Vaarallinen pedofiili karkasi Ruotsissa
Vaarallinen pedofiili karkasi Ruotsissa
Vaarallinen pedofiili karkasi Ruotsissa
julkaistu tänään klo 00:23, päivitetty tänään klo 00:40
79-vuotias, mutta edelleen vaarallisena pidetty pedofiilivanki on karannut vartijoiltaan Mariefredissä, Tukholman lähistöllä. Miehestä on julistettu valtakunnallinen etsintäkuulutus.
Vuonna 1931 syntynyt mies on syyllistynyt lukuisiin törkeisiin seksuaalirikoksiin ja hänellä on erityinen kiinnostus nuoriin poikiin, kertoo uutistoimisto TT.
Mies sai tuomioita jo 1940- ja 1950-luvuilla väkivallanteoista ja lapsiin kohdistuvasta siveettömyydestä.
Vuonna 1967 hänet tuomittiin nuoren pojan raiskauksesta ja murhasta, jonka jälkeen hän on ollut oikeuspsykiatrisessa hoidossa.
Miehen tiedetään onnistuneen karkaamaan useita kertoja, viimeksi vuonna 1998. Tuolloin hänet saatiin kiinni vasta 2,5 kuukauden takaa-ajon jälkeen.
Vanki oli karkaamishetkellä lomalla hoitolaitoksestaan. Expressen-lehden mukaan hän oli käymässä perheenjäsentensä haudoilla Mariefredissä. TT:n mukaan ei ole vielä tiedossa, miten iäkäs vanki onnistui karkaamaan hänta saattamassa olleilta kahdelta hoitajalta.
Edit. Lähde unohtui
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/08/ ... origin=rss

-
John Doe
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1591
- Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 3:28 pm
- Paikkakunta: Desert Island
Re: Vaarallinen pedofiili karkasi Ruotsissa
Kyseessä on siis Sten Erik Eriksson Ja ruotsia taitaville pari linkkiä:
http://ekuriren.se/nyheter/sormland/1.7 ... -mariefred
http://norran.se/nyheter/inrikes/article1078704.ece

Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?
Re: Vaarallinen pedofiili karkasi Ruotsissa
henki pois vaan tuoltakin kusipäältä pitäisi ottaa 
pienikin hetki on arvokas
Re: Vaarallinen pedofiili karkasi Ruotsissa
Saatu jo kiinni... Se oliki nopeeta toimintaa, ja hyvä näin!
Karannut pedofiili saatiin viime hetkellä kiinni Ruotsissa
julkaistu tänään klo 00:23, päivitetty tänään klo 01:57
Vartijoiltaan karannut pedofiilivanki on saatu jälleen kiinni Ruotsissa. Mies vangittiin Norjaan matkalla olleesta junasta Charlottenbergissä, viimeisellä asemalla ennen Norjan rajaa.
79-vuotias, mutta edelleen vaarallisena pidetty pedofiilivanki karkasi vartijoiltaan Mariefredissä, Tukholman lähistöllä. Miehestä on julistettiin valtakunnallinen etsintäkuulutus.
Vuonna 1931 syntynyt mies oli syyllistynyt lukuisiin törkeisiin seksuaalirikoksiin ja hänellä oli erityinen kiinnostus nuoriin poikiin, kertoo uutistoimisto TT.
Mies sai tuomioita jo 1940- ja 1950-luvuilla väkivallanteoista ja lapsiin kohdistuvasta siveettömyydestä.
Vuonna 1967 hänet tuomittiin nuoren pojan raiskauksesta ja murhasta, jonka jälkeen hän on ollut oikeuspsykiatrisessa hoidossa.
Miehen tiedetään karanneen useita kertoja, viimeksi vuonna 1998. Tuolloin hänet saatiin kiinni vasta 2,5 kuukauden takaa-ajon jälkeen.
Vanki oli karkaamishetkellä lomalla hoitolaitoksestaan. Expressen-lehden mukaan hän oli käymässä perheenjäsentensä haudoilla Mariefredissä. TT:n mukaan ei ole vielä tiedossa, miten iäkäs vanki onnistui karkaamaan hänta saattamassa olleilta kahdelta hoitajalta.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/08/ ... origin=rss
Karannut pedofiili saatiin viime hetkellä kiinni Ruotsissa
julkaistu tänään klo 00:23, päivitetty tänään klo 01:57
Vartijoiltaan karannut pedofiilivanki on saatu jälleen kiinni Ruotsissa. Mies vangittiin Norjaan matkalla olleesta junasta Charlottenbergissä, viimeisellä asemalla ennen Norjan rajaa.
79-vuotias, mutta edelleen vaarallisena pidetty pedofiilivanki karkasi vartijoiltaan Mariefredissä, Tukholman lähistöllä. Miehestä on julistettiin valtakunnallinen etsintäkuulutus.
Vuonna 1931 syntynyt mies oli syyllistynyt lukuisiin törkeisiin seksuaalirikoksiin ja hänellä oli erityinen kiinnostus nuoriin poikiin, kertoo uutistoimisto TT.
Mies sai tuomioita jo 1940- ja 1950-luvuilla väkivallanteoista ja lapsiin kohdistuvasta siveettömyydestä.
Vuonna 1967 hänet tuomittiin nuoren pojan raiskauksesta ja murhasta, jonka jälkeen hän on ollut oikeuspsykiatrisessa hoidossa.
Miehen tiedetään karanneen useita kertoja, viimeksi vuonna 1998. Tuolloin hänet saatiin kiinni vasta 2,5 kuukauden takaa-ajon jälkeen.
Vanki oli karkaamishetkellä lomalla hoitolaitoksestaan. Expressen-lehden mukaan hän oli käymässä perheenjäsentensä haudoilla Mariefredissä. TT:n mukaan ei ole vielä tiedossa, miten iäkäs vanki onnistui karkaamaan hänta saattamassa olleilta kahdelta hoitajalta.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/08/ ... origin=rss
-
Nannitanni
- Harjunpää
- Viestit: 292
- Liittynyt: Ma Maalis 08, 2010 2:24 pm
Re: Vaarallinen pedofiili karkasi Ruotsissa
Mitenköhän tosissaan on onnistunut karkaamaan kahdelta vartijalta, kun ei mikään nuori mies enää ole.. No, onneksi saatiin kiinni, eikä mitään kamalampaa ehtinyt tapahtua.
"When I'm being sad, I stop being sad and be awesome instead. True story."
-Barney Stinson-
-Barney Stinson-
Re: Vaarallinen pedofiili karkasi Ruotsissa
Omituista, että vaaralliseksi julistettu(luulis, että sillon oikeesti on tarkkailu sitä genree, että...) pääsee näinkin "usein" karkuun..ja vielä tuossa iässä.
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!
-
Kala-Alpertti
- Hercule Poirotin viikset
- Viestit: 118
- Liittynyt: Ke Elo 19, 2009 12:37 am
Re: Vaarallinen pedofiili karkasi Ruotsissa
Ensin mietin, että jos kerran on vaarallinen vanki, niin julkaisisivat nyt kuvan. Sitten tulikin mieleen, että tosiaan tämän mentaliteetin ihmisiä on, että oli ihan ymmärrettävää miksi ei julkisteta.tyyppi85 kirjoitti:henki pois vaan tuoltakin kusipäältä pitäisi ottaa
Re: Vaarallinen pedofiili karkasi Ruotsissa
Detta hände på vägen tillbaks till psyket, från utevistelsen, när gubben ville stanna vid familjegrav. Han hade köpt blommor och ville stanna vid sin familjegrav, och lägga blommorna där.Väl framme i gravplatsen (som ligger inhägnat,med bara en grind öppen till kyrkogården),lät vårdarna gubben fixa graven,medan dom backade några meter,med tanken på att låta gubben har en stund med sina avlidna anhöriga-som han inte har haft möjlighet till på evigheten och kommer inte ha möjlighet till inom nästa 20 år.
Kyrkogårdsvaktmästare hade glömt låsa grindarna den morgonen- och gubben lyckades rymma genom ett av små sidogrindarna.
Det handlade om omtanke från vårdarnas sida-en felbedömning som fick sina konsekvenser.

Mopoterroristi
- Agentti Scully
- Viestit: 651
- Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am
Re: Vaarallinen pedofiili karkasi Ruotsissa
Jammun ikiä. Karkasiko laitasängyllä kaahaten, vai kastemekossa rullatuolilla kaasuttaen?
Syntyneet räyhäämään
-
Tuulitukka84
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 265
- Liittynyt: Pe Tammi 18, 2008 8:11 pm
- Paikkakunta: In the middle of nowhere
Re: Vaarallinen pedofiili karkasi Ruotsissa
Eihän nyt tuollaset alle 80v vielä mitään rullatuolipappoja ole.
Re: Vaarallinen pedofiili karkasi Ruotsissa
Jaahas, tuo kastemekko näyttänee muodostuneen klassikoksi näihin tapauksiin.Mopoterroristi kirjoitti:Jammun ikiä. Karkasiko laitasängyllä kaahaten, vai kastemekossa rullatuolilla kaasuttaen?