24. maaliskuuta 1944 sunnuntai-iltapäivänä 11-vuotias tyttö Betty June Binnicker ja hänen 8-vuotias ystävänsä Mary Emma Thames olivat juuri lähteneet kotoaan. He olivat menossa keräämään kukkia. He olivat kävelemässä ja pyöräilemässä Bettyn polkupyörällä pitkin tietä läpi Alcolun. Tytöt saapuivat kylän toiselle laidalle, jossa he usein olivat leikkimässä.
Viimeiseksi Betty ja Jane näkivät tiellä tumman pojan. Hänen nimensä oli George Junius Stinney. Hän oli alcolulaisen lukutaidottoman tehdastyöläisen poika. Hän oli tyttöjen kotikulmilta ja he tunsivat hänet.
Sitten tyttöjen kallot murskattiin junaradan suuriin piikkeihin.
Sekä iholtaan että mieleltään musta miehenalku raahasi tyttöjen ruumiit ruohikkoa pitkin rotkoon. Hän piilotti veriset aseensa puskiin ja lähti kiirettä käpyttelemään kotiinsa.
14-vuotias George suoritti murhat kuin minkä tahansa arkipäiväisen toimet. Luultavasti hän ei ollut täysin perillä siitä, mitä oli juuri tehnyt.
Tyttöjen vanhemmat huomasivat, että he olivat olleet merkillisen kauan poissa. Koska he tunsivat alueen, oli epätodennäköistä, että he olisivat eksyneet. Paniikki iski.
Alderman Lumber Company, paikallinen puutavaratehdas organisoi etsinnöt, joihin yrityksen työntekijät ja lähes kaikki, jotka Alcolussa asuivat, osallistuivat. Tyttöjä etsittiin läpi yön. Vasta seuraavana aamuna 7:30 heistä saatiin jokin vihje: muutamat miehet löysivät pieniä jalanjälkiä maaperältä. He seurasivat niitä ja löysivät sakset. Ne tunnistettiin saksiksi, jotka tytöistä vanhempi, Betty, oli ottanut kukkasia katkoakseen. Etsintäpartio eteni vielä ja löysi veden täyttämän ojan, jota ympäröi tuuhea pensaskerros. Nuo puskat näyttivät kovia kärsineiltä. Veden alta näkyi häilyvästi lasten polkupyörän rämä.
"Tuolla tytöt ovat!" yksi etsijöistä huusi.
Porukassa oli Scott Lowden niminen kaveri, joka ei aikaillut, vaan hyppäsi mutaiseen onkaloon ja veti tyttöjen ruumiit ylös.
Bettyn pääkallon takaosassa oli ilkeännäköisiä haavoja.
Maryn kallossa oli viisi kallonmurtumaa.
Molempien kuolinsyyksi todettiin myöhemmin vakavat vammat päässä. Tyttöjä oli hakattu tylpällä, raskaalla esineellä.
Muutamien tuntien kuulustelujen jälkeen sheriffi pidätti nuoren George Stinney juniorin tämän naapureiden vihjeiden perusteella. He olivat nähneet pojan liikkumassa alueella, josta tytöt oli löydetty. Hänet tuotiin poliisiasemalle kuulusteltavaksi. Ei kestänyt tuntiakaan, kun George myönsi rikokset, ennenkuulumattoman raa'at koko Clarendon Countyssa.
Apulaissheriffi H. S. Newman kuvaili myöhemmin valamiehistölle: "Minulle ilmoitettiin, että tyttöjen ruumiit oli löydetty. Menin katsomaan niitä. Mary Emman, joka löydettiin ojan laidalta, päässä oli 4 tai 5 haavaa. Binnickerin tytön (Bettyn), joka löydettiin ojan toiselta puolelta pyörä vieressään, päässä oli myös 4 tai 5 haavaa. Saamieni tietojen perusteella pidätin nuoren George Stinneyn, joka teki tunnustuksen ja kertoi laittaneensa ojaan 38 cm pitkät rautapalan ojaan, noin 2 metrin päähän ojassa lojuvasta polkupyörästä." (Apulaissheriffi Newmanin lausunnosta maaliskuun 26. päivä 1944.)
Myöhemmin tuona päivänä Stinney kertoi omaehtoisesti poliiseille tyttöjen viimeisistä hetkistä kivenheiton päässä kaupungin laidalta ja hänen avullaan sitten löydettiin murha-ase: 35.6 cm pitkä junaradan piikki. George kertoi tappaneensa 8-vuotiaan Mary Emman, koska halusi harrastaa seksiä 11-vuotiaas Betty Junen kanssa.
Heti kun tapaus alkoo paljastua, Alcolu oli raivoissaan. Tapaus kuohutti erityisesti tehdastyöläisten mieltä, sillä molempien tyttöjen sukulaisia oli sillä alalla. Koska George Stinneyn nimi tiedettiin julkisesti, hänen turvallisuutensa oli uhattuna. Erityisesti tehdastyöläiset olivat valmiita lynkkaamaan Geogen. Tämä ei onnistunut, sillä apulaissheriffien saattue vei Georgen turvallisesti Clarendon Countysta Sumter Countyyn pojan parhaaksi.
Huhtikuun 24., vain viikko pidätyksensä jälkeen, oli Georgen oikeudenkäynti. Se pidettiin Manningissa. Kun vihaiset asukkaat ajoivat hänen Georgen perheen pois kylästä, hänellä ei ollut oikeastaan ketään puolellaan. Läänin oikeusistuin(?) (country court) hankki hänelle puolustusasianajajan: 30-vuotiaan Charles Plowdenin. Hän oli pyrkimässä politiikkaan. Hänellä oli selkeä tavoite: vakuuttaa tuomioistuin siitä, ettei George ollut tehnyt tekojaan täydessä ymmärryksessä sekä samalla saada ratkaisu, joka lepyttäisi alcolulaisia.
Oikeudenkäynti tuntui vain muodollisuudelta, sillä George oli tunnustanut murhat ja murha-ase oli löydetty.
Kun oikeudenkäynti alkoi, tapaus oli erittäin tuttu tienoon asukkaille, vaikka siitä ei juuri tiedotettu kylän ulkopuolella. Mutta eteläisen Carolinan ulkopuolella tapahtumista ei tiennyt kukaan.
Vain yhden huoneen käsittävän oikeustalon ulkopuolella seisoi 1500 ihmistä, jotka olivat tulleet todistamaan spektaakkelia.
Tuomaristo kääri hihansa 10:lta aamulla. Siinä oli 12 valkoista miestä: ei mustia eikä naisia.
Tarina jatkukoon pian.
