HÄKE 'nauha'
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: HÄKE 'nauha'
Kovin on epätoivoinen yritys.
Tulee väkisin olo, ettei puolustus yksinkertaisesti ole löytänyt ja keksinyt mitään mikä todella tukisi Annelin syyttömyyttä ja nyt sitten laskutetaan rouvaa vielä pikkasen tällaisella pupulla.
Voihan se olla, että Mannerkin on kuukausien aikana alkanut näkemään 'kirkkain silmin' edessään juonivan kylmäverisen, mutta täyspäisen murhaajan ja on alkanut tuntea inhoa. Noilla hepposilla teeseillä saa pikkasen lisää tiliä ja muutaman mpalstamillin lisää ilmaista mainoskampanjaa, muttei murhaajaa vapaaksi. mikä ei kyllä tunnu olevan edes valituksen tarkoitus.

Nuotio & Äreät Tiput
Re: HÄKE 'nauha'
Voi sua rassu. Tottakai nauhalta pystyy päättelemään, jos askeläänet lähestyy puhelinta. Tuossa nyt puhuttiin hieman eri asiasta, kuten miltä suunnalta ne lähestyvät. Ja kyllä se fbi nauhat tutki ja paranteli ja vahvisti näin krp:n käsityksiä. Vaikka johtopäätökset tietenkin tehtiin kotimaassa. Fbi viitattiin tuossa kun puolustuksella on oma tekninen studionsa nyt vastineena juuri liittovaltion poliisin tekniikkaan.turumurre kirjoitti:Valhalla kirjoitti:Tuostahan käy hyvin selville, että yhtäkään äänilähteen paikantamista ei ole tehty - varmasti koska olisi melko subjektiivinen vastaus vain nauhan perusteella. Sen sijaan tuosta käy ilmi, että äänilähteet on voitu hyvinkin eritellä. Esim jokainen erilainen askelääni on saatettu identifioida jollekulle ja summasta puuttuu ulkopuolinen.
Onko puolustuksen nauhassa tuohon ensimmäiseen kohta 2:n uutta annettavaa, mitä FBI ei sekään löytänyt.![]()
No, ei tämä nyt noinkaan mene. Askeläänet on paikannettu lähellä puhelinta muodostuneiksi (ilman pyyntöä näemmä).
Mitä FBI???J
Ei Tämä nauha ole ollut FBI:llä tulkittavana. Kyllä tämän nauhan tulkinnat ovat ihan kotikutoisia.
Tähdennän vielä sitä, että äänien puuttumista on arvioitu tehdyillä rekonstruktiokokeilla, ei yksistään kyseistä häkenauhaa kuuntelemalla.
Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI auttoi Porin poliisia selvittämään pitkään pimeänä pysyneen Ulvilan murhan.
Liittovaltion poliisi pystyi käytössään olevalla, maailman ehkä parhaalla tekniikalla selventämään hätäkeskusnauhoitusta, joka syntyi, kun surman keskiviikkona tunnustanut aviopuoliso soitti kesken veritekonsa Satakunnan hätäkeskukseen.
Poliisin tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Pauli Kuusiranta korostaa, että nauhoitteen ratkaiseva sisältö paljastui jo keskusrikospoliisin (KRP) rikosteknisessä laboratoriossa Vantaalla.
– FBI auttoi myöhemmin parantamaan nauhoitteen teknistä laatua, Kuusiranta täsmentää.
KRP:n äänianalyysillä pystyttiin täysin luotettavasti selvittämään, että asunnossa oli henkirikoksen tekohetkellä paikalla vain oman perheen jäseniä.
Juuri äänianalyysi sai murhatutkijat avaamaan uuden, menestyksekkääksi osoittautuneen tutkintalinjan, jossa keskityttiin aviovaimon tekemisiin.
Kuusiranta haluaa täsmentää Satakunnan Kansan uutista, koska siitä saa hänen mukaansa väärän kuvan. Tutkinnanjohtajan mukaan FBI:n osuus ei ollut ratkaiseva kuin uutisessa annetaan ymmärtää.
Re: HÄKE 'nauha'
Valhalla kirjoitti:Tuostahan käy hyvin selville, että yhtäkään äänilähteen paikantamista ei ole tehty - varmasti koska olisi melko subjektiivinen vastaus vain nauhan perusteella.
Mitä ihmettä selittelet. Askeläänet on paikannettu muodostuneeksi lähellä puhelinta.Valhalla kirjoitti:Voi sua rassu. Tottakai nauhalta pystyy päättelemään, jos askeläänet lähestyy puhelinta. Tuossa nyt puhuttiin hieman eri asiasta, kuten miltä suunnalta ne lähestyvät.
Eli ne mikä kuuluu (tarkoittaa sitä ettei kauempaa muodostuneita askelääniä kuulu ollenkaan).
Kun sanotaan että lähellä puhelinta, niin se on paikantamista.
Re: HÄKE 'nauha'
Askeläänet - unohsda ne.
Kulta pieni, nyt etsitään ulkopuolisen ääniä - valitettavasti. Ymmärrätkö?

Totuus on faktojen tunnustamista.
http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I
http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA
http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw
"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"

Ääniä on vaikea löytää - oikeudessakin? !

No, jos olet vähänkään noin namulainen, niin voisin harkita....awa kirjoitti: Kulta pieni, ... Ymmärrätkö?
'Kuvasi' ainakin on nätti
Re: HÄKE 'nauha'
1:55 Epäilty: Vittikö (juoksuaskelia, oven aukaisu).Juoksuaskelet lähenevät ja sitten loittonevat puhelimeen nähden, sitten kuuluu oven aukaisu. Auer juoksee lähemmäksi puhelimen luuria, ohittaa tämän, juoksee lapsesta ja puhelimen luurista poispäin, ja avaa oven...turumurre kirjoitti:Valhalla kirjoitti:Tuostahan käy hyvin selville, että yhtäkään äänilähteen paikantamista ei ole tehty - varmasti koska olisi melko subjektiivinen vastaus vain nauhan perusteella....Voi sua rassu. Tottakai nauhalta pystyy päättelemään, jos askeläänet lähestyy puhelinta. Tuossa nyt puhuttiin hieman eri asiasta, kuten miltä suunnalta ne lähestyvät.
Mitä ihmettä selittelet. Askeläänet on paikannettu muodostuneeksi lähellä puhelinta.
Eli ne mikä kuuluu (tarkoittaa sitä ettei kauempaa muodostuneita askelääniä kuulu ollenkaan).
Kun sanotaan että lähellä puhelinta, niin se on paikantamista.
2:00 Uhri: Aagh (valittaa)
2:02 Uhri: A-laalalala (ei pysty puhumaan enää selvästi, kopsahdus keskellä)
Tarkoitatko, että Auer juoksi 'läheltä' lähemmäksi, ja sitten vastaavan matkan läheltä vähemmän 'lähelle', mutta silti edelleen lähelle. Onhan se sentään kaukana, jos takkahuoneeseen juoksi, n 7 metriä!
Takkahuoneeseen on eteisestä matkaa 6-8 metriä, sen juoksee ketterä Anneli n 1,5 - 2 sekunnissa (mäkin juoksen 60 metriä n 9,2 sekunnissa, siis aikanaan koulussa, keskivertojuoksija). Montako sekuntia menee pysäykseen ja mäjäykseen kun astalo on valmiiksi tanassa?
Vai onko sinulla nyt ideana se että 'kaukaa askelet eivät kuuluneet', joten HM:n askelia ei voinut kuulua koska tämä oli kaukana takkahuoneessa? Tämäkö nyt vahvistaisi sen että HM oli paikalla?
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: HÄKE 'nauha'
onko sulla joku kilpailu menossa, että kuinka naurettavaksi saatat vajota.turumurre kirjoitti:No, jos olet vähänkään noin namulainen, niin voisin harkita....awa kirjoitti: Kulta pieni, ... Ymmärrätkö?
'Kuvasi' ainakin on nätti
Re: HÄKE 'nauha'
PS tuohon minun ed postiin: Olisikohan tuo kohta se, jossa Anneli juoksee khh:n ja pesuhuoneen kautta? Vaikka lapsi juuri tämän kielsi ehdottomasti ainakin kahteen kertaan, jossain välissä jo etukäteen ennen kuin asiaa oli erityisesti ja täsmällisesti edes kysytty juoksiko juuri tuota kautta. Äiti ei mennyt missään tapauksessa pesuhuoneen kautta takkahuoneeseen, - me ei koskaan mennä sitä kautta, koska siellä on niin sekaista.
Mihin sitä pesuvettä oli tarvittu juuri ennen kuin poliisit tulivat sisälle? Nukkumassa oltiin oltu eikä pesemässä keittiön ovea.
Mihin sitä pesuvettä oli tarvittu juuri ennen kuin poliisit tulivat sisälle? Nukkumassa oltiin oltu eikä pesemässä keittiön ovea.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: HÄKE 'nauha'
Todellisuudessa Anneli ei mitenkään kerkeä juoksemaan ulko-ovelle, avaamaan sitä, ja olemaan 5 sekunnin päästä takaisin lyömässä. Missään EI kuulu Annelin askelia takaisinpäin, selittäkääpä miksi? Hänen täytyi tulla takaisin ihan justiinsa siitä samasta kohtaa mistä hän ovelle juoksikin. Ja todella kovalla vauhdilla.Menomatka tarttui, tulomatka ei. Minusta tuo jo todistaa, ettei murha voinut tapahtua syyttäjän teorian mukaan.
Teoria lasinrikkomisessa käytetyn astalon jättämisestä omaan eteiseen kun menee soittamaan poliiseja paikalle, ja he ovat samalla ovella muutaman minuutin kuluessa, ei vastaa arkielämän kokemuksia. Sanokaa, MIKSI Anneli olisi jättänyt hänet rikokseen yhdistävän, todennäköisesti täynnä hänen jälkiään/kuituja olevan sorkkaraudan (joka ylipäätään ei ole mikään tavallinen varuste keskiluokan omakotitalossa) etuovensa eteiseen tai etupihan seinän nojalle? Jättänyt sen siihen ikkunan rikottuaan ja mennyt soittamaan poliisia paikalle luultuaan miehensä kuolleen puukoniskuihin? Kuka nyt noin käsittämättömän typerä olisi, kun ei kerran mitään kiirettä ollut jälkiä siivoilla? Astalohan olisi piilotettu jo aikaa sitten siihen samaan mustaan aukkoon mihin katosivat veriset kengät, kylpytakit, käsineet sun muut. Eihän se astalo olisi ollut koko talossa, saatikka eteisessä. Ei Anneli nyt niin ääliö voinut olla, ettei olisi tajunnut, että rikkomisjäljistä ja maalinjämistä voitaisiin oitis nähdä, että kyse on samasta kapineesta.
Kolmanneksi: astalon hakujuoksu, oven aukaisu, astalon poimiminen maasta (tuskin se seinää vasten nojasi), takaisin juoksu (paljain jaloin, muistamme) ja KAHDEN tappavan iskun tällääminen oman miehen päähän tarkasti ja tehokkaasti kestivät jotain 7 sekuntia. Ei kuulu kilinää, kun Anneli loikkii lasimeren halki? Aikaa ei ollut hiippailuun. Eikö hän potkinut yhtäkään lasia kulkusuuntansa mukaisesti esim sängyn alle? Paljaat jalat varmasti tykkäsivät kyttyrää, mutta se ei antanut hänelle aihetta ottaa yhtään rauhallisemmin? Mikä kiire hänellä ylipäätään yhtäkkiä oli? Venttaili aikaisemmin ihan rauhassa minuuttitolkulla puhelimessa, vaikka ikkunanrikkomisastalo oli kaiken aikaa eteisessä!
Ja lyönti: kuin pesäpallossa, lähdetään saman tien juoksemaan ykköspesälle. Paikalle ei jäädä, vaan KOLME sekuntia myöhemmin ollaan puhelimen vieressä antamassa VAIMEITA askelia (siis kävelyaskelia) ja kysymässä, joko poliisit tulevat! Siinä välissä on vieläpä astalokin hukattu, vaikka se ehtiikin tiputella hänen jalkapöydälleen pisaran. Luulisi, että pisaran putoaminen vaatisi astalon roikottamista jalan yllä, kuten syyttäjä sanoo. Siis missä vaiheessa tuon kolmen sekunnin aikana tuo roikottelu tapahtui? Onko meidän nyt tosiaan uskottava, että Anneli tuli puhelimeen verinen sorkkarauta kädessään roikkuen??
Tuo kolme sekuntia olisi mennyt jo lyönteihin ja olen 100% varma, että kukaan ei tappolyöntien jälkeen lähde samalla sekunnilla kaahaamaan pois varmistamatta lopputulosta. Varsinkaan henkilö, joka jo on epäonnistunut 70 puukoniskulla tappamaan miestään. Taaskin: mikä kiire Annelilla oli huikkaamaan puhelimeen? Mitä olisi muutama lisäsekunti merkinnyt? Ei Anneli voinut tietää tai huomioida nauhalle tarttuvia oven aukaisuja yms. Ei taatusti voinut laskea, että käynpä tuolla avaamassa oven, niin ne luulee, että olen siellä, ja sitten lennän takas makkariin ja tapan ton ja 3 sekunnin päästä olen lentänyt takas keittiöön. Joku raja täytyy lavastuksen nerokkuudellekin sentään laittaa. Laskekaa yksi-kaksi-kolme murhaiskujen jälkeen, ja olkaa muina miehinä kävellen 8 metrin päässä astalo hukattuna ja täysin pokkana syyttömyyttä näytellen oman lapsen edessä. Ei poja, mää ole mahrottoma hämmästyny.
En usko edes siihen, että Anneli pystyisi lyömään noin tarkat ja kovat iskut sorkkaraudalla, vaikka aikaa olisi puoli minuuttia. Olen kysynyt ennenkin, ja kysyn uudestaan: oletteko nähneet, miten naiset lyövät vaikka vasaralla? Siinä EI ole tappamisen meininki, eikä ole mitään syytä olettaa, Anneli Auer olisi joku pesäpallolyöntispesialisti. Nuo tappolyönnit ovat olleet erittäin KOVIA ja TARKKOJA. Toinen iskuista on vieläpä tapahtunut sen jälkeen kun Jukka on jo kaatunut maahan, koska roiskeet ovat lattianrajassa ovessa. Miten ne olisi ehditty antaa muutamassa sekunnissa?
Minusta tämän asian esittäminen oikeudessa pitäisi kaiken järjen mukaan vapauttaa Anneli. Mihinkään huuteluiden tulkisemiseen ei ole edes tarvetta. Tässä kohdassa tulevat fysiikan lait vastaan.

Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

ulkosuomalainen
- Michael Knight
- Viestit: 4021
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm
Re: HÄKE 'nauha'
Kiinnitin ihan samaan aikoinani etp:ta lukiessani huomiota -- lapselta kysytaan mita kautta aiti meni takkahuoneeseen ja han aloittaa kertomalla reitista kodinhoitohuoneen kautta ja sitten jatkaa aidin menneen ei-sita-kautta. Toinen lapsen janna spontaani juttu oli kertomus toisen vessan kayttamattomyydesta (koko neljan vuoden talossaoloaikana??): se vessahan on siina katevasti ihan tuulikaapin vieressa -- eika sen kuivuustilanteesta tai yleensakaan tutkimisesta (vrt. tekninen tutkinta varsinaisesta pesuhuoneesta) ole muistaakseni/kasittaakseni missaan mitaan mainintaa.Vaikka lapsi juuri tämän kielsi ehdottomasti ainakin kahteen kertaan, jossain välissä jo etukäteen ennen kuin asiaa oli erityisesti ja täsmällisesti edes kysytty juoksiko juuri tuota kautta.
Re oven aukaisu: olihan niita muitakin ovia kuin ulko-ja tuulikaapin ovet mita aukoa: se samainen vessan ovi, tyohuoneen ovi, kodinhoitohuoneen ovi, pesuhuoneen ovi, kaapin ovia (kenkia, suojavaatteita, astaloita, piiloja...)
Mielenkiintoista nahda mita aanistudion pojat ovat saaneet aikaiseksi-- viela mielenkiintoisempaa olisi kuulla eika vain lukea.
Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Re: HÄKE 'nauha'
Jahas, taas tuli naapurin hurtta räkyttämään, hus omaan koppiis siitä.Valhalla kirjoitti:onko sulla joku kilpailu menossa, että kuinka naurettavaksi saatat vajota.turumurre kirjoitti:No, jos olet vähänkään noin namulainen, niin voisin harkita....awa kirjoitti: Kulta pieni, ... Ymmärrätkö?
'Kuvasi' ainakin on nätti
Re: HÄKE 'nauha'
Tara kirjoitti: 1:55 Epäilty: Vittikö (juoksuaskelia, oven aukaisu).Juoksuaskelet lähenevät ja sitten loittonevat puhelimeen nähden, sitten kuuluu oven aukaisu.
Tarkoitatko, että Auer juoksi 'läheltä' lähemmäksi, ja sitten vastaavan matkan läheltä vähemmän 'lähelle', mutta silti edelleen lähelle. Onhan se sentään kaukana, jos takkahuoneeseen juoksi, n 7 metriä!![]()
Takkahuoneeseen on eteisestä matkaa 6-8 metriä, sen juoksee ketterä Anneli n 1,5 - 2 sekunnissa (mäkin juoksen 60 metriä n 9,2 sekunnissa, siis aikanaan koulussa, keskivertojuoksija). Montako sekuntia menee pysäykseen ja mäjäykseen kun astalo on valmiiksi tanassa?
Vai onko sinulla nyt ideana se että 'kaukaa askelet eivät kuuluneet', joten HM:n askelia ei voinut kuulua koska tämä oli kaukana takkahuoneessa? Tämäkö nyt vahvistaisi sen että HM oli paikalla?
Vieläkö juokset ?
Vai onko sinulla nyt ideana se että 'kaukaa askelet eivät kuuluneet'
Juu, näin sen olen aina ymmärtänyt. Nuo juoksuaskeleet ja jopa oven aukaisu on kirjattuna hyvin lyhyelle aikavälille, oisko jotain tod. pari sekuntia. Ovat 'muodostuneet' lähellä puhelinta, veikkaisin siitä olohuoneen etuosasta sinne tuulikaappiin.
Tuskin takkahuoneesta asti ääniä kantautuikaan. Perustelihan se yksi tuomarikin: 'ei sieltä kuuluneet Annelinkaan askeläänet tjms'
Tara kirjoitti: Mihin sitä pesuvettä oli tarvittu juuri ennen kuin poliisit tulivat sisälle? Nukkumassa oltiin oltu eikä pesemässä keittiön ovea.
Käsien pesuun käsien pesuun, ne kun vereentyi siitä 'pulssin koettelusta', näin Anneli on jossain vaiheessa kertoillutkin.
Re: HÄKE 'nauha'
Kuolemannaakka kirjoitti:Todellisuudessa Anneli ei mitenkään kerkeä juoksemaan ulko-ovelle, avaamaan sitä, ja olemaan 5 sekunnin päästä takaisin lyömässä. Missään EI kuulu Annelin askelia takaisinpäin, selittäkääpä miksi? Hänen täytyi tulla takaisin ihan justiinsa siitä samasta kohtaa mistä hän ovelle juoksikin. Ja todella kovalla vauhdilla.Menomatka tarttui, tulomatka ei. Minusta tuo jo todistaa, ettei murha voinut tapahtua syyttäjän teorian mukaan.
Teoria lasinrikkomisessa käytetyn astalon jättämisestä omaan eteiseen kun menee soittamaan poliiseja paikalle, ja he ovat samalla ovella muutaman minuutin kuluessa, ei vastaa arkielämän kokemuksia. Sanokaa, MIKSI Anneli olisi jättänyt hänet rikokseen yhdistävän, todennäköisesti täynnä hänen jälkiään/kuituja olevan sorkkaraudan (joka ylipäätään ei ole mikään tavallinen varuste keskiluokan omakotitalossa) etuovensa eteiseen tai etupihan seinän nojalle? Jättänyt sen siihen ikkunan rikottuaan ja mennyt soittamaan poliisia paikalle luultuaan miehensä kuolleen puukoniskuihin? Kuka nyt noin käsittämättömän typerä olisi, kun ei kerran mitään kiirettä ollut jälkiä siivoilla? Astalohan olisi piilotettu jo aikaa sitten siihen samaan mustaan aukkoon mihin katosivat veriset kengät, kylpytakit, käsineet sun muut. Eihän se astalo olisi ollut koko talossa, saatikka eteisessä. Ei Anneli nyt niin ääliö voinut olla, ettei olisi tajunnut, että rikkomisjäljistä ja maalinjämistä voitaisiin oitis nähdä, että kyse on samasta kapineesta.
Kolmanneksi: astalon hakujuoksu, oven aukaisu, astalon poimiminen maasta (tuskin se seinää vasten nojasi), takaisin juoksu (paljain jaloin, muistamme) ja KAHDEN tappavan iskun tällääminen oman miehen päähän tarkasti ja tehokkaasti kestivät jotain 7 sekuntia. Ei kuulu kilinää, kun Anneli loikkii lasimeren halki? Aikaa ei ollut hiippailuun. Eikö hän potkinut yhtäkään lasia kulkusuuntansa mukaisesti esim sängyn alle? Paljaat jalat varmasti tykkäsivät kyttyrää, mutta se ei antanut hänelle aihetta ottaa yhtään rauhallisemmin? Mikä kiire hänellä ylipäätään yhtäkkiä oli? Venttaili aikaisemmin ihan rauhassa minuuttitolkulla puhelimessa, vaikka ikkunanrikkomisastalo oli kaiken aikaa eteisessä!
Ja lyönti: kuin pesäpallossa, lähdetään saman tien juoksemaan ykköspesälle. Paikalle ei jäädä, vaan KOLME sekuntia myöhemmin ollaan puhelimen vieressä antamassa VAIMEITA askelia (siis kävelyaskelia) ja kysymässä, joko poliisit tulevat! Siinä välissä on vieläpä astalokin hukattu, vaikka se ehtiikin tiputella hänen jalkapöydälleen pisaran. Luulisi, että pisaran putoaminen vaatisi astalon roikottamista jalan yllä, kuten syyttäjä sanoo. Siis missä vaiheessa tuon kolmen sekunnin aikana tuo roikottelu tapahtui? Onko meidän nyt tosiaan uskottava, että Anneli tuli puhelimeen verinen sorkkarauta kädessään roikkuen??
Tuo kolme sekuntia olisi mennyt jo lyönteihin ja olen 100% varma, että kukaan ei tappolyöntien jälkeen lähde samalla sekunnilla kaahaamaan pois varmistamatta lopputulosta. Varsinkaan henkilö, joka jo on epäonnistunut 70 puukoniskulla tappamaan miestään. Taaskin: mikä kiire Annelilla oli huikkaamaan puhelimeen? Mitä olisi muutama lisäsekunti merkinnyt? Ei Anneli voinut tietää tai huomioida nauhalle tarttuvia oven aukaisuja yms. Ei taatusti voinut laskea, että käynpä tuolla avaamassa oven, niin ne luulee, että olen siellä, ja sitten lennän takas makkariin ja tapan ton ja 3 sekunnin päästä olen lentänyt takas keittiöön. Joku raja täytyy lavastuksen nerokkuudellekin sentään laittaa. Laskekaa yksi-kaksi-kolme murhaiskujen jälkeen, ja olkaa muina miehinä kävellen 8 metrin päässä astalo hukattuna ja täysin pokkana syyttömyyttä näytellen oman lapsen edessä. Ei poja, mää ole mahrottoma hämmästyny.
En usko edes siihen, että Anneli pystyisi lyömään noin tarkat ja kovat iskut sorkkaraudalla, vaikka aikaa olisi puoli minuuttia. Olen kysynyt ennenkin, ja kysyn uudestaan: oletteko nähneet, miten naiset lyövät vaikka vasaralla? Siinä EI ole tappamisen meininki, eikä ole mitään syytä olettaa, Anneli Auer olisi joku pesäpallolyöntispesialisti. Nuo tappolyönnit ovat olleet erittäin KOVIA ja TARKKOJA. Toinen iskuista on vieläpä tapahtunut sen jälkeen kun Jukka on jo kaatunut maahan, koska roiskeet ovat lattianrajassa ovessa. Miten ne olisi ehditty antaa muutamassa sekunnissa?
Minusta tämän asian esittäminen oikeudessa pitäisi kaiken järjen mukaan vapauttaa Anneli. Mihinkään huuteluiden tulkisemiseen ei ole edes tarvetta. Tässä kohdassa tulevat fysiikan lait vastaan.
Hyvää perustelua Kuolemannaakalta, kannatta lukea ajatuksella....
Re: HÄKE 'nauha'
^ Edellä kovasti hoipertelevaa pohdiskelua siitä, mitä Annu tai Hannu ehtii tekemään. Tai mitähän ääniä sen Annun tai Hannun pitikään aikaansaada. Piti lasin päällä juoksennella tai piilotella astaloa. Annu se rymistelee niin, että pientareet tömisee ja rymisee, "koskakohan sieltä joku saapuu tänne", ja Hannu liihottelee kevyesti lasien päällä ja poistuu tuulen lailla ikkunasta ulos, vienosti pihakoivua sivellen ja pihamaan poikki korkeuksiin liihotellen. Just just. Uskoo ken tahtoo. Tahto on ainakin puolustusasianajalla kova. Ehkä tätä tahtoa löytyy myös poliisimiehiltä, jotka olivat ensimmäisinä asiaa sotkemassa.
Aivan turha näitä asioita on yrittää liian mutkikkaiksi sorvata, niin se vain on. Valitetettavasti