Ei vanhene koskaan - Bodom

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4610
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

Illalla nähtyjen tuntomerkit olivat lähinnä ikä, 25-30v, toisesta todettiin, että oli pyöreä kasvoinen.

Kioskimies oli tuolloin pönäkkä 50-kymppinen, Assman hoikempi 37-vuotias. Kumpienkaan tuntomerkit eivät ole lähelläkään nähtyjä, eli ongelma on puhtaasti Áwan korvien välissä.

Aamulla nähdyt olivat alle kaksikymppisiä nuorukaisia.
Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Tässä näkee taas hyvin, miksi on aivan turha perustaa mitään FAQ-osiota.
Aivan selvistäkin asioista saadaan aikaa sivutolkulla väittelyä, kun ei a) millään voi luopua omasta käsityksestään b) olla tutustuttu materiaaliin c) ei myönnetä, että on olemassa epäselväksi jääneitä asioita.
Ihan muistutukseksi:
- aamulla keskiniemessä nähdyt miehet eivät kalastaneet.
- keskiniemessä nähtyjen miesten iästä ei ole tietoa. Karjalainen epäili toisen mahdollisesti kalastaneen murhaniemessä n. puoli tuntia aikaisemmin, mutta arvelu perustuu pelkästään paitahihasillaan oloon.
Hessu52
Watson itse
Viestit: 5682
Liittynyt: To Huhti 26, 2007 7:36 am

Viesti Kirjoittaja Hessu52 »

Ottakaa huomioon vielä lokki-ja muun eläimistön huomio.

Jos joku jättää yöksi, olkoon vaikka g-muotoisessa tikussa, kalat kalliolle, niin eipä aikaakaan, kun lokit ovat kiertämässä saalista, jota tarkkaavimmat varikset jo ovat käyneet nokkimassa.

Jos yöllä kettu, minkki, supi, näätä, myyrä, kettu uudestaan, sekä suurpedoista orava, päästäinen, metsähiiri, susi, hirvi, karhu, tai menninkäinen ei ole saalista vienyt niin jo on ihme.

En usko siis koko Y-tikkuun ahvenineen, kuten en niihin Gussen mainitsemiin miehiinkään.

Mikä on muuten se ensimmäinen aika, kun Kivilahti nähtiin istumassa kaveriaan odottelemassa?
Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Joku teki muistaakseni jo vuonna 2003 "hessumaisen" kokeen jättämällä kaloja lokkien ym. armoille :lol:

Kivilahden ovat materiaalin perusteella nähneet ensimmäisenä bongaripojat noin kuuden aikoihin.
awa
Angus MacGyver
Viestit: 6796
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

Niin - Gustafsson puhui kalamiehistä ja heidän kaloistaan y- haaraisessa oksassa - onko tuo ymmärrettävä paskan puhumiseksi vai tökeröksi yritykseksi harhauttaa tarinallaan poliisia.

Urholle - kalamies on aina kalamies vaikka ei juuri sillä hetkellä kalastaisikaan :D

Mutta tuo kalamiesasia olisi helppo tarkistaa Gustafssonilta - miten se menkään. Uskoisin, että hän kertoo siitä mielellään.
Viimeksi muokannut awa, Ke Elo 29, 2007 12:38 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5206
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

awa kirjoitti:Mutta tuo kalamiesasia olisi helppo tarkistaa Gustafssonilta - miten se menkään. Uskoisin, että hän kertoo siitä mielellään.
Mä taas olen aika varma ettei Gustu tule enää koskaan sanomaan mitään Bodomista. Ei ainakaan haastattelujen muodossa. Eri asia jos täällä on hänen kavereitaan, heille saattaa avautua mutta totuutta ei kerro kun ei kerro edes vaimolleen. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää, Nissen muisti pätkii, jotain tulee ehkä mieleen ajoittain. Ei niitä kannata suustaan päästää ettei vain vahingossakaan löydetä uutta epäiltyä ja sitä myöten uutta tutkintaa. :wink:
Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Loka kirjoitti: Eri asia jos täällä on hänen kavereitaan, heille saattaa avautua mutta totuutta ei kerro kun ei kerro edes vaimolleen. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää, Nissen muisti pätkii, jotain tulee ehkä mieleen ajoittain.
Taas esimerkki siitä kuinka oma uskomme vaikuttaa suhtautumiseen. - Asia voi tosiaan olla noinkin, mutta jos taas uskoo Nissen syyttömyyteen, niin silloinhan Nisse on kertonut totuuden moneen kertaan.

Nisse muuten itse uskoo kioskimiehen syyllisyyteen, vaikka Markkula on halunnut syyllistää Nisseä ylirauhallisesta suhtautumisesta vuonna 1969.
Loka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5206
Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: On The Edge

Viesti Kirjoittaja Loka »

Urho kirjoitti:
Loka kirjoitti: Eri asia jos täällä on hänen kavereitaan, heille saattaa avautua mutta totuutta ei kerro kun ei kerro edes vaimolleen. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää, Nissen muisti pätkii, jotain tulee ehkä mieleen ajoittain.
Taas esimerkki siitä kuinka oma uskomme vaikuttaa suhtautumiseen. - Asia voi tosiaan olla noinkin, mutta jos taas uskoo Nissen syyttömyyteen, niin silloinhan Nisse on kertonut totuuden moneen kertaan.
Totta kai mielipide syyllisyyteen/syyttömyyteen vaikuttaa mielipiteen muodostuksessa. Ja oma usko myös, joskushan usko on sokea. :wink: Pitää kuitenkin muistaa, että vaikka Nils olisikin syytön (siis on syytön, lain mukaan, nyt hypotetisoidaan) hän voi jättää kertomatta asioita joita ehkä hämärästi muistaa. Miksi? Siksi, että ne voisivat näinkin tasaväkisessä taistossa kääntyä hänen tuhokseen. Jos Nisse muistaa esim. että Irmelin kanssa käytiin kiivasta keskustelua, miksi hän sen rehellisesti kertoisi koska se olisi hänelle vain yksi naula lisää arkkuun, eikö?
Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Loka kirjoitti:[. Jos Nisse muistaa esim. että Irmelin kanssa käytiin kiivasta keskustelua, miksi hän sen rehellisesti kertoisi koska se olisi hänelle vain yksi naula lisää arkkuun, eikö?
Tottahan tuokin. Omaan mielipiteeseeni vaikuttaa tietysti se, että mielestäni Nisse on kaikissa vaiheissa vaikuttanut hyvin vilpittömältä. Ehkä selkein näyttö siitä tulee siinä vaiheessa, kun Tuominen ryhtyy kumoamaan Nissen kertomusta vammoista. - Huom, oikeudessa Tuominen sanoi, ettei "jutussa pitänyt oikein mikään, ja tarkensi tämän tarkoittavan nimenomaan vammoja". - Höppänän lailla Nisse toteaa, että "tuolla ne on teillä kirjoissa". Ei siis mitenkään ryhdy väittelemään asiasta, vaan toteaa totuuden kyllä löytyvän poliisilta. - Jos oli vedätys, niin aikamoinen sellainen.
Kaskisaari

Viesti Kirjoittaja Kaskisaari »

Kuka rohkenisi pyytaa Nissen Murhainfon kirjoittajien haastateltavaksi?
Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Kaskisaari kirjoitti:Kuka rohkenisi pyytaa Nissen Murhainfon kirjoittajien haastateltavaksi?
Huumoriako?

Ensinnäkin... - Nisse ei varmasti suostuisi moiseen. Välikäden kautta kuulemani mukaan mies on niin täynnä aihetta kuin olla voi, eikä halua kuulla siitä mitään. Haluaisi pyyhkiä koko asian mielestään, jos vain voisi.


Toisekseen... - Mitä hyötyä tuollaisesta haastattelusta olisi, Tuomisellahan oli kaksi kuukautta aikaa kysyä asioista, ja anti oli nolla. Ngläiset saisivat tulkita pilkkujen välejä ja väittää, että tuossa se puhuu itsensä pussiin, niinkö? Vai kuvitteleeko joku, että se vihdoinkin muistaisi kaiken tai edes osan unohtamastaan? Jotenkin tulee sellainen tirkistelymentaliteetti mieleen.
awa
Angus MacGyver
Viestit: 6796
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

Urho kirjoitti: Omaan mielipiteeseeni vaikuttaa tietysti se, että mielestäni Nisse on kaikissa vaiheissa vaikuttanut hyvin vilpittömältä. Ehkä selkein näyttö siitä tulee siinä vaiheessa, kun Tuominen ryhtyy kumoamaan Nissen kertomusta vammoista. - Huom, oikeudessa Tuominen sanoi, ettei "jutussa pitänyt oikein mikään, ja tarkensi tämän tarkoittavan nimenomaan vammoja". - Höppänän lailla Nisse toteaa, että "tuolla ne on teillä kirjoissa". Ei siis mitenkään ryhdy väittelemään asiasta, vaan toteaa totuuden kyllä löytyvän poliisilta. - Jos oli vedätys, niin aikamoinen sellainen.

Niin - jos Urho kokee muistamattomuuden vilpittömyydeksi - joku toinen voi kokea sen haluttomuudeksi kertoa tosiasioita.

Vammoistan Gustafsson ensin todella kertoo sitä samaa tarinaa jota iltapäivälehdet - 60 luvulla - kukaan ei rankkaa liioittelua koskaan oikaissut. Kun Gustafssonille kerrotaan miten vammojen todellinen laita taisi ollakin - hän vetoaa siihen - että sieltähän ne teiltä löytyy papereista - ilmeisesti ajatellen, että sinne on varmaankin tallennettu se sama tarina kuin iltapäivälehtiinkin. Gustafsson ei lähde väittämään asiasta, koska tietää olevansa väärässä - aika luonnollista.

Turvallisinta on olla tietämättä mitään vammoistaan ja muistamatta mitään mistään. Paitsi sitten tuli ne aikamieskalastajat jostain tyhjyydestä. Gustafsson sattuikin muistamaan juuri sen seikan, joka vei epäilyksen varjoa kauemmaksi hänestä. Tosin tarina oli aika hätäisen tuntuinen ja se taisi kuitenkin olla se kuuluisa VALEmuisto.

Toisaalta on ymmärrettävää, että tunkaltaisessa tilanteessa, jossa Gustafsson oli kuulustelujen paineessa, ihminen saattaa vastailla harkitsemattomasti ja toimia ymmärtämättömästi ja siitä syntyy virheellinen vaikutelma valehtelusta.

Siitä huolimatta ihmettelen että Gustafsson ei vaatimalla vaatinut Tuomista kertomaan keitä nuo aikamieskalastajat olivat ?

- no toisaalta on Tuominen sen saattanut kertoakin -
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

awa:lla on trauma aikamieskalastajista. Sekä niistä, jotka kalastivat että niistä, jotka eivät kalastaneet. Täysin mielenkiinnoton episodi koko tarinassa. Niitten henkilöllisyyttä ei tiennyt sen paremmin Nisse, Nasse kuin Tuominenkaan, joskin Bodom mysteerio antaa kasan nimiä arvattavaksi. Ehkä olivat niitä, ehkä eivät. Ehkä kyse on valemuistosta, ehkä ei.
awa
Angus MacGyver
Viestit: 6796
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

Vai trauma kalastajista - mistähän syystä awalla olisi trauma Gustafssonin kertomuksesta ?

Kyllä se trauma valitettavasti on Nisse FanClubilaisilla kun on pakko tunnustaa päämiehen yrittävän vedätystä - VALE muistohan se olikin :D
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Rane

Viesti Kirjoittaja Rane »

I am back!
Vastaa Viestiin