En nähnyt Keskusteluissa mitään aiheeseen liittyvää otsikkoa, jonka alle olisin voinut laittaa seuraavan (joku voi tämän jälkeen siirtää tämän pois, kunhan muistaa ilmoittaa ensin minulle vaikkapa YV:een välityksellä):
Lainasin kirjastosta tänään (joten toivon ettei minulle paljasteta mitään) Hannes Markkulan "MURHA rikostoimittajan silmin suomalaisia rikoksia Kyllikki Saaresta Bodomiin" -teoksen (Minerva Kustannus Oy, 2007). Kuinka moni on sen lukenut ja kuinka monelle kirja on vasta uusi tieto? Minä vain vasta tänään sattumalta löysin sen katsomalla H. Markkulan tietoja Wikipediasta.
Toki myönnettäköön, että Hannes Markkulan tulisi olla ennemminkin rikospoliisi kuin rikostoimittaja, koska häntä nuo jutut ovat kiinnostaneet enemmän kuin silloista tai tämän hetkistä poliisia. Ilta-Sanomien rikostoimittajana oleminen ei ole mikään mukava tehtävä ja näin ollen ollaan kuviteltu, että H. Markkula tahtoisi aina saada telkien taakse jonkun ihan pakottamalla. Päinvastoin...teoksensa Bodomin arvoitus taisi olla melko "puolueeton teos", kun taas monen mielestä "M. Paloaro - J. Palo" -teokset ovat pyörineet vain yhden miehen (Hans Assmannin) puolesta. Toki myönnettäköön edelleenkin, ettei Hans Assmannin suhteen ole Suomessa KRP mitään tutkittu....J. Palon kertomista Hans Assmannin vaatteita, joissa lääkärit olettivat olevan verta tms.
En ole vielä lukenut ko. kirjaa sivuakaan, joten minulle on turha paljastaa kirjasta mitään oleellista, mutta kertokaa minulle, mistä saan "Kyllikki Saaren arvoitus" -teoksen, joka on Raimo Vesan ja jonkun toisen kirjoittama teos (en muista kenen). Sitä ei löydy kumminkaan Turun kirjastosta tms.
Hyllyssä on nämä julkisuudessa olleet kaikki kirjat (Hannes Markkula ja "Jorma Palo kumppanit"), jotka ovat ilmestyneet nyt 2000-luvulla.
Uusin Hannes Markkulan teos ei ole "huuhaata"?
Uusin Hannes Markkulan teos ei ole "huuhaata"?
Lyhennetty: "Jokainen joka sunnuntaina tekee työtä, surmattakoon" (2. Moos. 35:2). Jari Tervo: "Ketkä tekee töitä sunnuntaina, PAPIT. Mä en
millään haluaisi tappaa ketään ihmisiä, mutta kai se on jostain aloitettava"
millään haluaisi tappaa ketään ihmisiä, mutta kai se on jostain aloitettava"
- VoDKa
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4926
- Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 4:17 am
- Paikkakunta: Better place.
Re: Uusin Hannes Markkulan teos ei ole "huuhaata"?
Vaikka täältä: http://huuto.net/kohteet/kyllikki-saare ... /142444144Mikko82 kirjoitti:En ole vielä lukenut ko. kirjaa sivuakaan, joten minulle on turha paljastaa kirjasta mitään oleellista, mutta kertokaa minulle, mistä saan "Kyllikki Saaren arvoitus" -teoksen, joka on Raimo Vesan ja jonkun toisen kirjoittama teos (en muista kenen). Sitä ei löydy kumminkaan Turun kirjastosta tms.
Toistaiseksi ei ole paha hinta, ainakin itse suostuisin helpostikin maksamaan tuollaisen summan tuosta kirjasta, vaikka aihe ei kiinnostakaan. Varmasti saat Minfolla myytyä sen eteenpäin myös lukemisen jälkeen, jos et halua säilyttää omassa hyllyssä.
One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.
-
John Doe
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1591
- Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 3:28 pm
- Paikkakunta: Desert Island
Re: Uusin Hannes Markkulan teos ei ole "huuhaata"?
Turha yrittää enää tota kautta ja sopii vaan "arvata" kenen hyllyssä kirja on nyt.
No saattaahan joku laittaa sen uudestaan Huutonettiin.
No saattaahan joku laittaa sen uudestaan Huutonettiin.
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?
Re: Uusin Hannes Markkulan teos ei ole "huuhaata"?
^Sitä kirjaa ei kuitenkaan kukaan ollut huutanut, joten luultavasti tulee pian uudelleen myyntiin Huuto.nettiin. Voit myös ottaa suoraan myyjään sähköpostilla yhteyden ja kysyä.
Nothing is quite what it seems
-
John Doe
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1591
- Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 3:28 pm
- Paikkakunta: Desert Island
Re: Uusin Hannes Markkulan teos ei ole "huuhaata"?
Ei muuten tarvinnu tehdä "huutoa" tosta Kyllikki-kirjasta, vaan soitin suoraan myyjälle ja sovin hinnan ja noudon. Näinollen kirja on mun hyllyssä ja pysyy. 
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?