Tulilahti 1959 (ketju 1)

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Anyone
Lauri Hanhivaara
Viestit: 147
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 11:15 am

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja Anyone »

Scythe kirjoitti:Vai oli Tulilahdella kaksi samannimistä miestä. Melkoinen sattuma kun ottaa huomioon ettei siellä ollut paljon asukkaitakaan. T.S.K:n voi tässä yhteydessä unohtaa, kyseessä on T.U.K., jota kuulusteltiin Tulilahden murhiin liittyen. U=Uolevi.

Tulilahdella asuneet ovat varmasti tunteneet hyvin toisensa ja toistensa tekemiset.

Anyone: Mitä mielikuvia L:n veljeksistä?
No sinäpä sen sanoit. Todella yllätyin että tiesit nimen noin nopeasti. Minäkin olen sitä mieltä että voidaan unohtaa TSK pois keskustelusta. Kaikki arvaavat kuitenkin näiden kahden henkilön sukulaissuhteen.

L:n pojista muistan vähemmän sillä he eivät liikkuneet "kylän raitilla" kuten siellä silloin snaottiin. Heillä oli hyvä maine, jos nyt niin voi sanoa. Normaaleja nuoria miehiä jotka asuivat äitinsä kanssa ihan niin kuin TUK:kin. Kasvaneet yhdessä, leikkineet yhdessä, TUK ja L:n pojat olivat kuin veljeksiä ja tietääkseni ei L:n perheessä myöskään ollut isäntää. TUK oli levoton ja rauhaton eikä hän kai oikein pysynyt missään työssä kovin kauaa. Tuskinpa hänkään koskaan oli tekemisissä poliisien kanssa.
atmosphere
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: La Elo 22, 2009 1:23 pm

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja atmosphere »

Ravadas kirjoitti:Hydrogenium postasi mielenkiintoisen kuvan noista Einen ja Riitan löytyneistä tavaroista. Kuvasta näkyy selvästi, että tavaroita ei ole ”vain” viskattu maastoon, vaan ne on huolellisesti aseteltu paikoilleen. Ne on levitelty mahdollisimman selvästi esiin. Tarkoitus on ilmiselvästi ollut se, että ne näkyisivät mahdollisimman kauas – ja että ne löydettäisiin.

Tässä on tietysti kaksi vaihtoehtoa:
-Murhaaja on vienyt tavarat paikalle pian murhan jälkeen – viimeistään katoamisilmoituksen julkistamisen jälkeen - ja tarkoitus on vetää poliisin mielenkiinto pois Tulilahden suunnasta.
-Tavarat on viety paikalle vasta keväällä, jolloin tarkoitus on ollut estää Holmströmin tuomitseminen murhasta. Tällöin ne on voinut viedä paikalle joko murhaaja tai hänen apurinsa.
Joo, sokea reettakin huomaa, että tavarat on tarkoituksella jätetty löydettäviksi. Palaisin Scythen taannoiseen loistopostaukseen, jossa kerrottiin, että "kamat alkoivat polttaa" käsissä ja niistä oli hankkiuduttava eroon. Mutta: koskapa kyseessä oli(vat) harvinaisen kylmäverinen tekijä(t), niin tässäkin vaiheessa lavastusta jatkettiin. Lienee selvää, että tekijä(t) oliva(t) selvillä RH:n pidätyksestä ja epäillyistä liikkeistä surmien jälkeen Varkauteen, tällä yritettiin tätä linjaa jatkaa.

Missään tapauksessa en usko, että tarkoituksena oli estää RH:n tuomitseminen; päinvastoin. Olen taannoin esittänyt, että RH:n pidätys on ollut oikeille syyllisille (puhun monikossa) sekä helpotus että uhka. Helpotus, koska nyt on kuvaan sopiva tekijä kiinni. Uhka siksi, etteivät oikeat syylliset voineet tietää, mitä RH oli nähnyt ja kertonut...ei ne elokuun vaihteen yöt niin häävin pimeitä ole Heinävedellä. On siinä tekijöillä mahtanut olla kilin tunteet, kun on varmasti selvinnyt, että RH on ollut paikalla ja ties vaikka ihan lähietäisyydellä väijynyt koko tapahtuman - en paremmin sano.

Palaisin vielä RH:n kuulusteluissa "kovasti painottamaan" seikkaan rannassa piipahtaneessa ja näkemästään tummapukuisesta miehestä. Kuka oli tämä mies? "Toinen tekijöistä" tiedustelemassa tilannetta ja tuokkospoikia? Eikö salapari törmännyt mieheen polulla? Mitä RH-parka yritti kuulusteluissa sanoa "painottaessaan kovasti asiaa"? Miksi RH:llä ei yritetty tunnistuttaa jengiä, oikeesti?
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5685
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Se on tuollaisissa pienillä paikkakunnilla sattuneissa tragediossa paha juttu, kun porukoilla saattaa olla kaunaa naapuriaan, tai sukulaistaan kohtaan, jolloin on otollista istuttaa huhun siemen ravinteikkaaseen maahan.

Jos jollain on maapuriaan kohtaan jotian hampaan kolossa, niin mikäpä sen mukavampi olisi, kuin tehdä tuosta tyypistä murhaaja ja näin ollen tehdä kurjan elämä vieläkin kurjemmksi.

Näin on käynyt Kyllikin surman kohdalla, kuin myös Tulilahdessa ja Bodomilla.

Itse olen sitä mieltä, ettei Holmströn ollut surmaaja, vaan kyllä tässä tapauksessa surmaaja/t löytyvät sieltä omista nurkista.

Sitä kuitenkin ihmettelen, miksi tutkimuksia ei ole jatkettu ja niitä muutamia tyyppejä pistetty kunnon "mankeliin" , sekä kuulusteltu juttu selväksi, sillä eiköhän tuokin tapaus ole rikosoikeudellisesti jo vanhentunut, sillä ei kait nykyoikeuslaitos missään tapauksessa pidä törkeintäkään hengenriistoa murhaan verrattavana julmuutena, vaan helläkätisenä tappona. Jos toinen on kaatunut puukkoon 68 kertaa, niin ei siinä ole ollut mitään julmaa, vai mitä mieltä olette?
strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Hessu52 kirjoitti:Se on tuollaisissa pienillä paikkakunnilla sattuneissa tragediossa paha juttu, kun porukoilla saattaa olla kaunaa naapuriaan, tai sukulaistaan kohtaan, jolloin on otollista istuttaa huhun siemen ravinteikkaaseen maahan.

Jos jollain on maapuriaan kohtaan jotian hampaan kolossa, niin mikäpä sen mukavampi olisi, kuin tehdä tuosta tyypistä murhaaja ja näin ollen tehdä kurjan elämä vieläkin kurjemmksi.

Näin on käynyt Kyllikin surman kohdalla, kuin myös Tulilahdessa ja Bodomilla.

Itse olen sitä mieltä, ettei Holmströn ollut surmaaja, vaan kyllä tässä tapauksessa surmaaja/t löytyvät sieltä omista nurkista.

Sitä kuitenkin ihmettelen, miksi tutkimuksia ei ole jatkettu ja niitä muutamia tyyppejä pistetty kunnon "mankeliin" , sekä kuulusteltu juttu selväksi, sillä eiköhän tuokin tapaus ole rikosoikeudellisesti jo vanhentunut, sillä ei kait nykyoikeuslaitos missään tapauksessa pidä törkeintäkään hengenriistoa murhaan verrattavana julmuutena, vaan helläkätisenä tappona. Jos toinen on kaatunut puukkoon 68 kertaa, niin ei siinä ole ollut mitään julmaa, vai mitä mieltä olette?
Hessulta hyviä huomioita ja olen pitkälti samaa mieltä. Syy siihen miksei näitä lähellä asuvia paikkakuntalaisia otettu sen tiukempaan syyniin, on varmastikin se, että tutkijoilta katosi Holmströmin löytymisen myötä objektiivisuus. Kyllikki Saari ja Elli Immo jäivät selvittämättä, joten Tulilahdella ei saanut käydä samoin. Täytyi löytää joku metsäläinen, jolla ei ollut alibia ja joka käyttäytyi kummallisesti. Eräät poliisit, joiden kanssa olen keskustellut ovat olleet täysin samaa mieltä asiasta. He uskovat myös, että tekijä tuli läheltä.

Olen sitä mieltä, että "pyhästä kolminaisuudesta" Kyllikki Saaren juttu näyttää eniten murhalta. Siinä on havaittavissa tiettyä suunnitelmallisuutta ja julmuutta. Tulilahti ja Bodom ovat kiikunkaakun. Se riippuu hieman tekijästä ja hänen motiiveistaan. Jos Gustafsson oli Bodomin tekijä, on kyse tällöin pikaistuksissa tehdystä taposta, ei harkitusta murhasta. Mutta taas Gyllströmin kohdalla asia voisi olla päinvastainen. Uskon että Tulilahden teotkin olivat loppujen lopuksi murhia, niiden raakuuden ja julmuuden vuoksi.
Hydrogenium
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 117
Liittynyt: To Loka 22, 2009 10:15 pm

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja Hydrogenium »

atmosphere kirjoitti:
Ravadas kirjoitti:Hydrogenium postasi mielenkiintoisen kuvan noista Einen ja Riitan löytyneistä tavaroista. Kuvasta näkyy selvästi, että tavaroita ei ole ”vain” viskattu maastoon, vaan ne on huolellisesti aseteltu paikoilleen. Ne on levitelty mahdollisimman selvästi esiin. Tarkoitus on ilmiselvästi ollut se, että ne näkyisivät mahdollisimman kauas – ja että ne löydettäisiin.

Tässä on tietysti kaksi vaihtoehtoa:
-Murhaaja on vienyt tavarat paikalle pian murhan jälkeen – viimeistään katoamisilmoituksen julkistamisen jälkeen - ja tarkoitus on vetää poliisin mielenkiinto pois Tulilahden suunnasta.
-Tavarat on viety paikalle vasta keväällä, jolloin tarkoitus on ollut estää Holmströmin tuomitseminen murhasta. Tällöin ne on voinut viedä paikalle joko murhaaja tai hänen apurinsa.
Joo, sokea reettakin huomaa, että tavarat on tarkoituksella jätetty löydettäviksi. Palaisin Scythen taannoiseen loistopostaukseen, jossa kerrottiin, että "kamat alkoivat polttaa" käsissä ja niistä oli hankkiuduttava eroon. Mutta: koskapa kyseessä oli(vat) harvinaisen kylmäverinen tekijä(t), niin tässäkin vaiheessa lavastusta jatkettiin. Lienee selvää, että tekijä(t) oliva(t) selvillä RH:n pidätyksestä ja epäillyistä liikkeistä surmien jälkeen Varkauteen, tällä yritettiin tätä linjaa jatkaa.
_________________________________
Kyllä sokean reetan pitäis huomata että tavarat on riisuttu päältä ja kengät jaloista löytöpaikalla..
Kengät ovat jääneet niille sijoilleen riisumisen jälkeen. Hellehatut on otettu päistä ja laitettu maahan jne.
Olen tutkinut noita kenkä-ja hattukuvia ja tullut siihen tulokseen että ne tavarat ovat olleet löytöpaikassaan talven yli. (Huom! kuvat joissa tavarat ovat tutkintapöydällä.)

Sitten kysymys Anyonelle että tiedätkö tai tunsitko paikkakunnalta miehiä nimeltään August Laine ja Matti Ovaskainen? Nimittäin minua ihmetyttää eräs seikka joka ei voi pitää paikkaansa että muka tuohilippopojat olisivat tehneet kyseiset lipot murhapaikalla ennen murhia.
Tuohi ei irtoa enää oikeinhyvin koivuista heinäkuun lopulla ja etenkin nimien kirjoittaminen lippoihin ei onnistu heti koska ne tuohet ovat senverran märkiä ettei kynät niihin mitään jälkeä tee.

Ihmettelen suuresti sitäkin että Pelkonen ja Ruuskanen olisivat menneet seuraavana aamuna pelkästään niitä tuohilippoja hakemaan tytöiltä pois, mutta leirintäalue olikin aivan autio ja tyhjä.
Hmmm. Ajatellaanpa tätä asiaa hiukan.

Kuva 1 Suomen Kuvalehti numero 29 16.7.1960
Kuva
strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Hydrogenium kirjoitti: Kyllä sokean reetan pitäis huomata että tavarat on riisuttu päältä ja kengät jaloista löytöpaikalla..
Kengät ovat jääneet niille sijoilleen riisumisen jälkeen. Hellehatut on otettu päistä ja laitettu maahan jne.
Olen tutkinut noita kenkä-ja hattukuvia ja tullut siihen tulokseen että ne tavarat ovat olleet löytöpaikassaan talven yli. (Huom! kuvat joissa tavarat ovat tutkintapöydällä.)

Sitten kysymys Anyonelle että tiedätkö tai tunsitko paikkakunnalta miehiä nimeltään August Laine ja Matti Ovaskainen? Nimittäin minua ihmetyttää eräs seikka joka ei voi pitää paikkaansa että muka tuohilippopojat olisivat tehneet kyseiset lipot murhapaikalla ennen murhia.
Tuohi ei irtoa enää oikeinhyvin koivuista heinäkuun lopulla ja etenkin nimien kirjoittaminen lippoihin ei onnistu heti koska ne tuohet ovat senverran märkiä ettei kynät niihin mitään jälkeä tee.

Ihmettelen suuresti sitäkin että Pelkonen ja Ruuskanen olisivat menneet seuraavana aamuna pelkästään niitä tuohilippoja hakemaan tytöiltä pois, mutta leirintäalue olikin aivan autio ja tyhjä.
Hmmm. Ajatellaanpa tätä asiaa hiukan.

Kuva 1 Suomen Kuvalehti numero 29 16.7.1960
Kuva

Kovin varma tunnut olevan asiasta pelkästää noiden kuvien perusteella. Kuitenkin ihmiset, jotka ovat nähneet nuo kamat ihan "livenä" (aikalaislehdistö) ovat kertoneet, että ne olivat kuin pakasta vedetyt.

En allekirjoita väitteitäsi tuohen irtoamisesta. Koivut ovat sikäli yksilöllisiä, että toisista se tuohi irtoaa helposti ja toisista "ei kirveelläkään". Kyllä vielä heinäkuullakin saa tuohta irti koivusta. Tulilahden tuohet olivat sitä paitsi peräisin kaadetusta koivusta, ei siis elävästä.
Ravadas
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: Ma Elo 03, 2009 5:26 pm

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja Ravadas »

Minua eniten hämmästytti tuossa tyttöjen tavaroiden "maastokuvassa" se, että hatut olivat pysyneet niin hyvin paikallaan. Kastuneet vaatteet pysynevät aika hyvinkin niillä sijoilla mihin ne jätetään, mutta luulisi että tuuli olisi jossain vaiheessa tarttunut noihin olkihattuihin ja lennättänyt niitä vähän syrjään, tai edes kumoon. Ainakaan kuvasta ei voi erottaa mitään painoa niiden päällä.

Noista tuokkospojista... Se ensimmäinen tuohilippo oli tehty tuohesta, jota oli nuotion vieressä, toista varten tuohta piti hakea lisää - kuten strangelove sanoi - kaatuneesta koivusta.
Jos nyt oikein muistan, pojat eivät tulleet suinkaan aamulla takaisin. Ainoastaan toinen heistä tuli takaisin moottoripyörällä, mutta se tapahtui vasta illalla, työpäivän jälkeen. Ensimmäinen henkilö, joka havaitsi leiripaikan tyhjäksi, oli muistaakseni nimeltään Aili Kauhanen, hän meni puoliltapäivin rantaan uimaan.
Hydrogenium
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 117
Liittynyt: To Loka 22, 2009 10:15 pm

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja Hydrogenium »

Tässä vielä kenkäkuva.
Kyllä siitä jo näkee että kengät ovat olleet talven maastossa.
Kuva
atmosphere
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: La Elo 22, 2009 1:23 pm

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja atmosphere »

Miten sen tuosta kuvasta päättelee?

Noh, ei nyt välttämättä talven yli, mutta jostakin lumien sulamisen tienoosta ehkä. Tai vaikka talvenkin yli, mutta pointti on siinä, että murhaaja(t) vei(vät) ne sinne.

Mielenkiintoinen pointti: tavaroita on ollut varmaankin hankala viedä julkisilla kulkupeleillä, erityisesti hatut näyttävät kookkailta.

Mikähän idea on ollut jemmata nämä tavarat, kun muut kätkettiin? Siinähän on ollut suunnaton riski.
Hydrogenium
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 117
Liittynyt: To Loka 22, 2009 10:15 pm

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja Hydrogenium »

atmosphere kirjoitti:Miten sen tuosta kuvasta päättelee?

Noh, ei nyt välttämättä talven yli, mutta jostakin lumien sulamisen tienoosta ehkä. Tai vaikka talvenkin yli, mutta pointti on siinä, että murhaaja(t) vei(vät) ne sinne.

Mielenkiintoinen pointti: tavaroita on ollut varmaankin hankala viedä julkisilla kulkupeleillä, erityisesti hatut näyttävät kookkailta.

Mikähän idea on ollut jemmata nämä tavarat, kun muut kätkettiin? Siinähän on ollut suunnaton riski.
Sitä minäkin olen ihmetellyt että miksi nämä hellehatut, sortsit, kengät, telttapussit ym on murhaaja(t) ovat ottaneet mukaansa. Miksi eivät piilottaneet tavaroita jo leirintäalueelle niinkuin muutkin tavarat.

Minulle ei tule mieleen muuta mahdollisuutta kuin se että murhaajat pakenivat murhapaikalta seuraavana aamuna pukeutuneina noihin vaatteisiin ja hellehatut päässä ajoivat polkupyörillään kotiinsa.
Useat silminnäkijäthän näkivät tyttöjen poistuvan leirintäalueelta ja ajelevan Varkauteen päin 28.7.1959
Leirintäalueen lähellä asunut rouva Linnea kauhanen vakuutti moneen kertaan poliiseille että tytöt
lähtivät polkemaan Varkauteen 28.päivä heinäkuuta.
Tuossa paikassa missä nämä tavarat olivat murhaajat vaihtoivat omat vaatteensa jotka olivat telttapusseissa päälleen.

Murhien motiivikin on aivan epäselvä.
Kenellä oli syytä murhata tytöt ja haudata ne suohautaan?
Tulee mieleen sekin että kun edellisenä viikonvaihteena oli ollut valtava hulina Heinäveden kunnan leirintäalueella tulilahdessa kun kylillä oli ollut uskonnolliset juhlat joissa oli ollut 5000 ihmistä ja lisäksi oli ollut samaan aikaan kolmen pitäjän urheilukilpailut(lehtitieto),että olisiko joiltakin kyläläisiltä palanut pinna yöllä? Leiriytymiset loppui vähiin tämän murhatapauksen jälkeen ja leirintäaluekin jäi pikkuhiljaan unholaan.
strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Tässä on nyt mietitty syitä siihen, miksi tavarat vietiin metsään. Yksi mahdollisuus voisi olla sekin, että todelliset tekijät tunsivat jonkinlaista syyllisyyttä ja tunnontuskaa Runar Holmströmin vangitsemisen johdosta. Olisihan telkien takana ollut täysin syytön mies kärsimässä teosta jota ei edes tehnyt. Tekijät eivät tietenkään halunneet paljastua, mutta halusivat antaa merkin siitä, että väärä mies on vangittuna. Tämä on yksi mahdollisuus.
atmosphere
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: La Elo 22, 2009 1:23 pm

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja atmosphere »

Kyllähän pitää paatunut olla, ettei tuollaisesta omatunto kolkuttaisi...varsinkin, jos teot on tehty "puoliksi hätäännyksissä" eli hommat on lähteneet lapasesta. Nykytekniikalla homma olisi selvitetty heti - ei kahta sanaa.

Pohtia voi todella sitä, miksi tavarat vietiin metsään näytille, eikä vähin äänin hävitetty. Hyviä vaihtoehtoja on täällä esitetty. Joku ehkä jossain vieläkin tietää totuuden.
Hydrogenium
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 117
Liittynyt: To Loka 22, 2009 10:15 pm

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja Hydrogenium »

atmosphere kirjoitti:Kyllähän pitää paatunut olla, ettei tuollaisesta omatunto kolkuttaisi...varsinkin, jos teot on tehty "puoliksi hätäännyksissä" eli hommat on lähteneet lapasesta. Nykytekniikalla homma olisi selvitetty heti - ei kahta sanaa.

Pohtia voi todella sitä, miksi tavarat vietiin metsään näytille, eikä vähin äänin hävitetty. Hyviä vaihtoehtoja on täällä esitetty. Joku ehkä jossain vieläkin tietää totuuden.
Oikeassa olet siinä että paatunutta porukkaa on murhaaja/murhaajat olleet.
Laitan vielä tähän hautajuttua että saamme paremman kuvan murhaajien sielunelämästä.

Aikaisemmin kirjoitin jo että hauta oli kaivettu itä-länsi suuntaan yöllä ja aivan oikeaoppisesti jopa kristinuskon sääntöjen mukaan.
Tästä ei ilmene että oliko uhrien päät länteen päin.

Tämä on faktatietoa joistakin virallisista tutkimuspöytäkirjoista :

Ruumiit olivat haudassa siten, että molempien päät olivat samaan suuntaan. Alimmaisena oli Riitta Pakkasen ruumis, joka oli oikealla kyljellään, jalat koukussa polvista ja lonkista, jalkapohjat kiinni haudan päässä ja pää miltei haudan puolivälin kohdalla, leuka rinnassa kiinni ja oikean käden olkavarret pään alla. Ruumiilla oli vaatteet yllään.
Eine Nyyssösen ruumis oli selällään haudan toisessa päässä niin, että jalat reisistä asti olivat Pakkasen ruumiin päällä. Niska oli haudan päätä vasten niin, että pää oli hautaan painettaessa taipunut ja leuka painunut voimakkaasti rintaa vasten. Ruumis oli alaston, mutta oli ruumiin päälle asetettu peitoksi Eine Nyyssöselle kuuluneita vaatekappaleita, jotka olivat kuin kiireessä ja väkivaltaisesti päältä otettuja. Näissä ei havaittu viilto tai pistoreikiä. Ruumiiden asennot ja se, että ne olivat tiukasti kiinni toisissaan ylösnostettaessa, viittasivat siihen, että ruumiit on ilmeisesti polkemalla täytynyt ahtaa hautaan.

Uhrien kuvatkin minulla olisi, Uhrit haudan reunalla, mutta en tiedä voiko niitä tänne laittaa?
Kukahan vois antaa siihen luvan?
Hydrogenium
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 117
Liittynyt: To Loka 22, 2009 10:15 pm

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja Hydrogenium »

Löysinhän minä vielä tämän laajan syytekirjelmän.

UUSI-SUOMI

US 9.6.60

Laaja syytekirjelmä

Mikkelin lääninpoliisitarkastaja V i l j o L a a k s o n e n oli syytekirjelmässään keskittynyt kaikkiaan kahdeksaan kohtaan, jotka koskivat neitosten matkaa, heidän surmaamistapaansa, heitä seurailleen mopedimiehen edesottamuksia sekä syytetty Holmströmin omia kertomuksia. Tiiviydestään huolimatta syytekirjelmässä oli toistakymmentä liuskaa. Heinäveden kihlakunnanoikeudelle osoitettu kirjelmä on kokonaisuudessaan seuraava:

Heinäkuun 18. päivänä 1959 lähtivät Jyväskylän kaupungista olevat sairaanhoito-oppilas Eine Maria Nyyssönen ja toimistoapulainen Riitta Aulikki Pakkanen polkupyöräretkelle kotikaupungistaan Itä-Suomeen. Tyttöjen oli määrä palata matkaltaan viimeistään 3.8.1959. Kun heitä ei sanottuun päivään mennessä ei kuitenkaan ollut saapunut kotiinsa, teki Eine Nyyssösen äiti Aino Nyyssönen tyttöjen katoamisesta ilmoituksen Jyväskylän rikospoliisiosastoon.

Ilmoituksen johdosta suoritettiin poliisin toimesta etsiskelyjä ja tutkimuksia Polvijärven ja Pieksämäen välisellä maantieosuudella. Kun poliisille tehtyjen ilmoitusten perusteella voitiin pitää varmana, että tytöt oli heinäkuun 27. päivän iltana nähty Tulilahden leirialueella Heinävedellä, suoritettiin 21. päivänä elokuuta 1959 poliisin toimesta maastoetsintä Tulilahden ja ympäristön tutkimiseksi. Puolentoista tunnin etsinnän jälkeen löytyivät tyttöjen ruumiit haudattuina suohautaan, joka sijaitsi noin 200 metrin päässä varsinaiselta leirialueelta Tulilahden pohjan jatkona olevalla suoalueella. Haudan päälle oli kasattu eri mittaisia kuivia, suolta tai järvenpohjasta kerättyjä pohjapuita sekä oksaisia karahkoita. Näiden väliin oli pystytetty noin metrin mittaisia kuusen ja männyn taimia niin, että maaston pinta näytti koskemattomalta eikä eronnut ympäristöstään. Pystyyn asetettujen taimien päät todettiin teräaseella leikatuiksi. Itse haudan peittona oli kahdeksan miltei samansuuruista suorakaiteen tai neliön muotoista suoturvetta pintakerros päällepäin asetettuna ja jokaisessa turpeessa kaikki sivut kuin lapiolla leikatut. Haudan muoto oli ojamainen, pituudeltaan 2,8 metriä, leveydeltään 35-50 senttimetriä ja syvyydeltään 50-30-25 senttimetriä. Ruumiit olivat haudassa siten, että molempien päät olivat samaan suuntaan. Alimmaisena oli Riitta Pakkasen ruumis, joka oli oikealla kyljellään, jalat koukussa polvista ja lonkista, jalkapohjat kiinni haudan päässä ja pää miltei haudan puolivälin kohdalla, leuka rinnassa kiinni ja oikean käden olkavarret pään alla. Ruumiilla oli vaatteet yllään. Eine Nyyssösen ruumis oli selällään haudan toisessa päässä niin, että jalat reisistä asti olivat Pakkasen ruumiin päällä. Niska oli haudan päätä vasten niin, että pää oli hautaan painettaessa taipunut ja leuka painunut voimakkaasti rintaa vasten. Ruumis oli alaston, mutta oli ruumiin päälle asetettu peitoksi Eine Nyyssöselle kuuluneita vaatekappaleita, jotka olivat kuin kiireessä ja väkivaltaisesti päältä otettuja. Näissä ei havaittu viilto tai pistoreikiä. Ruumiiden asennot ja se, että ne olivat tiukasti kiinni toisissaan ylösnostettaessa, viittasivat siihen, että ruumiit on ilmeisesti polkemalla täytynyt ahtaa hautaan.

Maastoetsintää jatkettaessa löydettiin vielä kätköpaikka, joka sijaitsi noin 95 metrin päässä hautapaikasta etelään päin metsässä, kasvillisuuden suojaaman kiven vieressä. Sinne oli kätketty Nyyssöselle ja Pakkaselle kuuluneet retkeilyvarusteet ja asetettu sammalpeite päälle sekä pystytetty kaksi noin metrin korkuista teräaseella leikattua kuusentainta naa-

mioksi. Etsintöjä jatkettaessa löytyivät muun muassa 4. päivänä syyskuuta 1959 tyttöjen polkupyörät keskeltä Tulilahtea noin 130 metrin päässä leirilaiturista. Polkupyörien ilmarenkaat olivat tyhjät ja niiden venttiilitapit löysytetyt.

Löytöjen johdosta tähän mennessä suoritetuissa tutkimuksissa katson käyneen selville seuraavaa:

Tyttöjä kuristettu, lyöty ja
haavoitettu teräaseella

Eine Maria Nyyssösen ruumiinavauksessa on todettu, että hänen ruumiissaan oli vasemman lapaluun alakärjen ja selkärangan välissä vasemman keuhkon alalohkoon ulottuva teräaseen aiheuttama haava ja rintaontelossa runsaasti osaksi hyytynyttä verta. Haava oli saatu Nyyssösen vielä eläessä. Oikeassa kainalossa 3-4 kylkiluun välissä oli niinikään teräaseen aiheuttama syvä haava, joka ei kuitenkaan ollut ulottunut keuhkopussiin saakka. Vasemman reiden sisäsivussa, reiden puolivälissä oli 1 x 3 sm suuruinen ihonalainen kudokseen ulottuva epätasareunainen haava, joka oli todennäköisesti tylpän aseen aiheuttama ja eläessä saatu. Kaulassa molemmin puolin kilpirustoa oli ihossa ja ihon alla verenvuotoja sekä henkitorvessa vähän veristä limaista eritettä, joka viittasi siihen, että Nyyssöstä oli puristettu kurkusta hänen vielä elossa ollessaan. Muita väkivallan merkkejä ei ruumiissa huomattu. Eine Maria Nyyssönen oli kuollut teräaseen vasempaan keuhkoon tekemän haavan aiheuttamaan verenvuotoon.

Riitta Aulikki Pakkasen ruumiinavauksessa on todettu hänen ruumiissaan olleen rintakehän alueella useita teräaseen aiheuttamia haavoja, joista oikealla puolella oleva oli ulottunut keuhkopussiin saakka vioittamatta kuitenkaan keuhkoa, mutta katkaissut viidennen kylkiluun ja aiheuttanut verenvuodon keuhkopussiin. Haava oli syntynyt Pakkasen vielä eläessä. Näitä haavoja vastaavissa paikoissa oli vaatteissa reikiä ja veritahroja. Päässä vasemman ohimoluun kohdalla ja takaraivossa oli tylpän aseen aiheuttamia haavoja ja lukuisia luunmurtumia sekä aivoainetta valunut ulos. Muita väkivallan merkkejä ei ruumiissa huomattu. Riitta Aulikki Pakkanen oli kuollut näihin päässä ja takaraivossa oleviin vammoihin. Ruumiinavauslöytöjen perusteella ei kuitenkaan voitu päätellä kumpaako, terävää vai tylppää asetta oli ennen käytetty.

Matkareitti

Tyttöjen on todettu Jyväskylästä lähtönsä jälkeen viettäneen ensimmäisen, siis 18.-19.7.1959 välisen yön Naarajärven leirialu-eella ja täältä jatkaneen matkaansa. Rantasalmella he olivat pyöräilleet Punkaharjun leirialueelle, jossa he olivat yöpyneet 22.-23.7.1959 vastaiset yöt. Matkaa he olivat jatkaneet Savonlinnaan ja matkustaneet kello 11.00 lähteneellä Orivesi II laivalla Joensuuhun, jonne laiva oli saapunut kello 20.30. Joensuussa he olivat yöpyneet kaupungin leirialueella ja lähteneet seuraavana päivänä eli siis 24.7.1959 iltapäivällä Kolille, jonne olivat saapuneet noin kello 23.00. Kolilla he olivat viipyneet kaksi yötä ja lähteneet sunnuntaina 26.7.1959 ajamaan Kolilta Polvijärvelle, jonne olivat saapuneet noin kello 19.00 ja majoittuneet Aune Juntusen omistamaan matkustajakotiin. Maanantaina 27.7.1959 he olivat lähteneet mainitusta matkustajakodista puolenpäivän aikaan ja ajaneet Heinävedelle reittiä Sotkuma-Käsämän lossi-Liperin kirkonkylä-Onkisalmen lossi-Vihtari-Heinäveden kirkonkylä ja saapuneet noin kello 20.00 aikaan Tulilahden leirialueelle, jossa heidät oli tavattu elossa olevina vielä noin kello 23.00 aikaan.

Mopedimies mukana
Joensuusta lähtien

Sinisellä mopedilla ajavan miehen on todettu seurailleen Eine Nyyssöstä ja Riitta Pakkasta ainakin Joensuusta lähtien. Mopedimies on havaittu tyttöjen tuntumassa muun muassa Joensuun-Juuan maantien varrella Kontiolahden Varparannalla 24.7.1959 noin kello 19.00, samana päivänä noin kello 23.00 Kolin leirialueella, 27.7.1959 kello 16.30 Liperin ja Vihtarin välisellä maantiellä, samana päivänä kello 16.45-17.00 aikaan Vihtarissa, samana päivänä illalla Heinäveden matkahuollon luona, sa-mana päivänä kello 20.00 aikaan Varkauteen ja Tulilahden leirialueelle johtavien teiden risteyksessä sekä vielä saman päivän illalla leirialueelle johtavalla tiellä. Miehen tuntomerkit olivat: 30-40 vuotias, keskikokoinen, tummahipiäinen, kasvot pyöreähköt, yllä ruskehtava nahka- tai keinonahkapusero tai takki sekä tummahko pitkälippainen hellelakki. Mopedimies oli tyttöjä seuraillessaan useasti pysähdellyt ja hajareisin mopedin satulassa istuen korjaillut jotakin mopedin moottorin seutuvilla. Maan poliisiviranomaisille ja Suomen tietotoimistolle oli annettu mopedimiestä koskeva ilmoitus sekä kehotettu mopedimiestä sanomalehdistön ja Stt:n kautta ilmoittautumaan poliisiviranomaisille. Mopedimies ei kuitenkaan ilmoittautunut.

Holmström tunnistettu

Helmikuun alkupäivinä 1960 kuljetettiin syytetty, talollisenpoika, tutkintavanki Erik Runar Holmström Vaasasta Heinäveden seuduille näytettäväksi niille henkilöille, jotka olivat nähneet mopedimiehen seurailevan tyttöjä. Näissä näyttötilaisuuksissa, joissa Holmström oli vaikuttanut silminnähtävästi hermostuneelta, ovat sanotut henkilöt todenneet, että Holmström iältään, kasvojenpiirteiltään, kooltaan ja olemukseltaan oli aivan samanlainen kuin se sinisellä mopedilla ajanut mies, joka heidän nähtensä oli tyttöjä seuraillut. Kun Holmström näistä näyttötilaisuuksista kuljetettiin autossa takaisin Vaasaan on Holmström ensin tiedusteltuaan tutkijoilta, oliko nyt saatu näyttöä siitä, että hän oli Tulilahden mopomies ja saatuaan siihen myöntävän vastauksen, selittänyt olevansa etsitty mopedimies sekä lisäksi kertonut, että hänellä oli sininen Solifer-merkkinen mopedi, silloin kun hän oli tyttöjä seuraillut. Mopedi oli ollut silloin epäkunnossa, sillä sen kaasutin oli ollut tukossa ja sitä oli ollut sen vuoksi vaikea käynnistää, ketjut olivat venyneet niin että ne olivat usein pudonneet päältä ja mopedin etuhaarukka oli murtunut. Hän oli joutunut pysähtelemään ja kädellään auttamaan ketjuja paikoilleen.

Vielä on Holmström kertonut, että saavuttuaan Heinävedeltä Varkauteen hän oli korjauttanut mopedin etuhaarukan eräässä Solifer-huollossa Varkaudessa ja oli korjaus tehty hitsaamalla. Liikkeen kadunpuoleisella seinällä oli ollut kilpi, jossa oli lukenut "Solifer-huolto". Edelleen on Holmström myöntänyt, että hänen veljensä oli puhunut totta väittäessään tavanneensa Runar-veljensä Savonlinnassa kesällä 1959, lisäten vielä, että hän samana kesänä oli tavannut veljensä myös Puumalassa, vaikka sitä oltu tutkijoitten taholta edes kysytty.

Holmström tunnustaa
käyneensä Tulilahdessa

Itse tyttöjen seurailemisesta on Holmström autossa kertonut, että hän oli ollut lepäilemässä erään lammen rannalla Liperin ja Heinäveden välillä, muutama kilometri Liperistä Heinävedelle päin, kun hän oli nähnyt kahden shortsiasuisen tytön ajavan polkupyörillä Liperistä Heinävedelle päin. Kello oli ollut silloin 16.00. Holmström oli lähtenyt noin puolen tunnin kuluttua ajamaan mopedillaan tyttöjen perästä ja heidät saavutettuaan ajanut enimmäkseen näköyhteydessä tytöistä, ajaen joskus heidän ohitseenkin aina Tulilahden leirialueelle saakka. Tulilahden leirialueelle johtavan tien ja Heinävedeltä Varkauteen johtavan tien risteyksessä hän oli nähnyt kaksi nuorukaista, jotka hän oli myöhemmin illalla, oli uudelleen nähnyt tyttöjen seurassa itse leirialueella.

Leirialueella oleskelustaan on Holmström kertonut, että hän oli sivusta seuraillut tyttöjen seurustelua edellämainittujen nuorukaisten kanssa ja painostanut erikoisesti sitä, että nuorukaisten käyttäytyminen tyttöjä kohtaan oli hänen mielestään ollut väkivaltaista ja he olivat yrittäneet halailla ja suudella tyttöjä. Leirialueen näköalakalliolla oli Holmström nähnyt erään pariskunnan ja nähnyt vielä erään suurikokoisen miehen tulevan metsästä leirialueen suuntaan. Nuorukaiset olivat poistuneet leirialueelta noin kello 23.30 aikaan moottoriveneellä. Itse hän oli poistunut leirialueelta noin kello 24.00 ja ajanut leirialueelta maantielle johtavaa tietä pitkin maantielle asti ja kääntynyt siitä Varkauteen, jonne kuitenkin oli saapunut vasta aamulla. Varkaudessa hän oli korjauttanut mopedinsa kuten aikaisemmin on selostettu ja jatkanut sen jälkeen välittömästi matkaa kotiinsa.

Kun Holmströmiä Vaasaan saavuttua välittömästi alettiin kuulustella, on Holmström aluksi kuitenkin ilmoittanut, että kaikki hänen autossa kertomansa oli perää vailla. Myöhemmin samassa kuulustelutilaisuudessa Holmström jälleen on kertonut samalla tavalla kuin autossakin ja useaan otteeseen pahoitellut sitä, että hän ollenkaan oli lähtenyt koko mopedimatkalle, koska se oli päättynyt niin ikävällä tavalla. Kun tätä hänen toistamiseen antamaansa kertomusta aloitettiin kirjoittaa pöytäkirjaan ja kun sitä oli jo jonkun verran kirjoitettukin, on Holmström yhtäkkiä ilmoittanut, ettei hän suostu kertomaan mitään koko tapa-uksesta. Sen jälkeen tapahtuvissa toistuvissa kuulusteluissa Holmström on kieltänyt syyllistyneensä tyttöjen surmaamiseen sekä myöskin heidän seurailemiseensa. Edelleen on Holmström väittänyt, ettei hänellä kesän 1959 aikana ollut minkäänlaista mopedia ja ettei hänellä sanottuna kesänä ollut sellaisia vaatteita yllään kuin hänellä Heinävedellä tehdyllä tunnistamismatkalla oli ollut vaan että hänellä oli ollut harmaa pusero, mustat housut, kumiteräsaappaat, ¾-pituinen ruskea tekonahkatakki ja pitkälippainen lakki.

Holmström ei kuitenkaan voinut selittää minkäänlaista luotettavaa selvitystä siitä, missä hän olisi oleskellut niinä aikoina, jolloin Tulilahden tapahtumat sattuivat. Useimpiin näitä tapahtumia koskeviin tai niihin liittyviin kysymyksiin ei Holmström ole lainkaan vastannut. Mutta veljelleen Anders Arne Holmströmille on syytetty nimenomaa esittänyt, että jos joskus tulisi kysymys syytetyn oleskelupaikasta Heinäveden murhien aikoina, olisi veljen vain sanottava, että syytetty oli niihin aikoihin oleskellut kotiseudullaan. Lisäksi on syytetty nimenomaan kieltänyt veljeään ilmoittamasta, että he olivat tavanneet toisensa Savonlinnassa 9 päivänä 1959. Kuitenkin on Anders Arne Holmström kertonut, että hän kesällä 1959 oli tehnyt kesälomamatkan Itä-Suomeen. Tällä matkallaan hän oli kertomuksensa mukaan tavannut syytetyn elokuun 9 tai 11 päivänä Savonlinnassa ja ehkä myös Puumalassa, jolloin syytetty kumpaisellakin paikkakunnalla oli ajanut sinisellä mopedilla.

Pidätyshetkellä oli Holmströmillä hallussaan sinipäällysteisiä mopediin kuuluvia johtoja sekä ruotsinkielinen Solifer-mopedin huoltokirja, jotka hän on väittänyt löytäneensä maantieltä kääröstä ajaessaan varastamallaan punaisella mopedilla syksyllä 1959 Vaasasta Kokkolan suuntaan voimatta kuitenkaan tarkemmin määritellä paikkaa, josta hän oli paketin löytänyt.

Varkauden kauppalassa on Savon Urheilukeskus-nimisellä liikkeellä Solifer-huolto ja liikkeen ulkopuolella on Solifer-huoltokilpi. Liikkeessä on heinäkuun 28 päivänä 1959 noin kello 10 aikaan aamulla hitsaamalla korjattu eräs sininen Solifer-Capri-merkkinen mopedi, jonka etuhaarukan kaulaputki on murtunut. Mies, joka oli tuonut mopedin korjattavaksi, oli ollut suuresti Holmströmiä muistuttava.

Ne vaatteet, jotka Holmström on väittänyt käyttäneensä kesällä 1959, ovat juuri sellaiset kuin tyttöjä seuranneella mopedimiehellä oli näkijän kertomuksen mukaan ollut.

Julkisuudessa ei ole kerrottu, että nuorukaiset, jotka olivat olleet tyttöjen seurassa Tulilahden leirialueella, olisivat yrittäneet halailla ja suudella tyttöjä. Kun Holmström on autossa antamassaan kertomuksessa maininnut tapauksesta, on hänen täytynyt itse olla Tulilahden leirialueella 27.7.1959 illalla.

Mora-puukko mukana

Holmströmillä oli pidätyshetkellä hallussaan muun muassa Mora-merkkinen puukko tuppineen, jonka hän aluksi väitti saaneensa jonkun tekemänsä törkeän varkauden yhteydessä joskus keväällä tai kesällä 1959. Kun hänelle selitettiin, että vuolujälkien perusteella oli mahdollista otaksua, että tyttöjen haudalle asetetut taimet oli katkaistu juuri tällä puukolla, Holmström on muuttanut kertomustaan väittäen varmasti, että hän oli saanut puukon haltuunsa vasta syksyllä 1959. Keskusrikospoliisin kriminaalilaboratorion lausunnon mukaan on täysin mahdollista, että tyttöjen haudalle asetetut taimet on katkaistu kysymyksessä olevalla puukolla.

Holmströmin on todettu olevan erittäin väkivaltainen luonteeltaan. Niinpä hän on useita kertoja suunniltaan vihastuksesta kuristanut veljeään kurkusta ja ollut vähällä tukahduttaa hänet. Holmström saattaa aivan vähäisestäkin syystä vihastua niin, ettei näe, eikä kuule mitään. Hän on myöskin aivan välinpitämätön muita henkilöitä kohtaan ja voi tehdä mitä hyvänsä saadakseen tahtonsa toteutetuksi ja halunsa tyydytetyksi. Veljelleen on Holmström myös kertonut, että hän oli kerran tavannut erään tytön maantiellä ajaessaan Uudestakaarlepyystä Vöyrin suuntaan ja kun tyttö pelästyneenä Holmströmin lähentelystä oli alkanut huutaa, oli Holmström puristanut tyttöä kurkusta ja olisi tytölle saattanut käydä syytetyn kertoman mukaan pahemminkin, ellei samassa olisi paikalle saapunut linja-auto.

Raaka ja tunteeton

Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen surmaamistapa ja haudan sekä tavaroiden kätköpaikan salaamiseksi tehty naamiointityö viittaavat poikkeuksellisen raakaan, väkivaltaiseen, tunteettomaan ja kylmäveriseen tekijään. Eine Nyyssöstä on kuristettu kurkusta ja lyöty kuolettavasti teräaseella. Riitta Pakkaselta on takaraivo lyöty murskaksi ja sen lisäksi teräaseella useihin eri paikkoihin vartaloa. Ja kaiken tämän hirmutyön jälkeen on tekijä aivan kylmäverisesti pystynyt kätkemään ruumiit ja tytöille kuuluneet tavarat sekä naamioimaan kätköpaikat tavalla, joka edellyttää kiihkotonta suunnittelua ja asiantuntemusta. Tällaiseen toimintaan ei ole voinut pystyä kuin henkilö, jolla on syytetyn tapainen luonne ja hänen kokemuksensa rikosten teillä.

Eine Nyyssösellä ja Riitta Pakkasella polkupyöräretkellä mukana olleista varusteista on kateissa seuraavat esineet:

-vaaleansiniset shortsialushousut, joissa valkeat tikkaukset sivuilla ja lahkeiden suissa;
-valkoiset shortsihousut, joista taskut puuttuvat;
-kaksi lastunauhalla kudottua leveälieristä hattua, joista toisessa punainen ja toisessa vaaleansininen noin 2 sm levyinen leuan alle solmittava silkkinauha;
-valkoiset rintaliivit;
-rannekello, teräskuorinen, sveitsiläistä valmistetta, 17 kivinen, pyöreä, fosforoidut viisarit ja numerot, hihna beige-väristä nahkaa;
-beige-väriset käytetyt kengät;
-kumipohjaiset käytetyt kengät;
-vaaleanpunainen 40 numeroinen kerrasto;
-Altissa-merkkinen musta laatikkokamera ruskeine sileäpintaisine laukkuineen;
-kaksi vihreästä telttakankaasta valmistettua toisesta päästä vihreällä narulla suljettavaa pussia;
-yksi pari harmaasta villalangasta kudottuja sukkia, joissa valkoiset suut;
-tytöillä mukana olleet rahat, lukuunottamatta yhtä 5 markan rahaa; sekä
-teltan pohjasta repäisemällä irroitettu 136 x 192 sm suuruinen kappale

Edellä selostetun perusteella katson tutkimuksissa selvitetyksi, että Eine Maria Nyyssönen ja Riitta Aulikki Pakkanen on Heinäveden kunnassa olevalla Tulilahden leirialueella heinäkuun 28. päivän 1959 vastaisena yönä vakain tuumin surmaamisen tarkoituksessa otettu hengiltä ja että heiltä silloin on anastettu edellä lueteltu kateissa oleva omaisuus sekä että tutkimuksissa on myös saatu varsin vahvaa näyttöä siitä, että mainitut teot on tehnyt Munsalan kunnasta oleva talollisen poika, tutkintavanki Erik Runar Holmström, minkä vuoksi vaadin häneltä rikoslain 21 luvun 1 §:n ja 31 luvun 1 §:n nojalla rangaistusta kahdesta murhasta ja ryöstöstä.
Scythe

Re: Tulilahti

Viesti Kirjoittaja Scythe »

Hydrogenium kirjoitti:Sitä minäkin olen ihmetellyt että miksi nämä hellehatut, sortsit, kengät, telttapussit ym on murhaaja(t) ovat ottaneet mukaansa. Miksi eivät piilottaneet tavaroita jo leirintäalueelle niinkuin muutkin tavarat.

Minulle ei tule mieleen muuta mahdollisuutta kuin se että murhaajat pakenivat murhapaikalta seuraavana aamuna pukeutuneina noihin vaatteisiin ja hellehatut päässä ajoivat polkupyörillään kotiinsa.
Useat silminnäkijäthän näkivät tyttöjen poistuvan leirintäalueelta ja ajelevan Varkauteen päin 28.7.1959
Leirintäalueen lähellä asunut rouva Linnea kauhanen vakuutti moneen kertaan poliiseille että tytöt
lähtivät polkemaan Varkauteen 28.päivä heinäkuuta.
Tuossa paikassa missä nämä tavarat olivat murhaajat vaihtoivat omat vaatteensa jotka olivat telttapusseissa päälleen.

Murhien motiivikin on aivan epäselvä.
Kenellä oli syytä murhata tytöt ja haudata ne suohautaan?
Motiivia on pähkäilty myös täällä aiemmin. Motiivi on epäselvä, mutta viittaa tekijän/tekijöiden haluun päästä tyydyttämään seksuaalista haluaan tavalla tai toisella. Toinen uhri oli riisuttu alastomaksi. Kohteena olivat nuoret kauniit naiset, jotka olivat ainoat leiriytyjät syrjäisellä leirintäalueella. Ehkä tekijä(t) katsoi saaneensa näin loistavan tilaisuuden toteuttaa mielihalujaan, eli tilaisuus teki ns. varkaan. Tilanne todennäköisesti eskaloitui tai sitten tytöt oli päätetty myös surmata jo aiemmin. Toinen tyttö surmattiin ehkä nopeasti, että päästiin käsiksi toiseen. Suunnitelmallista tai ei, teot täyttivät kuitenkin raakuudellaan ja julmuudellaan murhan tunnusmerkistön.

Miksi tekijät olisivat polkeneet hämäystarkoituksessa naisiksi pukeutuneina n. 20 km:n päähän Kololammen maastoon, jättäneet vaatteet sinne ja polkeneet sitten takaisin? Kummallinen ja utopistinen ajatus.

Mielestäni noiden valokuvien perusteella ei voi vielä päätellä, ovatko tavarat olleet maastossa talven yli. R.H:n puolustusasianajaja Strömbergin mielestä tavarat olivat niin hyväkuntoisia, että ne oli täytynyt tuoda löytöpaikalle vasta keväällä. Tavaroiden kunto on voinut myös huonontua (rispaantua, likaantua) kuljetuksen ja/tai säilytettäessä niitä muualla, esim. perunakuopassa :roll: . Onkohan tuo EVK:n filmin kuvassa näkyvät tavarat autenttisilla löytöpaikoillaan vai onko esim. hattuja siirretty tai aseteltu löydön jälkeen?

Miksi tavarat löytyivät suhteellisen kaukaa Niinimäen kylästä? Milloin ne tuotiin sinne? Kuka tai ketkä toivat ne? Miksi juuri nuo tavarat otettiin erilleen muista?

Niinimäestä löydetyt vaatteet ovat todennäköisesti tekijälle "saalista", "voitonmerkkejä", joista hän sai ilmeisesti seksuaalista tyydytystä.

Jos piilottaja oli R.H., niin miksi hän otti ne itselleen vain muutaman tunnin ajaksi ja piilotti ne sitten matkan varrelle mennessään Varkauteen mopediaan korjauttamaan vai piilottiko hän ne sinne palatessaan Heinävedelle? Luulisi että R.H. olisi halunnut " nauttia saaliistaan" kauemmin ja vienyt ne jopa kotiinsa Pohjanmaalle. R.H:n hallusta ei löydetty uhreille kuulunutta omaisuutta. Jos Kololammen "kätkö" oli R.H:n jäljiltä, niin ne olivat siellä talven yli.

Jos piilottaja oli paikkakuntalainen, niin oliko hänellä jokin yhteys Niinimäkeen, jona aikana hän päätti lopulta hankkiutua tai joutui jostain syystä hankkiutumaan tavaroista eroon vai jättikö hän ne maastoon esim. ohikulkumatkalla Varkauteen? Halusiko hän mahdollisesti siten suunnata tutkijoiden epäilykset R.H:n suuntaan? Piilottamisen hän on voinut tehdä joko syksyllä -59 tai kevättalvella -60 R.H:n ollessa jo vangittuna.

Tuo syytekirjelmä oli hyvä saada myös tänne. Kiitos.
Lukittu