Onko täällä shakin harrastajia? En ole mikään huippu, mutta aina vaan parempi. Häviämällä oppii enemmän kuin voittamalla.
Shakki on äärimmäisen mielenkiintoinen peli. Huomaa heti jo parin kaljan jälkeen, miten oma taso heikkenee.
Muistan ylä-asteen shakkiturnauksesa saaneeni varoituksen tuomarilta vastustajalle nauramisesta. Olin saanut hänen kuningattarensa ansaan ja sälli ensiksi myhäili tyytyväisyyttänsä. Sitten kun hoitelin kuningattaren, olikin minun vuoroni nauraa. Tätä ei tosikko vastapeluri sitten kestänytkään ja valitti naama punaisena tuomarille.
Aapelissa olen samalla nimimerkillä kohdattavissa nettishakissa, jos joitakuita kiinnostaa.
Shakki
Noh, olen voittanut kaikki joita vastaan olen pelannut!
Kerran tai pari ja hävinnyt sitten useammin
Lukion ekalla pelailin shakkia enemmänkin ja tosiaan onnistuin päihittämään kaikki vastustajat, mutta olisikohan ollut esimerkiksi parasta peluria vastaan jotain 1-20 ne pelit
Aika käsi olen nykyään, Aapelissa pärjäsin parhaiten 1 minuutin aikarajan peleissä

I am an African!