Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
-
HerloCCi Solmunen
- Theo Kojak
- Viestit: 1136
- Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 11:37 am
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Juu, kaikki täsmää tällä hetkellä vangittuna olevaan surmaajaan. Eikö?
Olemme kaikki syyllistyneet suureen rikokseen-suureen rikokseen olla elämättä elämää täydesti. (H. Miller)
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Kuten muutama sivu sitten päättelin, ei siellä voi olla kolmannen ihmisen jättämiä tuoreita ja suuria verijälkiä. Jos olisi, niin AA ei istuisi oikeudenkäyntiä odottamassa. Siellä lienee ollut verijälkiä, jotka selvästi eivät ole uhrin jättämiä, jotka siis on päätelty heti paikalla murhaajan jäljiksi. Kun on oletettu ulkopuolinen murhaaja. Sitten kun näytteitä on analysoitu, niin on huomattu, ettei siellä olekaan kolmannen osapuolen verijälkiä - ja hätäiset päätelmät loukkaantuneesta murhamiehestä osoittautuivat vääriksi. Mutta alkuperäinen ajatus on jäänyt elämään.
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Voiko muuten suomessa poliisi tiedottaa sellaista, että murhaaja jätti jälkeensä selvät DNA:t hämäysmielessä, eli hermostuttaakseen syyllistä?
-
Kyllikki S
- Adrian Monk
- Viestit: 2650
- Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 1:30 am
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ulvi ... 5249648425HerloCCi Solmunen kirjoitti: Mutta kuka sanoi, että surmaaja jätti itsestään/omasta verestään verijälkiä paikalle?
En voi ymmärtää JJ:n tuoreeltaan antamaa kommenttia verijäljistä muutoin kuin että surma on ollut raaka ja paikalle on jäänyt runsaasti verijälkiä. Eihän sieltä silloin mitään dna:ta ollut vielä eristetty.
"Taloon tunkeutunut mies loukkasi itsensä ja jätti verijälkiä itsestään. Näin poliisilla on käytössään hänen dna-tunnisteensa. "
http://yle.fi/alueet/satakunta/2009/10/ ... riend=true
"Vaimon kertomukseen taloon tunkeutuneesta tappajasta viittasivat hänen saamansa veitsenisku ja tekopaikalta löytynyt kolmannen henkilön dna-jälki. Dna:n perusteella poliisi teetti poikkeukselliset massatestit noin 700 ihmiselle. Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta vahvisti YLE Satakunnalle keskiviikkona, että dna oli peräisin verijäljestä. Poliisi sanoo, ettei tekoon kuitenkaan ole sekaantunut kolmatta osapuolta, mutta verijäljen alkuperä ei ole edelleenkään selvinnyt."
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... start=2955
Satakunnan Kansa 08.03.2007, Alue, sivu 6
"Juha Joutsenlahti paljastaa pimeän yön tapahtumista sen, että kylmäverinen surmaaja tuli ja lähti rikkomastaan terassioven ikkunasta. Verissäpäin. Mies ei saanut avattua lukittua ovea, joten hän joutui hyppäämään ikkunasta ulos myös poistuessaan paikalta."
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satell ... SKAWrapper
"11.1. Poliisi vahvisti: Ulvilan surmaaja loukkaantui ja tunsi uhrinsa."
Viimeksi muokannut Kyllikki S, Ma Helmi 08, 2010 2:47 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Totuus
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Kaikki tämä kumoutuu sillä - myös edellä oleva teksti - että ex-tutkinnanjohtajaa kuullaan puolustuksen todistajana.Kuten muutama sivu sitten päättelin, ei siellä voi olla kolmannen ihmisen jättämiä tuoreita ja suuria verijälkiä. Jos olisi, niin AA ei istuisi oikeudenkäyntiä odottamassa.
Lisäys: tarkoittaa siis Teleksin tekstiä.
Alethes doksa meta logu
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Tätä ketjua harvakselleen lueskelen,niin en jaksa alkaa kahlata kaikkia lähes neljää sataa sivua eli anteeksi jos asiasata on jo keskusteltu....
Jos AA on murhaaja,niin kenen ne haetut kengät on? Ja miksei niitä löydy. Kun AA sai kuitenkin vammoja ja oli sairaalahoidossa,en usko siihen että hän ne olisi voinut hävittää loukkaantuneena/että ne olisi voitu hävittää vasta sen jälkeen kun hän on päässyt takaisin kotiinsa sairaalareissun ja poliisin eristyksen jälkeen.

Kengistä on keskusteltu paljon, mutta mitään tietoa ei ole.
Niin siis lavastustako?
Niin siis lavastustako?
Kyllikki S:n edelle linkittämästä artikkelista:
Julkisuudessa on spekuloitu vaimon lavastaneen tekopaikan taitavasti, mutta tämän poliisi on kiistänyt.
Alethes doksa meta logu
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Sirpa - et voi sanoa, että joku verijälkeen liittyvä kumoutuu sillä, että ex-tutkinnanjohtaja kutsutaan puolustuksen todistajaksi.
1. käsittääkseni syytettä ei ole vielä nostettu, joten puolustuksen todistajilla voi spekuloida, mutta ei heitä ole vielä kutsuttu todistamaan (joten asiasta ei ole varmuutta)
2. annatko lähteen, jossa todetaan, että ex-tutkinnanjohtajan oletettu todistajalausunto liittyy millään tavalla verijälkeen???
Ja ihan aikuisten oikeesti: jos rikospaikalla on merkittävissä määrin kolmen ihmisen verta, niin siinä tapauksessa ei mene syyttäjältä läpi, että yksi ihminen olisi yksinään vastuussa murhasta! Eli jos näin on, niin juttu ei tule etenemään oikeuteen asti.
Ehkä kyseessä on naapurin miehen veri???? Sen joka laittoi Tannerin tunnustusriviin.
1. käsittääkseni syytettä ei ole vielä nostettu, joten puolustuksen todistajilla voi spekuloida, mutta ei heitä ole vielä kutsuttu todistamaan (joten asiasta ei ole varmuutta)
2. annatko lähteen, jossa todetaan, että ex-tutkinnanjohtajan oletettu todistajalausunto liittyy millään tavalla verijälkeen???
Ja ihan aikuisten oikeesti: jos rikospaikalla on merkittävissä määrin kolmen ihmisen verta, niin siinä tapauksessa ei mene syyttäjältä läpi, että yksi ihminen olisi yksinään vastuussa murhasta! Eli jos näin on, niin juttu ei tule etenemään oikeuteen asti.
Ehkä kyseessä on naapurin miehen veri???? Sen joka laittoi Tannerin tunnustusriviin.
-
Kyllikki S
- Adrian Monk
- Viestit: 2650
- Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 1:30 am
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Ja saman artikkelin lopussa:Sirpa kirjoitti:
Niin siis lavastustako?
Kyllikki S:n edelle linkittämästä artikkelista:
Julkisuudessa on spekuloitu vaimon lavastaneen tekopaikan taitavasti, mutta tämän poliisi on kiistänyt.
"Poliisi ei arvioi täyttyvätkö murhan tunnuspiirteet. Pariskunnan välillä on ennen traagista surmayötäkin tiettävästi ollut kahakkoja, mutta surman mahdollisesta suunnitelmallisuudesta ei ole tietoa. "
Totuus
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Teleksi kirjoittaa:
Voiko muuten suomessa poliisi tiedottaa sellaista, että murhaaja jätti jälkeensä selvät DNA:t hämäysmielessä, eli hermostuttaakseen syyllistä?
Teleksi kirjoitti:
Sirpa - et voi sanoa, että joku verijälkeen liittyvä kumoutuu sillä, että ex-tutkinnanjohtaja kutsutaan puolustuksen todistajaksi.
En voi väittää mitään, mutta olen ottanut esille ne seikat - myös DNA-asian - jotka ovat alkuperäisiä murhatietoja, joiden takana Joutsenlahti sanoo seisovansa, ja näin voi olettaa, että siihen liittyy myös tuo veriasia.Päivitetty 13.1. 20:21, julkaistu 13.1. 09:56
Joutsenlahti seisoo alkuperäisten murhatietojen takana
Ulvilan murhan alkuperäinen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Joutsenlahti vahvistaa Satakunnan Kansalle seisovansa kaikkien niiden tietojen takana, joista hän kertoi julkisuuteen ollessaan kohutun henkirikoksen tutkinnanjohtajana.
Poliisi kertoi tuolloin mm. rikospaikalta löytyneistä verisistä kengänjäljistä ja vieraasta dna:sta. Tietoja yhdistävä tekijä oli poliisin teoria ulkopuolisesta tekijästä. Hänen tuntomerkkinsäkin annettiin julkisuuteen. Poliisi etsi pitkään naamioitunutta, isokokoista, yli 180 senttimetriä pitkää miestä murhasta epäiltynä.
Alethes doksa meta logu
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Ja tämä on aika vahvaa tekstiä.
Iltalehti uutisoi tiistaina rikoskomisario Joutsenlahden epäilevän, että henkirikoksen oikea tekijä on yhä tavoittamatta. Lehden tietojen mukaan lähes kaksi vuotta Ulvilan murhan tutkintaa johtanut Joutsenlahti on ilmoittanut useassakin poliisin sisäisessä tilaisuudessa, ettei hän usko surmatun Jukka S. Lahden puolison Anneli Auerin syyllisyyteen.
Alethes doksa meta logu
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Tämä on ihan uskomatonta. Aivan kuin olisi jossain dementialaitoksessa juttusilla!
Sirpa kyllästyi sössimään Madeleineä ja siirtyi sen sijaan tänne: tuomaan esiin jumalattoman poliisi- ja viranomaisvihansa!
_______________________________________
Tässä tuntuu nyt unohtuvan se, että on aika luonnollista, että poliisi (jopa JJ) on olettanut surmaajan poistuneen verissäpäin: jos iskee uhriaan lähietäisyydeltä toistakymmentä kertaa fileerausveitsellä, tahriintuu takuu varmasti. Ihan muutamakin isku saa uhrin vuotamaan verta.
On myös luonnollista, että poliisi (jopa JJ) on olettanut surmaajan loukkaantuneen. Särjetyn ikkunan aukon reunat on ollut täynnä lasia ( katso tämä kuva: http://www.iltasanomat.fi/kuvagalleria/ ... p?id=11175 ) ja siitä sisääntulo ja ulosmeno ilman haavan haavaa, on käytännössä mahdotonta. Tuo olettamus on ollut silminnäkijä lausuntoon perustuva ja aivan oikea.
Minä olen nyt töissä, enkä ehdi etsiä noita linkkejä, mutta teen sen illalla.

Nuotio & Äreät Tiput
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
MissHolmes, mikä sinulle nyt tuli, mehän vain analysoimme yhdessä tässä mm. Lahti-Puputti-aineiston, ja siihen liittyvät asiat, käsittelimme uhkailuja koskevaa asiaa, kuten myös tuon DNA-jutun, että se todella on verestä, ja useita tietoja siihen, että surmaajan oletetaan loukkaantuneen veriteon yhdessä, ja lopussa sitten nämä ex-tutkinnanjohtajan sanomiset!
Huh.
Objektiivisuuden huipentuma tämä henkilö. Käsittämätöntä...
Juu, sössin vähän faktoja tiskiin myös Madeleinessa, ja Marsalkka on tehnyt erittäin arvokasta työtä putsatakseen MissHolmesin lausuntoja, jotka muuttuvat - käymättä lähtöruudun kautta - mielikuvituksesta faktoiksi kirjoitusvaiheessa, heh.

Juu, ei mitään kiirettä, liitän nämä vain tuohon listaan, jota pidän linkeistä, joita olet luvannut toimittaa kertomiesi "faktojen" tueksi.MissHolmes kirjoittaa:
Minä olen nyt töissä, enkä ehdi etsiä noita linkkejä, mutta teen sen illalla.
Et ole sattunut huomaamaan miten jumalatonta vihaa poden tyhmiä ihmisiä kohtaan?MissHolmes kirjoittaa:
...tuomaan esiin jumalattoman poliisi- ja viranomaisvihansa!
Viimeksi muokannut Sirpa, Ma Helmi 08, 2010 4:44 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Alethes doksa meta logu
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: Ulvilan tapaus ( ketju 3 )
Niinpä.
Poliisi on todennut moneen kertaan, ettei Puputti liity surmaan mitenkään.
Poliisi on todennut, ettei asunnossa ole ollut kolmatta henkeä.
Poliisi on todennut, että Anneli on myöntänyt parikunnan riidelleen.
Poliisi on todennut, että veitsi on kotoisin heidän laatikosta.
Poliisi on todennut, että myös Jukka piteli veistä.
Poliisi on todennut, että ikkuna on hajonnut pariskunnan riidellessä.
Poliisi on todennut, että ainoa mitä Anneli ei muista on surma työ.
Anneli on kuitenkin muistanut valehdella aika paljon tuon yön tapahtumista aikoinaan.
Miten hänellä nyt on palannut pätkittäin ja valikoivasti muisti?
Ja onko tässä nyt enää niin ihmeesti jossitteluja Puputin tai kenenkään muunkaan suhteen.
Ihmettelen lähinnä itse sitä, että mitkä on ne mystiset selitykset JJ:n harhauttaneille asioille, onko teko todella lavastettu ja suunniteltu, mihin Manner yrittää vedota kaiken tämän 3 vuoden valehtelun jälkeen jne jne jne.
Anteeksi, jos kuullostin tylyltä, mutta olen ehkä sitten jo niin orientoitunut siihen, että AA on syyllinen ja piste.

No kylläpä nyt kolahti! Hei, olet töissä, et ehdi nyt - vasta illalla!
Sinulla on ollut tapana hyvin vahvasti fixoitua naisten syyllisyyksiin haluamatta tutkia asioita objektiivisesti, ja olet usein niin fixoitunut, että jopa valehtelet ketjuissa, jotta juttusi saisivat lisäkorostusta. Ja kun on hyväuskoisia lukijoita, he myös uskovat tarinasi, koska on täysin käsittämätöntä, että miten joku tällaisella palstalla voi jopa valehdella.MissHolmes kirjoittaa:
Anteeksi, jos kuullostin tylyltä, mutta olen ehkä sitten jo niin orientoitunut siihen, että AA on syyllinen ja piste.
Viimeksi muokannut Sirpa, Ma Helmi 08, 2010 4:50 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Alethes doksa meta logu