Mies surmasi vaimonsa Kangasalla 1992

[matlockb]

Muistaako kukaan tapausta ja onko siitä vielä omaa ketjua? Tapausta on käsitelty ohjelmassa Rikostarinoita suomesta otsikolla Sairas rakkaus ja surmaajan nimeksi oli tekaistu "Laatinen". Mies haki vaimonsa kotiin vanhainkodista normaalivierailulle ja ennestään sairas vaimo kuoli yöllä, aluksi epäiltiin itsemurhaa mutta myöhemmin mies tunnusti itse antaneensa vaimolleen tappavan määrän lääkkeitä ja yrittäneensä sitä ennen kuristaa vaimonsa siinä onnistumatta, mies jätettiin syyntakeettomana tuomitsematta ja hänet lähetettiin pakkohoitoon. Surman mies teki koska oli rakastunut toiseen naiseen ja väittänyt tälle olevansa leski vaikka vaimonsa vielä oli elossa mutta asui vanhainkodissa. Onko kenellekään tietoa minkä niminen tekijä on, ts. onko enää elossa ja milloin on pakkohoidosta vapautunut ja miten on elänyt sen jälkeen tai milloin on kuollut ja vapautuiko ennen kuolemaansa lisäksi kiinnostaisi todellinen paikkakunta missä rikos tapahtui. Kertokaahan kenellä on tietoa.

[Nooruska]

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=103&t=753&a=6519 eli tämä siis? Sen jakson pystynee kai tuosta katsomaan Mutta henkilökohtaisesti tätä en muista

[matlockb]

Harmi että tämä juttu tuntuu painuneen unholaan, elävästä arkistosta jakson pystyy kyllä onneksi katsomaan mutta olisi mukava tietää mm. tekijän myöhemmistä vaiheista.
Erittäin surullinen juttu kuitenkin kaiken kaikkiaan, kehotan kaikkia katsomaan jakson. Käy jopa tekijääkin VÄHÄN sääliksi (en juuri koskaan anna yhtään armoa murhaajalle/tappajalle) lähinnä sen hänen lehtikirjoituksensa perusteella (huomaa kun katsoo jakson mitä lehtijuttua tarkoitan) jossa hän mm. kertoi että naiset hyljeksivät häntä koko risteilyn ajan, jonkinlainen katkeruus siitäkin varmasti hänelle jäi.
Mutta kertokaa tosiaan joku joka tietää tekijän myöhemmistä vaiheista ja oikean nimen.

[matlockb]

Löysin sattumalta Rikospostista vuodelta 1993 jutun tästä tapauksesta, artikkeli oli melko laaja ja mielenkiintoinen.
Tapahtumakunta oli Kangasala ja tekijän nimeksi mainittiin Ilmari I. ja vaimon nimeksi Esteri I.
Mies oli 65-vuotias ja vaimo peräti 20 vuotta vanhempi, 85-vuotias. Mies tappoi vaimonsa Melpax 50mg ja Imovane- merkkisillä lääkkeillä.
Kaiken huipuksi mies pääsi vastaamaan murhasyytteeseen vapaalta jalalta! Toinen tapaus Suomen rikoshistoriassa Bodomin ohella missä tiedän että henkirikossyytteeseen (varsinkin murhasyytteeseen) tullaan vapaalta jalalta käräjille.

[matlockb]

Juttu Rikospostista on nyt kirjoitettuna versiona kokonaisuudessaan luettavissa rekisteröityneille käyttäjille Crimen laajenevassa arkistossa: http://www.atfreeforum.com/crimestory/i ... crimestory

Kuten kirjoitinkin, mies sai vastata murhasyytteeseen vapaalta jalalta vaikka teko oli erityisen törkeä. Tässä keskustelussa on jo Nooruskan laittama linkki tähän juttuun Rikostarinoita Suomesta Ylen elävässä arkistossa, Rikospostin versio kannattaa myös käydä kaikkien halukkaiden, joilla siihen mahdollisuus, lukemassa.

[Valoviikate]

Tämä juttu on alkanut hiljalleen sen verran uteliaisuutta kutkuttamaan, että mielelläni tietäisin enemmän. Hejacissa oli sellaisia tiedonmuruja, joita tässä ketjussa ei ollut, mistä ihmiset ovat ne onkineet tietoonsa? Kysynkin siis, mitä Poliisi kertoo-kirjaa kannattaisi kirjastosta kuikuilla tämän rikoksen tiimoilta? (Ei ehkä Poliisi kertoo 1992 -kirjassa vielä tästä ole?) En tietenkään loukkaannu, jos jollain vaikka vielä Rikospostin artikkelikin olisi jaettavana.

[paccasucco]

Poliisi kertoo- teoksessa vuodelta 1999 on kymmenen sivun juttu otsikolla "Sairas rakkaus".Alkaa sivulta 137.Kiireessäni ehdin selailla vain loppusivuja, mutta ilmeisesti juuri em.rikoksesta on kyse.

Muuten; pieni huomautus otsikon suhteen: kuuluisi olla Kangasalla.

Korjattu otsikkoon
-NILS-

[Oikeus ennen kaikkea]

PPK 1999

Sairas rakkaus
Ilkka Sjöman, opettaja, Poliisikoulu, Tampere.

Rikostutkija joutuu usein hyvinkin kummallisten asioiden eteen ja hänen on mietittävä, kuinka syvälle kunkin jutun taustoihin ja syihin on paneuduttava.
Tavanomaisissa, niin sanotuissa massarikoksissa ei perehdytä tekijän persoonaan tai rikolliseen tekoon johtaneisiin syihin.
Näissä tapauksissa tutkitaan vain rikollinen teko ja sen ulkoiset tunnusmerkistötekijät, ei muuta.
Ajatellaanpa vaikka henkirikosta. Silloin joudutaan paneutumaan paljon syvemmälle tekijän henkilöön ja persoonaan. Samoin joudutaan kartoittamaan niitä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet rikollisen teon syntyyn ja ovat näin ollen osa motiivia. Laki velvoittaa poliisia selvittämään rikoksen ja sen teko-olosuhteet. Tapauksesta riippuen tuo taustojen ja henkilöiden persoonan selvittämistarve vaihtelee hyvinkin paljon.
Pahimmillaan se on kuitenkin sitä, että tutkijan pitää selvittää itselleen, miksi ihminen on toiminut niin kuin on toiminut. Toisaalta poliisin tehtävä on selvittää rikos, siis sen ulkoinen tapahtumien kulku, eli kuinka, minkä vuoksi, milloin ja miten uhri on surmattu. Lisäksi tutkinnassa on pystyttävä todistamaan, että nimenomaan epäilty on syyllistynyt tutkittuun rikokseen, epäillyn kiistosta tai tunnustuksesta huolimatta. Henkirikos on aina sen kokoluokan asia, jossa epäillyn tunnustuskaan ei pääsääntöisesti riitä, vaan poliisin on muutoinkin saatava näytetyksi toteen, että juuri tunnustuksen tehnyt henkilö on tehnyt teon. Edellä kerrotut asiat, eli teon asiallinen yksityiskohtainen kulku tulee selvittää ja lisäksi saada todisteet tietyn henkilön osuudesta tekoon. Tämä vielä on aivan normaalia ja jokaiselle poliisimiehelle tuttua toimintaa.
Kun mietitään pykälän vaatimusta teko-olosuhteiden selvittämisestä, niin ollaan jo paljon vaikeampien asioiden äärellä. Yksinkertaisimmillaan teko-olosuhteet ovat esimerkiksi säätila, keli ja vastaavat asiat kolaritapauksessa. Asia onkin hieman toinen, kun puhutaan henkirikoksen olosuhteista.
Mielestäni henkirikoksen teko-olosuhde on ajallisesti tekohetkestä taaksepäin niin kauas kuin tapahtuneilla asioilla voidaan katsoa olevan jotain syy-yhteyttä rikoksen syntyyn. Kuinka pitkä tämä aika jänne voikaan olla? Sitä on mahdoton sanoa, mutta voidaan joutua selvittämään asioita ja tapahtumia vuosiakin ennen rikosta, jos niillä voidaan katsoa olevan syy-yhteys tehtyyn rikokseen.
Tilanne on helppo, kun kaksi täysin vierasta ihmistä tapaa toisensa ja ajautuu riitaan, jonka seurauksena on surmaaminen.
Seuraavassa kertomuksessa tilanne onkin toinen, sillä aviopari oli tuntenut toisensa vuosikymmenien ajan ja heidän välinsä olivat muodostuneet omanlaisikseen. Juttu oli monessa mielessä mielenkiintoinen ja haasteellinen. Jouduin tutkijana elämään tavallaan uudelleen ne vaiheet, jotka tekijä oli jo läpikäynyt ja jotka olivat johtaneet surmaan.
Tätä kehityskulkua penkoessani tajusin, kuinka asiat olivat kehittyneet ja melkein samastuin tekijään. Kuitenkin poliisin olisi pystyttävä tekemään tutkintansa ulkopuolisena asioiden ja tapahtumien kirjaajana ottamatta henkilökohtaisesti kantaa. Tutkinta saattaa olla henkisesti raskasta, sillä moni mutkaisen jutun tutkinta ei ole sidoksissa virka-aikaan vaan sitä tekee 24 tuntia vuorokaudessa. Tapauksen jälkihoito oli sitä, että vainaja haudattiin, tekijä saatettiin hoitoon ja konstaapeli jatkoi muiden kiireellisten juttujen tutkintaa. Kirjoituksessa henkilönimet on muutettu, mutta tapahtumat vastaavat todellisuutta.

Talo missä surmaaminen tapahtui.jpg (206.1 KiB) Katsottu 2995 kertaa

Kuolema
Aamuvarhaisella, kello viiden aikaan poliisiasemalla soi puhelin. Vuorossa ollut konstaapeli Harri Huhti vastasi tulleeseen puheluun.
- Hyvää huomenta. On tapahtunut kuolemantapaus, ilmoitti vanhempi miesääni.
Konstaapeli havahtui kyselemään asiasta tarkemmin, samalla kun hän karisti unista oloa silmistään. Konstaapeli Huhti meni paikalle partiokaverinsa kanssa. Muita poliiseja ei tuona aamuyön hetkenä keskisuuressa pirkanmaalaisessa pitäjässä työssä ollutkaan. Tapahtumapaikka oli hieman sivummassa varsinaisesta kirkonkylän ydinkeskustasta, vanhaa asuntomessualuetta.
Kuolemasta ilmoittanut Laatinen asui kunnan vuokratalossa, joka oli punatiilipintainen, tyypillinen maaseudun pienkerrostalo. Laatinen tuli avaamaan partiolle oven. Hän kertoi heränneensä ja todenneensa, että hänen vaimonsa oli kuollut. Laatinen itse oli kuudenkymmenen ikäinen, nukkavieru, pieni, tunkkainen mies. Kuollut vaimo oli kymmenisen vuotta Laatista vanhempi ja makasi nyt vuoteessaan selällään aivan rauhallisesti. Voidakseen todeta kuoleman läsnäolon sängyssä makaavaa naista piti tutkia tarkemmin, muuten hänen olisi voinut kuvitella vain nukkuvan. Kuollut hän kuitenkin oli. Puhuttelussa Laatinen kertoi hakeneensa vaimonsa edellispäivänä lomalle vanhainkodista, missä tämä asui normaalisti vaikean reumasairautensa vuoksi. Laatinen kertoi hänen ja vaimon välille syntyneen riitaa edellisiltana ja vaimo oli, taas kerran, uhannut itsemurhalla. Laatinen kertoi, ettei ottanut uhkausta itsemurhasta tosissaan, sillä hän oli kuullut niitä niin monta vuotta. Laatisen vaimolla, Saara Laatisella, oli yksi itsemurhayritys noin kymmenen vuoden takaa. Ulkoisesti kaikki oli niin kuin pitikin poliisin näkökulmasta asiaa tarkasteltaessa. Saara Laatisen yöpöydällä oli viisi-kuusi lähes tyhjää lääkepurkkia. Lääkkeet olivat rauhoittavia ja unilääkkeitä ja kirjoitettu Saara Laatiselle itselleen. Oli ilmeistä, että vaimo oli syönyt lääkkeet yön synkkinä tunteina miehen nukkuessa vieressä omalla puolellaan kaksoisvuodetta.
Partio suoritti normaalit tutkintatoimenpiteet tarkastaen vainajan ulkoisen olemuksen ja lähettäen tämän ruumisautolla avaushuoneelle oikeuslääketie teellistä kuolemansyyn selvittämistä varten. Partio kirjasi Laatisen puhuttelukertomuksen ja otti muutamia valokuvia vainajasta ja tapahtumapai kasta. Toimenpiteiden jälkeen partio oli valmis lähtemään pois. Kuin sanoakseen jotain lohduttavaa herra Laatiselle konstaapeli Huhti kääntyi vielä tämän puoleen. Laatinen esitti yllättäen kysymyksen:
- Mitä tutkimuksissa ilmeni, konstaapeli?
Huhti jäi sanattomaksi. Mitä olisi pitänyt ilmetä, ajatteli konstaapeli. Partio palasi poliisiasemalle ja laati asiasta S-ilmoituksen. S-ilmoitus on sekalaistutkintailmoitus, jota käytetään, kun kyseessä ei ole rikos, mutta joka kuuluu poliisin tutkintavelvollisuuden piiriin. Kuolemansyyn tutkinta on eräs tällainen erityistutkinnan alue. Jokaisen, ihmisen kuolemalle täytyy löytyä syy, eli lääketieteellinen selitys, mihin hän on kuollut. Mikäli kuollut ei ole ollut lääkärin hoidossa ja lääkäri ei voi kirjoittaa kuolintodistusta, kuuluu tutkinta poliisille. Tämä on määrätty laissa kuolemansyyn selvittämisestä.

Helppo juttu
Tultuani aamulla työhön menin työpaikan kahvioon. Meille oli muodostunut tavaksi juoda ensin aamukahvit ja käydä läpi poislähtevän yövuoron kanssa yön "perinnöt”. Aamurutiineihin kuului kyllä varsinainen aamupalaverikin, mutta se oli aikojen saatossa muodostunut tapahtumien, tiedotteiden ja yleensä kaikkien asioiden sekamelskaksi, josta kukaan ei saanut itselleen mitään. Koska näin oli menetelty jo ammoisista ajoista, ei perinteistä luovuttu. Ennen aamupalaveria tapahtuvalla vapaamuotoisella kahvinjuonnilla oli paljon suurempi merkitys työn kannalta.
Olin juttuvuorossa, joten konstaapeli Harri Huhti ojensi Saara Laatisen kuolemaa koskevat asiakirjat minulle. Ne sisälsivät S-ilmoituksen, kuolemansyyntutkinnan kenttälomakkeen, isännän puhuttelun muistiinpanot, filmirullan ja lääkepurkit. Olin oikeastaan tyytyväinen, ettei yön aikana ollut tapahtunut muuta, sillä työpöydälle oli kertynyt ruuhkaa. Aamun saldo näytti ensi alkuun aivan mukavalta. Oli ollut sellaisiakin aamuja, jolloin tulin yksin tutkintapuolelle työhön ja yön aikana oli pidätetty neljä-viisi henkeä muutamaan tavanomaista laajempaan juttuun. Niinä aamuina mietin, miksi en nuorena pysynyt Tampereen Verkatehtaan kuivauskoneella kuivarina, vaan olin lähtenyt pyrkimään Poliisikouluun.
Tehtävää luovuttavan konstaapelin Huhdin mielestä kaikki oli aivan normaalisti, mikäli itsemurhasta voi normaalina asiana puhua. Ainoastaan Laatisen omituinen käytös ja lopussa esitetty kysymys olivat jääneet askarruttamaan konstaapelia. Laatisen käyttäytymisessä oli ollut outoa myös se, ettei hän ollut kutsunut ambulanssia, kuten luulisi jokaisen vastaavassa tilanteessa tekevän. Laatinen oli soittanut ambulanssin vasta saatuaan puhelimessa poliisilta ohjeet. Ambulanssi oli käynyt ennen poliisin aamuista paikalle tuloa ja todennut, ettei tapaus kuulunut heidän hoidettaviinsa.
Lähdin tapaamaan Laatista aamupalaverin jälkeen. Alue oli minulle entuudestaan tuttu. Laatinen asui kunnan vuokratalon ensimmäisessä kerroksessa. Huoneisto käsitti kaksi huonetta ja keittiön. Tunsin Laatisen ulkonäöltä, tosin aivan toisenlaisista ympyröistä. Olin kiinnittänyt häneen tai oikeammin hänen ajotapaansa huomiota jo aiemmin. Joillakin ihmisillä, varsinkin vanhemmilla, on tapana autolla liikkeelle lähtiessään painaa kaasu pohjaan ja luistattaa kytkintä. Muutaman kerran olin nähnyt Laatisen lähtevän Säästömarketin parkkipaikalta liikkeelle. Aivan kuin suihkuhävittäjä olisi rullannut kiitoradalle. Moottori huusi kuin viimeistä päivää ja jo kolmenkymmenen metrin ajon jälkeen oli vaihde nelosella. Ääni oli viimeinen mikä katosi. Fiat varmaan nautti Laatisen käsittelystä.

Laatinen avasi asuntonsa oven ja minä esittelin itseni tapausta tutkivaksi poliisimieheksi. Hän toivotti minut tervetulleeksi sisään. Huoneisto oli aika erikoisen mallinen. Se ei ollut tyypillinen läpitalon huoneisto, vaan ulko-ovesta tultiin pimeään eteiseen. Olohuoneeseen mentiin vasemmalle ja makuuhuoneeseen oikealle. Keittiö ja WC jäivät näiden kahden huoneen väliin. Huoneisto oli tunkkainen, kalustettu raskain huonekaluin ja hyvin pimeän oloinen. Olohuoneessa oli hallitsevina huonekaluina iso kirjahylly sivuseinällä, televisio, sohva, pöytä ja pari tuolia. Olohuone oli pitkänomainen, ikkunaton pää jäi hyvin hämäräksi, varsinkin kun raskaat ja paksut verhot olivat lähes kiinni. Makuuhuone, joka minua kiinnosti enemmän, oli samankaltaisesti kalustettu. Huonetta hallitsi iso tolppasänky, joka vaikutti hyvin vanhalta. Ikkunan edessä vasemmalla oli kirjoituspöytä. Yöpöytien ja parin pienen tuolin lisäksi huoneessa ei muuta ollutkaan. Ikkuna oli melkein kokonaan peitetty paksuilla verhoilla. Sain kokonaiskuvan huoneistosta, joten kaikki asiat oli helpompi hahmottaa, kun pystyi sijoittamaan ne todelliseen ympäristöönsä. Asetuimme keittiön pöydän ääreen keskustele maan.

Laatinen kertoi, ilmeisesti aivan samoin kuin partiollekin, että hänen vaimonsa oli uhannut itse murhalla ja että he olivat illan kuluessa riidelleet. Laatinen kertoi asiat rauhallisesti ja yllättävän järjestelmällisesti. Usein ihmisten kanssa keskusteltaessa, varsinkin kun he ovat järkyttyneitä, on vaikea pysyä tapahtumien juonessa kiinni, sillä kertoja hyppii asiasta toiseen eikä kerronta ole ajallisesti johdon mukaista. Laatinen oli poikkeus. Hän kertoi asiat rauhallisesti ja tapahtumien ajanmukaisessa, kronologisessa järjestyksessä. Tarkensin kysymyksilläni vaimon vanhainkodista hakua ja edellisen illan kulkua. Laatinen kertoi vaimonsa olleen vanhainkodilla hoidossa, sillä hänellä ei riittänyt voimia vaimonsa hoitamiseen. Saara Laatinen oli sairastanut nivelreumaa, joka oli haitannut hänen päivittäistä elämäänsä siinä määrin, että hän tarvitsi apua lähes kaikissa askareissaan. Laatinen oli hakenut Saara-vaimonsa päivällä, kuten vanhainkodin kanssa oli etukäteen sovittu. Kotiin tultuaan hän oli laittanut vaimolleen ruokaa ja näyttänyt myös videoita. Illalla kahdeksan aikaan Laatinen oli laittanut vaimonsa nukkumaan ja antanut samalla vanhainkodista mukaan saadut ilta- lääkkeet. Saara Laatisen lääkitykseen kuului mieli ala-, dementia- ja unilääkkeitä. Saara Laatinen oli suivaantunut, kun miehensä, Mauno Laatinen, ei ollutkaan tullut hänen viereensä, vaan oli mennyt olo huoneeseen lukemaan. Riitely oli siis tapahtunut siten, että Saara Laatinen oli kiukutellut olohuoneessa olevalle miehelleen ja tämä oli, mitenkään reagoi matta, lukenut kirjaa. Ajattelin tilannetta ja kuvittelin tapahtuminen kulkua mykkäfilmin kohtauksena. Tuon riitelyn aikana Saara Laatinen oli uhannut itsensä surmaamisella. Laatinen ei kuitenkaan ollut antanut sanomiselle mitään arvoa, sillä vaimo oli uhkaillut itsemurhalla lukuisia kertoja. Laatinen kertoi myös käyneensä illan kuluessa kirjastoautolla lainaamassa kirjan, jonka oli erityisesti itselleen tilannut. Laatinen luki ilmeisesti paljon. Tiedustelin hänen lukuharrastuksestaan ja sitä, minkä nimenomaisen kirjan hän oli lainannut. Laatisen ilme kirkastui, kun hän kertoi lainanneensa ranskalaisen keskiaikaisen runoilijan ja filosofin, Amielin Uneksijan päivä kirja -nimisen teoksen. Kirja ja kirjailija olivat minulle aivan vieraita, vaikka kirjojen ystävä olenkin.
Minua askarrutti, miksi Laatinen ei ollut kutsunut sairasautoa heti huomattuaan vaimonsa tilan. Harvapa siinä tilanteessa, pystyy toteamaan kuoleman ja päättelemään sen, että asia kuuluukin poliisille. Laatinen ei osannut sanoa oikeastaan mitään. Hän kertoi, että oli jostain lukenut, että kuolemasta pitää ilmoittaa poliisille. Kun tiukkasin, miksi hän ei soittanut ambulanssia, hän ilmaisi asian sanomalla:
- Minä en toimertunut.
Mitä tuo sana ”toimertua” merkitsee, ei tullut minulle täysin selväksi. Keskustelumme ei kantanut tuon pidemmälle. Kutsuin Laatisen seuraavaksi päiväksi kuulusteluun, sillä halusin häneltä kaiken edellä kerrotun allekirjoitettuna virallisessa kuulustelu- muodossa.

Avaus
Saara Laatinen makasi kiiltävällä, teräksisellä avauspöydällä. Nyt näin hänet ensimmäisen kerran. Hän oli lyhyehkö, hieman yli 150 senttimetriä pitkä ja laiha naisihminen. Hiukset olivat valkoiset ja huomattavan vähäkasvuiset. Kasvot olivat ryppyiset, jotenkin kärsineen näköiset. Sormet olivat vääntäytyneet asentoihin, joista maallikkokin pystyi sanomaan, etteivät ne olleet terveet. Oikeuslääkäri Juntura aloitti avauksen. En ollut ensimmäistä kertaa avauksella, ja Juntura oli vuosien mittaan tullut tutuksi, joten kanssakäyminen oli helppoa. Arvostan Junturaa hänen ammattitaitonsa ja erityisesti poliisi- myönteisyytensä takia. Hän ei katso poliisia alas päin, vaan pitää tasavertaisena yhteistyötahona. Ensin suoritettiin ulkoinen ruumiintarkastus. Siinä ei ilmennyt mitään erityistä. Juntura huomioi sormien luonnottoman asennon ja kertoi sairauskertomuksessa olleen jo pitkältä ajalta mainintoja nivelreumasta.

Kiinnostuin Saara Laatisen sairauskertomuksesta ja kysyin, oliko siellä mainintaa mielenterveysongelmista tai itsetuhoaikomuksista. Juntura kertoi, että ainoa asia, mikä niistä kävi ilmi, oli yli kymmenen vuotta sitten tapahtunut itsemurhayritys lääkeaineilla, mutta tuolloin hänet oli aviomiehen toimesta toimitettu sairaalaan ja vatsahuuhtelulla saatu takaisin elävien kirjoihin. Tuo aiempi yritys oli ollut todellinen, ei siis mikään hätähuuto. Suun tarkastuksessa löytyi suusta vielä yksi kokonainen ja yksi puolikas pilleri, jotka olivat jonkin verran liuenneet, joten niiden merkkiä ei saatu heti selvitetyksi. Ilmeisesti ne kuitenkin olivat samoja, mitä oli ollut lääkepurkeissa Saara Laatisen yöpöydällä. Varsinainen ruumiinavaus aloitettiin. Ensin aukaistiin kallo ja aivot irrotettiin. Seuraavaksi tehtiin viilto kurkun yläosasta häpyluuhun asti. Rintalasta irrotettiin ja näin saatiin sisäelimet näkyviin. Tuo sisäinen tarkastelu ei antanut vastausta kysymyksiin. Vainajalla ei ollut esimerkiksi sellaista sairautta, jonka olisi voinut kuvitella olevan syynä itsetuhoon.

Ainoa mielenkiintoa herättävä seikka oli, ettei vatsalaukussa ollut juuri mitään. Sieltä ei löytynyt lääkeainejäämiä, vaan aivan vähäinen määrä ruskeaa massaa. Kerroin Junturalle, että vainajan yöpöydällä oli ollut Melpax ja Imovane lääkepurkit ja on ilmeistä, että juuri näitä lääkeaineita hän oli syönyt. Olin utelias tietämään kuolinajankohdan ja lääkkeiden nauttimisajankohdan. Vainajan lämpö oli mitattu tuolloin aamulla partion toimesta ja tarkistusmittaus oli suoritettu pari tuntia myöhemmin. Näillä tiedoilla Juntura päätteli kuoleman tapahtuneen joskus yöllä, mahdollisesti kello kahden ja neljän välisenä aikana. Kuinka nopeasti kyseiset lääkeaineet vaikuttivat kuolettavasti, oli jo huomattavasti vaikeampi kysymys. Junturan arvioinnin mukaan asiaan vaikuttivat otettujen lääkeaineiden määrä ja laatu, sekä vielä se, oliko niiden kanssa otettu jotakin muuta, joka vaikuttaisi imeytymisnopeuteen. Lisäksi aineiden imeytymiseen vaikuttivat vainajan yksilölliset ominaisuudet eli kuinka elimistö toimi. Eri ihmisillä saattoi vatsan toiminnan suhteen olla suuriakin eroavaisuuksia varsinkin, kun kyseessä olivat voimakkaat lääkeaineet. Kuitenkin Juntura arvioi, että lääkkeet oli täytynyt syödä useita tunteja ennen lopullista kuolemaa. Tätä ajatusta vahvisti se, että vatsalaukku oli tyhjä eli kaikki lääkkeet olivat imeytyneet. Vielä eräs seikka, mikä minua nimenomaisesti kiinnosti, oli kuolinkamppailu, eli kuinka ihminen reagoi syötyään myrkyllisen annoksen lääkkeitä. Nukahtaako hän aivan tavallisesti vai pyrkiikö keho jotenkin reagoimaan esimerkiksi oksentamalla tai onko ihminen levoton? Juntura väitti minun olevan hankalalla tuulella, kun esitin niin vaikeita kysymyksiä. Ihminen voi tajunnan ollessa tal ella pyrkiä peittämään reaktioitaan, mutta tajunnan tason laskiessa niitä ei tietoisesti voi estää. Junturan käsityksen mukaan kyseisten lääkkeiden on täytynyt aiheuttaa reaktioita, esimerkiksi levottomuutta normaalia enemmän.
- Voiko näin kuolevan ihmisen vieressä nukkua heräämättä toisen kuolinkamppailuun, kysyin.
- No, se riippuu siitä, kuinka nukkuu, oli Junturan selkeä vastaus.

Ensimmäinen kuulustelu
Laatinen oli tullut kuulusteluun ja minä noudin hänet kansliakerroksesta. Tullessani portaita alas näin nukkavierun miehen istuvan hartiat kyssässä. Silmiinpistävää miehessä oli paksut huulet ja isot uniset silmät. Silmien yläluomet olivat muodoltaan sellaiset, että ne antoivat miehestä surullisen, uneliaan vaikutelman. Tervehdimme toisiamme ja pyysin Laarista seuraamaan itseäni yläkertaan. Aluksi kyselin niitä näitä vain saadakseni jotenkin keskustelun käyntiin. Laatinen puhui edelleen hyvin rauhallisesti, johdonmukaisesti ja jotenkin harkiten. Puhetta myötäili voimakkaat hengitykset, joista olisi voinut kuvitella hänen huokailevan. Seuraavaksi kirjasin Laatisen henkilötiedot ylös. Tiesin hänen olevan eläkkeellä, mutta ammattikohdassa tiedustelin hänen varsinaista ammattiaan ja koulutustaan. Ilmeni, että mies oli koneteknikko ja ollut aikanaan puolustusvoimilla töissä koko ikänsä. Hän oli kuitenkin jäänyt jo vuosia sitten sairaseläkkeelle. Mikä tuo eläkkeelle johtava sairaus oli ollut, ei Laatinen selvittänyt. Laatinen istui minua vastapäätä katse kohdistettuna lattiaan.

Vain kerran hän katsoi minua silmiin, mutta silloin hyvin tutkivasti. Tämä tapahtui, kun sanoin kuulustelevani häntä rikoksesta epäiltynä. Selvitin Laatiselle, että olen pakotettu kuulustelemaan häntä nimenomaan rikoksesta epäiltynä, sillä oli syytä epäillä hänen laiminlyöneen vaimonsa hoitoon saattamisen. Kuulustelussa Laatinen toisti aivan saman, mitä hän oli jo puhuttelussa kertonut. Kirjoitin kaiken muistiin. Laatinen kertoi, että oli soittanut poliisille heti havaittuaan vaimonsa kuoleman ja sitten heti perään, poliisin kehotuksesta, ambulanssin. Laatinen kertoi, ettei yrittänyt elvyttää, eikä yleensäkään ollut koskenut mihinkään ennen ambulanssin ja poliisin tuloa. Halusin tietää tarkalleen, mitä Laatinen oli illan kuluessa tehnyt ja missä hän oli oleskellut. Hän kertoi käyneensä kahdesti ulkona, ensin kirjastoautolla ja toisen kerran vain kävelemässä viereisellä uudella asuntoalueella. Suurimman osan ajasta hän oli kuitenkin lukenut ja katsellut televisiota. Kyselin illan asioista hyvin pikkutarkasti ja sellaisiakin seikkoja, jotka eivät minua kiinnostaneet, mutta en halunnut osoittaa Laatiselle, mistä seikoista olin kiinnostunut. Kysyin muun muassa, mitä hän oli laittanut vaimolleen ruuaksi ja mitä nimenomaista videota he olivat katselleet. Video oli ollut ”Elsa, vapaana syntynyt”, joka kertoi leijonan elämänkaaren pennusta kuolemaan ja ruuaksi hän oli laittanut perunoita ja paistettua lohta. Laatinen kertoi lukeneensa kirjastoautolta lainaamaansa kirjaa vielä television myöhäisuutisten jälkeen. Nukkumaan hän oli mennyt joskus puolen yön jälkeen, mahdollisesti lähempänä yhtä.

Selvitin Laatiselle, että hänen vaimonsa oli täytynyt syödä lääkkeet ennen Laatisen itsensä nukkumaan menoa. Laatinen harkitsi pitkään ja esitti lopuksi arvionaan, että vaimon oli täytynyt syödä ne silloin, kun hän oli ollut kävelemässä tai silloin, kun hän kävi kirjasto autolla. Esitin Laatiselle arvionani, ettei kukaan pysty syömään suurta määrää lääkkeitä makuuhuoneessa Laatisen huomaamatta, varsinkin, kun tiesin, missä kohtaa olohuonetta Laatinen oli istunut lukiessaan ja katsoessaan televisiota. Laatinen, harkinnan jälkeen, yhtyi ajatukseeni, ettei Saara olisi pystynyt syömään lääkkeitä hänen huomaamattaan, joten syönti on täytynyt tapahtua jo alkuillasta, silloin kun Laatinen oli ollut kävelemässä. Ajankohta hahmottui siis kello 21 ja 22 väliseen aikaan. Seuraavaksi takerruin Laatisen itsensä nukkumaanmenon ajankohtaan. Selvitin hänelle, että mikäli hänen vaimonsa oli alkuillasta syönyt tappavan määrän lääkkeitä, niin niiden vaikutus jo tuolloin, lähempänä yhtä, oli melko voimakas eli hänen olisi pitänyt huomata vaimo saan jotakin poikkeavaa. Nyt Laatinen harkitsi hyvin pitkään ja huokaili. Lopulta hän selvitti huomanneensa vaimonsa potkineen peiton päältään ja olleen jotenkin outo ja hengittävän katkonaisesti. Laatinen oli kertomansa mukaan peitellyt vaimonsa ja tunnustellut tämän valtimoa. Iho oli ollut kylmä, pulssi heikko ja hengitys raskasta ja katkonaista. Miksi Laatinen ei tuolloin yöllä ollut toimittanut vaimoaan lääkäriin, oli seuraava kysymykseni. Laatinen ei ollut kuulema tajunnut tilannetta ja ajatellut, että katsotaan aamulla. Niinhän sitä sitten katsottiin. Kuulustelun lopussa Laatinen hyväksyi sen seikan, että häntä kuulusteltiin rikoksesta epäiltynä ja myönsi, että hänen olisi pitänyt toimittaa vaimonsa hoitoon jo tuolloin yöllä.
Kuusituntisen kuulustelun jälkeen olin aivan poikki. Varsinkin Laatisen kuulusteleminen oli kuin shakin peluuta, jossa yhtä siirtoa tehdessään ei saanut paljastaa seuraavaa siirtoa. Toisaalta vastapelaaja koetti selvittää, mikä olisi se seuraava siirto. Kuulustelun aikana oli käynyt selväksi, että Laatinen oli innokas shakin pelaaja ja siinä varmasti minua paljon parempi. Tässä nyt pelattavassa shakissa minulla oli kuitenkin kotikenttäetu.

Asia mutkistuu
Laatisen juttu oli epämääräinen eikä missään nimessä selvitetty. Pyysin tutkinnanjohtajalta vapautusta normaalista juttukierrosta voidakseni keskittyä tähän asiaan paremmin. Pyyntööni suostuttiin. Laatisen naapurien puhutteluista kävi ilmi, että Laatisella oli ollut joku naisystävä. Lopulta yksi talon eukoista tiesi tuon naisystävän nimenkin. Lisäksi kävi ilmi, että Laatista oli aiemmin epäilty lapsiin kohdistuneesta, liian suuresta kiinnostuksesta. Laatinen oli aiemmin yrittänyt houkutella lapsia kotiinsa mehulla, pikkuleivillä ja karkeilla. Mitä asunnossa oli lasten suhteen tapahtunut, ei koskaan tullut selväksi. Laatinen oli selvittänyt haluavansa kestitä lapsia, koska oli niin lapsirakas. Omia lapsia Laatisella ei ollut. Eikä olisi oikeastaan voinutkaan, sillä hän oli avioitunut melko myöhäisellä iällä Saaransa kanssa. Laatisen työkyvyttömyydenkin syy selvisi. Hän oli jo pitkään sairastanut jakomielitautia eli skitsofreniaa. Yleensäkin tiedusteluista kävi selväksi, että Laatisesta ei oikein pidetty. Hänen persoonansa herätti pelkoa ja hämmennystä. Laatinen oli muun muassa jo vuosi aiemmin lähettänyt samalla asuntoalueella asuvalle naimisissa olevalle rouvalle tulisen rakkauskirjeen. Hyvin monesta yhteydestä tuli selväksi, että Laatisella oli omalaatuisia tapoja ja tempauksia ja kaikki liittyivät tavalla tai toisella tunne-elämään.

Naisystävä
Kutsustani saapui kuulusteluun Laina Lind, viisi kymppinen leskirouva, joka oli mainittu Laatisen naisystäväksi. Toivotin hänet tervetulleeksi ja pahoitelin, että olin joutunut häntä vaivaamaan kuu lusteluun. Lind aavistikin kuulustelun syyn, sillä hän oli varsin hyvin tietoinen Saara Laatisen kuolemasta, vaikka sitä ei missään ollutkaan uutisoitu. Laatinen oli edellisenä keväänä eli kahdeksan kuukautta aiemmin tullut Lindin juttusille tämän istahdettua kevään ensimmäiselle jäätelölle kirkonkylän torille. Laatinen oli pakkautunut seuraan ja oli ollut hyvin seurallinen ja mielenkiintoinen keskustelukumppani. Siinä jutellessa oli vaihdettu nimi- ja osoitetiedot ja luvattu pitää yhteyttä. Laatinen oli ollut heti alusta asti hyvin aktiivinen suhteessa Lindiin. He olivat ensi alkuun tapailleet kirkolla ja käyneet kahvilla tai jutelleet niitä näitä. Erään kerran hautausmaalla puhe oli kääntynyt kummankin taustoihin ja silloin Laatinen oli kertonut olevansa leskimies. Lind tunsi sielunsympatiaa, sillä olihan hänkin leski. Melko pian ensitapaamisen jälkeen Laatinen oli tunnustanut Lindille rakkautensa, joka oli melkoinen yllätys. Laatinen lähetti rakastetulleen kirjeitä lähes päivittäin. Kirjeet eivät olleet tavallisia ”mitä sinulle kuuluu” -kirjeitä, vaan todella voimakkaita rakkauskirjeitä. Lind melkein punastui niistä kertoessaan. Kirjeet olivat olleet niin voimakkaita ja palavia, ettei Lind ollut sellaiseen tottunut. Hän piti kirjeiden sisältöä jopa epäsopivana. Minua kiinnosti nuo kirjeet, mutta en voinut niitä Lindiltä vaatiakaan, mutta hän lupasi antaa ne tutkittaviksi. Oikeastaan hän tunsi lievää helpotusta saadessaan ne näin kunniakkaasti pois käsistään. Laatinen oli alkanut lähettää rakkaalleen erilaisia lahjoja: hajuvettä, koruja ja jalkojenhoitolaitteen. Tuo jalkojenhoitolaite tuli sen jälkeen, kun Lind oli valittanut jalkojensa väsyvän herkästi pyörällä ajosta. Laite oli tuotu hänelle liikkeestä seuraavana päivänä. Lind oli toisaalta imarreltu rakkauskirjeistä ja lahjoista, mutta toisaalta hän oli kokenut Laatisen itselleen painostavana ja ahdistavana.

Lind oli toukokuun lopulla eli noin reilu kuukausi Laatisen tapaamisen jälkeen lähtenyt ystävättäriensä kanssa risteilylle. Hän ei ollut kertonut Laatiselle risteilystä mitään, sillä hän halusi päästä irti siitä suhteesta hetkeksi. Kuitenkin Laatinen oli saanut asiasta jotenkin tietoa ja varasi itselleen paikan samalle risteilylle. Lindille oli ollut suuri yllätys Laatisen ilmestyminen Matka-Vekan autoon. Lind tunsi itsensä loukatuksi ja päätti olla ynseä Laatista kohtaan koko matkan ajan. Näin tapahtuikin, vaikka Laatinen oli toimittanut hänelle ruusuja hyttiin ja vaikka tämä oli laulanut serenadin laivalla. Lindin ystävät pitivät Laatista sekopäänä ja nauroivat tälle päin kasvoja. Matkan jälkeen Laatinen oli laittanut paikallislehden yleisönosastoon kirjoituksen, jossa haukkui mainitun naisporukan totisiksi ilonpilaajiksi. Matkan jälkeen oli seurustelu jatkunut kuitenkin entiseen malliin.
Noin viikkoa ennen Saara Laatisen kuolemaa oli Laina Lind saanut tietää totuuden Laatisen aviosäädystä. Lind sai tietoonsa myös, että Saara Laatinen oli hoidossa vanhainkodilla. Lind otti asian keskusteluun Laatisen kanssa. Tämä myönsi valehdelleensa, mutta sanoi tehneensä sen vain puhtaasta rakkaudesta. Tuon keskustelun aikana Lind oli kieltäytynyt jatkamasta seurustelua Laatisen kanssa ja oli ilmaissut asian sanomalla:
- En olisi sinun kanssasi, vaikka vaimosi olisikin kuollut. Pidä huolta vaimostasi.
Tästä huolimatta Laatinen jatkoi kirjeiden kirjoittamista ja lahjojen lähettämistä. Lind kuitenkin kieltäytyi ottamasta lahjoja vastaan ja palautti kirjeet. Laatinen soitti lähes joka päivä. Tuona päivänä, kun Saara Laatinen oli kuollut, Laatinen soitti Lindille ja kertoi, että hänen vaimonsa oli tehnyt traagisella tavalla itsemurhan. Tämän jälkeen Lind oli mennyt sisarensa luokse karkuun, ettei Laatisella ollut mahdollisuutta häntä tavoittaa. Nyt hän sitten istui edessäni kuulustelussa. Aikamoinen tarina, ajattelin mielessäni. Olin niin hämmentynyt kuulemastani, etten osannut kysyä mitään tarkentavaa. Tuon kuulustelun kertomaa piti sulatella. Laina Lind toimitti lupaamansa kirjeet seuraavana päivänä poliisiasemalle. Niitä oli noin kolmekymmentä senttiä korkea pino.

Kirja josta surmaaja haki voimaa ja oikeutusta teolleen.jpg (95.77 KiB) Katsottu 2995 kertaa

Uneksijan päiväkirja
Kävin kirjastossa lainaamassa, aivan vain huvikseni, tuon Amielin "Uneksijan päiväkirjan”. Kirja oli kirjailijan omaelämänkerrallinen ja aika erikoinen. Kirja kertoi kirjailijan matkoista eteläisessä Euroopassa keskiajalla. Kirja koostui kirjeistä ja matkakertomuksista, joissa hän kertoi omista tuntemuksistaan. Kirjastossa ei ollut tätä kirjaa kuin yksi kappale, joten se oli sama kappale, joka Laatisella oli ollut lainassa. Kirjastosta ilmeni, että kyseessä oleva kirja ei suinkaan ollut Laatisella lainassa ensimmäistä kertaa. Huomasin, kuinka tiettyjä kohtia kirjasta oli alleviivattu ja jotkin kohdat vieläpä muita voimakkaammin. Lukiessani Laina Lindin saamia kirjeitä ymmärsin, miksi alleviivaukset oli tehty. Laatinen oli käyttänyt osia kertomuksista omissa kirjeissään. Ratsasti niin sanoakseni lainahevosella. Laatisen lainaukset kirjasta olivat tekstin huippukohdista, muun muassa: ”Minä olen yhä altis kaikelle intohimolle, sillä ne ovat kaikki minussa. En halua sellaista olkivalkeana palavaa intohimoa, joka häikäisee ja polttaa ja kuivaa; minä kutsun, odotan ja toivon yhä vielä suurta, pyhää, vakaata ja ankaraa rakkautta, jonka elämä tuntuu sieluni kaikissa säikeissä...”
Juuri tätä kirjaa, josta hän oli ottanut lainauksia rakastamansa naisen kirjeisiin, hän luki iltana, jona vaimo teki itsemurhan.

Vanhainkoti
Kävin vanhainkodilla haastattelemassa sen henkilö kuntaa. Heille Saaran Laatisen itsemurha oli aivan käsittämätön. Saara oli ollut vanhainkodille tullessaan lääkeaineiden väärinkäyttäjä, mutta päässyt siitä kierteestä irti. Saaran omasta aloitteesta oli hänen lääkitystään pienennetty. Saara oli ollut iloinen ja piristynyt vanhainkodissa ollessaan huomattavasti. Henkilökunnan mielestä itsemurha oli mahdoton ajatus, sillä niin hyvin Saara Laatinen oli kuntoutunut. Sain selville myös, että Mauno Laatinen kävi tapaamassa vaimoaan vanhainkodilla säännöllisesti kahdesti viikossa. Vaimo ei kylläkään miehestään ja vierailuista paljoa piitannut. Laatinen oli myös aika-ajoin hakenut vaimonsa kotiin käymään päiväksi ja tuonut sitten seuraavana päivänä takaisin. Näin oli käynyt nytkin, ainoastaan sillä poikkeuksella, että Mauno Laatinen oli sopinut kotilomasta vain muutaman päivän varoitusajalla. Saara Laarista hoitanut lääkäri ei ollut paikalla, mutta sain hänet kiinni puhelimitse ja sovimme, että hän tulee käymään poliisiasemalla. Sakari Kerttula oli terveyskeskuksen lääkäreitä, mutta hoiti samalla myös vanhainkodin potilaat. Hänellä oli kahdesti viikossa tunnin vastaanottoaika vanhainkodilla. Kerttulan käsityksen mukaan Saara Laatinen ei ollut itsetuhoinen, mutta eihän sitä koskaan voinut tietää. Saara Laatinen oli aiemmin käyttänyt runsaasti lääkkeitä, mutta päässyt irti väärin käytöstä ja nyttemmin vaatinut lääkityksen vähentämistä. Saara oli olettanut, että käsien vapina johtui lääkkeistä, joten hän oli halunnut pienentää lääkitystään. Saara Laatisella ei nykyisellään ollut muita vaikeuksia kuin dementia ja nivelreuman aiheuttamat toimintarajoitteet. Saara Laatinen oli pystynyt toimi maan osittain omatoimisesti, kunhan olosuhteet oli tehty sopiviksi. Esimerkiksi ruokailuvälineet olivat olleet sellaiset, että hän oli pystynyt pitämään niitä käsissään ja mekossa oli ollut poikkeuksellisen suuret napit. Pienten nappien napittaminen ei onnistunut, mutta isoilla oli jotenkuten pärjätty.

Näytin Kerttulalle kuvia, jotka oli otettu tapahtumapaikalla. Kerttula katseli kuvia mietiskellen ja tiputti ne pöydälle. Hän otti ne kuitenkin uudelleen katseltavakseen ja aprikoi. Kiinnitin asiaan huomiota ja kysyinkin, että mikä kuvissa askarruttaa. Kerttula oli kiinnittänyt huomionsa yöpöydällä näkyviin muovisiin lääkepurkkeihin.
- Niin mitä niistä, ihmettelin.
- Katsos nämä ovat kiinni.
Ymmärrän kyllä, että Saara Laatisen kaltainen ihminen valtavalla tahdon voimalla saisi ehkä ne auki, mutta miksi hän olisi ne sulkenut. Aukaiseminen ja sulkeminen Saara Laatiselle olisi ollut lähes mahdoton teko tai ainakin tuskallinen. Vai onko ne suljettu jälkeenpäin, kenties poliisin toimesta?
Tiesin, että poliisit eivät olleet purkkeja sulkeneet, siksi kokeneita poliisimiehiä molemmat olivat. Mauno Laatinen oli kuulustelussaan sanonut, ettei ollut koskenut mihinkään ennen poliisin tuloa. Tässä seikka, joka vaati tarkentamista. Kerttulan huomio oli erityisen tärkeä, mutta itse en sitä ollut osannut ajatella. Kiittelin Kerttulaa käynnistä ja hän varmaan ihmetteli, mistä moinen kiittely johtui. Omia epäilyjäni en hänelle kertonut.

Myrkytysoppi
Minua vaivasi Saara Laatisen veressä ja virtsassa olleet lääkeainepitoisuudet. Niistä oli lopulta saatu lausunto laboratoriolta. Melpax-lääkettä oli ollut yli viisikymmentä tai kaksisataakertainen pitoisuus terapeuttiseen eli hoitopitoisuuteen verraten. Imovanen osalta pitoisuudet olivat samaa luokkaa. Pitoisuus riippui, mitattiinko sitä verestä vai virtsasta. Veren pitoisuudet olivat pienemmät. Pitoisuuslukemat askarruttivat. Kuinka ihminen voi syödä tuollaisen määrä lääkkeitä ja kuinka monta pilleriä siihen oikeastaan tarvitaan? Mitä merkitsi se, että virtsassa oli enemmän ja veressä vähemmän? Saadakseni asialle selvyyttä olin sopinut tapaamisesta erään Suomen johtavan myrkytysopin asian tuntijan kanssa. Tapaamispaikka oli Helsingin Yliopiston Toksikologian laitos, joka sijaitsi vanhassa tehdaskiinteistössä Pitkänsillan kupeessa. Ajaessani sinne muistui mieleeni laulun sanat:
"...Liisankadulla, samassa talossa kuin Matti Makkosen ruumisarkkuliike…
Liisankatukin oli jossain täälläpäin. Professori Matti Maurila oli mielenkiintoinen henkilö. Hän oli täydellisesti asialleen vihkiytynyt tiedemies. Hän pyysi minut johonkin isoon saliin, jossa oli vain korkeita pöytiä. Asetin Olympia-matkakirjoituskoneeni pöydälle ja istahdin pallille. Kone oli liki silmien korkeudella ja kirjoittaminen oli lähes mahdotonta. Maurila puhui nopeasti ja oletti minun pysyvän perässä. En pysynyt. Maurila puhui lääke aineiden vaikuttavien ainesosien nimillä ja minä puhuin lääkevalmisteiden nimillä. En ymmärtänyt, mitä hänen mainitsemansa melperonit ja tsopiklonit merkitsivät. Kuitenkin kävi selväksi, että kyseiset lääkkeet ovat maultaan karvaita ja niiden nielemiseen tarvitaan vettä. Noihin pitoisuuksiin pääseminen edellytti molempien lääkkeiden osalta ainakin sadan pillerin syöntiä eli melkoisen määrän. Maurilan käsityksen mukaan lääkkeiden syönnistä oli kulunut ainakin viisi-seitsemän tuntia ennen lopullisen kuoleman tuloa ja elintoimintojen lakkaamista. Lisäksi näitä lääkkeitä syöneen on täytynyt olla hyvin levoton tajunnan menettämisvaiheessa, mutta kuitenkin niin, että rauhattomuus on vaimentunut tajuttomuuden syvennyttyä. Kaiken kaikkiaan kuulustelutapahtuma oli elämäni pohjanoteeraus, mutta sain tarvitsemani tiedot. Kun annoin kuulustelukertomuksen Maurilalle luettavaksi totesin, että hänessäkin asui pieni äidinkielen opettaja. Kuulustelussa oli enemmän Maurilan tekemiä korjausmerkintöjä kuin alakansakoulun aineessani. Ajellessani takaisin kohti Pirkanmaata olin aivan vakuuttunut Laatisen syyllistyneen murhaan. En ollut rohjennut ajatusta esittää vielä esimiehille, mutta tämän kuulustelun jälkeen asia oli sellaisena esitettävä.

Skitsofrenia???
Minua vaivasi Laatisen oma sairaus eli jakomielitauti ja kuinka se suhtautuu tähän kaikkeen. Kutsuin kuulusteluun mielenterveystoimiston lääkärin Mika Hoivastin. Holvasti oli vuosien ajan hoitanut Laatista vastaanotollaan. Selvitin Holvastille, että tutkimme syyttäjänkin käsityksen mukaan henkirikosta, joten hänen salassapito-oikeutensa murtuu. Holvasti ei halunnut vedota salassapitoon, vaan katsoi Laatisen sairauden olemuksen lieventävän hänen tilaansa. Laatinen oli sairastanut jo pitkään ja se oli ollut keskeinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Laatinen oli kuitenkin kokenut työelämästä irtaantumisen häneen kohdistuvana vainona. Holvastin mukaan Laatinen oli poikkeuksellisen älykäs. Hänen älykkyysosamääränsä oli testattu ja todettu olevan tasoa, johon vain 15 % väestöstä pääsee. Laatisen sairaudentila oli ollut vakaa hyvin pitkään lääkityksen ansiosta. Eikä viime käynnillä vastaanotolla ollut ilmennyt mitään uutta. Viimeinen vastaanotto oli ollut vain muutamia viikkoja aiemmin.
Itse taudista Holvasti kertoi siihen liittyvän tyypillisesti voimakkaita tunnetiloja. Hyvin tyypillisiä olivat kaukorakkaudet ja näin selittyi kirje asuinalueen eräälle rouvalle. Potilaalle läheiset kiinteät tavanomaiset suhteet ovat vaikeita. Potilas kaipaa voimakasta intohimoa ja palavaa rakkautta ja mielellään niin, että sen voi osoittaa turvallisesti kaukaa. Rakastetun palvonta kuului myös kuvaan. Tyypillistä oli myös, että kaikki muu ympärillä saattaa menettää merkityksensä ja ihminen näkee vain rakastettunsa, ja kaikki toiminta suuntautuu siihen. Toisaalta viha ja kauna saattavat saada samat mittasuhteet. Potilas saattaa laskelmoida, kuinka kaikki maailman tapahtumat ja esimerkiksi Amerikan poliitikkojen päätösten päämäärä on tosiasiallisesti vain hänen nujertamistaan varten tehty juoni.
Toisaalta potilas saattaa olla tiedollisesti, esimerkiksi matemaattisesti poikkeuksellisen lahjakas. Minulla oli tästä taudista vain hatara mielikuva näkemäni elokuvan perusteella. Mainitun elokuvan tekijä teki myös kuuluisaksi tulleen lintuaiheisen elokuvan. Holvastin selvitys Laatisesta ja hänen sairastamastaan taudista antoi tukea sille ajatuksen kululle, mitä epäilin tapahtuneen. Kun olin asioita pohtinut, niin olin epäileväinen omien ajatusteni suhteen, josko ne lentäisivät hieman liikaa. Ilmeisesti kuitenkaan eivät.

Shakki ja matti
Laatinen istahti eteeni. Hän kysyi, miksi häntä vaivataan vielä samalla vanhalla asialla. Mietin, kuinka tekisin ensimmäisen siirron. Suora hyökkäys? Se tuntui parhaalta mahdollisuudelta. Selitin Laatiselle, että tiedän hänen naissuhteestaan. Kerroin tietäväni myös hänen sairaudestaan. Kerroin lukeneeni kirjan ja kirjeet.
- Epäilen teidän halunneen vaimonne kuolemaa, jotta voisitte jatkaa Lindin kanssa kaipaamaanne seurustelua.
Laatinen painui vielä enemmän kasaan, jos mahdollista. Hän katsoi minuun kuin kysyen:
- Mitä minun pitäisi sanoa?
Kehotin Laatista harkitsemaan tarkoin ja kerto maan sitten, miten hän esittämiini asioihin vastaa. Laatinen istui hiljaa minuutin, kaksi, kymmenen. Kaikkiaan melkein kaksikymmentä minuuttia. Tuona aikana kuulustelutodistajana ollut konstaapeli oli noutanut meille kaikille kupillisen kahvia. Laatinen halusi kahvinsa mustana ja kaksi palaa sokeria.
Lopulta Laatinen puhui. Hän kertoi rakkaudestaan rouva Lindiin ja nytkin puheesta kuulsi palvonta. Hän kertoi epäonnistuneesta avioliitostaan ja vaimonsa hoitamisen vaikeudesta. Hän kertoi halunneensa vaimonsa kuolemaa ja antoi siksi sen tapahtua. Laatinen siis myönsi halunneensa vaimonsa kuolemaa, mutta ei siinä kaikki. Sanoin Laatiselle, että hänen vaimonsa ei ole voinut tehdä itsemurhaa siten kuin hän on sen kertonut. Kerroin pystyväni todistamaan, ettei niin ole voinut tapahtua ja halusin hänen kertovan, kuinka tapahtumat oikein menivät. Laatinen tuijotti pitkään lattiaan ja mietti. Hän tiesi itsekin, että hänellä oli vähemmän nappuloita kuin minulla ja nekin vain sotilaita. Minä aprikoin, minkälaisen kertomuksen hän esittää seuraavaksi. Kertooko hän auttaneensa vaimoaan itsemurhassa avustamalla pillereiden syönnissä.

Pitkien minuuttien jälkeen hän suoristui ja katsoi silmiin todeten, ettei auta muu kuin kertoa kaikki. Laatinen oli noin viikon verran suunnitellut vaimon surmaamista. Hän oli selvittänyt, kuinka normaali lääkitys vaikuttaa. Iltalääkkeet vaikuttivat voimakkaimmin noin tunti nauttimisen jälkeen. Laatinen oli laittanut Saara-vaimonsa nukkumaan kello kahdeksan aikaan ja ravistellut tämän hereille kello yhdeksältä sanoen, että lääkkeet olivat ottamatta. Saara Laatinen oli noussut istumaan tokkuraisena vuoteensa reunalle ja syönyt vastaan panematta hänelle syötetyt sadat pillerit. Hän ei ollut tajunnut, mitä tapahtui, oli vain ilmeisesti refleksinomaisesti syönyt, mitä suuhun laitettiin. Syöttämisen jälkeen Mauno Laatinen oli käynyt vaimonsa viereen pitkälleen ja seurannut, kuinka vaimo teki kuolemaa. Viimeisestä elonmerkistä hän oli päättänyt odottaa kaksi tuntia ja soittaa sitten poliisille. Niin hän oli toiminutkin. Tarinan itsemurhasta hän oli laatinut edellisen viikon aikana. Yllätyksekseni Laatinen kertoi yrittäneensä myöskin tukehduttaa vaimonsa muovipussilla ennen lääkkeiden syöttämistä. Laatinen epäili itse hieman, tulisiko vaimo syömään pillerit ja piti muovipussilla tukehduttamista parempana vaihtoehtona. Saara oli kuitenkin unissa ollessaan aina repinyt muovipussin päästään, joten Laatinen turvautui toiseen suunnitelmaansa. Laatinen luki tätä kuulusteluaan aivan rauhallisesti puntaroiden jokaisen lauseen sisältöä, ja lopulta kääntyi puoleeni ja sanoi kirjoitetun olevan ankaraa tekstiä, mutta totta. Olin vakuuttunut, että Laatinen tiesi, minkä tunnustuksen allekirjoitti ja viimein hän oli puhunut asiassa totuuden. Kaikkiaan yli kaksikymmentä tuntia kestäneet kuulustelut olivat hänen kohdaltaan ohi.

Tuomio
Syyttäjä syytti Laatista murhasta, eikä hankkimallani puolustusasianajajallakaan ollut paljoa sanottavaa. Oikeus määräsi Laatisen mielentilatutkimukseen. Aikanaan sieltä tuli lausunto, jossa todettiin Laatisen olevan ymmärrystä vailla. Laatista ei tuomittu, vaan hänet määrättiin pakkohoitoon määräämättömäksi ajaksi. Hän on siellä ilmeisesti vieläkin. Oikeus ei nimennyt, mihin rikokseen Laatinen oli syyllistynyt. Oikeuden päätöksessä vain luki, että Laatinen oli tahallisesti surmannut vaimonsa. Omalta kohdaltani olin saanut jutun tutkituksi.
Minussa tutkinta herätti kuitenkin lukuisia kysymyksiä, joihin kaikkiin en ole vieläkään saanut vastausta. Laatinen oli surmannut vaimonsa ja riistänyt tältä kenties muutamia reuman runtelemia vuosia.
Onko rikos ankarammin arvioitava, jos surmaaminen kohdistuu nuoreen ihmiseen, jolta riistetään koko elämä?
Ovatko ihmiset elämänsä kanssa tasa-arvoisia vai arvioidaanko toisen niin sanotusti arvokkaamman elämän riistämistä ankarammin kuin jonkun toisen, aivan tavallisen pulliaisen?
Kuitenkin jotenkin tajusin, että Laatinen oli osittain sairautensa uhri ja toivonkin hänen löytävän itselleen arvoisensa shakkikaverin.

Sen verran tein kertomuksen perusteella päätelmiä, että olen melko varma, että kertomuksen tapahtumat sijoittuvat Kangasalle, Tampereen kupeeseen. Siellä pidettiin asuntomessut vuonna 1972 ja kertomuksen surmatalon kuvassa esiintyvä rakennus sopii erinomaisesti tuona ajankohtana rakennetuksi.

[L'amourha]

Sen verran tein kertomuksen perusteella päätelmiä, että olen melko varma, että kertomuksen tapahtumat sijoittuvat Kangasalle, Tampereen kupeeseen. Siellä pidettiin asuntomessut vuonna 1972 ja kertomuksen surmatalon kuvassa esiintyvä rakennus sopii erinomaisesti tuona ajankohtana rakennetuksi.

Kangasala on oikeastaan ainoa vaihtoehto noiden asuntomessujen perusteella. Pirkanmaalla ollut Ylöjärvelläkin 1996, mutta se ei oikein luonnistu "vanhaksi asuntomessualueeksi" vuoden 1999 kirjoituksessa.
Sanoisin jotta Lehtikuusentie 1, Kangasalla.

[finnbar87]

Kiitos Oikeus Ennen Kaikkea tämänkin jutun esilletuonnista. Muistan hyvin tämän Rikostarinoita Suomesta -sarjan jaksosta, mutta en muista lukeneeni PPK:sta. Tämä keissi on kyllä malliesimerkki siitä, että pienikin yksityiskohta voi ratkaista henkirikoksen ja myöskin näissä alkutiedoiltaan "selvissä tapauksissa" on poliisin syytä tehdä paikkatutkinta huolella.

Sanoisin jotta Lehtikuusentie 1, Kangasalla.

Sanoisin, että olet oikeassa. Kuvatkin otettu aika tarkalleen samasta paikasta. Toki PPK:n kuvan kuvaushetkellä on talvi ja koivut sekä pienempiä että lehdettömiä toisin kuin tossa Google Street Viewin kuvassa. Mutta kyllä tuo on sama paikka, kun vähän "vierittelee" Street Viewiä edestakaisin. Parvekkeet täsmää ja tuo roskisalue ja suojatiemerkki ovat myös samalla kohdin.

[matlockb]

Käräjäoikeus katsoi tämän teon yllättäen tapoksi, ei syytteen mukaisesti murhaksi, joka on tämän ja senkin ajan mittapuulla täysin käsittämätöntä.

Lopputuloksen kannalta sillä ei tosin ollut mitään merkitystä; syyntakeettomaksi katsottu tekijä, vuonna 1927 syntynyt Ilmari Ilmonen vietti loppuikänsä pakkohoidossa. En nyt tarkkaan muista milloin kuoli mutta joka tapauksessa 2000-luvulla - mahdollisesti joskus vuoden 2005 tienoilla - tämä (tekijän kuolema) tapahtui.

[finnbar87]

Tuolta löytyy toinen, ihan alustettukin ketju tapauksesta.

[matlockb]

Tuolta löytyy toinen, ihan alustettukin ketju tapauksesta.

Allekirjoittanut on tehnyt tämän ketjun jo lähes 15 vuotta sitten mutta nimimerkki Oikeus ennen kaikkea on myös alustanut 2024 hyvin ketjun, joten yp voisi yhdistää nämä (allekirjoittaneen ja nimimerkki Oikeus ennen kaikkea aloittamat) ketjut.

[finnbar87]

^ Juuri tätä tarkoitinkin, että yp voisi yhdistellä nämä. Huomasin kyllä, että olet ollut paljon aiemmin liikkeellä aiheessa, mutta tuolla toisessa on kertynyt enempi juttua.

*Yhdistetty*tm

[matlockb]

Sanoisin, että olet oikeassa. Kuvatkin otettu aika tarkalleen samasta paikasta. Toki PPK:n kuvan kuvaushetkellä on talvi ja koivut sekä pienempiä että lehdettömiä toisin kuin tossa Google Street Viewin kuvassa. Mutta kyllä tuo on sama paikka, kun vähän "vierittelee" Street Viewiä edestakaisin. Parvekkeet täsmää ja tuo roskisalue ja suojatiemerkki ovat myös samalla kohdin.

Vahvistan tuon osoiteasian. Lähteenä jutun tuomiolauselmaan kirjattu tekijän, eläkkeellä olleen konemestari Usko Ilmari Ilmosen osoite.

Asianomistajana oikeudessa oli 85-vuotiaan uhrin lähes 100-vuotiaaksi elänyt sisar (tekijällä ja uhrilla ei ollut lapsia) jota oikeudessa edusti oma poikansa.
Tuohon aikaan ei vielä voitu korvauksia kärsimyksestä määrätä henkirikoksen uhri(e)n läheiselle/läheisille.