Marsalkka kirjoitti:Onko faktaa, jonka mukaan hän ei työskennellyt ennen vuotta 2008?Dormeator kirjoitti:tämä ampuja saapui Suomeen 1990 vuoden alussa ja töihin meni vasta vuonna 2008 elikkä mitäs touhusi ennen sitä?
Aamulehden mukaan vuonna 1966 syntynyt Shkupolli saapui Suomeen Norjan kautta vuonna 1990. Hänet sijoitettiin Mikkelin vastaanottokeskukseen, mistä hän siirtyi myöhemmin asumaan Espooseen. Myös hänen sukunsa on Suomessa.
Ylen mukaan Shkupolli työskenteli . Mies oli aloittanut työskentelyn yhtiössä vuonna 2008.
Ylen haastattelema Inex Partnersin toimitusjohtaja Jorma Vehviläinen kertoo, että Shkupolli oli suoriutunut tehtävistään normaaliin tapaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut tarkkaa tietoa Shkupollin työmenestyksestä.
Vehviläisen mukaan miehen työelämässä ei ollut viime aikoina tapahtunut mitään poikkeuksellista, mikä voisi liittyä traagiseen tekoon.
Siis aloitti Inex Partnersin logistiikkakeskuksessa vuonna 2008, ja sitä ennen ei löydy mitään merkintää hänestä minkään alan töissä.. ja osaan kyllä ettiä...
