Pardon kirjoitti:C'mon Naakka, edelleen! Eikös ne uhkaukset ole AA:n kertomia? Jotka hän taitavasti feidaa sanomalla, että Jl aina liittoitteli. Eikö se silti sattumalta ole myös epämääräisin ja laajin ryhmä epäiltäviä. Kun kerran JL:kään ei tunkeutujaa tunnistanut, niin mukaan saatiin palkkatappajankin mahdollisuus.
Oletan, että AA myöhemmin tunnisti Tannerin, jotta saisi omat kertomuksensa vielä epäselvempään valoon. Että tulisi todistettua, että vaikka hän kuvailee yhdellä tavalla niin hän valitsee toisella tavalla, joten mikään kuvailussa ei ole täysin luotettavaa. Näin hän osoittaisi, miten vähän hän näki tai miten kauhistunut tai shokissa oli, olisiko jo muistinmenetyskin ollut alkamassa.
Ei ne kai Annelin keksintöä pelkästään olleet, oli käsittääkseni useammallekin Jukka kertonut näistä. Ja hänellä oli oikeasti aika pirullinen homma työssään, ja lisäksi (tutkimuksen alussa) melko pirullisen miehen maine. Lisäksi hän lainaili ihan huomattaviakin summia eri tahoille, ja se (homo)kaverikin kuoli seuraavana päivänä, eli löydettiin hukkuneena merenlahdesta, eikä syy löytynyt koskaan.
Etp:ssä on paljon näitä alkuaikojen haastatteluja. Tietenkin niistä hauskasti näkyy se, että kun silloin etsittiin ulkopuolista syyllistä, niin kaikki löysivät hyviä ehdokkaita tai syitä. Kaikennäköisiä väkivaltaisia Hannuja löytyi ja kapakassa uhkailijoita=)