9-vuotias tyttö kaapattiin auton kyytiin Rovaniemellä

Tuntematon mies kaappasi 9-vuotiaan tytön autonsa kyytiin Rovaniemen Nivavaarassa maanantaina alkuillasta. Rovaniemen poliisi kaipaa tapauksesta yleisövihjeitä. Tyttö oli auton kyydissä reilun tunnin ajan.
Poliisi ei maanantaina kertonut, liittyykö tapaukseen muita rikoksia. ”Yksityiskohtiin tai rikosnimikkeisiin ei oteta kantaa. Tapahtumien kulkukin on tutkinnan tässä vaiheessa vielä epäselvä”, totesi rikosylikomisario Jukka Haataja tiistaiaamuna.
Tyttö joutui vastoin tahtoaan auton kyytiin hieman ennen kello viittä Pukinpolulla Kaukolammen kohdalla olevalla levikkeellä ja hänet jätettiin pois reilua tuntia myöhemmin Vennivaarassa Aateharjuntiellä.
Mies liikkui punaisella neliovisella henkilöautolla. Tytön kertoman mukaan hän on keski-ikäinen, alle 180 senttiä pitkä, vatsakas suomalainen mies. Miehellä oli lyhyet, suorat tummat hiukset ja tummat vaatteet.
Poliisi kaipaa nyt erityisesti vihjeitä punaisen henkilöauton liikkeistä Nivavaaran ja Vennivaaran alueella kello viiden ja kuuden välillä maanantai-iltana.
Tyttö kertoi, että juuri kun hänet jätettiin pois kyydistä Vennivaarassa Aateharjuntiellä ohi ajoi valkoinen, korkea pakettiauto. Poliisi pyytää kyseisen auton kuljettajaa ilmoittautumaan.
Vihjeet tapahtumasta voi soittaa poliisille numeroon 071 87 66237 tai ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen [email protected].
Poliisi painottaa, että kaikki asiaan liittyvät havainnot ovat arvokkaita.
http://www.kaleva.fi/uutiset/Pohjois-Su ... lla/823693

-
Damien
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5194
- Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
- Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
- Viesti:
Re: 9-vuotias tyttö kaapattiin auton kyytiin Rovaniemellä
No johan näitä nyt on.Tasan viikko sitten Raahessa oli vanhempi mies koittanut houkutella
autoonsa tyttöjä.Tuli mieleen kun tätä luin muttei nuo tuntomerkit ihan täsmänneet.

"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Re: 9-vuotias tyttö kaapattiin auton kyytiin Rovaniemellä
Sieppaaja oli tytölle ilmeisesti tuntematon.
Toivottavasti tyyppi saadaan kiinni, vaikka mitään kovia rangaistuksia tämäntyyppisissä tapauksissa, ei kannata odottaa.

That's a crock!
Re: 9-vuotias tyttö kaapattiin auton kyytiin Rovaniemellä
Eikä ole näillä tiedoilla (vapaudenriisko alle 1h, muusta ei ole tiedotettu) syytäkään odottaa.HarrietM kirjoitti:Toivottavasti tyyppi saadaan kiinni, vaikka mitään kovia rangaistuksia tämäntyyppisissä tapauksissa, ei kannata odottaa.
Kuusamon kutsuma jo kohta seitsemättä vuotta
Re: 9-vuotias tyttö kaapattiin auton kyytiin Rovaniemellä
Mistä hihasta tuon alle 1h oikein ravistit??vandt kirjoitti:Eikä ole näillä tiedoilla (vapaudenriisko alle 1h, muusta ei ole tiedotettu) syytäkään odottaa.HarrietM kirjoitti:Toivottavasti tyyppi saadaan kiinni, vaikka mitään kovia rangaistuksia tämäntyyppisissä tapauksissa, ei kannata odottaa.
-
John Doe
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1591
- Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 3:28 pm
- Paikkakunta: Desert Island
Re: 9-vuotias tyttö kaapattiin auton kyytiin Rovaniemellä
Minäpä ravistan hihaani faktojen saamiseksi:
Rovaniemellä poliisi pyytää havaintoja kansalaisilta
10.11.2009
Poliisi kaipaa kansalaisten vihjeitä Nivavaarassa maanantaina 9.11. sattuneesta tapahtumasta. Alkuillasta hieman ennen kello viittä toistaiseksi tuntematon mies otti 9-vuotiaan tytön auton kyytiin vasten hänen tahtoaan. Tapahtumapaikka on Pukinpolulla Kaukolammen kohdalla olevalla levikkeellä. Reilu tuntia myöhemmin, noin kello 18 aikaan, tyttö jätettiin auton kyydistä Vennivaaraan Aateharjuntielle.
Mies oli ollut liikkeellä punaisella neliovisella henkilöautolla. Tytön kertoman mukaan epäilty on arviolta keski-ikäinen, alle 180 cm pitkä, vatsakas, suomalainen mies. Miehellä oli lyhyet, suorat hiukset ja tumma vaatetus.
Poliisi kaipaa nyt erityisesti vihjeitä tämän punaisen henkilöauton liikkeistä Nivavaaran ja Vennivaaran alueella tapahtuma-aikaan.
Tyttö kertoi Vennivaarassa Aateharjuntiellä ohi ajaneen valkoisen, korkean pakettiauton juuri tapahtumahetkellä. Poliisi pyytää kyseisen auton kuljettajaa ilmoittautumaan.
Vihjeet tapahtumasta voi soittaa poliisille numeroon p. 071 87 66237 tai ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen rikostorjunta.lappi(at)poliisi.fi. Kaikki asiaan liittyvät havainnot ovat arvokkaita.
http://www.poliisi.fi/poliisi/lappi/hom ... endocument
Nii ja tuossa kyllä mainitaan selvästi "reilu tunti".

Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?
Re: 9-vuotias tyttö kaapattiin auton kyytiin Rovaniemellä
Tytölle ei onneksi väkivaltaa tehty kai, jos ei tästä kerrottu.
Poliisilla on ilmeisesti todisteita että sellainen todellakin tapahtui, ettei siinä ole tytön mielikuvituksesta kyse.
Poliisilla on ilmeisesti todisteita että sellainen todellakin tapahtui, ettei siinä ole tytön mielikuvituksesta kyse.
That's a crock!
-
DollariExpress
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1682
- Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm
Re: 9-vuotias tyttö kaapattiin auton kyytiin Rovaniemellä
nivavaarasta on vennivaaraan noin 10-12 kilometriä lyhintä autotietä.
eniro ei löytänyt aateharjuntietä,mutta pukinpolku-vennivaara matka on 12.9 km.vennivaara on aika laaja kaupunginosa.

kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen
-
Damien
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5194
- Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
- Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
- Viesti:
Re: 9-vuotias tyttö kaapattiin auton kyytiin Rovaniemellä
Aika lailla autoteitä pitkin matka on noin 11km.Vielä tuohon aikaan luulisi olleen suht
reippaasti autoilijoita liikenteessä.Tuo Aateharjuntiekään ei mikään ihan pieni ole joten
kumma ettei sitä meinaa löytyä millään karttaohjelmalla.
edit. Korjattu huonoa laskelmaa.
reippaasti autoilijoita liikenteessä.Tuo Aateharjuntiekään ei mikään ihan pieni ole joten
kumma ettei sitä meinaa löytyä millään karttaohjelmalla.
edit. Korjattu huonoa laskelmaa.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
-
DollariExpress
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1682
- Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm
Re: 9-vuotias tyttö kaapattiin auton kyytiin Rovaniemellä
voi johtua siitä,että vennivaaraan rakennetaan tuhotonta vauhtia ja teitä ilmetyy jatkuvasti lisää.eniron hakupalvelu ei pysy ihan "päiväntasalla"Damien kirjoitti:Tuo Aateharjuntiekään ei mikään ihan pieni ole joten
kumma ettei sitä meinaa löytyä millään karttaohjelmalla.
edit. Korjattu huonoa laskelmaa.
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen
Re: 9-vuotias tyttö kaapattiin auton kyytiin Rovaniemellä
Luin väärin, ei se ollutkaan reilu puoli tuntia, vaan reilu tunti. Eipä isoa eroa kuitenkaan.Hankkija kirjoitti:Mistä hihasta tuon alle 1h oikein ravistit??vandt kirjoitti:Eikä ole näillä tiedoilla (vapaudenriisko alle 1h, muusta ei ole tiedotettu) syytäkään odottaa.HarrietM kirjoitti:Toivottavasti tyyppi saadaan kiinni, vaikka mitään kovia rangaistuksia tämäntyyppisissä tapauksissa, ei kannata odottaa.
Kuusamon kutsuma jo kohta seitsemättä vuotta
-
jamppa
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1326
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
- Paikkakunta: Korpi pohjoisessa
Re: 9-vuotias tyttö kaapattiin auton kyytiin Rovaniemellä
Nivavaara ja vennivaaarahan ei mitään isoja asutuskeskuksia ole, molemmat ovat pääasiassa omakotitalo alueita. Mikäli siellä on tunnin ajeskellut tytttönen kyydissä niin eiköhä silminnäkijöitä luulis tolle autolle löytyvän. Alueella on myös hyvin paljon hiljaisia paikkoja missä tekijä on voinut aivan rauhassa tehdä mitä huvittaa, poliisihan ei ole suostunut kertomaan tarkemmin mitä tuolla ajelulla on tapahtunut. Kuten tuossa aikaisemmin kirjoitin, niin tuollainen tunnin kruisaulu omakotialueeella varmasti olisi kiinittänyt huoota paikallisista niin epäilen jotain traumaattista tuolla ajelulla tapahtuneen. Toivottavasti silminnäkijöitä löytyy ja tekijä saadaan kiinni.
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.
Re: 9-vuotias tyttö kaapattiin auton kyytiin Rovaniemellä
Tekijälle maksimissaan neljä vuotta vankeutta
Rovaniemen sieppaustapaus on törkeydessään sitä luokkaa, että tekijää odottaa maksimissaan neljän vuoden vankeusrangaistus.
Rangaistus riippuu lopullisesta rikosnimikkeestä.
– Kun kokonaisuus hahmottuu, tiedämme kuinka vakavasta rikoksesta on kyse, rikosylikomisario Jukka Haataja sanoo. Rikospoliisi keskittää nyt kaikki voimavaransa sieppauksen selvittämiseen.
Haataja ei ole Rovaniemellä törmännyt Nivavaaran kaltaiseen kaappaukseen, mutta pienempiä ja lievempiä rikoksia on kaupungissa tehty esimerkiksi viimeisten kolmen vuoden aikana. Osa tekijöistä on jäänyt kiinni ja he ovat saaneet eriasteisia tuomioita.
Haatajan mukaan pääsääntö on, että kaikki poliisille tehdyt ilmoitukset lasten ahdistelijoista tarkastetaan.
Lapin Kansan internetsivuille tuli tiistaina kirjoitus, jossa kirjoittaja kertoo parin viikon takaisesta tapahtumasta. Tuolloin ”namusetä” yritti houkutella perheen lapsia asuntoonsa.
Kirjoittajan mukaan poliisi ei reagoinut heidän tekemäänsä ilmoitukseen ainakaan paikalle tulemalla. Tapaus ei ole Jukka Haatajalle tuttu.
http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite/L ... eutta.html

http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite/L ... ntoja.html

Mies oli pakottanut tytön kyytiinsä Pukinpolun Kaukonlammen viereiseltä levikkeellä.
Rikospoliisi ei vielä tutkinnan tässä vaiheessa halua kertoa, mitä tytölle kyseisen tunnin ajelun aikana tapahtui. Haatajan mukaan tytössä ei kuitenkaan ollut ulkoisia väkivallan merkkejä. Häntä oli kuitenkin uhkailtu väkivallalla.
Tyttö oli matkalla kotiinsa Nivavaaraan, kun mies tuli autollaan paikalle.
Poliisi on kuulustellut yhtä henkilöä tapaukseen liittyen, mutta hänet on vapautettu.
LAPIN KANSA
Mies oli pakottanut tytön kyytiinsä Pukinpolun Kaukonlammen viereiseltä levikkeellä.
That's a crock!
-
Damien
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5194
- Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
- Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
- Viesti:
Re: 9-vuotias tyttö kaapattiin auton kyytiin Rovaniemellä
Jotenkin tuo kuulostaisi siltä että muutakin kuin ajelua ja väkivallalla uhkailua on tapahtunut.Hankkija kirjoitti:Haataja ei ole Rovaniemellä törmännyt Nivavaaran kaltaiseen kaappaukseen, mutta pienempiä ja lievempiä rikoksia on kaupungissa tehty esimerkiksi viimeisten kolmen vuoden aikana. Osa tekijöistä on jäänyt kiinni ja he ovat saaneet eriasteisia tuomioita.
Toivotaan tietysti että ei olisi..