Suomalaismies karkotettiin Ruotsista terrorismiepäilyn takia
Keskiviikko 18.11.2009 klo 04.28
Suomen kansalaisuuden saanut mies karkotettiin viime vuonna Ruotsista terrorismiepäilyjen takia, kertoo Helsingin Sanomat.
Lehden mukaan Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo epäilee miehen kuuluvan radikaaliin islamistiryhmään. Pohjois-Afrikasta kotoisin olevaa miestä epäillään ryhmän johtohahmoksi.
Säpon lausunnon mukaan oli syytä epäillä, että mies syyllistyisi terrorismirikokseen. Ruotsin turvallisuuspoliisin mukaan nelikymppinen mies on tuttu hahmo Pohjoismaiden radikaaleissa islamistipiireissä.
Helsingin Sanomiin itse yhteyttä ottanut mies vakuuttaa syyttömyyttään ja on valittanut kohtelustaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
Tilanteen tekee hankalaksi se, että miehellä on Ruotsissa 8-vuotias tytär. Hän kertoo muuttaneensa Suomeen 90-luvulla suomalaisen tyttöystävänsä perässä. Suomen kansalaisuuden mies sai vuonna 2000.
Karkotusprosessin aikana mies oli yli viisi kuukautta kiinniotettuna Ruotsissa. Hän pyysi kertomansa mukaan apua myös Suomen lähetystöltä, mutta ei sitä saanut.
Suomen Suojelupoliisi (Supo) on ollut tietoinen tapauksesta koko ajan. Supo oli pyytänyt myös Helsingin poliisia tutkimaan miehen liikkeitä.
STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009111 ... 5_uu.shtml
Varsin mielenkiintoista jos pitää paikkansa.