Terrori-isku pride-kulkueeseen

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Pride-kulkueen marssijoita sumutettiin kyynelkaasulla
3.7.2010 12:03 | Päivitetty: 3.7.2010 19:27
A A hs–STT
Mikko Stig / Lehtikuva

Kulkueelle osallistui poliisin mukaan noin 5 000 ihmistä.

Helsinki Pride -kulkue sai ikävän käänteen, kun osaa marssijoista sumutettiin kyynelkaasusumuttimella. Välikohtaus sattui Aleksanterinkadulla.

Hyökkääjät sytyttivät ensin savuavia soihtuja tai käyttivät jonkinlaista savupommia. Sen jälkeen he suihkuttivat kyynelkaasua suoraan marssivien ihmisten kasvoille.

Helsingin poliisin mukaan kolme parikymppistä miestä on otettu kiinni teosta epäiltyinä. Poliisi löysi myös sumutteita, joiden vaikuttava aine on todennäköisesti ollut kapsaisiini. Sitä käytetään niin sanotuissa paprikasumutteissa, ja se aiheuttaa limakalvoille osuessaan voimakasta polttoa sekä kipua.

Epäillyt huusivat myös kulkueen ideologian vastaisia iskulauseita, komisario Kari Aalto kertoi. Poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelyrikoksina.


Kaasua oli niin paljon, että silminnäkijän mukaan se peitti hetkeksi näkyvyyden kulkueessa. Kaasulle altistui useita ihmisiä. Poliisi pyytää heitä sekä tapahtumista tietäviä ilmoittautumaan numeroon 071 877 4175. Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut vakavasti.

Epäillyt saatiin poliisin mukaan kiinni sivullisen ansiokkaan toiminnan vuoksi. Tämä seurasi tekijöitä ja ohjasi poliisin paikalle.

Epäillyt otettiin kiinni Itäiseltä Teatterikujalta. He olivat yrittäneet piilottaa sumutteita, jotka kuitenkin löytyivät kiinniottopaikan lähistöltä.


Kulkueelle osallistui poliisin mukaan noin 5 000 ihmistä.

Tapahtuman koordinaattori Essi Vaura piti hyökkäystä hyvin ikävänä.

"Tappiomielialalla ollaan. Kirosanat eivät riitä", Vaura sanoi kulkueen jälkeen Hakasalmen puistossa.

Hän halusi kuitenkin korostaa, että tunnelma tapahtumassa on korkealla.

Pride-viikon pääjuhla jatkuu piknikillä Hakasalmen puistossa. Illan aikana kuullaan muun muassa Setan puheenjohtaja Outi Hannulan puhe.


Maanantaina alkaneen tapahtuman tarkoituksena on nostaa esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä ja pitää hauskaa.

Tapahtuman järjestää Helsingin seudun Seta.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Pri ... 5258325427
Kolme Pride-epäiltyä vangittu – iskun taustalla natsisympatioita
7.7.2010 5:51 | Päivitetty: 7.7.2010 10:07
A A HS–STT
MoonTV

MoonTV:n kuvasta näkyy, kuinka nuoret miehet juoksivat Helsingin Aleksanterinkadulla Pride-kulkuetta tehdyn iskun jälkeen lauantaina.

Helsingin käräjäoikeus on vanginnut kaksi 18-vuotiasta ja yhden 20-vuotiaan miehen epäiltyinä Helsinki Pride -kaasuiskusta. Kaikkia kolmea epäillään pahoinpitelystä, kokouksen estämisestä ja poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Helsinki Pride -kulkueeseen iskettiin kyynelkaasulla ja savusoihduilla lauantaina.

Syytteen nostamisen määräpäivä on 22. syyskuuta.


Seksuaalivähemmistöjen kulkuetta vastaan lauantaina tehdystä kaasuiskusta epäillyillä miehillä on Helsingin Sanomien tietojen mukaan natsisympatioita.

Iskusta epäillään kahta 18-vuotiasta ja yhtä 20-vuotiasta miestä. He ovat olleet poliisin suojissa lauantaista lähtien. Poliisi esitti heitä vangittaviksi eilen tiistaina.

Miehet ovat kotoisin eri puolilta Suomea. Yksi epäillystä asuu pääkaupunkiseudulla pientaloalueella, toinen Tampereen lähellä maaseudulla ja kolmas Mikkelin seudulla omakotitaloalueella.


Mikkelin seudulla asuva 18-vuotias on liittynyt Facebookissa ja Irc-galleriassa Adolf Hitleriä, natsismia sekä rotuajattelua ihannoiviin ryhmiin. Hän on mukana myös maahanmuuttajia ja islamia negatiiviseen sävyyn käsittelevissä ryhmissä.

HS:n tietojen mukaan savolaismiehellä ei ole aiempaa rikostaustaa. Tutut kertovat, että mies on viime vuosina ilmaissut vastustavansa maahanmuuttajia ja seksuaalivähemmistöjä.


Pääkaupunkiseudulla asuva 18-vuotias epäilty jäi talvella 2008 kiinni juovuksissa lainatulla mopolla ajamisesta ja tuomittiin nuorena henkilönä törkeästä rattijuopumuksesta, alkoholijuoman hallussapitorikkomuksesta ja liikennerikkomuksesta sakkoihin.

Ystävien mukaan miehen "uusnatsisympatiat" käyvät ilmi muun muassa Facebook-profiilista.

"En ole kuullut, että hänellä olisi homovastaisia mielipiteitä, mutta voin kuvitella, että niitä on", yläasteaikainen ystävä kuvaili.


Pirkanmaalla asuva 20-vuotias ei ole saanut tuomioita rikoksista. Kolmikon vangitsemista päätetään keskiviikkona aamuyhdeksältä Helsingin käräjäoikeudessa.

Miehiä epäillään kymmenistä pahoinpitelyistä, joita poliisi on tutkinut viharikoksina. Viharikoksilla tarkoitetaan tekoja, joiden motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin edustamaa viiteryhmää kohtaan. Vihamotiivia voidaan käyttää tuomion koventamisperusteena.

Poliisi etsii yhä myös kolmea muuta miestä kaasuiskusta epäiltynä.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Kol ... 5258410342

Kauankohan kestää ennen kuin pojat tulevat kaapista?
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Nooruska
Michael Knight
Viestit: 4092
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 1:57 pm

Re: Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja Nooruska »

Marsalkka kirjoitti:
Kauankohan kestää ennen kuin pojat tulevat kaapista?
haha :D :D

On oikeesti niin kakaramaista tollanen käytös. Muutenkin kaikki tollanen homojen vastanen toiminta on todella raivostuttavaa. Omasta mielestäni homot ansaitsevat tasan samat oikeudet kuin heterot tasan kaiken suhteen niin kirkkohäiden kuin lapsen adoptioinnin. :evil:
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!
loneliness
Jessica Fletcher
Viestit: 3206
Liittynyt: Ti Kesä 03, 2008 12:30 am

Re: Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja loneliness »

Voi, voi. Taitavat olla pojat epävarmoja seksuaalisuudestaan ja purkavat sitten sisäisiä konfliktejaan esittämällä jotain muuta kuin ovat. Aihetta sivuten on tehty hyvä elokuva, Believer, jossa juutalaistaustainen poika rupeaa skiniksi. Kun poikien rikoshistoria ei näytä pahalta, niin ehkä noista vielä saisi asianmukaisella hoidolla yhteiskuntakelpoisia miehiä. "Fanittaa ircissä Hitleriä". Kova jätkä.
Paavo Arhinmäki on äijä!
Jack the Ripper
Jessica Fletcher
Viestit: 3231
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Nooruska kirjoitti: homot ansaitsevat tasan samat oikeudet kuin heterot tasan kaiken suhteen niin kirkkohäiden kuin lapsen adoptioinnin. :evil:
Virallisen parisuhteen ansaitsevat ja perintäoikeuden puolison omaisuuteen. Kirkkohäät* ehkä mutta ei raamatun tarkoittamaa avioliittoa. Ei adoptio-oikeutta.

Kaasua silmille uskaltautuessaan marssimaan? Ei.

*Pappi voinee rukoilla parin rekisteröidyn parisuhteen puolesta mutta ei siunata avioliittoon. Jos toisin, uskon perusta raamattu on lopullisesti hylätty ja hollabolla-karnevaalit alkakoon.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Zukuluku
Frank Drebin
Viestit: 391
Liittynyt: Su Loka 26, 2008 11:21 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja Zukuluku »

Kiitokset Marsakalle aiheen alustamisesta. Itsekin ihmettelin pitkään ettei ole herättänyt keskustelua, mutta en jaksanut avata otsikkoa aiheelle.

Mielenkiintoista, että perussuomalaiset nuoret hölmöilevät tällä tavalla. Yleensähän suomalaiset tyytyvät netissä kirjoitteluun, kun taas muhamettilaiset ovat valmiita suoraan toimintaan. Tässäkin tapauksessa olisin lyönyt vetoa sen puolesta, että tekijät vannovat Allahin nimeen. Mutta tässä hyvä muistutus siitä, että kyllä Suomessakin osataan.

Poliisi on ilmoittanut, että rikoksiin on osallistunut myös kolme muuta miestä (lähde: HS, http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/1135258367322). Toivotaan, että jäävät kiinni mahdollisimman pian!
Rezah
Christopher Lorenzo
Viestit: 1580
Liittynyt: To Kesä 14, 2007 7:04 pm

Re: Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja Rezah »

Haha, varsinaisia sankareita. Uuuuu, että ihan ircissä ja FBssä ihannoimassa Hitleriä.

Homon kosto on julma.
There are no crimes behind enemy lines
aga
Jessica Fletcher
Viestit: 3011
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja aga »

Adoptio voi parantaa jonkun huonoissa oloissa, esim. lastenkodissa olevan lapsen asemaa, vaikka homopari tulisikin huoltajiksi, mutta nämä hedelmöityshoidot lesboille, niitä ei tulisi laissa sallia.
Eikä varsinkaan yksinäisille naisille, mikä tuntuu sekin nyt olevan muotia. Täytyy olla todella
itsekäs, jos alkaa yksinään hommata lasta hedelmöityshoidoilla, "koska mä nyt haluun vaan".
(kieroutunut ja väärä ajattelutapa myös näillä ihmisillä, jotka nimittelevät vapaaehtoisesti
lapsettomia naisia "itsekkäiksi")

Tuollainen isku homomarssia kohtaan on tietysti tuomittavaa.

Niin ja IRC-galleria ja IRC ovat muuten eri asioita, jos joku tässä ketjussa ei vielä tiedä.
Jack the Ripper
Jessica Fletcher
Viestit: 3231
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

^ OT jatkukoon: Yksinäisillä naisilla ja naispareillahan on aina mahdollisuus turvautua siihen kivaan tuttavamieheen, joka toki vapautetaan velvollisuuksista. Ja jos luonnonmenetelmä tuntuu kerta kaikkiaan vastenmieliseltä ns. muumimukimetodi sitten käyttöön. Miespuolisilla homopareilla (ja lapsia haluavilla yksinäisyyttään vaalivilla mieshiippareilla, onko heitä?) onkin sitten vaikeampaa.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Peräkylän Maigret
Javier Pena
Viestit: 1844
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
Paikkakunta: Pariisi

Re: Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja Peräkylän Maigret »

Kaamea rikos tämä homokaasuttajien tempaus !

Linnaa tulee että soi...melko varmasti asteikon yläpäästä eli neljä (4) vuotta ehdotonta vankeutta. Tuomio tulee Joukkotuhonnan yrityksestä

Joukkotuhonta

Joka jonkin kansallisen, rodullisen, etnisen tai uskonnollisen ryhmän taikka niihin rinnastettavan kansanryhmän hävittämiseksi kokonaan tai osittain
1) surmaa ryhmän jäseniä,
2) aiheuttaa ryhmän jäsenille vaikeita ruumiillisia tai henkisiä sairauksia tai vammoja,
3) ryhtyy pakkotoimiin syntyvyyden ehkäisemiseksi ryhmän piirissä,
4) pakolla siirtää lapsia ryhmästä toiseen tai
5) muulla vastaavalla tavalla olennaisesti huonontaa ryhmän elinehtoja,
on tuomittava joukkotuhonnasta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava."

Myös joukkotuhonnan valmistelu ja salahanke joukkotuhontaan säädetään rangaistavaksi


Tekijöillä vielä osalla rankka rikostausta: HS mukaan "...Pääkaupunkiseudulla asuva 18-vuotias epäilty jäi talvella 2008 kiinni juovuksissa lainatulla mopolla ajamisesta ja tuomittiin nuorena henkilönä törkeästä rattijuopumuksesta, alkoholijuoman hallussapitorikkomuksesta ja liikennerikkomuksesta sakkoihin..."

Onneksi Tasavallan Presidentti (kuvassa alla keskellä) ehti kesälomakiireiltään jyrkästi tuomitsemaan teon, Porvoon McDonalds ampumisesta hänellä ei ollut aikaa kommentointiin..

Kuva
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Re: Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Peräkylän Maigret kirjoitti:Kaamea rikos tämä homokaasuttajien tempaus !
Homoiksi näitä kaasuttajia ovat muutamat muutkin arvelleet.
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
buster
Susikoski
Viestit: 46
Liittynyt: Su Touko 18, 2008 5:09 pm

Re: Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja buster »

Johan on keskustelua täällä. Kuvastaa sekin jotain. Siis aivan käsittämätön ja todella pelottava teko. Tällaista olisi odottanut tapahtuvan Venäjällä, mutta että täällä..

Kaverini oli lähistöllä ja näki näiden hupparipäiden juoksevan karkuun. Vaikka teko oli etukäteen suunniteltu, niin ei kuulemma kovin "ammattimaiselta" vaikuttanut kun juoksivat siellä niin näkyvästi pitkän matkaa ja erottuivat jo vaatetuksensa puolestakin niin selkeästi (ainakin nämä kiinnijääneet). Toivottavasti nyt nappaisivat pian loputkin talteen ja tuomiolle. Varmaan aika kovat tuomiot saavat, koska aiheuttivat vaaraa niin monille ja täyttävät niin selkeästi viharikoksen tunnusmerkit. Toivottavasti nämä tuomiot toimisivat pelokkeina muille urpoille.
Ilpo Larha
Harjunpää
Viestit: 331
Liittynyt: Pe Elo 28, 2009 1:35 pm

Re: Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja Ilpo Larha »

jaah, en menisi uhoamaan kovista tuomioista. Sanoisin, että ehtoollisella selviää kun vielä huomioi rikoksentekijöiden nuoren iän.

Mutta tämän jälkeen tarvitsee tekijät jo terapiaa ja sitä ehdonalaisvalvontaa.

Kyllähän tuosta pitäisi koppi kolahtaa, mutta uskaltaakos kukaan muu spekuloida tuomiosta?
Jack the Ripper
Jessica Fletcher
Viestit: 3231
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Ilpo Larha kirjoitti: Kyllähän tuosta pitäisi koppi kolahtaa, mutta uskaltaakos kukaan muu spekuloida tuomiosta?
Vuoden tuomioita tiedossa mutta ehdonalaisena.

Nyt en uskalla lyödä vetoa hatullisesta paskaa koska kaikki edelliset vedot ovat toistaiseksi pitäneet. 8)
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Vieno neito
Hetty Wainthropp
Viestit: 481
Liittynyt: Ma Elo 04, 2008 3:02 am

Re: Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja Vieno neito »

Peräkylän Maigret kirjoitti: Tekijöillä vielä osalla rankka rikostausta: HS mukaan "...Pääkaupunkiseudulla asuva 18-vuotias epäilty jäi talvella 2008 kiinni juovuksissa lainatulla mopolla ajamisesta ja tuomittiin nuorena henkilönä törkeästä rattijuopumuksesta, alkoholijuoman hallussapitorikkomuksesta ja liikennerikkomuksesta sakkoihin..."
Ilta-sanomien mukaan yksi näistä vesseleistä on ehtinyt jo tulla tuomituksi törkeästä pahoinpitelystäkin alkavalla kriminaaliurallaan. Käsittääkseni kyseessä oli jonkun uhrin pahoinpitely koulun pihalla - ja rikosnimikkeestä päätellen on käytetty jotain asetta tai ruhjottu uhri aika pahasti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=2221606

Kolmas vangittu on Ylöjärveltä kotoisin oleva 20-vuotias mies.

Hänet on aiemmin tuomittu Espoon käräjäoikeudessa törkeästä pahoinpitelystä vuonna 2006. Tuolloin epäilty pahoinpiteli yhdessä neljän muun miehen kanssa uhrinsa.
Anilè
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 116
Liittynyt: To Maalis 18, 2010 4:51 pm

Re: Terrori-isku pride-kulkueeseen

Viesti Kirjoittaja Anilè »

Peräkylän Maigret kirjoitti: Onneksi Tasavallan Presidentti (kuvassa alla keskellä) ehti kesälomakiireiltään jyrkästi tuomitsemaan teon, Porvoon McDonalds ampumisesta hänellä ei ollut aikaa kommentointiin..

Kuva
Mikä helvetti ihmisiä/aikuisia ihmisiä vaivaa? Halosta tai presidenttiä huudetaan apuun joka saatanan asiassa. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa ja Halonen varmaankin sen takia otti kantaa tähän pride-iskuun koska se vaikuttaa Suomen imagoon. Onhan se vitun sääli jos kalliilla rahalla yritetään rakentaa Suomi-brändiä ja sitten muutama junttifoobikko menee pilaamaan sen.

Sisäpoliittiset asiat eivät kuulu presidentille vaan hallitukselle joten huutakaa mieluummin Kiviniemeä apuun.

Kuinka tämä Halonen nyt on niin pakkomielle joillekin? Äitini tapasi sanoa, että kun vittu menee miehen päähän, niin sinne ei mahdu mitään muuta. Ilmeisesti Peräkylän Maigretille ja Vastarannan kiiskelle on mennyt Halonen päähän.
Anile= Anilé. Unohdin salasanani siksi tämä uusi lookki.

Mieskuoro Kuuntelijat.
Vastaa Viestiin