http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=1&t=9124
73 % on vastannut "Kyllä", 20 % "Kyllä mutta ei naisen toimesta", 5 % "Ei" ja 2 % eli vain yksi hlö "Ei ja kyseiset uutiset on urbaaneita legendoja".
Vastaajia on tähän mennessä vain 56, mutta aprikoin silti, että tuota voi pitää jokseenkin suuntaa antavana tilastona. Olen muuten aina miettinyt, kumpia on enemmän: miehiä, jotka ajattelevat, ettei miestä voi raiskata, vai naisia, jotka ajattelevat, ettei miestä voi raiskata..?
Ollaksemme täsmällisiä, ja koska kertaus on opintojen äiti, liitän tähän sanasen siitä, mitä Suomen rikoslaki sanoo Suomessa aiheesta raiskaus.
20 luku. Seksuaalirikoksista
1 §. Raiskaus. Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka saatettuaan toisen tiedottomaksi taikka pelkotilaan tai muuhun sellaiseen tilaan, jossa hän on kykenemätön puolustamaan itseään, käyttämällä puolustuskyvyttömyyttä hyväkseen on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.
Yritys on rangaistava.
2 §. Törkeä raiskaus. Jos raiskauksessa
1. aiheutetaan tahallisesti toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,
2. rikoksen tekevät useat tai siinä aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä,
3. rikos tehdään erityisen raa'alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla tai
4. käytetään ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä taikka muuten uhataan vakavalla väkivallalla
ja raiskaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä raiskauksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
3 §. Pakottaminen sukupuoliyhteyteen. Jos raiskaus, huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty, rikoksentekijä on tuomittava pakottamisesta sukupuoliyhteyteen vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.
Pakottamisesta sukupuoliyhteyteen tuomitaan myös se, joka muulla kuin 1.§:n 1. momentissa mainitulla uhkauksella pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen.
Yritys on rangaistava.
4 §. Pakottaminen seksuaaliseen tekoon. Joka väkivallalla tai uhkauksella pakottaa toisen ryhtymään muuhun kuin 1.§:ssä tarkoitettuun seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi ja se olennaisesti loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava pakottamisesta seksuaaliseen tekoon sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Mieheen kohdistuva seksuaaliväkivalta taasen voi olla mitä tahansa sukupuolista toimintaa, kuten koskettelua, joka tapahtuu vastoin miehen tahtoa.
Tämä suomeksi
Häpeään kuolemassa: kongolainen raiskauksen uhri, joka on tällä hetkellä Ugandan kansalainen. Tämän miehen vaimo jätti hänet, kun ei kyennyt hyväksymään, mitä oli tapahtunut. Mies yritti itsemurhaa viime vuoden lopussa. Valokuva: Will Storr
Kaikista sodan salaisuuksista yksi pidetään niin visusti piilossa, että se elää lähinnä huhupuheina. Yleenä sekä tekijä että uhri kieltävät sen. Hallitukset, avustusjärjestöt, ihmisoikeuksien puolustajat Yhdistyneissä kansakunnissa hädin tuskin tietävät sen mahdolliseksi. Toisinaan joku kuitenkin kerää rohkeutensa kertoa siitä. Tämä tapaus sattui tavallisena iltapäivänä toimistossa ystävälliselle ja varovaiselle terapeutille Kampalassa, Ugandassa. Neljän vuoden ajan Eunice Owiny oli työskennellyt Makerere yliopiston RLP:lle (Refugee Law Project) auttaakseen ihmisiä selviytymään traumoistaan. Erään kerran naisasiakas tuli kertomaan ongelmistaan avioliitossaan. Puoliso ei täyttänyt lihallisia velvotteitaan avioliitossa.
"Hän on hyvin pahoillaan siitä. Olen varma, että hän salaa minulta jotain."
Owiny kutsui aviomiehen huoneeseen. Aluksi keskustelu ei edennyt mihinkään. Sitten Owiny pyysi vaimoa jättämään heidät kahden.
Mies mumisi arvoituksellisesti: "Se tapahtui minulle." Owiny kutristi kulmiaan. Mies tavoitteli taskuaan ja veti vanhan kuukautissiteen esiin.
"Mama Eunice", hän sanoi. "Minulla on kipuja. Minun täytyy käyttää tätä."
Hän heitti kuukautissiteen pöydälle heidän välissään. Hän kertoi salaisuutensa. Sisällissodan aikana naapuri Kongossa kapinalliset olivat erottaneet hänet vaimostaan ja vieneet. He raiskasivat häntä kolmen vuoden ajan jokaisena päivänä kolme kertaa. Eikä hän ollut ainoa. Hän näki kerta toisensa jälkeen kun he toivat miehiä ja raiskasivat näitä. Hän katseli vierestä kun yksi mies kuoli sellissään raiskauksista saamiinsa haavoihin.
"Minun oli vaikea hyväksyä siitä", Owiny kertoo minulle tänään. "On vain muutamia asioita, joiden ei uskoisi tapahtuvan miehelle, tiedätkös? Mutta minä tiedän nyt, että miehiin kohdistuva seksuaaliväkivalta on valtava ongelma. Kaikki ovat kuulleet naisten tarinan. Mutta kukaan ei ole kuullut miesten."
Itä-Afrikka ei ole ainoa paikka, jossa nämä tarinat ovat jääneet pimentoon. Yksi harvoista aihetta yksityiskohtaisesti tutkineista akateemikoista on Lara Stemple Kalifornian Terveyden ja Ihmisoikeuksien yliopiston Lakiprojektista. Tutkimuksessaan Miesten raiskaukset ja ihmisoikeudet hän panee merkille, että miehiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa käytetään aseena sota-aikana ja poliittisten kriisien aikaan sellaisissa maissa kuin Chile, Kreikka, Kroatia, Iran, Kuwait, entinen Neuvostoliitto ja entinen Jugoslavia.
21 % Sri Lankan miehistä, jotka nähtiin Lontoossa kidutettujen kuntoutuskeskuksessa, on raportoinut seksuaalisista pahoinpitelystä vankeudessa.
Eräässä tutkimuksessa 76 % El Salvadorin miespuolisista poliittista vangeista kuvaili vähintään yhtä 80-luvulla sattunutta seksuaalista kidutusta. Tutkimuksessa 6000 vangin keskitysleiristä Sarajevossa, todetaan, että 80 % miehistä raiskattiin siellä.
Olen tullut Kampalaan kuullakseni tarinoita muutamalta rohkealta mieheltä, joka on suostunut puhumaan minulle: harvinainen tilaisuus saada tietää kiistanalaisesta ja erittäin tabusta ongelmasta. Ugandassa poliisi voi pidättää seksuaaliväkivaltaa kokeneita miehiä olettaen, että he ovat homoseksuaaleja - homoseksuaaliset teot ovat rikos Afrikan viidestäkymmenestä kolmesta (53) maasta 38:ssa.
Todennäköisesti ystävät alkavat hylkiä heitä ja perhe torjuu heidät, Yhdistyneet kansakunnat kääntää heille selkänsä ja lukemattomat kansainväliset kansalaisjärjestöt on varustettuja, koulutettuja ja valmiita auttamaan vain naisia. Raiskatut miehet ovat haavoitettuja, eristettyjä ja vaarassa. Owinyn sanoin, "Heitä kartetaan".
Mutta he ovat halukkaita puhumaan, mistä suuri kiitos kuuluu RLP:n brittiläiselle ohjaajalle, tohtori Chris Dolanille. Dolan kuuli ensi kerran miehiin kohdistuvasta sota-ajan seksuaaliväkivallasta 90-luvun lopulla opiskellessaan tohtoriksi, tehdessään tutkimusta pohjoisessa Ugandassa. Hän ymmärsi, että ongelmaa on vähätelty ja aliarvioitu tuhottomasti. Yrittäessään selvittää sen laajutta ja luontoa kesäkuussa -09, hän ripusti ympäri Kampalaa postereita, joissa ilmoitti ongelmaa käsittelevästä "työpajasta", joka pidettäisiin paikallisella koululla. Sinä päivänä kun se pidettiin, 150 miestä ilmestyi paikalle.
Yksi osallistuja rikkoi jään pamauttamalla: "Se on tapahtunut meille kaikille täällä".
Pian Ugandan 200 000 pakolaispopulaation keskuudessa levisi tieto, että RLP auttaa konfliktien aikana raiskattuja miehiä. Hiljalleen lisää miehiä tuli esiin kertomaan kokemuksistaan.
Tapaan Jean Paulin RLP:n keskustoimistossa, kuumassa, tunkkaisessa Vanhassa Kampalassa. Hän on pukeutunut tiukasti napitettuun, helakanpunaiseen paitaan ja hän istuu kaula kennossa, on luonut katseensa maahan kuin pyytäisi anteeksi. Hänen huulensa tärisevät jatkuvasti - hermostunut ele, joka saa hänet näyttämään siltä, että hän on purskahtamassa itkuun.
Jean Paul oli yliopistossa Kongossa opiskelemassa elektroniikkainsinööriksi, kun armeija syytti hänen isäänsä - tervettä bisnessmiestä - vihollisen avustamisesta ja hänet ammuttiin kuoliaaksi. Jean Paul lensi tammikuussa -09, vain tullakseen kapinallisten kaappaamaksi. Kuuden muun miehen ja kuuden naisen kanssa hänet marssitettiin Virunga National Parkin metsään.
Myöhemmin tuona päivänä kapinalliset tulivat katsomaan vankejaan metsään, jonne heidät oli jätetty leiriytymään. Pieniä leiritulia saattoi nähdä siellä täällä puiden varjojen rykelmissä.
Kun naiset lähetettiin valmistamaan ruokaa ja kahvia, 12 aseistettua taistelijaa piirittivät miehiä. Maatessaan avuttomana maassa Jean Paul katsoi ylös ja näki komentajan laahustavan heidän ympärillään. Tämä oli viisissäkymmenissä, kalju ja lihava ja pukeutunut armeija-asuun. Hän piti kaulansa ympärillä punaista bandanaa ja kyynärpäissään nauhoja, joihin oli sidottu lehtiä.
"Te olette kaikki vakoojia", komentaja sanoi. "Näytän teille, miten me rankaisemme vakoojia." Hän osoitti Jean Paulia. "Ota vaatteesi ja ota asento kuin muslimimies."
Jean Paul luuli tämän vitsailevan. Hän nosti päätään ja sanoi: "En minä voi tehdä niin."
Komentaja kutsui joukosta yhden kapinallisen esiin. Jean Paul näki, että tämä oli noin 9-vuotias.
"Hakkaa tämä mies ja riisu hänen vaatteensa", lapselle sanottiin. Poika hyökkäsi Jean Paulin kimppuun lyöden tätä aseensa perällä.
Lopulta mies parkaisi: "Okei, okei. Otan vaatteeni pois."
Kun hän oli alasti, kaksi kapinallista piteli häntä polvistuneessa asennossa niin että hänen päänsä oli painettu kohti maata.
Tässä vaiheessa Jean Paul murtuu. Hänen huuleensa tärisevät enemmän kuin koskaan, hän painaa päätään vielä enemmän ja sanoo "Olen pahoillani asioista joita sanon nyt." Komentaja piteli hänen kallonsa takaosasta vasemmalla kädellä ja pieksi häntä "kuin hevosta" oikealla kädellä. Sitten, kaikkien nähden, laulaen samalla 'Witch doctor'-laulua, komentaja aloitti.
Sillä hetkellä kun hän alkoi tehdä niin, Jean Paul oksensi.
Yksitoista kapinallista odottivat jonossa ja raiskasivat Jean Paulin vuorollaan. Kun hän oli liian uupunut pysyäkseen pystyssä, toinen kapinallinen tuli kietomaan kätensä Jean Paulin lanteille ja nosti häntä vatsallaan. Hän vuosi verta: "Paljon, paljon, paljon verenvuotoa. Tunsin sen kuin vedenvirtauksen." Kaikki miesvangit raiskattiin 11 kertaa sinä yönä ja kaikkina öinä sen jälkeen.
Yhdentenätoista päivänä he etsiskelivät polttopuita, kun Jean Paul humasi valtavan puun, jonka juuret muodostivat varjojen luolan. Hän käytti tilaisuuden hyväkseen ja lähti ryömimään ja vilkuillessaan täristen taaksen, hän näki kapinallisvartijoiden etsivän häntä. Katseltuaan viisi tuntia heidän jalkojensa astelua ees taas, hän kuuli näiden keksivän suunnitelman: he alkaisivat ammuskella ja kertoisivat komentajalle Jean Paulin saaneen surmansa. Lopulta hän putkahti esiin piilopaikastaan, heikkona koettelemuksistaan ja ruokavaliostaan; hän oli saanut syödäkseen vain kaksi banaania päivässä vankeutensa ajan. Vain alusvaatteisiinsa pukeutuneena hän ryömi aluskasvillisuuden keskellä "hitaasti, hitaasti, hitaasti, hitaasti, kuin käärme" takaisin kaupunkiin.
"Seksuaalisen väkivallan kanssa työskentelevät järjestöt eivät puhu siitä" - Chris Dolan, RLP:n ohjaaja. Valokuva: Will Storr
Vaikka Jean Paul on saanut sairaalahoitoa, hän vuotaa verta yhä tänä päivänä kävellessään. Kuten useimmilla muilla kohtalotovereilla, hänen haavansa ovat sen laatuisia, että ne rajoittavat hänen ruokavalionsa pehmeisiin ruokiin, kuten banaaneihin, jotka ovat kalliita, ja Jean Paulilla on varaa vain maissiin ja hirssiin.
Hänen veljensä kyselee jatkuvasti, mikä hänellä on vinossa.
"En halua kertoa hänelle. Pelkään, että hän sanoo 'nyt minun veljeni ei ole mies.'"
Onko tämä syy sille, että sekä tekijä että uhri vaikenevat muurin lailla kuin yhteisestä päätöksestä, ja aiheuttaako tämä sen, että raiskatut miehet usein kokevat, tarinansa paljastuttua, menettävänsä muiden ympärillään olevien miesten tuen? Monissa kehitysmaiden patriarkaalisissa yhteiskunnissa sukupuoliroolit määrittävät kaiken.
"Afrikassa mies ei saa olla haavoittuvainen", sanoo RLP:n työntekijä Salome Atim. "Pitää olla maskuuliininen, vahva. Koskaan ei saa murtua tai itkeä. Miehen täytyy olla johtaja ja elättää koko sukua. Kun hän epäonnistuu siinä, yhteiskunta katsoo, että jotain on vialla."
Hän sanoo, että usein, kun vaimot saavat tietää, että heidän miehensä on raiskattu, se on avioliiton loppu. "He kysyvät minulta: 'Mitenkä minä nyt elän hänen kanssaan? Onko hän yhä aviomies? Onko hän vaimo?' He kysyvät 'Jos hänet voidaan raiskata, kuka suojelee minua?' Olen työskennellyt läheisesti yhden perheen kanssa, jossa mies raiskattiin kahdesti. Kun vaimo sai tietää tämän, hän meni kotiin, pakkasi tavaransa, otti lapset ja lähti. Tämä tietysti särki miehen sydämen."
Palatakseni RLP:hen, minulle kerrotaan useista muista tavoista, joilla heidän asiakkaansa on laitettu kärsimään. Miehiä ei "vain" raiskata, heidät pakotetaan työntämään sisäänsä banaanipuita, joissa on juoksevaa happoa, istumaan sukuelimillään tulen päällä, kantamaan penikseen sidottuja kiviä, antamaan oraaliseksiä jonossa seisoville sotilaille, heidän sisäänsä työnnetään ruuvimeisseleitä ja keppejä. Atim on tavannut niin monia seksuaaliväkivaltaa kohdanneita miehiä, että hän pystyy yleensä tunnistamaan heidät siitä hetkestä, kun he istuutuvat.
"Heillä on tapana keinua eteenpäin ja he istuvat usein yhdellä pakaralla", hän kertoo. "He tarraavat haarovälistään kiinni yskiessään. Joskus kun he nousevat, tuolilla on verta. Ja usein heistä lähtee jonkinlainen haju."
Koska sodan aikana raiskattuja miehiä on tutkittu niin vähän, ei ole mahdollista sanoa millään varmuudella, miksi niin tapahtuu tai edes kuinka yleistä se on - vaikkakin Journal of the American Medical Associationin julkaiseman, harvinaisen 2010 tehdyn tilastotutkimuksen mukaan, ainakin 22 % miehistä ja 30 % naisista on kokenut konflikteihin liittyvää seksuaaliväkivaltaa Itä-Kongossa.
"Meidän henkilökunta hukkuu näihin tapauksiin, mutta mitkä ovat todelliset luvut? Tämä on jäävuoren huippu."
Myöhemmin puhun tohtori Angella Ntindan kanssa, joka hoitaa RLP:ltä tulleet lähetteet. Hän kertoo minulle: "Kahdeksan 10:sta RLP:n potilaasta puhuu jonkinlaisesta seksuaalisesta pahoinpitelystä."
"Kahdeksan 10:stä miehestä?"
"Ei. Miehistä ja naisista", hän sanoo.
"Entä miehistä?"
"Luulenpa, että kaikki miehet."
Olen kauhistunut.
"Kaikki heistä?"
"Kyllä", hän sanoo. "Kaikki heistä."
Lara Stemplen tutkimus Kalifornian yliopistossa ei näytä ainoastaan, että miehiä raiskataan sota-aikana kaikissa maailman osissa, vaan se myös antaa viitteitä, että kansainväliset avustusjärjestöt eivät onnistu auttamaan miesuhreja. Hänen tutkimuksensa siteeraa 4076:ta sota-ajan seksuaaliväkivaltaa käsitteleen kansalaisjärjestön tilannekatsausta.
Vain 3 %:ssa noista tilannekatsauksista mainitaan miesten kokemukset.
"Tyypillisesti", Stemple sanoo, "ohimennen viitaten."
"Yhdelle miehelle sanottiin: Meillä on ohjelma haavoitetuille naisille, mutta ei miehille" - kongo raiskauksen uhri Valokuva: Will Storr
Viimeisenä iltanani saavun Chris Dolanin talolle. Olemme korkealla kukkulalla, katselemme auringon laskevan Salama Roadin ja Luwafun alle.
(muutama rivi, jota en suomenna, koska ne ovat linnun laulun ja ympäristön kuvailua)
Stemplen esiintuoma seikka, ettei järjestöiltä heru apua miehille, ei yllätä Dolania. "Seksuaali- ja sukupuolipainotteisen väkivallan kanssa työskentelevät järjestöt eivät puhu siitä", hän sanoo.
"Sitä vaietaan systemaattisesti. Jos olet hyvin, hyvin onnekas, he saattaavat mainita sinut raportin lopussa ohimennen. Saatat saada viisi sekuntia 'oho, ja miehiäkin voidaan käyttää hyväksi.' Mutta et saa tietoa, et keskustelua."
Osana asian korjaamista RLP tuotti 2010 dokumenttiohjelman nimeltä "Sukupuoli miehiä vastaan".
Dolan kertoo, että sen näyttäminen yritettiin estää.
"Ne, jotka yrittivät estää sen, olivatko he hyvin tunnettujen kansainvälisten avustusjärjestöjen väkeä?" minä kysyn.
"Kyllä", hän vastaa.
(lihavointi on omani, toim. huom.)
"Heidän keskuudessaan pelätään, että nollasummapeliä; että tässä on ennaltamäärätty kakku ja jos alat puhua miehistä, jotenkin syöt palan tästä kakusta, ja heillä on mennyt pitkään leipoa se."
Dolan viittaa Yhdistyneiden kansakuntien raporttiin marraskuulta 2006, josta seurasi kansainvälinen konferenssi seksuaaliväkivallasta tällä Itä-Afrikan alueella.
"Tiedän sen, että ihmisten raporttien takana vaatimalla vaativat raiskausten rajoittuvan naisiin", hän sanoo, lisäten yhden RLP:n lahjoittajan, Dutch Oxfamin, kieltäytyneen tarjoamasta rahoitusta enää ennen kuin hän - Dolan - lupaisi, että 70 % heidän asiakkaistaan olisi naisia. Hän myös palauttelee mieleensä erään miehen tapausta, joka oli "erittäin paha" ja hänet neuvottiin UNHCR:lle, YK:n pakolaisasiain päävaltuuten toimistolle.
"Hänelle sanottiin siellä: 'Meillä on ohjelma haavoitetuille naisille, mutta ei miehille.'"
Se muistuttaa minua Eunice Owinyn kuvailemasta kohtauksesta: "Aviopari", hän sanoi. "Mies oli raiskattu, nainen oli raiskattu. Naisen on helppo kertoa tapahtuneesta. Hän saa sairaanhoitoa, hän saa huomiota, niin monet järjestöt tukevat häntä. Mutta mies, hän on kuolemassa sisältäpäin."
"Pähkinänkuoressa, täsmälleen niin tapahtuu", Dolan summaa. "Osa naisten oikeuksiin liittyvää aktivismia on 'Todistetaan, että naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet.' Mutta pitäisi myös ajatella sitä, että miehet voivat olla heikkoja ja haavoittuvaisia."
Margot Wallström, YK:n erikoisvaltuutettu konfliktien aikaisessa seksuaaliväkivallassa, vakuuttaa, että UNHCR ulottaa palvelunsa kaikille pakolaisille sukupuolesta riippumatta. Mutta hän myöntää, että
"valtava häpeä", jonka miehet kohtaavat, aiheuttaa sen, että selviytyjien todellinen määrä on suurempi, kuin niiden, jotka tällaisista rikoksista ilmoittavat.
Wallström sanoo, että järjestöt keskittyvät naisten auttamiseen, koska he ovat "ylivoimaiset" uhrit. Hän lisää kuitenkin, että "me tiedämme monista tapauksista, joissa miehiä ja poikia on raiskattu".
Mutta kun otan Stempleen yhteyttä sähköpostilla, hän kuvailee "jatkuvaa miesten tapausten vähättelyä" ja ympäristöä, jossa miehiä kohdellaan "yhtenäisenä ryhmänä seksuaaliväkivallan tekijöitä".
"Kansainväliset ihmisoikeuslait jättävät miehet lähes kaikkien seksuaaliväkivallan käsittelemisen välineiden ulkopuolelle", hän jatkaa. "YK:n Turvallisuusneuvoston Päätöslauselma 1325 vuodelta 2000 esitteli sota-ajan seksuaaliväkivaltaa jonain, mikä koskee vain naisia ja tyttöjä... Ministeri Hillary Clintonille myönnettiin hiljattain 44 miljoonaa tämän tuloksen toteuttamisesta. Koska sen huomio keskittyy täysin yksinomaan naisuhreihin, näyttää epätodennäköiseltä, että mikään näistä uusista rahoituksista tavoittaisi tuhansia miehiä ja poikia, jotka ovat kärsineet tämäntyyppisestä pahoinpitelystä.
Välinpitämättömyys miesten raiskauksia kohtaan ei ole haitaksi vain miehille, se vahingoittaa myös naisia vahvistamalla käsitystä, jossa 'nainen' on sama asia kuin 'uhri', ja tekee hallaa kyvyllemme nähdä naiset vahvoina ja miesten lailla kyvykkäinä yksilöinä. Samaan tapaan vaikeneminen miesuhreista vahvistaa epäterveitä ennakko-olettamuksia miehistä ja heidän otaksutusta haavoittumattomuudestaan."
Pohtiessani Dolanin toteamusta "huomattavan useat naisten raiskaukset jäävät ilmoittamatta ja miesten raiskaukset lähes aina", kysyn Stempleltä, uskooko hän, että miehiä on tähän mennessä raiskattu kaikissa sodissa. "Kukaan ei tiedä, mutta uskon, että voi turvallisesti sanoa sen todennäköisesti olleen osa monia sotia läpi historian, ja tabu, josta on vaiettu."
Kun lähden Ugandasta, erään tarinan yksityiskohta jää kummittelemaan mieleeni. Ennen kuin eräs mies haki apua RLP:stä, hän meni tapaamaan lääkäriään. Mies kertoi, että hänet oli raiskattu neljästi, hän oli haavoittunut ja masentunut ja hänen vaimonsa uhkasi jättää hänet. Lääkäri antoi hänelle Panadolia.
Selviytyjien nimet on muutettu ja identiteetit piilotettu heidän yksityisyytensä suojelemiseksi. The Refugee Law Project on Kristillisen Avun yhteistyöjärjestö. (christianaid.org.uk)