HÄKE 'nauha'

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Avatar
turumurre
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4783
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 3:57 pm

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja turumurre »

’Eilisaamu’ toisesta ketjusta:
Ja tuohon häke-puhelun loogisuuteen... niin omasta mielestä logiikkaa nimenomaan ei ole lainkaan Annelin toiminnassa ja käyttäytymisessä tapahtuman aikana, jos ajatellaan että talossa ulkopuolinen. Ei minkäänlaista. Sen voisi ihan jo poliisinkin luulla tietävän/ymmärtävän/kuvittelevan miten ihminen käyttäytyy jos kotona yöllä riehuu murhaaja tappamassa puolisoa ,ja lapsia talossa???
Lokiikka ja lokiikka, mikä on oikeastaan oikea logiikka.
Olen itse ainakin opettanut muksuille, että hätätilanteissa on soitettava apua.

Mikähän logiikka kuulustelijalla (etp) on ollut, kun tivaa A:lta sitä miksei juossut naapuriin apua hakemaan ja melkein samaan hengenvetoon tivaa sitä, miksi juoksi sinne ulkokuistille kun lapsia on talossa. :shock:

Kaipa me immeiset käyttäydymme eritilanteissa eritavalla, joitakin pidetään outoina kun käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, ajattelematta yhtään että itsekin voi hätätilanteessa käyttäytyä 'oudosti'.

Meitä on joka junaan
. Alla on esimerkki siitä kuinka outoja ihmisiä on myös hätäkeskuksessa meitä auttamassa. Kyseisellä päivystävällä häke konstaapelilla ei ollut itsellä edes hätä, silti käyttäytyi erittäin oudosti. Allaoleva häkekeskustelu ei liity Ulvilan tapaukseen, mutta antaa omalta osaltaan lisävalaistusta häkepäivystyksestämme.


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=2149749 :

Hätäkeskus apua pyytäneelle miehelle: "Otat sä naiselta pataan?"

Länsi-Uudenmaan hätäkeskuksen miespäivystäjä on saanut huomautuksen asiattomasta käytöksestä hätäpuhelun aikana.

Espoolainen mies oli soittanut hätäkeskukseen toukokuussa 2009, kun hän oli joutunut hankaluuksiin väkivaltaisen puolisonsa takia. Hätäkeskuksen päivystäjänä työskennellyt vanhempi konstaapeli oli vähätellyt tilannetta ja ivannut, "otat sä naiselta pataan, niinkö?".

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja pitää päivystäjän puheita ja äänensävyä täysin asiattomina ja sopimattomina.

- Niitä voi pitää halventavina, vähättelevinä ja hätäkeskukseen soittaneen henkilön ihmisarvoa loukkaavina, Pajuoja toteaa.

Espoolaismies oli paennut lastensa kanssa turvakotiin väkivaltaista puolisoa. Seuraavana päivänä hän meni hakemaan kotoaan lapsille vaatteita.

Puoliso oli siellä yhä. Kun nainen löi, huitoi ja kävi päälle, mies soitti 112:een yhteensä neljä puhelua, joihin vastasi kolme eri päivystäjää. Heistä kaksi käyttäytyi asiallisesti, mutta kolmas ei.

Näin puhelu eteni:

Häke: Hätäkeskus

Mies: K tässä hei. Tilanne jatkuu täällä& (Naisääni toistaa taustalla puhelun alussa: "Tilanne ei jatku") Hän käy kokoajan mun kimppuun, enkä mä pysty tekemään tätä, voitko lähettää partiota?

Häke: Otat sä naiselta pataan niinkö?

Mies: Onks tää hätänumero?

Häke: On, voitko vastata mun ihan asialliseen kysymykseen?

Mies: No, ei kyllä ollut oikein asiallinen kysymys toi

Häke: Eikö? No saanko kysyä tämmösen ihan fysikaalisen: kuinka iso olet, kontra, kuinka iso tämä nainen on?

Mies: Toivon, että tää nauhoitus saadaan sitten jotenkin

Häke: Voitko vastata kysymykseen, jos haluat ett puhelu jatkuu?

Mies: Kysyt kuinka painava nainen on ja kuinka painava hän on

Häke: Juuri näin minä kysyin. Älä arvioi sitä, että mikä se tarkoitus on

Mies: Mä olen kuuskyt ja hän on kuuskyt

Häke: No niin, silloinhan se on tasapeli

Mies: Anteeks mitä?

Häke: Niin et, sehän on tasapeli sillon

Mies: Siis, mihin mä soitin?

Häke: Et sä tiedä edes mihin sä soitat?

Mies: Kyllä 112

Häke: Miks sä kysyt sitä koko ajan?

Mies: Mä kysyn, koska noi sun kommentit on aika uskomattomia. Mä olen tullut turvakodista hakemaan tänne lasteni vaatteita ja vaimo käy päälle koko ajan, mä en pysty tekemään sitä

Häke: Justiinsa. Onks sulla ketään kaveria ketä vois turvata?

Mies: Ei ole, mä olen selvittänyt sen jo aikaisemmin ja mä olen niinku yrittänyt soittaa teille vaikka kuinka monta kertaa. Hän mottaa mua ja lyö mua, saako simmoista tehdä, täh, vastaisitko asialliseen kysymykseen, saako vaimo lyödä?

Häke: Kyllähän sä varmaan sen kysymättäkin tiedät, että jos suomen lakia yhtään tuntee et ei saa.
Avatar
Tara
Horatio Caine
Viestit: 6164
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja Tara »

Talossa ei ole sellaista ovea keittiössä mistä pääsisi ulos, keittiön vieressä on tuulikaappi, ja siinä on ulko-ovi, josta mennään kuistille.
Teleksi kirjoitti:
Kuulustelu 2.12.2006:
Joo, no sit mä juoksin sinne tota kuistille. Mietin, et mitä mä nyt tee. En mä voi tästä lähteä, lapset o siel sisällä, mihkää lähteä ja ei mul edes avainta ollu, ni mä kurkkasi sinne takasi, siel ei näkyny mitää. Mä meni sisää, hän oli menny sit takasi sinne.
Mitähän AA itse asiassa tarkoittaa kuistilla. Siis jos oikein muistan, talossa oli kolme ulko-ovea:kuuluisa takkahuoneen ovi, keittiön ovi, ja pääovi. Kuistilla Anneli saattaa viitata jopa siis siihen takkahuoneen terassiin (=kuisti, eikö?). Eli hän sanoisi aukaisseensa sen terassin oven? Eikai pääovesta mennä "kuistille", eikä varmaan keittiönovestakaan useimmiten?
JJ:n kuulustelussa kun Auer kertoo juosseensa kuistille, eli ulko-ovelle, niin se tarkoittaa talon pääovea. Sen edessä on katettu kuisti - näin se on myös talon pohjapiirustuksiin merkitty.

Terassin ovi on tietenkin tavallaan myös 'ulko-ovi' koska siitäkin voi mennä ulos, mutta kuistin ovi se ei voilla - vaan terassin ovi ja se ei voi olla pääovi koska siitä mennään suoraan takka-huoneeseen.

Kolmatta sellaista ovea mistä pääsisi suoraan ulos ei talossa ole. Jos jossain puhutaan 'keittiö ovesta' ulos menemisestä (en muista tällaista kyllä..) niin se tarkoittaa keittiön puoleisesta ovesta menemistä. Se on se ovi josta Auer puhuu kun sanoo menneensä kuistille tai ulko-ovesta.

Eli terassi alkaa tuosta mustasta kohdasta kuvassa oikealla ylhäällä.

Kuva
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Mariacka
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5075
Liittynyt: Ma Syys 10, 2007 7:34 pm

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja Mariacka »

Kodinhoitohuoneesta (keittiön perällä) oli ovi ulos, mutta sen edusta oli tukittu rojulla.
Avatar
Tara
Horatio Caine
Viestit: 6164
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja Tara »

^ Ai joo, se kodinhoituhuoneen ovi on olemassa, mutta ei ollut käytössä. Sitä kulkutietä ei kyllä käytetty tuona yönä ainakaan. Se ei myöskään voi olla mainittu 'pääovi' eikä 'kuistin' ovi...

Pieni terassisanakirja, Hesari:

Terassi. Oleskelutasanne talon edustalla (tai takana, 'yksityinen tila') tai tasakatolla tai ravitsemusliikkeen ulkopuolella oleva tarjoilualue.

Kuisti. Ulko-oven eteen rakennettu kaiteellinen katos, jolla on taipumus täyttyä rojusta, 'julkisivun puolella'.

Kun Auer puhuu takaovesta, niin se tarkoittaa terassinovea koska se ei aukea etupihalle - sinne missä se sanoi vilkuttaneensa poliisiautolle ja ambulanssille.. näin olen ymmärtänyt. Terassilta ei näy sinne tien puolelle,koska se on siiihen nähden talon takana.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Oletteko varmoja, että Auer ei tarkoita terassilla juurikin tuota kodinhoitohuoneen ovea, jonka ulkopuolella ei ole mitään katosta?

Ja kuistin ovella taas sitten takakuistin ovea? Eli juuri sitä takkahuoneen ovea?

Eikö olisi luonnollista kutsua pää ovea 'etuoveksi'?

Voipi kuulkaa olla, että AA on ihan tarkoituksella jättänyt korjaamatta näistä ovi asioista aiheutuneita hämmennyksiä.

Kun luin AA:n kuulustelua ETPstä, syntyi minulle silmiini mielikuva, että Anneli olisi juurikin juossut ulos tuosta takkahuoneen ovesta. Ihan siksikin, ettei juoksisi lasta kohti murhaaja kintereillään.

Se, ettei ole korjannut tuota asiaa myöhemmin, voi pikemminkin johtua siitä, että olisi joutunut selittelemään sitä miksi rosvo muka hyppäsi ikknasta, jos oven pystyi AA:kin juostessaan avaamaan....
Nuotio & Äreät Tiput
Teleksi
Vic Mackey
Viestit: 1971
Liittynyt: Ma Elo 13, 2007 3:45 pm

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja Teleksi »

mä olen niin juntti, että olen aina kuvitellut, että terassi ja kuisti ovat sama asia. vastaavassa tilanteessa olisi sanonut "ulko-ovi", "keittiönovi" ja "terassiovi (tai kuistinovi"). Tuli vaan mieleen, että voimmeko olla varmoja siitä mistä ovesta Anneli puhui, jos hänkään ei osaa tätä terminologiaa.

Minusta on vaan niin perin kummallista juosta karkuun OMAN LAPSEN OHI, että olisi loogisempaa paeta siitä rikotun oven kautta.
Avatar
turumurre
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4783
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 3:57 pm

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja turumurre »

Tara kirjoitti: JJ:n kuulustelussa kun Auer kertoo juosseensa kuistille, eli ulko-ovelle, niin se tarkoittaa talon pääovea. Sen edessä on katettu kuisti - näin se on myös talon pohjapiirustuksiin merkitty.
Aivan, se on juur noin kuten Tara tuossa edellä kirjoitti.

Ja se missä A on juossut, niin se on jossain puhelimen lähellä, silloin kun lapsi oli puhelimessa.
"Äänet ensin lähenivät, sitten loittonivat" ja häkelitterointiin on kirjoitettu lisäksi 'oven aukaisu',
(ulko-oven/tm).

Etp:stä (625):
Lapsen kuulustelija: ... se kuuluu niin hyvin et et me ollaan aika varmoja siitä et oikeen sun lähellä on juostu....

Juostu on siis 1:55 - n 2:00,

ja KOPS KOPS... J saa sorkkaraudasta päähänsä 2:02 (syyttäjän esittämässä tapahtumien kulussa). :shock:
Avatar
Tara
Horatio Caine
Viestit: 6164
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja Tara »

Teleksi kirjoitti:mä olen niin juntti, että olen aina kuvitellut, että terassi ja kuisti ovat sama asia. vastaavassa tilanteessa olisi sanonut "ulko-ovi", "keittiönovi" ja "terassiovi (tai kuistinovi"). Tuli vaan mieleen, että voimmeko olla varmoja siitä mistä ovesta Anneli puhui, jos hänkään ei osaa tätä terminologiaa.

Minusta on vaan niin perin kummallista juosta karkuun OMAN LAPSEN OHI, että olisi loogisempaa paeta siitä rikotun oven kautta.
Et oo ainoo juntti. :mrgreen: Meillä kiistellään kymmenettä vuotta onko meidän lasiveranta 'kuisti' (mies väittää näin) , vai onko se vaan terassi, ja 'mikäs on sitten tuon toisen ulko-oven edessä olevan katetun tilan nimi, sekö on 'kuisti'? - No, ei se ainakaan terassi ole..

Meillä on hesarissa ollut pieni terassisanakirja keittiön seinällä, jotta kinaaminen joskus loppuisi.

Kuistilta tullaan ensin eteiseen, ei suoraan yksityiseen tilaan. Terassi on yksityisempi paikka, meillä terassin ovesta pääsee olohuoneenseen..

Kuisti ei kuitenkaan ole sama asia kuin terassi. Olen melko varma, että meillä keskustellaan tästä asiasta niin kauan kuin täällä asutaan. :mrgreen:
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Ja eikö kaikki kuitenkin kutsu sitä ovea mistä normisti kuljetaan sisään pääoveksi tai ulko-oveksi????

....mutta ei kuistin oveksi? Mitä sitten oli AA:n logiikalla ne muut ovet?

Eikö olisi ollut loogista sanoa juosseensa ulko-ovelle, jos juoksi talon pääovelle?



_________________________

Se mitä häkessä lukee on päätelty sen mukaan mitä Anneli kertoo.
Aivan yhtä hyvin Anneli on voinut juosta takkahuoneesta kodinhoitohuoneeseen lapsen ohi. ....noutamaan sitä kirvestä.
(vai pitikö se jo tässä vaiheessa palauttaa muovipussien alle???)
Nuotio & Äreät Tiput
Avatar
turumurre
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4783
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 3:57 pm

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja turumurre »

MissHolmes kirjoitti: Kun luin AA:n kuulustelua ETPstä, syntyi minulle silmiini mielikuva, että Anneli olisi juurikin juossut ulos tuosta takkahuoneen ovesta. Ihan siksikin, ettei juoksisi lasta kohti murhaaja kintereillään.
Just joo Miss, Sinähän muistaakseni luotit siihen häkeanalysointiin, missä nimeenomaan sanottiin ettei kuulu askellusta lasien päällä, (siis lasimeren/tm)
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Lue uudestaan:
Kun luin AA:n kuulustelua ETPstä, syntyi minulle silmiini mielikuva, että Anneli olisi juurikin juossut ulos tuosta takkahuoneen ovesta. Ihan siksikin, ettei juoksisi lasta kohti murhaaja kintereillään.
Totuushan on toinen.
Kyllähän sinäkin sen tiedät. Anneli ei voinut juosta lasisirujen yli, mutta hänen kertomuksensa ja käyttämänsä sanat synnyttävät ainakin minun silmiin kuvan siitä takkiksen ovesta.

Mutta onko Anneli JJ:lle kertoessaan tajunnut, että hänen liikkeet on taltioitunut häkenauhalle????

Onko Anneli ymmärtänyt, että sekavat ilmaisut saavat hänen tarinan osumaan yksiin kaiken kanssa? vai onko JJ ne istuttanut tarinaan.
Nuotio & Äreät Tiput
Raimi
Jack Taylor
Viestit: 15
Liittynyt: Pe Huhti 09, 2010 9:19 pm

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja Raimi »

Mulle tulee tuosta AA:n kuulustelusta vähän sellainen tunne, et AA vaan myötäilee JJ:n tarinaa. Tuskin tietää itsekään minne ovelle kertoo juosseensa, mutta kun kuulustelija ihmettelee miksei juossut ulos, niin tarinaan on lisättävä 'lasten pelastusoperaatio'.

Edelleen olen siis sitä mieltä, että oikeasti AA ei tuossa tilanteessa ole minnekään ulos juossut vaan lavastanut juoksuääniä takkahuone-olohuone välillä ja avannut ehkä (taka)terassin oven. Minua se että AA KERTOO juosseensa ulos ei vakuuta siitä oikeasti olisi juossut.
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja skoone »

Tara kirjoitti: Kuistilta tullaan ensin eteiseen, ei suoraan yksityiseen tilaan. Terassi on yksityisempi paikka, meillä terassin ovesta pääsee olohuoneenseen..

Kuisti ei kuitenkaan ole sama asia kuin terassi. Olen melko varma, että meillä keskustellaan tästä asiasta niin kauan kuin täällä asutaan. :mrgreen:
Kyl se vaan nii o, et talo eres on ensiks kuisti, joka on kuin talon ulkonema ja siit johtaa sit ovi eteisee (ainaski vanhois talois, uusis voi olla vaa tuulikaappi ja joskus ei kuistia eikä eteist ollenkaa). Nää on siis talon julkisivul tavallisesti. Sit yleensä olkkarist, tai joskus makuuhuoneest, voi takaovi aueta terassille - tai perkolaa (terassil on katto ja lattia niinko samaa tyylii, vähän kevytrakenteismpaa (niinkuin tuon Tähtisentien terassi). Perkola on mielestäni (ainkin omani oli!) vahvarakenteisempi kuin terassi ja ikäänkuin "enemmän osa" itse taloa.

Ja miki se tyhmä puukottaja ei sitten oannut juosta siitä terassinovesta, jos AA sitä käytti? Laittoko AA tuolin takaisin oven taa, että tappaja pääsee sit klasista ulos? :D
Muista lähdekritiikki!
Avatar
turumurre
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4783
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 3:57 pm

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja turumurre »

MissHolmes kirjoitti: Se mitä häkessä lukee on päätelty sen mukaan mitä Anneli kertoo.
Aivan yhtä hyvin Anneli on voinut juosta takkahuoneesta kodinhoitohuoneeseen lapsen ohi. ....noutamaan sitä kirvestä.
(vai pitikö se jo tässä vaiheessa palauttaa muovipussien alle???)
Tätä mä en yhtään tajua, ettei immeiset voi vähän ajatella, kuinka lyhyt on sekunti tai 7 sekuntia.
Ajattelemattomalla logiikalla A:lla on ollut juuri tuo 7 s aikaa KÄYDÄ (siis KÄYDÄ) kolauttamassa kaksi kertaa miestansä. Surma-aseen nostamiseen lyönti asentoon menee jo 1 sekunti jne.

vertailuajaksi voisi ottaa A.n eräs repliikki kun hän puhuu häkeen, se on vähän yli 7 sekuntia:
2:58 Mä olen tääl,
- mä juoksin äske
- ulos, et mä meen
- sinne, se lähtee juoksee
- mun perää. Se
- meni takas ja se
- aikoo tappaa mun mieheni
- se oli äske viel hengis.
3:06 Häke: Joo, missä se
MissHolmes
Ben Matlock
Viestit: 8828
Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: HÄKE 'nauha'

Viesti Kirjoittaja MissHolmes »

Turtsi hei.
Laita känny kellottamaan ja katso kuinka yllättävän pitkälle pääset kävellen tuossa ajassa.

Tai laita känny kellottamaan ja katso montako lautasta ehdit hakea keittiön kaapista yksi kerrallaan olohuoneen sohvalle?

Tulet hämmästymään :)
Nuotio & Äreät Tiput
Lukittu