HÄKE 'nauha'
Re: HÄKE 'nauha'
2:03 Epäilty: (_uole) (2-tavuinen sana, päällekkäin miehen valituksen kanssa)
2:05 (vaimea kopsahdus)
Kopsahdusta ei tietenkään voi osoittaa tulleen lyönnistä. Se on vain oletus. Ääni voi tulla myös esim astalon laskemisesta lattialle. Tai vaikka Jukan törmäilystä.
Uhri: Lala.
Epäilty: Öh (voimakkaan ponnistuksen aiheuttama äännähdys)
Epäilty saattaa jo ähistessään lähestyä olohuonetta / keittiötä.
2:07 Epäilty: ...
2:08 Epäilty: (vaimeita askelia) Tuleeksielt kettää?
Litteroinnin ajat on voittopuolisesti informoidun äänen aloitusaikoja - olen ymmärtänyt. Vaimeat askeleet kuuluvat siis 2:08 joten kopsahduksesta on aikaa 3 sekuntia askeleiden alkuun tai kuole-sanasta ( sen aloituksesta ) peräti viisi sekuntia. Yhdessä askeleiden kanssa on laitettu tallentuneen sanat: Tuleeksielt kettää? Niitä ei ole tarvinnut lausua puhelimen vieressä koska jo olohuone on käytännössä aikalailla vieressä mitä ääniin tulee - suora yhteys. Aikaa toki oli askeleilla ehtiä lähellekin puhelinta.
Ei myöskään voi pois sulkea, että liikkuminen olisikin tapahtunut pesuhuoneen kautta. Matka ei ole sen pitempi mutta äänien kuulumiselle sokkeloisempi. Tämä huolimatta lapsen kertomuksista.
2:38 Lapsi: Äiti tuu.
2:39 (kolahdus)
Kolahdus ei minulle kuvaa iskua kalloon. Ääni on silloin pehmeämpi, suttuisempi enkä minä sitä kuvaisi kolahduksena. Taaskin tuo kolahdus voi olla vaikka vasaran tiputus lattialla olevaan muovipussiin tai kallon osuminen lattiaan. tai jotakin siltä väliltä. Toimintaa se osoittaa, mutta ei mitään ehdotonta lähtölaukasta tässäkään ajanlaskulle.
2:39 Lapsi: Nyt siel puhutaa taas.
2:41 (metallinen ääni + vaimeampi kolahdus).
Kuten edellä.
2:42 Epäilty: Onksielt tulos joku?
Tämäkin repliikki voi hyvin kuulua jo takkahuone/olohuone -ovelta. Tai kolahdus on voinut tapahtua sitomatta Annelia sillä hetkellä Jukan vierelle kuten edellä.
Mielikuvitus sitoo Annelin vasara tanassa Jukan ylle kolahdusten aikaan - näin voi ollakin, mutta se on vain oletus. Astalo oli teräväkärkinen sorkkamainen. Se upposi syvälle kudokseen eikä päinvastoin kuin suuremman pinta-alan aseessa, aiheuttane niin huomattavaa ääntä. Kallon kohtaava aseen pinta-ala oli pieni - joskin tuhoisa.
Tietenkin nauhan kuulleet eivät joudu olettamaan näin paljon. Mutta jos pohdimme asiaa joltakin pohjalta tulisi muistaa, että se mihin skenario pohjautuu on sekin oletus. Pelkästään sitä muuttamalla kaikki muuttuu.
Meillä on myöskin oletus lapsen sijainnista. Johto antaa sille usean metrin toleranssin. Paikoitellen puhelin saattoi olla jopa miehittämättömänä. Tai kääntyneenä pois äänen suunnasta jolloin nauhalle tallentui aivan toisenlaiset taajuudet heijastuneena kuin taas sekunnin päästä puhelin eri asennossa mikrofoni kohti äänilähdettä. Meillä on myös oletus äänten kantautumisesta etäisyyden mukaan. Aivan niin se ei mene. Tajuudet vaikuttavat - jotkin äänet kuuluvat terävinä jotkut taas eivät kanna matalina jne. Samaten toisiin vaikuttaa heijastukset toiset kuuluvat rakenteiden läpi. Aivan kuten juoksun kanta-askel kuuluu mutta normaali kävely ei.

Viimeksi muokannut Valhalla, To Tammi 13, 2011 11:51 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
Ankkalinna
- Harjunpää
- Viestit: 317
- Liittynyt: Ti Touko 04, 2010 3:59 pm
Re: HÄKE 'nauha'
Jotta puhuisimme kaikki edes suunnilleen samasta asiasta... Vallitseeko Annelin syyllisyyteen uskovien piirissä yhteisymmärrys siitä, että kopautus päähän tapahtui kuitenkin välillä 1:43 - 2:42?
1:43 Epäilty: Mä soitan poliisil, siel pyydettii et... Anneli antaa puhelimen lapselle.
---
2:42 Epäilty: Onksielt tulos joku? Anneli palaa puhelimeen

Tarkoitus ei ole ketään loukata. Kaikki viestissä mainitsemani on ihan faktaa, joka kyllä käy ilmi myös aiemmista viesteistä.
Re: HÄKE 'nauha'
Eli kysyt kuka voisi lähteä tästä oletuksesta liikkeelle. Mutta kyllähän tuo haarukka ainakin viimeisten iskujen antoon sopinee. Tosin emme tiedä oliko iskuja 2 vai 3? Astalo, vasara vai mikä ja entäs halot? Jukka oli milloinkin millä kohtaa paitsi astalon roiskeet ovessa?Ankkalinna kirjoitti:Jotta puhuisimme kaikki edes suunnilleen samasta asiasta... Vallitseeko Annelin syyllisyyteen uskovien piirissä yhteisymmärrys siitä, että kopautus päähän tapahtui kuitenkin välillä 1:43 - 2:42?
1:43 Epäilty: Mä soitan poliisil, siel pyydettii et... Anneli antaa puhelimen lapselle.
---
2:42 Epäilty: Onksielt tulos joku? Anneli palaa puhelimeen
Omasta puolestani uskon Annelin olevan syyllinen ja se tulleen osoitetuksi siksi, että nauhalla ei ole ulkopuolisen ääniä. Muutamien muiden painavien seikkojen lisäksi. Astalon iskut oli välitön kuolinsyy mutta mennä sanomaa kuulematta nauhaa mikä kolaus on isku päähän ja mikä on mikäkin - on mielestäni liikaa oletettu. Surman ajankohta on kutakuinkin selvillä, mutta toleranssia siinä hieman on niin elintoimintojen loppumisen kuin tuon astalloinninkin suhteen. Toki asia olisi selkeämpi nauha kuulleena. Ja sen kuulleille se onkin kuten tuomiosta voi lukea. Kun kuulee kolahdusten luonteen kuulee myös samalla paljon informaatiota askeleista ja liikkeistä sekä onko repliikit huhuiltu vai äännetty ihan puhelimen vierestä. Edes puolustus ei takertunut näihin seikkoihin, vaan esittää mm Annuu-sanoille eri merkitystä.
Re: HÄKE 'nauha'
Huomautettakoon, että takkahuoneen oviaukosta on reilut kuusi metriä esteetöntä matkaa puhelimeen. Se on etäisyys jolla kuuntelee hyvin yön hiljaisuudessa musiikkia matalalla volyymilla. Ja tästä voi lyhentää vielä puhelimen johdon matkasta. Luonnollinen paikka on odottaa apua aulassa olohuoneen suulla puhelin korvalla. Jäljelle jää vaikkapa vajaa neljä metriä. Sillä etäisyydellä katselee televisiota. Sillä etäisyydellä ( paikan päällä ) kuulee hiljaisuudesta nuppineulan pudotuksen.
http://www.aanipaa.tamk.fi/tila_2.htm
http://www.lakimiesuutiset.fi/artikkeli?artid=601
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/U ... 81223.html
tuolta saa hieman käsitystä, kuinka seikkaperäistä informaatiota äänitutkijat voivat tallenteesta kaivaa.

Viimeksi muokannut Valhalla, To Tammi 13, 2011 1:33 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: HÄKE 'nauha'
Itselläni oli pitkään lankapuhelin, vanhemmillani myös. Suurin piirtein noihin aikoihin.
Kotona vastasi isä tai äiti. Jos isä, niin äidin kaikki kommentit kuului aina. Vaikka ne oli tyyppiä "sano, että..." Mä sanoin aina, että kuulin jo.
Tiedän, tämän tapahtuman, sillä muistan tilanteita joissa itse olen lapsuuden kodissani. Äiti kuuntelee toisella korvalla, että mistä eteisessä puhutaan. Hän päättelee isän puheista, että mistä on kysymys. Yleensä hänellä on jokin aavistus, sitten kun tietää kenen kanssa puhutaan. Ei hän sinänsä siirry lähemmäksi puhelinta. Tila on avoin (ei ovia), mutta katsekontaktia ei ole.
Muistelen joskus sanoneeni, että tajuathan äiti, että kaikki mitä sanot, kuuluu suoraan läpi.
Äidillä on normaali ääni. Hän ei huuda. Mutta kyllä korkeammat äänet aina jotenkin paremmin kuuluvat kaukaa kuin matalemmat. Tämän olen oppinut kokemuksesta. Muut äänet, esim. keittiön, pesukoneen, vesihana eivät kuulu. Kokemukseni ei ole, että voisin puhelimesta seurata, mitä taloudessa tapahtuu.
Minun on vaikeata kuvitella tilannetta, että olisi voinut tapahtua seuraavaa: isä sanoisi minulle, että "äiti kysyy että..." Jokaikinen kerta olen jo heti kuullut äidin puhuvan ja yleensä saanut kommentista selvän. Joskus varmaankaan en ole kuullut tarkasti ja silloin isä on toistanut kysymyksen tai kommentin. Muta aina siis kuuluu.
Nyt kännykkäaikana (myös vanhemmillani on kännykät) en ole varma, onko kuuluvuus ihan yhtä hyvä. Lankapuhelimen aikana taustalta kuuluvat äänet olivat minusta luonnollisempia. Nyt vanhempani ovat kännyköineen paljon lähempänä toisiaan samassa huoneessa (lankapuhelin oli eteisessä). Läpi kuuluu äidin puhe edelleen, mutta kuuluuko yhtä hyvin, siitä en ole varma.
Meni nyt vähän kotikutoiseksi. Pointtini on, että koska puolustuskaan ei ole esittänyt näitä ajallisia mahdottomuuksia, niin nauhan kuuntelijoille olisi siis selvää, että AA:n puhe kantautuu huoneistossa hyvin. Kaikki ääneen puhuttu kuuluu. Jos se on sanottu tytölle, niin sitä varmemmin.

Voisko tehdä sellaisen, että jos oletamme (tiedämme) että Jukka oli koko häkepuhelun ajan makuuhuoneessa. Tältä pohjalta voisi kai laskea, että minkä dp:n äänet kuuluvat varmasti puhelimen läpi häkeen. Ja sitten voisi verrata murhaajan mahdollisia ääniä tähän dp-tasoon. Eli voisimme ottaa joukon muita potentiaalisia ääni: kun ihmistä lyödä sorkkaraudalla päähän, kun ihmistä lyödään puukolla. Kun otetaan kengät jalassa askelia takkahuoneessa, kun hypätään ikkunasta ylös jne. Jos nämä ylittävät Jukan hiljaisimman äänen, niin sitten näidenkin äänten pitäisi kuulua häkenauhalle, ja jos ne alittavat, niin voimme todeta, että murhaaja saattoi häärätä takkahuoneessa ilman että sinne kuului mitään. Niin ei tarvisisi tarkoitushakuisesti spekuloida sitä mitkä äänet kuuluvat ja mitkä eivät kuulu.
Re: HÄKE 'nauha'
Toinen mielenkiintoinen voisi olla, että ottaa kasan nauhoituksia, joissa on todellista tappelemista. Näistä pystyisi päättelemään varmasti melko hyvin minkälaisia ääniä lähtee a) siitä kun toista satutetaan ("mäiskintä") mutta b) yhtä tärkeää myös siitä, kun ihminen ottaa iskuja vastaan. Jos olisi iso kasa tällaista materiaalia, niin voisi ehkä löytää tiettyjä piirteitä, jotka yhdistävät sellaisia voihkaisuja, jotka aiheutuvat osuneesta iskusta ja sellaisia jotka aiheutuvat kivusta sen jälkeen kun ihmistä on satutettu. Siis jos on esim. ihminen joka makaa tienpientareella loukkaantuneena auto-onnettomuuden jälkeen, niin h'än varmaan ääntelee eri tavalla kuin ihminen, jota hakataan - vaikka kummatkin ääntelevät kivusta.
Re: HÄKE 'nauha'
Mutta sitten meillä on sellainen satunnainen rajoite kuin, että kuinka päin puhelin on ollut. Se vaikuttaa selkeästi kuuluvuuteen tuleeko ääniaalto puhelimeen suoraan vaiko vain pinnoista heijastuen. Saati jos lapsen tai Annelin poski on ollut mikrofonin tiellä. Samaten peittävät äänet peittävät ihan eri tehoilla heijasteet kuin suoran äänen. Lattialta myös heijastuu ääni pienemmässä kulmassa = suorempaa kuin ylempänä tuotetut äänet. Korkeat äänet kuuluvat suoraan selkeämmin ja ovat paikallistettavissa helpommin, mutta matalat läpäisevät rakenteita. jne
Tahtoo sanoa, että nauhan imitointi sitä kuulematta on aika turhaa. Myös äänitutkijat tarvitsivat näytteet huoneiston ääniheijasteista, kaiuista jne jotta saattoivat työtä tehdä vaikka äänikäppyrät tuttuja ovatkin. Mahdollisesti puhelimenkin toiminta tallentavana laitteena ja ympäristössään tutkittiin.
Esimerkiksi meillä on sellainen akustiikka kotona varmasti korkean kaltevan katon vuoksi, että määrätyssä kohdin kun kukkasesta putoaa lehti, kuulen sen selvästi muutaman mutkan ja n 20 metrin päähän. Keittiössä kuunneltu televisio kuuluu lähes samalla voimakkuudella takkahuoneen sohvalle. Sitten on taas paikkoja joista ääni ei niin kantaudu.

ulkosuomalainen
- Michael Knight
- Viestit: 4021
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm
Re: HÄKE 'nauha'
Taalla on Ankkalinnalle jo hyvin niista kolmesta sekunnista vastattukin mutta muutama juttu viela --samoja faktoja, jotka jo Naakalle toisessa ketjussa kertasin.
Takkahuone on pieni. Se on 2,35 metria levea ja 3,8 metria pitka. Jos 170 senttinen makaa sangyn paadyssa niin etta jalat koskettaa sankya, ojentamalla kaden suoraksi ylettyy lahelle olohuoneeseen vievaa oviaukkoa. Jukka kontistyi pesuhuoneen oven eteen, paa lahella huoneenkorkuista vaatekaappia. Toisella puolella on metrinen taso ja sen paalla oli viela jotain. Jukka on piiretty lahes kiinni sihen korkeaan vaatekaappiin. Mielestani miesta ei ole oikeaan ohimoon voinut lattianrajassa lyoda kuin seisomalla Jukan (ruumiin) oikealla puolella (lyojasta katsottuna), vahan oviaukolle pain. Pesuhuoneen oven edessa niiden kahden kaapin/tason valissa ei ole mielestani Jukalle, astaloijalle ja heilahdukselle tilaa.
Sangyn paaty ja pesuhuoneen oven oikea laita ovat suunnilleen samalla kohdalla. Tasta voi paatella etta astaloijalla on takkahuoneen oviaukolle alle kaksi metria matkaa.
Nauhalle ei ole merkitty erikseen milla aanenvoimakkuudella eri paikoissa repliikit sanotaan. Takkahuoneesta kuuluvat nauhalle esimerkiksi Jukan yokkaily, valitukset, kylha nous repliikit ja Annelin ahkaisyt. Kun lapsi kutsuu aitiaan tai Anneli lastaan puhelimessa ollessaan, ei purkuun ole merkitty, etta nama huutavat. Mielestani Annelin repliikista 2:08 (Tuleeks sielt kettaa) on mahdotonta paatella, missa se on sanottu.
Anneli tuli ja lahti puhelimesta ilman, etta askeleita olisi tallenteen purkuuun merkitty. Emme mielestani voi olettaa, etta han leijaili. Johtopaatos on siis,etta paljain jaloin aivan puhelimen vieressakaan tuotetut askeleet eivat kuuluneet nauhalle. Hake-nauhan purkuun on kuitenkin merkitty kertalleen juoksuaskeleita [1:51), kerran vaimeita askeleita (2:08) ja kerran askeleita (2:25) Poliisin aanitutkijalta kysytaan lausuntopyynnossa monetko askeleet kuuluvat nauhalla. (Eli haetaan huppupaan askeleita). Vastaus on etta nauhalla juostaan kahteen eri otteeseen mutta naista kuuluu vain yhdet askeleet. Askeleet kuulostavat silta, etta ne on tuotettu lahella puhelinta niin, etta ne lahenevat ensin ja loittonevat sitten.
Minun mielestani ei voi olettaa, etta lausunto viittaa myos kohdan 2:08 vaimeisiin askeliin. Hieman epaselvaksi jaa tarkoittaako tutkija, etta molemmissa toisissa askelluskohdissa on juostu puhelimen ohi. Hanhan puhuu juoksuaskeleista ja niita on nauhan litterointiin merkitty vain yhdet. Joka tapauksessa nama juoksut/askellukset ovat kohdissa 1:51 ja 2:25.
Rekossa nauhalle tallentui paljasjalkatadin takkahuoneen ovelta ulos kuistille pyrahdyksesta vain alle kolmen sekunnin patka juoksuaania. Kengat jalassa juossut kuului yli neljan sekunnin ajan. Nauhan juoksuaanista verrattiin vain yksia (3,2 sek) rekojuoksuihin. Paljain jaloin juoksu tuotti paljon vaimeammat aanet kuin kengat jalassa juoksu, joka ei sekaan yltanyt nauhalla kuuluvan juoksun aanitasoon (jos oikein ymmarsin.) Mun mielesta yksi looginen johtopaatos nauhalla kuuluvista askeleista on silti, etta Annelilla on ainakin joissain kohdissa kengat jalassa. Nain mielestani poliisikin jossain paatteli.
Eli johtopaatos toistaiseksi: jos Anneli on uole kohdassa heiluttanut astaloa, han on hyvin voinut olla kolmen sekunnin paasta takkahuoneen oviaukolla kysymassa lapselta (jonka nakee vaikka puhelimen normipaikalle) tuleeks sielt ketaa. Ehka tasta tuli se verijalki siihen olkkarin puolelle lattiaa. Taman jalkeen han riisuu kengat ja peitevaatteen (olen myos miettinyt olisiko peitto voinut olla Jukan paalla, vrt. taman T-paidan verijaljet) ja kietaisee vaatteen verisen astalon ymparille. (17 sekuntia aikaa).
Nyt olisi sitten tarkeaa tietaa tarkoittaako aanitutkija etta myos 2:25 askeleet lahenevat ja loittonevat puhelimesta ja kauanko ne kestavat. Oliko rekoon verrattu patka tasta vai siita 1:51 kohdasta? Ehka tama on se kohta, jossa aiti tulee lujaa paljain jaloin ja juoksee ulos kuistille viemaan kamoja. Tai lapsen ohi kodinhoitohuoneeseen. Taikka siihen tuulikaapin vieressa olevaan vessaan, jota ei voinut kayttaa kun siella oli viinapulloja. Tai Jukan tyohuoneeseen. Seitsemantoista sekuntia siita kun askelet on merkitty litterointiin, aiti on puhelimessa taas. Tassa valissa kuuluu kolahduksia, metallinen aani ja vaimeampi kolahdus, joiden tuotantopaikka on tuntematon.
Molemmat jaakaappi/pakastin yhdistelmat olivat muuten Annelin mukaan keittiossa vierekkain. Toinen toimi huonosti ja kerasi vetta.
Lapsi sanoo kuulustelussa, etta aiti ei koskaan mennyt kattomaan iskaa kodinhoitohuoneen kautta -- no jos tuplaannan tavoin uskoo lapsen olleen harvinaisen tarkka sanoistaan, eihan han tassa vaiheessa iskaa kattomaan mennyt kun juuri sielta oli toista kautta tullut.
Lapsi kertoo 2006 lahteneensa taman jalkeen ulos. Tarkeaa siksi etta Annelilla on viela vahan aikaa puuhata omiaan ilman etta lapsi nakee. (Pakastin oli siis keittiossa). Kun lapsi tulee sisaan, hanet "lahetetaan" iskaa katsomaan, edellen pois jaloista.
Jos 2:25 askeeleet eivat lahenneet ja loitonneet, tulkintoja on viela n. Puhelimessa olevan lapsen paikkaa siirtamalla saamme viela lisavaihtoehtoja.
Kiiretta piti, totta, mutta huppu teki kaiken minka Anneli ja paljon lyhyemmassa ajassa. Anneli sanoi olleensa puhelimessa noin minuutissa hupun sisaantulosta. Jos huppu olisi poistunut lapsen kirkaistessa, aikaa olisi ollut 4 minuuttia 14 sekuntia.

Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
-
Ankkalinna
- Harjunpää
- Viestit: 317
- Liittynyt: Ti Touko 04, 2010 3:59 pm
Re: HÄKE 'nauha'
Lainaan itseäni ja jatkan samasta aiheesta. Ilmeisesti siis suurehko yhteisymmärrys vallitsee siitä, että jos Anneli kopautteli, niin ainakin välillä 1:43 - 2:42 kopautti. Sitä ennen ja sen jälkeen hän oli todistettavasti puhelimessa, koska kommunikoi häken kanssa. Sitä ei kai sentään voi tehdä toiselta puolelta huonetta?Ankkalinna kirjoitti:Jotta puhuisimme kaikki edes suunnilleen samasta asiasta... Vallitseeko Annelin syyllisyyteen uskovien piirissä yhteisymmärrys siitä, että kopautus päähän tapahtui kuitenkin välillä 1:43 - 2:42?
1:43 Epäilty: Mä soitan poliisil, siel pyydettii et... Anneli antaa puhelimen lapselle.
---
2:42 Epäilty: Onksielt tulos joku? Anneli palaa puhelimeen
Pyöristetään hiukan ja sanotaan, että aikaa on minuutti. Minuutti aikaa siirtyä puhelimesta takkahuoneeseen, ottaa astalo käteen, kopauttaa Jukkaa ohimoon, siivota veriroiskeet itsestään (tai ennen kopautusta pukeutua suojavaatteisiin, joista ei jää kuituja, ja kopautuksen jälkeen hävittää suojavaatteet), mahdollisesti vaihtaa vaatteita, piilottaa astalo, hämäyksen vuoksi kysellä lähtiksejo ja tuleeksielt kettää, huutaa raivokkaasti heilopeta, juoksennella ja avata ovi... Ai niin, lasinsirujen yli ei kuljeta paljain jaloin, joten ensin pitää pukea kengät jalkaan. Sitten ne kengät pitää jonnekin piilottaakin. Ja samalla on vahdittava sitäkin, ettei lapsi tule oviaukkoon kurkkimaan, mitä siellä takkahuoneessa oikein tapahtuu.
Aika rankka aikataulu Annelilla - taas. Pelkästään veriroiskeiden siivoamiseen tai niiltä suojautumiseen luulisi äkkiseltään menevän enemmän kuin minuutti. Ja Anneli teki paljon muutakin.
Miten ihmeessä?
Tarkoitus ei ole ketään loukata. Kaikki viestissä mainitsemani on ihan faktaa, joka kyllä käy ilmi myös aiemmista viesteistä.
-
ulkosuomalainen
- Michael Knight
- Viestit: 4021
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm
Re: HÄKE 'nauha'
Annelilla oli ennen tyton puhelimeen huutamista aikaa kerailla aulasta kenkia ja vaatetta tai astaloa tai kasineita. Nauhalta kuuluu laahaavaa aanta ainakin pari kertaa tassa vaiheessa. Jos Jukka ei laahaudu lattialla, kulkeeko puhelinkoje Annelin perassa? Kuten todistettu, puhelimen lahellakaan tuotetut askeleet eivat valttamatta kuuluneet nauhalla.
Suojavaatteen kuituja ei todennakoisesti tarvitse varoa. Jukasta loytyi koko joukko tunnistamattomaksi jaaneita kuituja. Eika poliisi osannut joitain tiettyja kuituja Annelin T-paidastakaan hakea-- paitsi niita murhaajanruskeita ja Jukan alushousujen ja lakanoiden kuituja. Takki naulasta?
Toisaalta ma olen pitkaan miettinyt niita Jukan T-paidan jalkia -- onko siina sita astaloniskuista lentanytta verta? Jollei, ehka Anneli peitti Jukan paan ennen iskuja. Olisi helpompaa iskijallekin. Luulisi, etta tasta olisi jaanyt iskukohtaan jalkia, mutta jos peite oli muovia? Muovikassi? Jukan verenpaine oli joka tapauksessa varmaan aika matala jo tassa vaiheessa, joten aivan hurjasti sita verta ei lentanyt. Lapsi kertoi aidin jalasta tulleen jonkun juoksun jalkeen verta: ehka han ei ihan ehtinyt putsaantua ennen puhelimeentuloaan. Annelin iholla olevista verijaljista ei joka tapauksessa otettu mitaan naytteita.
Annelilla oli edelleen ennen Hake- ja poliisipartiopuhelun loppua ja niiden jalkeen ennen poliisin tuloa jonkinverran aikaa putsata ja piilottaa. (Tytto oli rappusilla osan aikaa.) Kadethan Anneli oli joka tapauksessa ehtinyt jo pesta ennen poliisin tuloa. Kuten on monta kertaa todettu, useimmat ihmiset pystyvat puhumaan ja kavelemaan samaan aikaan. Monet myos tiskaavat tai lajittelevat pyykkia tai siivoavat puhelimessa ollessaan, muusta mukavasta puhumattakaan.
Sama patee Hake-nauhalla kuuluviin huuteluihin. (Multitasking, y'know...)
Kengat voi olla yksinkertaisimmillaan tassa varvassandaalit tai todella kumisaappaat, jotka saa hetkessa jalkaan. Kumppareita oli siella takakuistillakin pari. Ja sandaaleita pesuhuoneessa vino pino. Toisaalta, mikahan sen sangylla olleen ilmaisjakelulehden funktio oli ollut? Takkahuoneessa oli muuten paljon sotkeentuneita jalkineenjalkia --pyyhitty sen ilmaisjakelulehden sivuilla? Tai ehka niita lehtia oli heitelty lattialle lasin paalle. Ei mene jalanjalkien siivoamiseen aikaa eika lasi pistele. Hmmm.....
Juoksenteluilla on ollut joku tarkoitus --ei niita turhaan ole tehty. Ylempanahan ma sulle annoin jo summittaisen aikajaan Annelin mahdollisille liikkeille.
Muita kuin niita maihareita ei poliisi edes kummasti etsinyt. Emme edes tieda mita Annelilla oli jalassa kun oli poliisia vastassa ulkona -- tai mitka kengat jalassa ( jos mitkaan) han lahti sairaalaan.
Lapsi oli jatetty puhelinvahdiksi, joten hanen paikalletuloaan ei tarvinnut pelata. Riitti kun valilla huhuili tytolle.
Oliko muuta?

Ymmärsinköhän nyt oikein, mitä tarkoitat..? Siis Anneliko keräilee HÄKEPUHELUN AIKANA, PUHELIMESSA OLLESSAAN samalla aulasta kenkiä, joilla tassutella lasinsirujen yli, palttoota (mielellään hupullista), jolla suojautua veriroiskeilta, astaloa surmavälineeksi ja muuta mahdollisesti tarvittavaa rekvisiittaa ja lavastusvälinettä? Oikeesti?ulkosuomalainen kirjoitti:Annelilla oli ennen tyton puhelimeen huutamista aikaa kerailla aulasta kenkia ja vaatetta tai astaloa tai kasineita.
Edelleen jää piilotusongelma. Veristä takkia ei voi laittaa takaisin naulaan. Mihin Anneli sen jemmasi - ja missä välissä?ulkosuomalainen kirjoitti:Suojavaatteen kuituja ei todennakoisesti tarvitse varoa. Jukasta loytyi koko joukko tunnistamattomaksi jaaneita kuituja. Eika poliisi osannut joitain tiettyja kuituja Annelin T-paidastakaan hakea-- paitsi niita murhaajanruskeita ja Jukan alushousujen ja lakanoiden kuituja. Takki naulasta?
Pidetään nyt mielessä, että veriroiskeita oli Jukan pään takana olleessa ovessa. Eli kyllä se veri vaan roiskui kun astalolla huidottiin.ulkosuomalainen kirjoitti:Toisaalta ma olen pitkaan miettinyt niita Jukan T-paidan jalkia -- onko siina sita astaloniskuista lentanytta verta? Jollei, ehka Anneli peitti Jukan paan ennen iskuja. Olisi helpompaa iskijallekin.
Ei se nyt haittaisi, jos yritettäisiin edes jonkilainen realismi pitää mielessä tässä aikataulun pohtimisessa. Anneli ei kuitenkaan tiettävästi ole supernainen, vaan ihan tavallinen kuolevainen. Fysiikan lait koskevat häntä siinä missä meitä muitakin.ulkosuomalainen kirjoitti:Annelilla oli edelleen ennen Hake- ja poliisipartiopuhelun loppua ja niiden jalkeen ennen poliisin tuloa jonkinverran aikaa putsata ja piilottaa. (Tytto oli rappusilla osan aikaa.) Kadethan Anneli oli joka tapauksessa ehtinyt jo pesta ennen poliisin tuloa. Kuten on monta kertaa todettu, useimmat ihmiset pystyvat puhumaan ja kavelemaan samaan aikaan. Monet myos tiskaavat tai lajittelevat pyykkia tai siivoavat puhelimessa ollessaan, muusta mukavasta puhumattakaan.
Tarkoitus ei ole ketään loukata. Kaikki viestissä mainitsemani on ihan faktaa, joka kyllä käy ilmi myös aiemmista viesteistä.
Re: HÄKE 'nauha'
us, ja Ankkalinna
Mainiota.. Anneli on voinut suojata itseään vaikka niillä ilmaisjakelulehdillä tai sängystä peräisin olevalla peitolla/lakanalla, jollakin pyyhkeelläkin jonka olisi laittanut vaikka kaula-aukostaan roikkumaan kuin pikkulapsen kuolalapun!
Ja lisäksi: heittää Jukan yläkropan ja kasvojen päälle samoin lehden, jonkin pyyhkeen tai muun kankaan niin, että roiskeet ovat singonneet vain siihen suuntaan, missä päätä on ollut näkyvissä, ja reitti vapaa roiskeitten lentää, pään ympäristöön muualle, mutta ei Anneliin päin.
Tämähän selittäisi sen miksi J:n T-paidassa ja alushousujen edessä oli niitä kuituja, mutta Annelin T-paidassa ei.. (on hän silti voinut vaatteita, mutta jo aikaisemmassa vaiheessa) Äkkiäkös tuollaiseen telttaan puikahtaa.
Lukiessani ulkosuomalaisen viestiä ja kun sitten katsoin veritutkija-rikospoliisi Taurun lausuntoa, niin tulipa mieleeni jotain mikä jo jossain on ollut esillä: Mikä olisi ollut helpompaa kuin peittää Jukkaa sen verran, ettei saa itse pahimpia roiskeita päälleen. Hiuksistaan on voinut veret vain pyyhkiä märällä jo aiemmin, samoin kasvoista .. siis jo ennen häökesoittoa.
Taurua täytyy lainata:
(Tauru otti yhteyttä tutkijoihin siinä vaiheessa kun AA oli tunnustanut ja puolustus yritti selittää teon hätävarjeluksi. Tauru oli tutustunut kuvamateriaaliin tuoreeltaan. Hän todisti oikeudessa että verijäljet ovat sellaisia, että ne sulkevat pois itsepuolustuksen mahdollisuuden.
Tauru: - Olin heti tapahtuman jälkeen vuonna 2006 katsonut paikalta ja Auerista otettuja kuvia verijäljistä. Viime syksynä Auer kertoi "tunnustuksessaan" teon olleen hätävarjelua, jonka jälkeen otin esimieheeni ja hän otti yhteyttä tutkinnanjohtoon. Hätävarjelu ei tule kysymykseen verijälkien perusteella, Tauru kertoi..
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010042 ... 8_uu.shtml
--------
Taurun lausunnosta:
etp 717 ja 718
Yhtenäinen 30 x 50 cm alue, vereentynyt alue patjassa ja lakanassa sekä J:n täysin vereentynyt T-paidan vasen puoli viittaa siihen, että JL on ollut vasemmalla kyljellään/vatsallaan vuoteen päällä verta vuotavana suhteellisen pitkän ajan.
J:n alushousujen takapuolella on ainoastaan hyvin vähäiset verijäljet. Tämä kertoo siitä, että hän ei ole ollut istumassa vuoteessa silloin kun verijäljet ovat syntyneet. Veriroiskeita on eniten matalalla lähellä lattian pintaa, tästä voi päätellä että JL on on lattialla makaamassa kun hän on saanut kuolettavat iskut päähänsä.
Makuuhuoneen seinillä ja muilla pinnoilla JL:n ruumiin ympärillä on erittäin runsaasti veriroiskeita, jotka ovat syntyneet siinä vaiheessa, kun hänelle on annettu kuolettavat iskut pään alueelle jollain suhteellisen raskaalla esineellä, kuten esim sorkkaraudalla.
/..heilahdusjäljistä/..
Päähän kohdistuneiden voimakkaiden lyöntien seurauksena ruumiin ympäristöstä löytyy runsaasti ns keskinkertaisen nopeuden veriroiskeita. Ko veriroiskeet ovat tyypillisiä tapauksissa, joissa rikoksen uhria potkitaan tai hakataan voimakkaasti esim. jollain astalolla. Tällöin lyömävälineen lyönnin voimasta osuma-alueen veri hajoaa pieniksi, normaalisti 1-4 mm kokoisiksi pisaroiksi. Kyseisiä pisaroita lentää lyönnin voimasta ympäristöön ja myös uhrin lähellä olevan rikoksentekijän päälle...
Miksei siis lentänyt?? Varmaan lensikin, mutta roiskeet pysähtyivät suojavaatteeseen, Jukan päälle laitettuun kankaaseen ja/tai ilmaisjakelulehteen. Mutta käsiin niitä lensi, ne A ehti pestä, mutta hihojen alareunaan taakse lentäneitä, iskukohdasta yläviistoon Anneliin päin singahtaneita roiskeita ei huomannut (käsivarret osoittivat ylöspäin tuolla hetkellä, eli hihojen takareunat oli suoraan roiskeitten matkan varrella, ei etuosat!).
Noh, tämä oli hyvä kysymys:
us:
Verijälkien perusteella AA:lla on tapahtumahetkellä täytynyt olla yllään jokin toinen vaatekappale, mikä on suojannut hänen vartaloaan veriroiskeilta (Tauru)...
Voi voi sentään...Suoja kuin suoja, ei sen tarvitse omassa niskassa olla sen suojavaatteen. Taurun olisi pitänyt lukea murhainfoa..
(Tauru jatkuu:)...AA:n oikean jalkapöydän yläosassa olevat kaksi suurta yksittäistä alhaisen nopeuden veritippaa *) viittaavat siihen, että jalan yläpuolella on ollut jokin runsaasti vereentynyt esine, koska en pidä todennäköisenä sitä, että kyseessä on AA:n vasemmasta rinnasta vuotanutta hänen omaa vertaan. Koska AA:n ainoa oma vamma on ollut vasemmassa rinnassa nännin vasemmalla puolella suhteellisen pitkän paidan alla, on hänellä mahdollisesti ollut kädessään jokin verinen esine, esim. sorkkarauta, josta nämä suurikokoiset veritipat ovat pudonneet suoraan tai lähes suoraan alaspäin hänen oikean jalkapöytänsä päälle. Anneli Auer on oikeakätinen.
Tapahtuma-asunnon makuuhuoneen veriroiskeiden ja AA:n yllä tapahtumaikaan olleen T-paidan verijälkien perusteella en pidä uskottavana AA:n kertomusta siitä, että JL on ensin lyönyt veitsellä AA:ia rintaan, minkä jälkeen AA on surmannut JL:n. Näin ollen en pidä myöskään uskottavana sitä, että JL on aiheuttanut AA:n rinnassa olleen pistohaavan(Tauru loppu).
Jaahas.. taas tuli pitkä posti, enkä ole ehtinyt sen pidemmälle posteja lukea kuin siihen us:n postiin josta otin noita quoteja.

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 71#p363271ulkosuomalainen kirjoitti:Annelilla oli ennen tyton puhelimeen huutamista aikaa kerailla aulasta kenkia ja vaatetta tai astaloa tai kasineita...
.... Jukasta loytyi koko joukko tunnistamattomaksi jaaneita kuituja.
.... Kadethan Anneli oli joka tapauksessa ehtinyt jo pesta ennen poliisin tuloa.
....Annelilla oli edelleen ennen Hake- ja poliisipartiopuhelun loppua ja niiden jalkeen ennen poliisin tuloa jonkinverran aikaa putsata ja piilottaa.
.... Toisaalta, mikahan sen sangylla olleen ilmaisjakelulehden funktio oli ollut?
--------
Taurun lausunnosta:
etp 717 ja 718
Yhtenäinen 30 x 50 cm alue, vereentynyt alue patjassa ja lakanassa sekä J:n täysin vereentynyt T-paidan vasen puoli viittaa siihen, että JL on ollut vasemmalla kyljellään/vatsallaan vuoteen päällä verta vuotavana suhteellisen pitkän ajan.
J:n alushousujen takapuolella on ainoastaan hyvin vähäiset verijäljet. Tämä kertoo siitä, että hän ei ole ollut istumassa vuoteessa silloin kun verijäljet ovat syntyneet. Veriroiskeita on eniten matalalla lähellä lattian pintaa, tästä voi päätellä että JL on on lattialla makaamassa kun hän on saanut kuolettavat iskut päähänsä.
Makuuhuoneen seinillä ja muilla pinnoilla JL:n ruumiin ympärillä on erittäin runsaasti veriroiskeita, jotka ovat syntyneet siinä vaiheessa, kun hänelle on annettu kuolettavat iskut pään alueelle jollain suhteellisen raskaalla esineellä, kuten esim sorkkaraudalla.
/..heilahdusjäljistä/..
Päähän kohdistuneiden voimakkaiden lyöntien seurauksena ruumiin ympäristöstä löytyy runsaasti ns keskinkertaisen nopeuden veriroiskeita. Ko veriroiskeet ovat tyypillisiä tapauksissa, joissa rikoksen uhria potkitaan tai hakataan voimakkaasti esim. jollain astalolla. Tällöin lyömävälineen lyönnin voimasta osuma-alueen veri hajoaa pieniksi, normaalisti 1-4 mm kokoisiksi pisaroiksi. Kyseisiä pisaroita lentää lyönnin voimasta ympäristöön ja myös uhrin lähellä olevan rikoksentekijän päälle...
Miksei siis lentänyt?? Varmaan lensikin, mutta roiskeet pysähtyivät suojavaatteeseen, Jukan päälle laitettuun kankaaseen ja/tai ilmaisjakelulehteen. Mutta käsiin niitä lensi, ne A ehti pestä, mutta hihojen alareunaan taakse lentäneitä, iskukohdasta yläviistoon Anneliin päin singahtaneita roiskeita ei huomannut (käsivarret osoittivat ylöspäin tuolla hetkellä, eli hihojen takareunat oli suoraan roiskeitten matkan varrella, ei etuosat!).
Noh, tämä oli hyvä kysymys:
us:
..(Tauru:) Olennaista tässä tapauksessa on se, että nämä JL:n veriroiskeet puuttuvat täysin AA:n yllä olleen T-paidan etupuolelta. AA:n kertoman mukaan kyseinen paita on ollut hänen yllään koko tapahtuman ajan. Mikäli A:lla olisi ollut tämä paita yllään hänen surmatessaan miehensä, olisi Auerin reiden yläosaan ulottuneen T-paidan etupuolella pitänyt olla myös lukuisia pieniä veriroiskeita, aivan kuten esim. vainajan pään lähellä ja muilla pinnoilla.....mikahan sen sangylla olleen ilmaisjakelulehden funktio oli ollut?
Verijälkien perusteella AA:lla on tapahtumahetkellä täytynyt olla yllään jokin toinen vaatekappale, mikä on suojannut hänen vartaloaan veriroiskeilta (Tauru)...
Voi voi sentään...Suoja kuin suoja, ei sen tarvitse omassa niskassa olla sen suojavaatteen. Taurun olisi pitänyt lukea murhainfoa..
... mutta ei niitä kahta hihojen suun takana ollutta jälkeä Jukan verta, eikä jalan verijälkiä, tippuverta ylhäällä olleesta astalosta.. Astalon kätkeminen oli tärkeämpää, kiirettä piti...Annelilla oli edelleen ennen Hake- ja poliisipartiopuhelun loppua ja niiden jalkeen ...ennen poliisin tuloa jonkinverran aikaa putsata ja piilottaa. (Tytto oli rappusilla osan aikaa.) Kadethan Anneli oli joka tapauksessa ehtinyt jo pesta ennen poliisin tuloa... /../....mikahan sen sangylla olleen ilmaisjakelulehden funktio oli ollut?
(Tauru jatkuu:)...AA:n oikean jalkapöydän yläosassa olevat kaksi suurta yksittäistä alhaisen nopeuden veritippaa *) viittaavat siihen, että jalan yläpuolella on ollut jokin runsaasti vereentynyt esine, koska en pidä todennäköisenä sitä, että kyseessä on AA:n vasemmasta rinnasta vuotanutta hänen omaa vertaan. Koska AA:n ainoa oma vamma on ollut vasemmassa rinnassa nännin vasemmalla puolella suhteellisen pitkän paidan alla, on hänellä mahdollisesti ollut kädessään jokin verinen esine, esim. sorkkarauta, josta nämä suurikokoiset veritipat ovat pudonneet suoraan tai lähes suoraan alaspäin hänen oikean jalkapöytänsä päälle. Anneli Auer on oikeakätinen.
Tapahtuma-asunnon makuuhuoneen veriroiskeiden ja AA:n yllä tapahtumaikaan olleen T-paidan verijälkien perusteella en pidä uskottavana AA:n kertomusta siitä, että JL on ensin lyönyt veitsellä AA:ia rintaan, minkä jälkeen AA on surmannut JL:n. Näin ollen en pidä myöskään uskottavana sitä, että JL on aiheuttanut AA:n rinnassa olleen pistohaavan(Tauru loppu).
Jaahas.. taas tuli pitkä posti, enkä ole ehtinyt sen pidemmälle posteja lukea kuin siihen us:n postiin josta otin noita quoteja.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...

BlackFriday
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 280
- Liittynyt: Ke Huhti 11, 2007 7:52 pm
- Paikkakunta: Kotham City
Re: HÄKE 'nauha'
Alkaa mennä jo niin mielikuvitukselliseksi, että on pakko möläyttää. Jos olisi laittanut jotain Jukan pään päälle ennen lyöntiä, oli se sitten joku vaate, muovipussi tai sanomalehti, niin niitä kuituja tms. olisi löytynyt siitä päähaavasta. Eipä ole näkynyt tällaista mainintaa.Tara kirjoitti: Ja lisäksi: heittää Jukan yläkropan ja kasvojen päälle samoin lehden, jonkin pyyhkeen tai muun kankaan niin, että roiskeet ovat singonneet vain siihen suuntaan, missä päätä on ollut näkyvissä, ja reitti vapaa roiskeitten lentää, pään ympäristöön muualle, mutta ei Anneliin päin.
Miksei siis lentänyt?? Varmaan lensikin, mutta roiskeet pysähtyivät suojavaatteeseen, Jukan päälle laitettuun kankaaseen ja/tai ilmaisjakelulehteen.
Hmm. Kuulostaa mielenterveysongelmaiselta kakkapyllyltä!
ny rillataan @ murobbs: "En puutu tuohon sherlockointiin mutta nyt tässä ketjussa alkaa olla oikeanlaista otetta. Vähän kuin murha.info mutta järkevillä ihmisillä."

Nooh, tiedä tuohon sanoa, jotain estettä roiskeille Annelin suuntaan kuitenkin on ollut.
Mitä kuituja muuten muovista jäisi?
Mikä ihme se olisi jos Anneli neljää vauvaa hoitaneena olisi käyttänyt kuolalapputekniikkaa? Naamasta pisarat saa pyyhkäistyä kostealla pois nui vaan, eikä vie kauaa pyyhkäistä kasvojen ympäriltä veripisaroita myös hiuksista ja hieraista muutenkin sotkuista tukkaa kuivemmaksi. Ei hiuksia tarvitse kokonaan kastella ja pestä, jotta saisi näkyvät tahrat häviämään!
Siihen pulssinkokeilu-verijälki-väitteeseen en usko tippaakaan.
Mitäs luulet BF, onnistuuko puolustus kumoamaan veritutkijoitten tekemät havainnot?
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satell ... tteja.html
Ulvilan surman uhri, henkilöstövalmentaja Jukka S. Lahti kuoli ilmeisesti useita kymmeniä minuutteja kestäneen väkivallan seurauksena.
Tähän viittaavat syyttäjän mukaan verijäljet, joista sängyllä ja lattialla ollut veri oli jo ehtinyt kuivumaan, kun poliisin ja hätäkeskuksen ensipartiot tulivat paikalle vain 5-6 minuuttia hätäpuhelusta. Sen sijaan uhrin päästä valui vielä verta, kun hoitohenkilökunta saapui paikalle.
Syyttäjän mukaan vartalon ja päänvammojen syntymisaikojen ajallinen ero on paljon suurempi kuin hätäkeskusnauhalta kuuluvien Anneli Auerin kuvausten perusteella voisi päätellä.
Myös lääninoikeuslääkäri Hannu Laaksosen mukaan verijäljet viittaavat useita kymmeniä minuutteja kestäneeseen väkivallantekoon.
http://yle.fi/alueet/satakunta/2010/04/ ... 42323.html
Uhrin ruumiinavauksen tehnyt lääninoikeuslääkäri Hannu Laaksonen kertoo YLE Satakunnalle, ettei ruumiinavauksen perusteella voida päätellä mitään tarkkaa kateissa olevasta surma-aseesta.
Uhrin saamat vammat olivat sen tyyppisiä, että ne on voitu aiheuttaa erilaisilla välineillä.
-
Aika monenlaisia kolahduksia kuuluu vielä häkenauhallakin. Mutta ei sitä tappelun mäiskettä.
Kirves tai vasara, halko, sorkkarauta.. ehkä noita kaikkia on käytetty jossakin vaiheessa, mehän ei tiedetä milloin väkivalta alkoi.
Myöskään kuolettavien iskujen määrää ei voida tarkasti arvioida. Jälki on siis sen kaltaista.