Jenkkilässä on helpompi muutenkin sitä porukkaa viemäreihin listiä, kun niissä jopa asuu ihmisiä, sen verran tilavempia ovat (jos aihe kiinnostaa, niin tunneleissa ja viemäreissä asuvista ihmisistä kertoo jenkkidokkari Dark Days). Aina silloin tällöinhän ulkomailla raportoidaankin noista viemäreistä löytyneistä tai viemärin suuaukon läheisyydestä löytyneistä ruumiista, kun ihmiset ovat epätoivoisesti niitä yrittäneet sinne tukkia, kun eivät muuta ole enää keksineet. Toki verkostojen koko sielläkin on sitä luokkaa, että helposti varmasti jäisi ruumis löytymättä, jos oikein sopivan paikan osaisi löytää, semmoisen missä ei pahemmin tarkastuksia lähiaikoina tulla tekemään edes. Viemäreissä sitä vettä kuitenkin sen verran siellä pohjalla on, että jos ruumis olisi luiksi kerennyt, niin ei sitä huomaisi takuulla sieltä likaveden seasta. Rotat ja ne kuuluisat viemärialligaattoritkin (kymmenmetrisistä en tiedä, mutta kyllä niitä pikkuversioita siellä kuulema oikeastikin on) nopeuttaisivat hommaa, eli lihan hävitystouhua omalta osaltaan.
Näin Google Earthin aikana se katoille ruumiiden jääminen on aika vaikeaa, ainakin isommissa paikoissa. Tietenkin jos johonkin poistoilmanputkeen sellaisen olisi työntänyt... Olisiko ilmanvaihto tarpeeksi tehokasta niin, ettei ruumiin haju tulisi putkia pitkin esimerkiksi kerrostalossa asuntoihin asti, jos se tosiaan juuri poistoilmanputkessa olisi? Kuka testaa?