Sannan surma - Mikkeli 2009

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Mat-Lock
Jack Bauer
Viestit: 910
Liittynyt: La Syys 20, 2008 11:15 am

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Mat-Lock »

mineraalimies kirjoitti:Edellämainittuja ei edelleenkään tutkittaisi henkirikoksena, eikös poliisi jo tiedottanut että epäilee rikosta asiassa.
Poliisi pyrkii yleensä tutkimaan kovimman mahdollisen nimikkeen mukaan. Vaikka kuolemantuottamus näyttäisi hyvin todennäköiseltä, saatetaan silti tutkia tappona. Se että poliisi neuvotteli syyttäjän kanssa nimikkeestä viittaa kyllä vahvasti siihen, että kuolemantuottamukseksi lopulta menee.
Nosey
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 109
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 6:32 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Nosey »

lost kirjoitti:Mä olen kehitellyt sellaista teoriaa, että Sanna olisi jo siellä ravintolassa huumattu jotenkin, esim. juuri jollain tyrmäystipoilla. Sitten Sanna hypännyt kavereiden kanssa taksiin ja kaverit jääneet matkan varrella pois ajatellen, että kyllä Sanna pärjää hyvin kotiin. Taksissa Sanna on saattanut olla jo niin sekaisin, että on antanut aivan väärän osoitteen ja siis jäänyt pois aivan jossain muualla kuin pitäisi. Sitten tuo aine mitä Sannan juomaan kenties sekoitettiin olisi alkanut vaikuttaa oikein kunnolla ja ei- toivotulla tavalla ja Sanna on kuollut. Tässä tapauksessa tietenkin sen takia epäiltäisiin taksikuskia, koska tämä on Sannan viimeiseksi nähnyt ja voinut olla huumaajakin.
Sinänsä hyvä teoria, että se selittäisi kaukaisen sijainnin Sannan kotoa yksinkertaisesti. Nimittäin ystäväni käyttäytyi kerran juuri noin saatuaan jotain ylimääräistä juomaansa. Oli häntä lähdetty viemään kotiin, mutta mukana olleet eivät tienneet varmaksi, missä tuttavani asuu. Ja tuttavanihan antoi täysin olemattoman osoitteen.

Tosin aineen laatu ja määrä onkin sitten mysteeri, että mitä pitää olla, että kuolemaksi olisi. Voisi tässä tapauksessa olematon ooite, pienet unet ja selällään oksennus ollakin ihan loistoteoria...
Mat-Lock kirjoitti: Poliisi pyrkii yleensä tutkimaan kovimman mahdollisen nimikkeen mukaan. Vaikka kuolemantuottamus näyttäisi hyvin todennäköiseltä, saatetaan silti tutkia tappona. Se että poliisi neuvotteli syyttäjän kanssa nimikkeestä viittaa kyllä vahvasti siihen, että kuolemantuottamukseksi lopulta menee.
Hyvä huomio. Neuvotellessa se poliisi ja syyttäjä tuskin tulisivat tarttuneeksi tarvittua lievempään rikosnimikkeeseen ensimmäisenä, eli vähän kuin "varman päälle". Puolustushan tekee kaikkensa saadakseen sitä sitten alaspäin...
Uteliaisuus tuo hitaasti, mutta varmasti uutta näkemystä - (Ilkka Luoma)
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Jos Sanna olisi esittämäni teorian mukaan poistunut taksista omasta tahdosta aivan väärässä paikassa, olisi myös ymmärrettävää tuo, että taksikuski on heti ilmoituksen kuultuaan ottanut itse poliisiin yhteyttä, kuten kerrottiin.

Se minä tapausta tutkitaan taas voi liittyä siihen, ettei Sannalla yleensä ole tapana trhdä noin ja läheiset ja kaikki mahdolliset on kertonut ettei olisi ikinä noussut pois taksista ties missä tai juonut itseään niin humalaan, että niin olisi voinut käydä.
Ja kas, siltä pohjalta epäillään, että syyllinen on taksikuski.

Mutta syy todellakin voi olla tyrmäystipoissa. Ja tyttö käyttäytynyt täysin tapojensa vastaisesti.

Ja onhan kuski ensin voinut käskeä Sannan ulos oksentamaan ja tyttö sitten kiukkuisena käskenyt taksin pois. Ei kukaan kauheasti halua vieraan tuijottavan vieressä pahoinvointia.
Mutta millä taksikuski pystyy todistamaan, että asiakas halusi jäädä sinne? Ei millään. Paljon luonnollisempi selitys olisi se, että kuski on jättänyt asiakkaan.
Nuotio & Äreät Tiput
Tiridoll
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: To Loka 01, 2009 10:05 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Tiridoll »

Jos uhri olisi oksentanut selällään maatessaan/sammuneena, niin tuskin se antaisi aihetta epäillä rikosta? En myöskään usko tyrmäystippoihin.
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Mutta kylmään voi kuolla ihan sammumalla.
Ymmärtääkseni hypotermia ei edes 'satu', vaan tajunta heikkenee vähitellen.

Tuolloin on ollut yölämpö lähellä nollaa. Sellaiseen jättäminen tiedottomassa tilassa on rikos. Mutta sellaiseen jääminen itse on itsemurha. Vaikka ei sitä kuntonsa takia ymmärtäisikään.
Nuotio & Äreät Tiput
aniko
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: To Kesä 18, 2009 10:52 pm
Paikkakunta: Gamla Motown

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja aniko »

Tyrmäystipoista sen verran, että vaikka Sanna mainitaan pienikokoiseksi, niin kaikkia itse tietämiäni aineita jotka tarkoitukseen soveltuisivat pitäisi tappavan annoksen aikaansaamikseksi annostella niin paljon (useita grammoja), että se ei juomaan lisäämällä huomaamatta onnistuisi. Tosin siinä tapauksessa että Sanna söi esim. mielialaan vaikuttavia lääkkeitä jo itse, niin mahdollinen yhteisvaikutus ja vielä vaikutus alkoholin kanssa on joidenkin aineiden kohdalla jo mahdollisesti tappava. Mutta tämä selviää varmasti vasta toksikologian tuloksista, tai Sannan lääkäri tietänee.

Sen sijaan toissijaisesti tappava vaikutus eli esim. sammuminen ja oksennukseen tukehtuminen toki onnistuu vähemmälläkin, onnistuuhan se pelkällä alkoholillakin. Ongelma tässä teoriassa tulee lähinnä siitä, että lähes kaikki näistä aineista alkavat vaikuttaa nopeasti, alle puolessa tunnissa. Missä on siis tämä huumaaja, hänenhän olisi järjen mukaan pitänyt änkeä Sannan kanssa samaan taksiin? (näinhän se taktiikka aina menee) Ehkä hän änkikin? Miksi taksikuski sitten pidätettiin?

Taksikuski on voinut heittää Sannan ulos autosta ja näin Sannaan on jäänyt jälkiä, ja onhan tämäkin rikos, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita että hän olisi syyllistynyt siihen rikokseen josta häntä epäillään. Nyt pitäisi sekin tietää että onko Sanna itse kävellyt tuonne pusikkoon vai onko hänet tuotu (tämän poliisi varmasti on nähnyt paikan päällä jälkiä tutkimalla). Jos kävellyt, taitaa kallistua kuolemantuottamuksen puolelle. Jos tuotu, niin sitten vaihtoehdot osoittavat siihen suuntaan että jotain muutakin on vielä tapahtunut.
piupali
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: Ke Syys 30, 2009 10:09 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja piupali »

aniko kirjoitti:Missä on siis tämä huumaaja, hänenhän olisi järjen mukaan pitänyt änkeä Sannan kanssa samaan taksiin? (näinhän se taktiikka aina menee) Ehkä hän änkikin? Miksi taksikuski sitten pidätettiin?
Tai sitten huumaaja on katsonut Sannan nousevan taksiin ja ajatellut tilaisuutensa menneen sen myötä. (ellei siis ole änkenyt Sannan kanssa samaan taksiin.) Jos tarkoituksena huumaajalla oli saada Sanna sekaisin ja kävelemään yksin?
aniko
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: To Kesä 18, 2009 10:52 pm
Paikkakunta: Gamla Motown

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja aniko »

Huumaaja ei yleensä jätä uhriaan yksin vaan päinvastoin pyrkii liimautumaan muka-avuliaana seuraan, muuten riski siitä että uhri soittaa jollekin, tai joku muu huomaa yksinäisen uhrin ja tulee oikeasti apuun tms. kasvaa. Sekavassa tilassa ihminen varmaan juuri nimenomaan pyrkii taksiin, eikä siinä vaiheessa mahikset ole mitenkään menneet, päinvastoin. "Joo mä asun tuolla (jossain kaukana), mutta ei mulla oo kiire, viedään neidit ensin.. Niin me oltiikin tän kanssa menossa samaan suuntaan, oho onkos vähän huono olo, annas mä autan.." Nojoo, vähän tyhmä saa olla taksikuskikin jos tuohon menee, mutta noin esimerkkinä.
mineraalimies
Lauri Hanhivaara
Viestit: 137
Liittynyt: Su Syys 07, 2008 8:41 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja mineraalimies »

Mä en usko "tyrmäystippoihin" noin ylipäätäänkään, enkä usko niiden liittyvän tähänkään tapaukseen. Onpa lähipiiristäkin henkilöt selitelleet saaneensa tyrmäystippoja, mutta taustat tietäen kyse on ollut omasta holtittomasta alkoholinkäytöstä.

Sanna oli tutussa kaveriporukassa, joten olisi myös erittäin huono valinta. Sitä vain ihmettelen että eikö kavereilla ole ollut tapana pitää huolta toisistaan.
piupali
Armas Tammelin
Viestit: 79
Liittynyt: Ke Syys 30, 2009 10:09 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja piupali »

Olen myös miettinyt miksi Sanna yleensä oli sulkemisajan jälkeen yksin liikenteessä jos kaveriporukalla olivat kuitenkin kapakassa. Ellei sitten kaverit ole pihalla katsoneet että Sanna on päässyt taksiin ja ajatelleet että pääsee turvallisesti kotiin..?
aniko
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: To Kesä 18, 2009 10:52 pm
Paikkakunta: Gamla Motown

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja aniko »

Hmm, no ei tyrmäystippoihin tarvitse uskoa, kyllä on ilman uskomistakin olemassa aineita, jotka liukenevat helposti ja nopeasti veden ja alkoholin sekoitukseen, ovat värittömiä, ja usein myös maultaan neutraaleja. Nämä aineet aiheuttavat keskushermostolaman. Kuten olen aiemmin maininnut on myös pikatestejä joilla näitä aineita voi juomista etsiä, Suomesta en vain tiedä mistä saisi, yhden automaatin kerran näin jossain kuppilassa.

Ja kyllä toki yleisin tyrmäystippa on se itse alkoholi, mutta kokenut alkoholinkäyttäjä ei kuitenkaan ihan helposti mene sellaiseen tilaan mitä tyrmäystipasta aiheutuu, eli lasi juomaa --> puolen tunnin päästä täysin avuton, pahimmillaan.
mineraalimies
Lauri Hanhivaara
Viestit: 137
Liittynyt: Su Syys 07, 2008 8:41 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja mineraalimies »

Vaikka näistä tyrmäystipoista liikkuu vaikka minkälaista tarinaa se on outoa että yhtään todistettavaa tapausta ei ainakaan minun tiedossa ole. Urbaanilegenda enemmänkin.
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Damien »

mineraalimies kirjoitti:Vaikka näistä tyrmäystipoista liikkuu vaikka minkälaista tarinaa se on outoa että yhtään todistettavaa tapausta ei ainakaan minun tiedossa ole. Urbaanilegenda enemmänkin.
Juu ja taitaa olla nyt jo kolmas kerta ketjussa mutta laitetaan nyt vielä:
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... /10/965516
Eli mahdollista noiden käyttö toki on, joskin varmaan äärimmäisen harvinaista,
ainakin Suomessa.
Täälläkin muutama on kertonut noita saaneensa tai tietävät kertoa tuttunsa saaneen mutta
kas kummaa, minkään näköisiin tutkimuksiin asian tiimoilta ei ole vaivauduttu. 8)
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
soad
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 6:24 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja soad »

Tiridoll kirjoitti:
Jostain muistan minäkin lukeneeni, että epäilty olisi ollut työvuorossa 03-11.30.
Ite kuulin tän toiselta taksikuskilta..eikös ne jo lehessäkin kirjottanu et jatko työvuoronsa loppuun?
aniko
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: To Kesä 18, 2009 10:52 pm
Paikkakunta: Gamla Motown

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja aniko »

Toisaalta, soveltuvien aineiden hankkiminen sinänsä on melko yksinkertaista sellaiselle henkilölle, joka tietää mitä hakea. Eli jos tyrmäystippoja haluaisi joku käyttää niin se ei olisi sinänsä ongelmallista (valitan kolmannen kerran sitä että Suomessa niiltä ei edes voi suojatua testiliuskojen avulla). Osa ei ehkä hakeudu tutkimuksiin koska tietäisivät jäävänsä kiinni sitten jostain muusta siinä itse ohella (laittomat aineet viihdekäytössä, alaikäisyys..) tai ei yksinkertaisesti tule mieleen että aineita voisi verestä testata, jos ei muuten ole joutunut rikoksen kohteeksi. Tai jos joutuu ryöstön kohteeksi perjantaina tai lauantaina, jaksaa ehkä vaivautua tekemään itse ilmoituksen vasta maanantaina, jolloin onkin jo myöhäistä.

En sitä toki kiellä etteikö moni typerästi syyttäisi tyrmäystippoja omista kännisekoiluistaan.
Vastaa Viestiin