitenkin oli inttiaikaan.
Sain leirillä pahoja paleltumia ja minut lähetettiin sairaalaan.Sain sitten veksin ylilääkäriltä
sairaalasukat(käsiin) ja valiumia että saisin nukuttua.
Perkeleethän pamahtivat juuri vessareissulla päähän ja kun sain itseni hoiperreltua takaisin
sänkyyn, aloin kuulla tyynyn takaa kuiskauksia.
En nyt muista mitä ne sanoivat tai sainko niistä edes niin paljon selvää mutta se oli aivan
helvetin pelottavaa.Loput napit lensivät iloisesti roskikseen.

"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Re: hallusinaatiot
Itse koin vastaavaa muutamia vuosia sitten sairaalassa, olin loukkaantunut aika pahasti ja kipulääkkeeksi osastolla sain Oxanest:ia tiputuksen yhteydessä suoneen.esmes- kirjoitti: lisäksi olen muutaman kerran nähnyt ns. happofläsäreitä vaikken mitään kemikaaleja tai sieniä ole syönyt vuosiin. jotkut kuvioidut tapetit, matot ja kankaat alkaa aaltoilla ja tietynsävyiset värit alkaa hehkua ja erottua taustasta. näissä en sinällään ole kokenut olevan mitään pelottavaa, lähinnä ihastelen ja ihmettelen ja toivon ettei ne katoaisi heti ku räpäytän silmiä.
Hetken päästä alkoi seinät valumaan, ja kattolamput kiemurtelemaan. Sairaanhoitajien puhe muuttui kuin hidastetuksi mölinäksi ja samoin ne näyttivät kuin olisivat hyytelöä.
Jännäksi tilanteen teki minullakin se, etten kyllä pelännyt sitä tunnetta, koin olevani kokoajan ihan järjissäni, mutta silti samalla aivan pihalla.
Mutta aivan selkeät muistikuvatki siitä minulle jäi.
"Yöperho on koteloitunut"
Re: hallusinaatiot
Minulle tulee about kerran vuodessa ns. unihalvauskohtaus. Aluksi näen yleensä unta siitä, että joku tulee ryminällä huoneeseen ovesta ja jää sängyn viereen seisomaan. Sitten herään täysin hereille ja olen ikään kuin halvaantunut, en pysty liikkumaan tavalliseen tapaan. Luulen, että unenaikainen liikkumaton tila on tässä ikäänkuin vielä päällä. Minulla on myös tunne, että sängyn vieressä on jokin paha olento tai vastaava.
Unihalvaus päättyy kun väkisillä pakottaa jonkun kohdan ruumistaan liikkumaan, tämän saa tapahtumaan aika nopeastikkin jos tahtoo. Kun jonkun kohdan saa liikkeelle, alkaa kroppa pelaamaan normaaliin tapaan. Joskus nuorena näitä hieman säikkyi, mutta nykyään nämä lähinnä piristää.

Aluksi todista, miten Anneli Auer aviomiehensä murhasi ja vasta kun tässä olet onnistunut, todista, että paikalla ei ollut ulkopuolista tekijää.
Korvatesti => Kuuletko videossa miehen huutavan 1:56 "OLEE!" vai naisen huutavan "KUOLE!"?
Korvatesti => Kuuletko videossa miehen huutavan 1:56 "OLEE!" vai naisen huutavan "KUOLE!"?
Re: hallusinaatiot
Mulla on sellainen sairaus, joka ajoittain aiheuttaa hallusinaatioita.
Joskus esim. olen kuullut kaikki ympärillä olevat äänet kovempaa kuin ne ovat, niin kovaa että on tehnyt kipeää. Lisäksi just kans kaikkea sivusilmä-kamaa, pisteitä ja "ohi" vilahtavia värillisiä alueita jne. Joskus otti päähän, miksi pitääkin olla tällaista mutta tosiaan, kaikkeen tottuu.
Joskus esim. olen kuullut kaikki ympärillä olevat äänet kovempaa kuin ne ovat, niin kovaa että on tehnyt kipeää. Lisäksi just kans kaikkea sivusilmä-kamaa, pisteitä ja "ohi" vilahtavia värillisiä alueita jne. Joskus otti päähän, miksi pitääkin olla tällaista mutta tosiaan, kaikkeen tottuu.
-
Damien
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5194
- Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
- Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
- Viesti:
Re: hallusinaatiot
Minulle muuten tulee sama, tosin vain silloin kun kuume nousee lähemmäs 40 tai yli.Seea kirjoitti:Joskus esim. olen kuullut kaikki ympärillä olevat äänet kovempaa kuin ne ovat, niin kovaa että on tehnyt kipeää.
Todella inhottavaa kun ei voi kuunnella välillä edes hiljaista puhetta.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
-
rosamarine
- Adrian Monk
- Viestit: 2644
- Liittynyt: Ma Huhti 30, 2007 10:03 am
Re: hallusinaatiot
Minäkin olen lueskellut tuolla huuhaalla sitä unihalvaus ketjua, ja mietin, että mulla on myös ollut jotain tällaisia kokemuksia.esmes- kirjoitti:lisäksi olen muutaman kerran nähnyt ns. happofläsäreitä vaikken mitään kemikaaleja tai sieniä ole syönyt vuosiin. jotkut kuvioidut tapetit, matot ja kankaat alkaa aaltoilla ja tietynsävyiset värit alkaa hehkua ja erottua taustasta. näissä en sinällään ole kokenut olevan mitään pelottavaa, lähinnä ihastelen ja ihmettelen ja toivon ettei ne katoaisi heti ku räpäytän silmiä.
Kerrot tässä, että tapetti saattaa alkaa aaltoilemaan tai tietynväriset värit hehkumaan. Mulla on ihan sama juttu. Varsinkin joskus töissä kun katsoin sälekaihtimia, alkoivat ne jotenkin elämään siinä silmässä, onko tämä siis hallusinaatiota? Väsynyt olen varmaan ollutkin.
Usein kuumeessa myös seinät elää ja maa keikkuu alla.
En ole eläissäni syönyt minkäänlaisia psyyke tai rauhoittavia lääkkeitä ja yleensä saatan tippua jo puolikkaasta panadolistakin, viinaa en voi ottaa yhtään edes reseptivapaiden särkylääkkeiden kanssa tai oksennus lentää, eli olisiko nämä tämänlaatuiset hallusinaatiot jotenkin silmässä?
Mulla ei ole myöskään silmälaseja, silmissä näkö on siis hyvä. Mutta tällaisia näköharhoja olen kokenut.
Joskus 10 vuotta sitten koin ihmeellisiä uniharhoja. Eräs ystäväni (miespuolinen) tuli paljon uniini ja saatoin havahtua, että tämä kaveri istui sängynlaidallani ja jutteli mulle. Saatoimme yön aikana jutella yhtä ja toista ja tämä ilmiö oli päällä koko sen ajan, kun opiskelimme samalla luokalla.
Olemme edelleen hyvin läheisiä, mutta tällaiset uniharhat loppuivat kun opiskelut loppuivat.
Huomasin myös joskus häpeäväni sitä, että nukuin alasti ja en yhtään tiennyt, milloin tämä kaveri ilmestyy juttelemaan mun sängynlaidalle (hmm...kuulostaa perwolta
Itse ajattelin, että ne olisivat jotain valveunia, kun vietimme niin paljon aikaa toistemme kanssa, mutta nyt olen ajatellut muuta, kun olen lukenut näitä kokemuksia, mitä muillakin on.
Että tällasia harhoja
A winner listens, a loser just waits until it is their turn to talk...
Re: hallusinaatiot
Oli pakko vielä tulla jakamaan kokemuksia.
Vuosi sitten syksyllä, kun olin aikas huonokuntoinen, näin ja kuulin kaikenlaista hassua ja vähemmän hassua.
"Seurassani" oli yhdessä vaiheessa usein noin 4-vuotias tyttö, jonka kanssa asioita ihmeteltiin. Meni hetki, ennen kuin sain tietää (= mulle kerrottiin..), ettei tyttöä ole olemassa.
Tupakoiva kun olen, usein myös savu teki tepposet syksyn pimeässä kaupungissa muodostumalla milloin ihmishahmoksi, milloin auton valoiksi.
Tuona aikana oli myös hyvin yleistä tunne siitä, että kohta näen harhoja. Ihan just nurkan takaa kävelee joku, jota ei ole olemassa. Se oli vielä ikävämpi tunne minusta, kuin itse harhojen näkeminen..

unihalvauksessa mullekin on tullu sellasia tuntemuksia että huoneessa olisi joku mun lisäkseni. kuuluu lattian narinaa, hengitystä ja joku saattaa tarttua käteen kiinni tai painaa kämmenensä mun rintakehän päälle. yhden kerran oon jopa nähny varsinaisen ihmishahmon yöllä seisomassa ovensuussa, kasvoja ei näkyny, mut sillä oli päällä sellanen vyötärömittainen vaakatikkauksin koristeltu tummansininen toppatakki. nousin ylös sängystä ja painin tän hahmon kanssa, huusin et "kuka oot, mitä teet täällä, painu ulos". pienen matsin jälkeen tyyppi lähtikin ja mä jatkoin unia.. oli kyllä outo juttu. sit kun sen jälkeen luin vielä täältä juttua helsinkiläisestä tiirikkaraiskaajasta ni alko mietityttää ihan tosissaan. tätä hahmoa ei ole tuon episodin jälkeen kuitenkaan näkyny.
tuohon aikaan oli elämässä normaalia enempi stressiä ja nukuin muutenkin levottomasti (puhuin unissani, putoilin sängystä jne. mitä en normaalisti tee, oon hyvin sikeäuninen). aivot todennäkösesti stressin vuoksi toimivat astetta mutkikkaammin eikä rentoutuminen ole niin helppoa kuin yleensä.
tuohon aikaan oli elämässä normaalia enempi stressiä ja nukuin muutenkin levottomasti (puhuin unissani, putoilin sängystä jne. mitä en normaalisti tee, oon hyvin sikeäuninen). aivot todennäkösesti stressin vuoksi toimivat astetta mutkikkaammin eikä rentoutuminen ole niin helppoa kuin yleensä.
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
Re: hallusinaatiot
Minulla on ollut unihalvaus kahdesti.
Ensimmäisellä kerralla makasin sängyssä nokosilla kun henkilö, jonka kanssa silloin asuin, avasi reippaasti huoneen oven ja tuli sängyn viereen ja sanoi: "Nukutko sinä? Et sinä oikeasti nuku!" Ja minua alkoi hymyilyttää mutten pystynyt hymyilemään tai muutenkaan liikkumaan ja tämä henkilö jatkoi :" Lopeta! Sinä et nuku oikeasti. Nyt lopeta tuo teeskentely." Ja minä vain makaan ja hymyilen sisäisesti mutta olen ulkoisesti aivan halvaantunut.
Toinen kerta oli vähän pelottavampi.
Olin nukkumassa sängyssäni kun kuulin räpellystä ovelta. Joku on tulossa sisään!
Enkä pysty liikkumaan! Sitten jotenkin näkemättä tajuan, että suuri,musta,karvainen olento tulee sisään. Ja se mitä seuraavaksi tajuan on todella pelottavaa: se on äiti! (Kylminpinä talvina äitini käyttää mustaa turkkia) Ja pöydillä on likaisia astioita! Sitten heräsin ja olin huojentunut mutta mietin kuitenkin vielä hetken, että onhan se aivan varmaa ettei äidilläni ole asuntooni avainta, siis aivan, aivan varmaa...

- VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Re: hallusinaatiot
Olen kolme kertaa herännyt tuhottoman kirkkaaseen valoon, sellaiseen laserkynän tapaiseen, joka loistaa suoraan silmiini. Kun avaan silmät, valopiste lähtee liikkeelle ja kulkee pitkin seinä ja kattoja, kunnes katoaa.
Viimeisin tapaus oli parin viikon takaa, jolloin punainen yksinäinen valopallo oli muuttunut kolmeksi oranssiksi, jotka olivat kiinni jonkinlaisessa lasilevyssä. Levy oli noin 30 sentin päässä kasvoistani ja lähti nousemaan, kun avasin silmäni.
Samanlaisen valoilmiön voi muuten nähdä esimerkisi jossakin X-Filesin jaksossa. Unihalvauksesta tuskin on kyse, sillä en ole tuntenut minkäänlaista kauhua tai mitään, seurannut vain mielenkiinnolla tuota valoa. Ufopuolelta taas en ole löytänyt samankaltaisia kokemuksia, vaikkakin jos jonkinlaista valoa ihmiset ovat öisin seuranneetkin.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.