Jos nimenomaan kyseisen alan asiantuntijalääkäri ja tavallinen kadunmies tietävät saman asian, niin erikoislääkärin sana painaa sata ja kasunmiehen mielipide nolla. Niin se on oikeudessa, kun on kysymys tuon lääkärin erikoisalaan kuuluvista asioista.Oulunmies kirjoitti:Trolli Sariolalle; miksi sitten kallis Tenovuo palkattiin oikeuteen puolustelemaan kun siihen olisi kelvannut joku kadunmieskin sinun mukaan?
Niinpä hymyä herättää se syyttäjän oivallus, että todistajaksi oli kutsuttu joku paperimies, joka oli nähnyt syytetyn kauan kyseisen rikoksen jälkeen jossakin sairaalan käytävällä, mutta jättänyt kutsumatta todistajaksi sen hammaslääkäri-leukakirurgin joka hoiteli NG:n leukaluut paikoilleen. Tämä lääkäri elää, ja hän oli soittanut Palolle ja kuvannut tuolloista potilastaan heikkokuntoiseksi ja todennut hänen nenästään valuneen aivoselkäydinnestettä. Häntä ei kutsuttu todistajaksi.
Minun mukaani tällaiseen tilanteeseen tarvitaan nimenomaan asiaan perehtynyt erikoislääkäri - tavallisesta kadunmiehestä ei ole mihinkään oikeudessa todistajana, vaikka hän tietäisikin saman asian oikean laidan. Se olisi yhtä tyhjän kanssa.
Ei se minusta tee trollia, jos olenkin eri mieltä joidenkin kirjoittajien kanssa.
Varsinkin toisten kirjoittajien "mollaamiseen" on täällä jo erikoismies, siinä ei tuo trolli nimitys tunnu niin väärältä. Jos kyseisen miehen kaikki pahat sanat, teot ja kirjoittelut kerättäisiin yhteen, niin syntyisi siitä sellainen syntisäkki, että häneen sopisi sanat, "parempi olisi, jos myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen". Noin vertauskuvallisesti sanottuna. Jokainen tietää ketä tarkoitan.
Mielestäni en ole trolli, vaan kirjoitan rehellisesti oman näkemykseni mukaan.