Huolestuneet sukulaiset, ystävät ja tuttavat kaipaavat yli kaksi viikkoa kateissa ollutta Karria. 21-vuotias Karri Isoaho nähtiin viimeksi Intian Goalla sunnuntaina 13. helmikuuta. Sen jälkeen kukaan ei ole saanut häneen mitään yhteyttä.
MTV3:n haastatteleman Karrin kaverin mukaan kadonnut oli ollut matkallaan jo kolmisen kuukautta. Reppu selässä maailmalle lähtenyt nuorukainen kierteli aluksi Eurooppaa ja siirtyi sitten Intiaan. Kaveri kertoo, että reissaaja liikkui osan matkaa yksin ja osan tuttujensa kanssa.
Karria etsivän Facebook-ryhmän sivulla kerrotaan, että hänet nähtiin viimeksi Arambol-nimisessä rantakohteessa. Katoamispäivänään Karri lähti Cock´s Town -nimisestä hostellista ilman tavaroitaan. Hän sanoi palaavansa puolen tunnin kuluttua.
Karria ei kuitenkaan kuulunut takaisin hostellille eikä häntä ole sen jälkeen nähty. Karri ei tiettävästi ole ottanut keneenkään yhteyttä katoamisensa jälkeen.
Karrin äiti Mirkku Isoaho pyytää kaikkia, joilla on minkäänlaista vihiä Karrista lähettämään sähköpostia osoitteeseen [email protected] tai ottamaan yhteyttä Facebookissa.
Missing Person Karri Isoaho -ryhmä Facebookissa ( + kuva, linkki: http://www.facebook.com/event.php?eid=192510087448322 )
MTV3 – Julia Huovinen
Karri Isoaho, 21, Intian Goa
Karri Isoaho, 21, Intian Goa
En löytänyt tällaista aloitusta vielä, joten tässäpä infoa:
Kuolema kiehtoo
- Geissimummo
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1419
- Liittynyt: Su Huhti 20, 2008 4:03 pm
Karri Isoaho, 21, Intian Goa
Pelkään pahoin, että on joutunut henkirikoksen uhriksi. Jos olisi kadonnut omasta tahdostaan omille teilleen, olisi mitä luultavammin ottanut tavaransa mukaan ja lähtenyt! Ellei sitten ole suunnitellut pidemmän aikaa "irtiottoa" ja ostaa tarvitsemansa tavarat jostain muualta - Tuskin kuitenkaan. Hän on joka tapauksessa päässyt jo Intiaan saakka, miksi pitäisi "kadota omasta tahdostaan".
Ystävä ei ole mitään muuta, kuin tuttu vihollinen.
A friend is nothing, but an known enemy.
A friend is nothing, but an known enemy.
Re: Karri Isoaho, 21, Intian Goa
Tällainen löytyi toiselta keskustelufoorumilta:
"Karri Isoaho on matkalla Intiassa ja hänet on nähty viimeksi 13.2.2011
Goalla.
Karri on lähtenyt ilman tavaroitaan 13.2. Cock´s Town guesthousesta
(Arambol, Goa) ja sanonut palaavansa puolen tunnin kuluttua. Tämän jälkeen. Karri on kadonnut eikä kukaan ole nähnyt, kuullut tai saanut häneen mitään yhteyttä. Huhu liikkuu, että Karri olisi kuollut, mutta tähän ei ole saatu mitään vahvistusta/todisteita.
Pyydämme kaikkia joilla on mitään tietoa tai ovat kuulleet Karrista
laittamaan viestiä osoitteeseen [email protected] tai facebookin kautta
Mirkku Isoaholle.
Levitä tätä tietoa eteenpäin kaikille, etenkin niille jotka ovat Goan
lähettyvillä. Alla olevasta linkistä voi tulostaa katoamisilmoituksen, jota
toivotaan levitettävän Goan alueelle.
http://www.hehkulamppu.net/~murrmurr/he ... Isoaho.pdf"
Tulee itselleni mieleen itsemurha.

-
LAWoman
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1604
- Liittynyt: To Maalis 11, 2010 4:36 pm
- Paikkakunta: Länsirannikko
Re: Karri Isoaho, 21, Intian Goa
Olisiko voinut hukkua? Huhua liikkuu, että olisi kuollut. Siitä tulee ensimmäisenä mieleen huumeet, vaikka joku FB keskustelussa mainitsikin Karrista saaneensa reissusta fiksun ja asiallisen kuvan (ettei vaikuttanut käyttäjältä). Henkirikos oli jollain myös mielessä, en tiedä, itselläni on ennemminkin sellainen kuva, että ruumis olisi silloin löytynyt jostain? En usko, että paikalliset olisivat nähneet vaivaa ruumiin piilottamisessa, mitä mieltä muut olette?
Onko tietoa, onko Karri ollut kauan reissussa ja mistä muuten Suomessa oli lähtöisin? Mikähän oli matkan tavoite ja kesto kokonaisuudessaan?
Onko tietoa, onko Karri ollut kauan reissussa ja mistä muuten Suomessa oli lähtöisin? Mikähän oli matkan tavoite ja kesto kokonaisuudessaan?
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.
Re: Karri Isoaho, 21, Intian Goa
Kannattaa lukea ketju kokonaan ennen kysymysten esittelyä. Ensimmäisen viestin uutisesta;LAWoman kirjoitti:Onko tietoa, onko Karri ollut kauan reissussa ja mistä muuten Suomessa oli lähtöisin? Mikähän oli matkan tavoite ja kesto kokonaisuudessaan?
MTV3:n haastatteleman Karrin kaverin mukaan kadonnut oli ollut matkallaan jo kolmisen kuukautta.
Re: Karri Isoaho, 21, Intian Goa
Onko Karrilla ollut aiemmin tapana olla ilmoittamatta, jos on pidempiä aikoja ollut kateissa?
Itselle tuli myös mieleen, että mitä jos on vaikka psykoosissa tms. eikä tajua ilmoittaa, vaikka ns. "hyvässä kunnossa" olisikin.
Itselle tuli myös mieleen, että mitä jos on vaikka psykoosissa tms. eikä tajua ilmoittaa, vaikka ns. "hyvässä kunnossa" olisikin.
Re: Karri Isoaho, 21, Intian Goa
Ensin tuli mieleen itsemurha, kun on lähtenyt ilman mitään tavaroita. Mutta miksi sitten olisi sanonut palaavansa takaisin? Hämäykseksi?
Hmm, kuulostaa kyllä hiukan hämärältä tapaukselta. Ettei vain olisi ajautunut tuolla vääriin piireihin? Huumeita tuolla ainakin on helposti saatavilla...
Hmm, kuulostaa kyllä hiukan hämärältä tapaukselta. Ettei vain olisi ajautunut tuolla vääriin piireihin? Huumeita tuolla ainakin on helposti saatavilla...
Ihmiset valehtelevat, todisteet eivät.
-
Mantua
Re: Karri Isoaho, 21, Intian Goa
Goasta matkakohteena nuorella ihmisellä tulee auttamattomasta päihteet mieleen. Ja jotenkin tuo, että ilman tavaroitaan lähtenyt jossain käymään johtaa ajatukset pikaiseen tapaamiseen tai "jonkun asian" pikaiseen hakemiseen. Tietty eksyminenkin on mahdollista, jos tavarat jääneet ja apua ei välttämättä osaa kysyä (kielimuuri, ja mikä on paikallisten englanninkielen taito?). Eksymistä edesauttaisi se jos paikka mistä lähtenyt ei ole ollut mikään vakipaikka ja nimeä ei muista- tällöin on vaikea reittiäkään kysyä. Aikaa kun on kulunut ja Karri tiennyt ettei kaveritkaan enään ravintolassa ole, on voinut mennä paniikkiin. (Mietin juuri mitä itse tekisin, jos eksyisin matkaporukastani toisella puolella maapalloa.)
Re: Karri Isoaho, 21, Intian Goa
Tuskinpa löytyy enää elossa. Tietenkin, jos on halunnut kadota omasta tahdostaan, hommaa uudet henkkarit ja elämän, niin saattaa viettääkin nyt lokoisia päiviä jossain päin muailmaa.
Jotenkin tulee tästä mieleen se huume-dokkarin päähenkilö, nimeä nyt en kuollaksenikaan muista. Eikös se kuollut jossain siellä Kamputsassa ( savolaisittain
), oli toki narkkari ja kuolema liittyi jotenkin huumeisiin. Mistä sitä tietää, jos Karrikin päässyt aineiden viettelyyn ja jäänyt sille tielle. Yliannostus ,itsemurha, velkojen perijät tappaneet?
Jotenkin tulee tästä mieleen se huume-dokkarin päähenkilö, nimeä nyt en kuollaksenikaan muista. Eikös se kuollut jossain siellä Kamputsassa ( savolaisittain
Kuolema kiehtoo
Re: Karri Isoaho, 21, Intian Goa
En löytänyt enää facebook sivua. Poistettu 
Silikonitissit on vähän sama asia kuin laittaisi jalopuuratin ladaan. Kivahan sitä on hivellä mutta ei se kyyti siitä parane.
Re: Karri Isoaho, 21, Intian Goa
Facebookin event peruttiin, viestillä: Karri on löytynyt menehtyneenä.
Sain kopioitua koko tekstin, joka menee näin:
Sain kopioitua koko tekstin, joka menee näin:
Jarno Hartikainen canceled . Jarno says, "Karri has been found deceased. Karri's family would like to thank all of you of your kindness and support. Karri will live in our memories. We wish that everyone respects relatives`mourning.
Karri on löytynyt menehtyneenä. kaikkia ihmisiä ystävällisyydestä ja avusta. Karri elää aina muistoissamme. Toivomme kaikkien kunnioittavan omaisten suruaikaa. "
Re: Karri Isoaho, 21, Intian Goa
Laitetaan vielä uutinen mukaan:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011030 ... 4_uu.shtmlKadonnut löytyi kuolleena
Torstai 3.3.2011 klo 21.40
Intian Goalla kadonnut 21-vuotias suomalaisnuorukainen on löytynyt kuolleena.
Karrin löytämiseksi perustettu Facebook-ryhmä on poistettu ja sen jäsenet saivat viestin, jossa kiitettiin kaikesta ystävällisyydestä ja avusta.
- Karri elää aina muistoissamme. Toivomme, että kaikki kunnioittavat omaisten suruaikaa.
Vaaleanruskeahiuksinen Karri poistui majapaikastaan Arambolin rannalla ilman matkatavaroitaan 13. helmikuuta ja sanoi palaavansa puolen tunnin kuluttua.
Viime päivinä eri verkkosivustoilla ovat levinneet viestit, joissa on pyydetty apua ja vihjeitä kadonneen löytämiseksi.
- Geissimummo
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1419
- Liittynyt: Su Huhti 20, 2008 4:03 pm
Karri Isoaho, 21, Intian Goa
Ei nyt sen paremmin liity, mutta mielestäni aika erikoisen tökerösti sanottuannah kirjoitti:Vaaleanruskeahiuksinen Karri poistui majapaikastaan Arambolin rannalla ilman matkatavaroitaan 13. helmikuuta ja sanoi palaavansa puolen tunnin kuluttua.
Omaisille, sukulaisille ja ystäville jaksamisia/voimia.
Ystävä ei ole mitään muuta, kuin tuttu vihollinen.
A friend is nothing, but an known enemy.
A friend is nothing, but an known enemy.
Re: Karri Isoaho, 21, Intian Goa
Niin, tuohan ei ollut mun kirjoitus vaan tuosta uutisesta. Quotet taas kusee.Geissimummo kirjoitti:Ei nyt sen paremmin liity, mutta mielestäni aika erikoisen tökerösti sanottuannah kirjoitti:Vaaleanruskeahiuksinen Karri poistui majapaikastaan Arambolin rannalla ilman matkatavaroitaan 13. helmikuuta ja sanoi palaavansa puolen tunnin kuluttua.Miten tuo hiustenväri liittyy tähän asiaan? Ainakaan enää. Onkohan Karrin kuolinsyystä mitään tietoa kenelläkään?
Omaisille, sukulaisille ja ystäville jaksamisia/voimia.
En kyllä pidä mitenkään erikoisen tökerönä - ehkä turha tieto, mutta ei kuitenkaan erikoisen asiaton.
Re: Karri Isoaho, 21, Intian Goa
Sinänsä aihe kiinnostaa, että itse lähdin juuri Goalta 13.2.
Goan pohjoisemmilla ja harvemmin asutuilla seuduilla liikkuu rosvoja, Morjim, Vagator jne. Muutama vuosi sitten englantilainen Scarlet Keeling joutui henkirikoksen uhriksi. Poliisi väitti tytön hukkuneen. Sitten eräs venäläinen pikkutyttö koki saman kohtalon. Joten turisteihin kohdistuvaa väkivaltaa on. Uuden vuoden aattona ryöstettiin englantilainen tuttuni. Nämä siis kaikki Calangutea pohjoisempana.
Mutta että mies olisi joutunut henkirikoksen uhriksi - en ymmärrä oikein miksi. Naisia vaanivat seksuaalipsykopaatit joka paikassa. Ryöstöissä Intiassa harvemmin tapetaan, jo siitäkin syystä että paikallisilla ei ole juuri ampuma-aseita. He käyttävät useimmiten bambukeppejä tai veitsiä, joilla toisen surmaaminen vaatii erityistä vihaa. Ja tuskin pitkään reissannut kuljetti mukanaan suuria summia rahaa. Oiskohan kyseessä vahinko? Huumeiden yliannostus?
Huumeista pakko kertoa sen verran, että niitä käyttivät kaikki ja niitä myös sai joka paikasta. Monet menevät Goalle pelkästään huumeiden takia, mutta joskus sitä yllätyi kun baariseurueen eläkeikäinen väkikin istui nenävalkoisena.

"Ei kuolema ole paikka..."♫