82-vuotias hyväksikäytti pikkutyttöä, Salo

"SSS: 82-vuotias vankilaan perhetuttujen tytön hyväksikäytöstä
Julkaistu: 25.02.2011 11:02
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 82-vuotiaan salolaismiehen yli kahdeksi vuodeksi vankilaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kertoo Salon Seudun Sanomat.
Mies oli käyttänyt hyväkseen perhetuttujensa pikkutyttöä olemalla sukupuoliyhteydessä tytön kanssa ainakin kolme kertaa.
Lehden mukaan tapahtumat ajoittuivat 2000-luvun alkuun, jolloin uhri oli alle 10-vuotias.
Tapahtumaa käsiteltiin oikeudessa vasta nyt, koska uhri pyrki suojelemaan itseään vaikenemalla teoista vuosiksi.
Oikeudessa kuultujen todistajien mukaan mies oli hipelöinyt kahta pikkutyttöä jo 1980-luvun lopulla.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen kahdeksi vuodeksi neljäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Tuomiota lievensi miehen korkea ikä.
IS"
Teko oli mielestäni harvinaisen törkeä, sillä mies oli perhetuttu eli "turvallisen aikuisen" asemassa. Tällöin lapsi ei useinkaan avaudu tapahtumista kuten tässäkin tapauksessa on käynyt. Eniten ihmetyttää tämä tuomion pituus: kaksi vuotta, neljä kuukautta! Mitä ihmettä? Törkeä teko, joka vaikuttaa pikkulapsen kehitykseen mahdollisesti koko nuoruuden, jopa eliniän. Ihan sama vaikka raiskaaja olisi sata vuotias, mutta hän on riistänyt pikkulapsen elämää henkisesti ja 80-luvulla ahdistellut kahta muutakin. Jos mies sattuu olemaan pitkäikäistä sorttia, hän ehtii viimeiset vuotensa nauttia vapaudesta. Entä tyttö? Hänellä sen sijaan tämä törkeä teko on muistissa varmasti koko ikänsä ja voi vaikuttaa ihmissuhteiden solmimiseen, psyykkiseen kehitykseen, itsetuntoon, mielenterveyteen...

On tämäkin yhteiskunta,
kun möröt saavat syödä kenet haluavat.
- Muumipappa (Muumit)
kun möröt saavat syödä kenet haluavat.
- Muumipappa (Muumit)
-
Aizerbaidzan
- Angus MacGyver
- Viestit: 6833
- Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm
Re: 82-vuotias hyväksikäytti pikkutyttöä, Salo
Millainenkohan tuomio olisi ollut ilman ikäalennusta?Salon Seudun Sanomat kirjoitti:Tuomiota lievensi miehen korkea ikä.
Re: 82-vuotias hyväksikäytti pikkutyttöä, Salo
Ikävää että tapaus tuli vasta nyt ilmi, pappahan voi "järkytyksestä" kuolla linnassa kuukauden istumisen jälkeen, ikää kun on. Ja kuten edellinen sanoi, toisaalta jos on pitkäikäistä sorttia niin vankilan jälkeen saa elää viimeiset vuodet vapaana ja niitä vuosiahan voi olla vaikka 10 vielä.
Huomioidaan että pappa istuu tuskin puoliakaan, on hän noin vuoden päästä vapaana jo.

".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
- Valoviikate
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1520
- Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 6:12 pm
- Viesti:
Re: 82-vuotias hyväksikäytti pikkutyttöä, Salo
Miksi korkea ikä on lieventävä peruste? 'Vanhuksia pitää kunnioittaa'?
-
Damien
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5194
- Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
- Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
- Viesti:
Re: 82-vuotias hyväksikäytti pikkutyttöä, Salo
Vaikea sanoa kun en tuomari vielä ole mutta varmaan(olettaen että linnataustaa/merkittävää rikoshistoriaa ei ko. henkilöltä vielä löydy) että samasta syystä kuin nuorille rikoksentekijöille.Valoviikate kirjoitti:Miksi korkea ikä on lieventävä peruste? 'Vanhuksia pitää kunnioittaa'?
Ymmärrän toki vankiloihin tutustumattoman pulliaisen ajatuskuvan siitä että tässä maassa mikään
rangaistus ei ole ikinä sopiva mutta onhan pahemmistakin tullut ehdollista.
Olipa rangaistus mikä hyvänsä, ei se korvaa lapselle tehtyä haittaa.
Joko tekijä istuu linnassa, teloitetaan tai tuomitaan miljoonkorvauksiin.
Tässä kuitenkin todennettiin "vain ainakin kolme kertaa."
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."

hellämustapääfinnilä
- Martin Beck
- Viestit: 834
- Liittynyt: Su Helmi 14, 2010 7:52 pm
Re: 82-vuotias hyväksikäytti pikkutyttöä, Salo
Pistää niin vihaksi tällaiset tapaukset, että on vaikea pitää kommenttinsa asialinjalla. Hirveää ajatellakin, miten paljon vahinkoa tämäkin mies on voinut ehtiä saamaan aikaan elämänsä aikana. Koventamisperuste ikä pitäisi olla, jos ei vielä 70 vuotta elettyäänkään ole oppinut, mitä lasten kanssa saa tehdä ja mitä ei.
Tässä vielä Salon Seudun Sanomien uutinen, jossa vähän yksityiskohtaisempaa tietoa aiheesta:
http://www.sss.fi/uutiset/199842.html?f ... omment-top

Yli 80-vuotias salolaismies vankilaan pikkutytön hyväksikäytöstä
Salon Seudun Sanomat 24.2 2011 22:45:56
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 82-vuotiaan salolaismiehen yli kahdeksi vuodeksi vankilaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies oli yhdynnässä perhetuttujensa pikkutytön kanssa ainakin kolme kertaa.
Tapahtumat ajoittuvat 2000-luvun alkuun, jolloin uhri oli alakouluikäinen. Oikeudenkäynti oli vasta nyt, sillä uhri pyrki suojelemaan itseään vaikenemalla kokemuksistaan vuosikausiksi.
Uhri oli 8-vuotias, kun tuomittu pakotti hänet suuseksiin. Parin viikon kuluttua mies oli riisunut uhrin ja ollut sukupuoliyhdynnässä. Sama toistui jälleen jonkin ajan kuluttua.
Yhdyntöjen lisäksi mies oli ainakin kerran tyydyttänyt itseään uhrin nähden. Tuomittu oli myös toistuvasti ”leikkinyt” uhrin kanssa peiton alla. Kun uhri oli 9-vuotias, tuomittu oli esitellyt hänelle pornovideoita ja sanonut, että niitä saa lainata.
Oikeudessa kuultujen todistajien mukaan tuomittu oli hipelöinyt kahden muun pikkutytön sukuelimiä ja rintoja jo 1980-luvun lopulla.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi tuomion torstaina. Se tuomitsi miehen kahdeksi vuodeksi neljäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Tuomiota lievensi miehen korkea ikä.
http://www.sss.fi/uutiset/199842.html?f ... omment-top
Jos ymmärrät kaeken, oot varmasti käsittännä viärin.
-
Damien
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5194
- Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
- Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
- Viesti:
Re: 82-vuotias hyväksikäytti pikkutyttöä, Salo
Jo on taas ainkin uutisointi kohdallaan.Tuomittu siis oli pakottanut lapsen suuseksiin, ollut sukupuoliyhdynnässä tämän kanssa, masturboinut lapsen nähden ja "toistuvasti leikkinyt uhrin kanssa
peiton alla".
Ei tuo nyt oikein täysjärkisen rikollisen touhusta kuitenkaan käy jos yli 70-vuotias tarjoaa 9-vuotiaalle
pornofilkkoja kotiinviemisiksi..Joutuikohan tämä eläkeläinen nyt ihan oikeaan paikkaan tälläkään kertaa?
peiton alla".
Ei tuo nyt oikein täysjärkisen rikollisen touhusta kuitenkaan käy jos yli 70-vuotias tarjoaa 9-vuotiaalle
pornofilkkoja kotiinviemisiksi..Joutuikohan tämä eläkeläinen nyt ihan oikeaan paikkaan tälläkään kertaa?
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Re: 82-vuotias hyväksikäytti pikkutyttöä, Salo
Ikävää, että tuli ilmi vasta nyt juuri tytön kannalta. Asian salassapito on varmasti vaikuttanut hänen kasvuun näinä vuosina.matlockb kirjoitti:Ikävää että tapaus tuli vasta nyt ilmi, pappahan voi "järkytyksestä" kuolla linnassa kuukauden istumisen jälkeen, ikää kun on.
OT. Oma mielihän voi toisaalta suojella jopa niin, että koko asia unohtuu mielen syövereihin ja tulee esiin vasta aikuisiällä tietyissä tilanteissa. Nelosella esitettävässä Himohamstraajissa oli juuri tuollainen tapaus, kun perheenäiti hamstrasi kodin täyteen tavaraa ja kun asiaan lopulta puututtiin niin menneisyydestä paljastui väkivaltaisia raiskauksia teini-iässä. Äiti on jopa itse "unohtanut" raiskaukset.
-
seppoilmari
- Martin Beck
- Viestit: 776
- Liittynyt: Pe Huhti 25, 2008 11:37 pm
Re: 82-vuotias hyväksikäytti pikkutyttöä, Salo
Uhrin usko suomalaiseen yhteiskuntaan ja oikeuteen varmaan aika hienoissa lukemissa.
Välillä tuntuu että koko oikeuslaitos kaikessa ironiassaan on vain keski-ikäisiä työssäkäyviä valkoisia heteroita varten joiden tuomioissa otetaan huomioon muiden saamat alennukset ja kohtuullistamiset ja lisätään se tuomioon jo menetettyjen työpaikkojen, avo/avioliittojen, ystävien, kotien jne. päälle.
Välillä tuntuu että koko oikeuslaitos kaikessa ironiassaan on vain keski-ikäisiä työssäkäyviä valkoisia heteroita varten joiden tuomioissa otetaan huomioon muiden saamat alennukset ja kohtuullistamiset ja lisätään se tuomioon jo menetettyjen työpaikkojen, avo/avioliittojen, ystävien, kotien jne. päälle.
Re: 82-vuotias hyväksikäytti pikkutyttöä, Salo
"mielihän voi toisaalta suojella jopa niin, että koko asia unohtuu mielen syövereihin ja tulee esiin vasta aikuisiällä tietyissä tilanteissa"
Voihan asia näinnäesesti unohtua, eli painua mielen tiedostamattomaan osaan, mutta asia voi aiheuttaa psykosomaattisia oireita. Esimerkiksi psykologian kirjoista tuttu nainen oli menettänyt kävelykykynsä, mutta pystyi kävelemään hypnoosissa. Hänen vaivansa johtui jonkinlaisesta traumasta, hänen jalkansa olivat täysin kunnossa. Eli yhteenvetona tällainen tapaus voi painuessaan tiedostamattomaan aiheuttaa melko suurta ongelmaa. Nyt meni kyllä ohi aiheen, julkaisen siltiv
"Olipa rangaistus mikä hyvänsä, ei se korvaa lapselle tehtyä haittaa.
Joko tekijä istuu linnassa, teloitetaan tai tuomitaan miljoonkorvauksiin."
Eipä korvaa ei, mutta eikö tärkeää ole, ettei papparainen pääse uusimaan tekoaan? Mielestäni hänet kuuluisi laittaa sellaiseen laitokseen, jossa hän ei voi olla lasten kanssa missään tekemisissä. Mahdollisesti se oikea paikka ei ole vankila, mutta laitoksesta huolimatta se päälle kaksi vuotta, joka ehkä vielä lyhentyy, ei ole riittävä.
Ja tällaisena ihan tavallisena, vankiloihin tutustumattomana pulliaisena, lasten suojeleminen ja oikeudet ovat arvoasteikossani kärkipäässä, eikä tästä syystä Suomessa annettavat rangaistukset lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa ole mielestäni ikinä riittäviä. Oikeutan mielipiteeni ja pidän siitä kiinni, vaikken olekaan suuri ja mahtava asiantuntija, kuten täällä murha.infossa jotkut ilmeisesti ovat.

toivottavasti papparainen kompuroi rappusissa!
Re: 82-vuotias hyväksikäytti pikkutyttöä, Salo
Hyväksikäytöstä tuomittu salolaismies vaatii tuomion kumoamista
Salon Seudun Sanomat 29.3 2011 14:39:42
Pikkutytön törkeästä hyväksikäytöstä tuomittu salolaismies vaatii hovioikeutta kumoamaan koko tuomion. Käräjäoikeus tuomitsi iäkkään miehen yli kahdeksi vuodeksi vankeuteen helmikuussa
Valituksessaan mies vaatii hovioikeutta ensisijaisesti kumoamaan koko tuomion. Toissijaisena vaihtoehtona hän pitää ehdottoman vankeusrangaistuksen lyhentämistä ja muuttamista ehdolliseksi.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 82-vuotiaan miehen lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Tuomiota lievensi syytetyn korkea ikä.
Käräjäoikeuden mukaan mies oli yhdynnässä perhetuttujensa pikkutytön kanssa ainakin kolme kertaa 2000-luvun alussa. Uhri oli ensimmäisellä kerralla vasta 8-vuotias.
Tuomittu on kiistänyt kaikki syytteet. Hän on kertonut vain leikkineensä tytön kanssa.
Mies ehtii täyttää 83 vuotta ennen kuin hovioikeus on ratkaissut asian.
http://www.sss.fi/uutiset/208748.html

Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
-
kakkosurpo
- Frank Columbo
- Viestit: 9023
- Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
- Paikkakunta: Jupiter
Re: 82-vuotias hyväksikäytti pikkutyttöä, Salo
Tämä saatanan kääkkä tietää tekonsa ja teot on tapahtunut, selviää hyvin tosta valituksesta. Vaihtoehtoisesti pyytää ehdollista. Toisaalla selittää et leikkiähän kaikki ollutkin. Tälle sekasikiölle 10 vuotta linnaa niin se alkas kuullostamaan elinkautiselle. Tuomitunkin valittaessa hoviin niin hovi voi myös koventaa rangaistusta.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
Re: 82-vuotias hyväksikäytti pikkutyttöä, Salo
mahtaa papparainen olla kovassa suosiossa linnassa toivottavasti istutetaan kiukaalle ensimmäisten saunareissujen yhteydessä 
Re: 82-vuotias hyväksikäytti pikkutyttöä, Salo
Tää onkin ihan IRL "Dirty old man", turpaan vaan venkuloilta ja tekarit valtiolle, iästä viis..
Harmi vaan, että todellisuus on se, että liskoille menee ja saa joka ilta valtion kustantaman niskahartiahieronnan..
Näille on vain yksi parannus keino! Yksi keino riittää..

Jos alkaa pännii, niin anna bannii..