Kolmen sanan tarina
Re: Kolmen sanan tarina
Sikailun lopetettuani huomasin elämästäni ilon kadonneen. Pakkohan oli siis heittää kaikki vaatteet kierrätykseen ja kirmailla alasti nokkosniityllä. No nyytit punoittaen ja kankut nokkospaukamilla olin elämäni suurimmassa täpinässä, masokisti kun olen. Eikä aikaakaan kun huomasin tutun murhapaikan pihassa punaisen Volvon omistajan vittuilevan ruotsiksi, oli nimeltään Markkanen. Mietin, uskaltaisinko mennä moikkaamaan vanhaa idoliani. Suunnitelman sotki kauhea aivokuppa, joka vaivaa minua etenkin silloin, kun ajattelen jotakin. Tauti tarttui yhdeltä maankuululta seksuaalirikolliselta, kun virkkasimme samaa patalappua suviseuroissa Kokkolassa 1974. Aivokupan hoito on hankalampaa kuin tavallisen: joka aamu täytyy tehdä suolihuuhtelu, jonka ennen naapurini teki itselleen sekä kumppanilleen. Tätä seurasi penslaus jota ei voinut kukaan olla kuulematta saati haistamatta. Iltaisin naapurusto käyskenteli kaasunaamareissaan lateksi asut yllään mattopiiskat ojossa ja
-
BloodSucker
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 271
- Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 2:06 pm
Re: Kolmen sanan tarina
Sikailun lopetettuani huomasin elämästäni ilon kadonneen. Pakkohan oli siis heittää kaikki vaatteet kierrätykseen ja kirmailla alasti nokkosniityllä. No nyytit punoittaen ja kankut nokkospaukamilla olin elämäni suurimmassa täpinässä, masokisti kun olen. Eikä aikaakaan kun huomasin tutun murhapaikan pihassa punaisen Volvon omistajan vittuilevan ruotsiksi, oli nimeltään Markkanen. Mietin, uskaltaisinko mennä moikkaamaan vanhaa idoliani. Suunnitelman sotki kauhea aivokuppa, joka vaivaa minua etenkin silloin, kun ajattelen jotakin. Tauti tarttui yhdeltä maankuululta seksuaalirikolliselta, kun virkkasimme samaa patalappua suviseuroissa Kokkolassa 1974. Aivokupan hoito on hankalampaa kuin tavallisen: joka aamu täytyy tehdä suolihuuhtelu, jonka ennen naapurini teki itselleen sekä kumppanilleen. Tätä seurasi penslaus jota ei voinut kukaan olla kuulematta saati haistamatta. Iltaisin naapurusto käyskenteli kaasunaamareissaan lateksi asut yllään mattopiiskat ojossa ja käsiraudat visusti lanteillaan.
~ Some crimes are so brutal. That if you survive, your only option is revenge. ~

Pyörryin. Illalla heräsin
Pyörryin. Illalla heräsin
- maija turjukka
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4939
- Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm
Re: Kolmen sanan tarina
Pyörryin. Illalla heräsin kiinalaisen kaivurin jyrinään.
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Re: Kolmen sanan tarina
Pyörryin. Illalla heräsin kiinalaisen kaivurin jyrinään. Kaivoksen luhistumisen jäljiltä
Nothing is quite what it seems
Re: Kolmen sanan tarina
Pyörryin. Illalla heräsin kiinalaisen kaivurin jyrinään. Kaivoksen luhistumisen jäljiltä näivettynyt paikallinen kuntouimariyhdistys
Re: Kolmen sanan tarina
Pyörryin. Illalla heräsin kiinalaisen kaivurin jyrinään. Kaivoksen luhistumisen jäljiltä näivettynyt paikallinen kuntouimariyhdistys yritti kaivuriajon maailmanennätystä.
Re: Kolmen sanan tarina
Pyörryin. Illalla heräsin kiinalaisen kaivurin jyrinään. Kaivoksen luhistumisen jäljiltä näivettynyt paikallinen kuntouimariyhdistys yritti kaivuriajon maailmanennätystä. Reiteni olivat terästä
Re: Kolmen sanan tarina
Pyörryin. Illalla heräsin kiinalaisen kaivurin jyrinään. Kaivoksen luhistumisen jäljiltä näivettynyt paikallinen kuntouimariyhdistys yritti kaivuriajon maailmanennätystä. Reiteni olivat terästä ja pakarani kimmoisat.
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!
Re: Kolmen sanan tarina
Pyörryin. Illalla heräsin kiinalaisen kaivurin jyrinään. Kaivoksen luhistumisen jäljiltä näivettynyt paikallinen kuntouimariyhdistys yritti kaivuriajon maailmanennätystä. Reiteni olivat terästä ja pakarani kimmoisat. Päätin, etten koskaan
En ole puolesta tai vastaan tässä asiassa, päinvastoin.
-
BloodSucker
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 271
- Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 2:06 pm
Re: Kolmen sanan tarina
Pyörryin. Illalla heräsin kiinalaisen kaivurin jyrinään. Kaivoksen luhistumisen jäljiltä näivettynyt paikallinen kuntouimariyhdistys yritti kaivuriajon maailmanennätystä. Reiteni olivat terästä ja pakarani kimmoisat. Päätin, etten koskaan joisi niin vahvaa
~ Some crimes are so brutal. That if you survive, your only option is revenge. ~
Re: Kolmen sanan tarina
Pyörryin. Illalla heräsin kiinalaisen kaivurin jyrinään. Kaivoksen luhistumisen jäljiltä näivettynyt paikallinen kuntouimariyhdistys yritti kaivuriajon maailmanennätystä. Reiteni olivat terästä ja pakarani kimmoisat. Päätin, etten koskaan joisi niin vahvaa kirnupiimää! Hiuksenikin jo
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!
Re: Kolmen sanan tarina
Pyörryin. Illalla heräsin kiinalaisen kaivurin jyrinään. Kaivoksen luhistumisen jäljiltä näivettynyt paikallinen kuntouimariyhdistys yritti kaivuriajon maailmanennätystä. Reiteni olivat terästä ja pakarani kimmoisat. Päätin, etten koskaan joisi niin vahvaa kirnupiimää! Hiuksenikin jo kasvavat sisäänpäin. Haukku
En ole puolesta tai vastaan tässä asiassa, päinvastoin.
Re: Kolmen sanan tarina
Pyörryin. Illalla heräsin kiinalaisen kaivurin jyrinään. Kaivoksen luhistumisen jäljiltä näivettynyt paikallinen kuntouimariyhdistys yritti kaivuriajon maailmanennätystä. Reiteni olivat terästä ja pakarani kimmoisat. Päätin, etten koskaan joisi niin vahvaa kirnupiimää! Hiuksenikin jo kasvavat sisäänpäin. Haukku juoksi kanssani kilpaa
-
BloodSucker
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 271
- Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 2:06 pm
Re: Kolmen sanan tarina
Pyörryin. Illalla heräsin kiinalaisen kaivurin jyrinään. Kaivoksen luhistumisen jäljiltä näivettynyt paikallinen kuntouimariyhdistys yritti kaivuriajon maailmanennätystä. Reiteni olivat terästä ja pakarani kimmoisat. Päätin, etten koskaan joisi niin vahvaa kirnupiimää! Hiuksenikin jo kasvavat sisäänpäin. Haukku juoksi kanssani kilpaa ja perkele hävisin
~ Some crimes are so brutal. That if you survive, your only option is revenge. ~