Niin, oman käsitykseni mukaan sieppaukset suomessa ovat kyllä äärimmäisen harvinaisia tapauksia ja epätodennäköistä että sellaista tapahtuisi. Varsinkin jos siepattua elätetään vuosi mitään lunnasvaatimuksia lähettämättä. Varsinkin, että siepattaisiin 23 vuotias ihminen, ei mene mulle kyllä tollasen mahdollisuus perille.vivy kirjoitti:Taas tuntuu sieppaukset sun muut niin kaukaahaetuilta, että tässä(kin) tapauksessa uskon ennemmin onnettomuuteen tai itsemurhaan.
Jonna Jokiranta, katosi Turussa v. 2009
Re: kadonnut Jonna Jokiranta -Turku
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
Re: kadonnut Jonna Jokiranta -Turku
Lukaisin tänään tuon Iltalehden jutun,siinä ei varsinaisesti mitään uutta kai ollut.Omaisten mielestä ei ole mitenkään mahdollista että olisi itse halunnut kadota tai tehdä itselleen jotain,odotti innoissaan tulevaa joulua.Äidin sieppausepäilykset tuntuivat suuntautuvan nettitreffipalstojen suuntaan,joita Jonna oli käyttänyt ja ehkä tavannut joitakin ihmisiä sitä kautta.Puhelinta tai pankkikorttia ei ole käytetty sen jälkeen kun Jonna poistui tuosta pubista.
Pahoittelen ettei minulla ole enää tuota lehteä tässä saatavilla,mutta tässä muistinvaraisesti jutun olennaisimmat.
En usko että tarkoituksena olisi ollut enää tuolloin katoamisiltana tavata ketään nettituttua,outo aika treffeille ja olisi luultavasti puhunut isälleen asiasta ja ehkä hieman varmistellutkin,että isä olisi voinut olla lähettyvillä jos outoa ihmistä oli tapaamassa.

Harmillista, että tämä ole enempää julkisuudessa. Samantapainen tarina kuin Raisa Räisäsenkin tapauksessa, mutta mediahuomio olematon.
Re: kadonnut Jonna Jokiranta -Turku
mahdollista on että jonna pubista lähdettyään on noussut auton kyytiin aikomuksena joko saada kyyti kotiin,jatkoille jonnekin tai sitten keskustaan yökerhoon ja sitten tapahtunutkin jotain kamalaa ja ruumis hävitetty-ei mielestäni ollenkaan kaukaa haettua.se sitten että onko autokuski ollut täysin tuntematon,joku tuttu tai esim sieltä netin treffipalstan kautta "tuttu" niin mahdotonta sanoa mitään.
tunnen alueen kuin omat taskuni ja tosiaan tuo metsä on aivan jonnan kotinurkilla.olisiko joku voinut sen ja pimeyden suojissa raiskata ja/tai tappaa jonnan ja hylätä metsään?(olisi kyllä löydetty suurella todennäköisyydellä.vai olisiko?kuka tietää satavarmasti että kyseinen metsä on tutkittu huolella?)
ja taas kerran siitä itsemurhan mahdollisuudesta...vaikka joku taas suuttuu ja sanoo "ettei tämä itsemurha ole,jonnalla oli suunnitelmia,ei ollut masentunut jne jne". niin MILLOINKAAN ei voi kukaan muu tietää mitä pään sisällä oikeasti liikkuu ja miten kovasti saattaakin olla masentunut ja mitä itsetuhoisia suunnitelmia mielessä.joten tätäkään mahdollisuutta ei voida sulkea pois,vaikka uskonkin tällä hetkellä eniten tuohon ensin kirjoittamaani autoon nousemisteoriaan..

pienikin hetki on arvokas
Re: kadonnut Jonna Jokiranta -Turku
kuka tietää vaikka tämäkin tapaus olisi selvittämättä vielä 10 vuoden päästä ja mediahuomio alkaakin olla suurta luokkaa..NancyDrew kirjoitti:Harmillista, että tämä ole enempää julkisuudessa. Samantapainen tarina kuin Raisa Räisäsenkin tapauksessa, mutta mediahuomio olematon.
pienikin hetki on arvokas
Re: kadonnut Jonna Jokiranta -Turku
Kannattaisiko tutkia Jonnan tietokone josko sieltä löytyisi jotain, että keneen on tutustunut ja tapaamista sopinut, voi tietenkin olla että ei siitä tietokoneesta mitään löydy, tuli vain mieleeni että voisiko löytyä, sama nuo katoamisajankohdan teletunnistetiedot, ainakin se selviää kenen kanssa on soitellut en tosin tiedä voiko poliisi sitä tehdä kun ei rikosta virallisesti epäillä..
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
-
John Doe
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1591
- Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 3:28 pm
- Paikkakunta: Desert Island
Re: kadonnut Jonna Jokiranta -Turku
Turkulainen 23-vuotias Jonna Jokiranta on ollut kateissa lähes kymmenen kuukautta. Nyt poliisi tutkii katoamista henkirikoksena.
http://ohjelmat.yle.fi/poliisitv/etusivu
Tuossa se virallinen epäily, joten mitä tahansa voidaan tutkia.
http://ohjelmat.yle.fi/poliisitv/etusivu
Tuossa se virallinen epäily, joten mitä tahansa voidaan tutkia.
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?
Re: kadonnut Jonna Jokiranta -Turku
Totta, tuossahan se virallinen epäily on eli poliisilla on kyllä melkeimpä kaikki keinot käytettävissä tapauksen selvittämiseksi.John Doe kirjoitti:Turkulainen 23-vuotias Jonna Jokiranta on ollut kateissa lähes kymmenen kuukautta. Nyt poliisi tutkii katoamista henkirikoksena.
http://ohjelmat.yle.fi/poliisitv/etusivu
Tuossa se virallinen epäily, joten mitä tahansa voidaan tutkia.
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
Re: kadonnut Jonna Jokiranta -Turku
matlockb nosti esiin hyvän pointin-toivottavasti jonnan tietokone on tutkittu,sieltä saattaisi hyvinkin löytyä tietoa esim mahdollisesta nettitutusta jonka kanssa kenties jonna sopinut tapaamisen tms? 
pienikin hetki on arvokas
Re: kadonnut Jonna Jokiranta -Turku
Mitä tietokoneilta yleensä etsitään? Kun ajattelen tietokonettani, niin en tiedä, mitä minuun liittyvää täältä löytyisi. Olen asettanut nettiselaimen poistamaan kaikki tiedot sulkemisen yhteydessä. Loput poistan päivittäin erillisellä puhdistusohjelmalla. Netissä oleva osuus on käyttäjätunnusten ja salasanojen takana. Osa niistä voitaisiin tosin jäljittää IP-osoitteen perusteella, esimerkiksi tämäkin viesti, mutta se taas ei vaadi kyseisen tietokoneen penkomista, vaan se voidaan tehdä muualtakin. Sähköpostista en tiedä, miten helposti sinne voisi murtautua.tyyppi85 kirjoitti:matlockb nosti esiin hyvän pointin-toivottavasti jonnan tietokone on tutkittu,sieltä saattaisi hyvinkin löytyä tietoa esim mahdollisesta nettitutusta jonka kanssa kenties jonna sopinut tapaamisen tms?
Re: kadonnut Jonna Jokiranta -Turku
Kirjoitin keväällä Runosmäestä tänne ja "pahaenteisestä kaduista", mutta Runosmäen ympäristöstä tein pienehkön "katselmuksen" Suoli24-keskustelupalstalle 10.10.2010 niille, jotka eivät täkäläistä maastoa tunne:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9385658
Olen sitä mieltä, että Jonna olisi kävellyt Runostuopista kotiinsa tai ainakin käväissyt siellä, kunnes on päättänyt mahdollisesti lähteä jonnekin vielä jonkun kyydillä. En tiedä mihin asti Turun keskustassa yökerhot on auki, koska en niissä pahemmin koskaan ole käynyt. Taksikuskitkin on varmaan jo kuulusteltu? Yöbussitkin kulkivat mielestäni (pe-la yönä) ainakin kerran vielä tuohon aikaan Runosmäestä keskustaan, mutta takaisin ei enää olisi päässyt Runosmäkeen?

Lyhennetty: "Jokainen joka sunnuntaina tekee työtä, surmattakoon" (2. Moos. 35:2). Jari Tervo: "Ketkä tekee töitä sunnuntaina, PAPIT. Mä en
millään haluaisi tappaa ketään ihmisiä, mutta kai se on jostain aloitettava"
millään haluaisi tappaa ketään ihmisiä, mutta kai se on jostain aloitettava"
Re: kadonnut Jonna Jokiranta -Turku
Olikos tällä Jonnalla joku reppu mahdollisesti mukana kyseisenä katoamisiltana? En ainakaan huomannut noista uutisista mainintaan. Tuli vain mieleen, koska puhuin siskon kanssa tästä tapauksesta koska hän asuu aika lähellä tuota katoamispaikkaa ja käy siinä läheisessä metsässä lenkillä koiran kanssa. Tällä kertaa hän oli ystävänsä kanssa kulkenut poikkeuksellisesti sivulla/syvemmällä metsässä (mainitsi jonkun suon ja pitkospuut) ja löytäneet repun sekä jotain tavaroita. Tavarat oli ymmärtääkseni levitetty/pengottu repusta. Jossain kuiteista oli lukenut naisen nimi (mahdollisesti) Johanna.
Outo juttu sinänsä, koska hän muisti heti minkä tyylinen nimi kuitissa oli lukenut. Multa vain pääsi lapsus, sillä muistin Jonnan nimen Johannaksi, kun aloin kertomaan tästä katoamisesta. Toisaalta, mistäpä sitä tietää onko asialla mitään tekemistä katoamisen kanssa, mutta tuntui oudolta että kuitissa luki kovinkin samantyylinen nimi. Ja onhan reppu tavaroineen metsään leviteltynä hieman outoa myöskin.
edit: Ääh, kirjoitus/ajatusvirheitä korjailtu.

Tuollaisessa tapauksessa omasta mielestäni pitää ehdottomasti soittaa poliisit paikalle tavaroita ihmettelemään. Missään tapauksessa tuollaista asiaa ei saa jättää poliisille ilmoittamatta.Jaakos kirjoitti:Olikos tällä Jonnalla joku reppu mahdollisesti mukana kyseisenä katoamisiltana? En ainakaan huomannut noista uutisista mainintaan. Tuli vain mieleen, koska puhuin siskon kanssa tästä tapauksesta koska hän asuu aika lähellä tuota katoamispaikkaa ja käy siinä läheisessä metsässä lenkillä koiran kanssa. Tällä kertaa hän oli ystävänsä kanssa kulkenut poikkeuksellisesti sivulla/syvemmällä metsässä (mainitsi jonkun suon ja pitkospuut) ja löytäneet repun sekä jotain tavaroita. Tavarat oli ymmärtääkseni levitetty/pengottu repusta. Jossain kuiteista oli lukenut naisen nimi (mahdollisesti) Johanna.
Outo juttu sinänsä, koska hän muisti heti minkä tyylinen nimi kuitissa oli lukenut. Multa vain pääsi lapsus, sillä muistin Jonnan nimen Johannaksi, kun aloin kertomaan tästä katoamisesta. Toisaalta, mistäpä sitä tietää onko asialla mitään tekemistä katoamisen kanssa, mutta tuntui oudolta että kuitissa luki kovinkin samantyylinen nimi. Ja onhan reppu tavaroineen metsään leviteltynä hieman outoa myöskin.
edit: Ääh, kirjoitus/ajatusvirheitä korjailtu.
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
Re: kadonnut Jonna Jokiranta -Turku
tätä juurikin tarkoitin kun kyselin että mitenköhän tarkkaan kyseinen metsä on tutkittu..sieltä saattaisi löytyä viitteitä/apuja jonnan katoamiseen liittyen,kuten esim jotain tavaroita(tämä reppu mahdollisesti)?
pienikin hetki on arvokas
Re: kadonnut Jonna Jokiranta -Turku
En ole mikään asiantuntija, mutta käsittääkseni tietokoneelta on mahdollisuus saada tietoja olemassaolleista tiedostoista poistamisen jälkeenkin?NancyDrew kirjoitti:Mitä tietokoneilta yleensä etsitään? Kun ajattelen tietokonettani, niin en tiedä, mitä minuun liittyvää täältä löytyisi. Olen asettanut nettiselaimen poistamaan kaikki tiedot sulkemisen yhteydessä. Loput poistan päivittäin erillisellä puhdistusohjelmalla. Netissä oleva osuus on käyttäjätunnusten ja salasanojen takana. Osa niistä voitaisiin tosin jäljittää IP-osoitteen perusteella, esimerkiksi tämäkin viesti, mutta se taas ei vaadi kyseisen tietokoneen penkomista, vaan se voidaan tehdä muualtakin. Sähköpostista en tiedä, miten helposti sinne voisi murtautua.tyyppi85 kirjoitti:matlockb nosti esiin hyvän pointin-toivottavasti jonnan tietokone on tutkittu,sieltä saattaisi hyvinkin löytyä tietoa esim mahdollisesta nettitutusta jonka kanssa kenties jonna sopinut tapaamisen tms?
Reppu kuulostaa mielenkiintoiselta, vaikkakin voi toki olla kenen tahansa, kauanko sen löytymisestä on nyt aikaa? Itse en todellakaan tutki koskaan maastossa lojuvia tavaroita, joten minusta siinä on täytynyt olla jotain kovin ihmeellistä, että siskosi on edes kiinnittänyt huomion - saati tutkinut tarkemmin. Olisi omituista, että joku (nainen) ottaisi baariin repun. Tällekin voi toki olla monia selityksiä..