Aika ontto peruste tämä nro 1) Epämääräisillä kuiduilla joita ei pystytä tarkemmin identifioimaan yritetään pönkittää tuomitun syyllisyyttä ! Missä ovat sitten tuomitun sormenjäljet ko. veitsessä ? Entä tuomitun hajutunniste ?1. Veitsestä, kahdesta "klapista"
Lattialta löytynyt veitsi oli surma-ase, koska siinä oli Jukka S. Lahden dna:ta. Siinä oli myös ruskeankirjavia kuituja, joita löytyi myös mm. Lahden kynsien alta, lakanoista, rikotun ikkunan reunoilta ja monista muista paikoista. Tämä antaa vahvan viitteen, että veitsi oli perheen käytössä.
Puuklapeista löytyi Lahden verta, joten niitä lienee käytetty kamppailussa. Toisesta halosta löytynyt vieras dna ei todista mitään suuntaan tai toiseen, koska se on voinut tulla halkoon milloin vain.
Entä missä on tuomitun DNA ko. puuklapissa ? Jos kerran vieras DNA on voinut tulla "milloin vaan", niin silloinhan se on voinut tulla juuri surmayönä. Miten oikeus näyttää toteen että se ei ole tullut surmayönä ? Todistustaakka on heillä koska väitteen "milloin vaan" esittävät !