Pardon kirjoitti:Teleksi kirjoitti:Vielä, jos lähdetäänkin siitä, että Anneli suunnitteli täydellisen murhan ja ainakin melkein onnistui siinä. Hän on saattanut käyttää viikkoja asian suunnittelemiseen ja sen miettimiseen mihin piilottaa minkäkin esineen ja minne hän soittaa ja koska. Ei ihme että kaikki oli toteutettu säntillisesti.
Joo, mutta suunnittelussa on se heikkous, että ikkunan särkeminen suunnitelmallisesti voisi tyssätä heti ajatustasolla. Kauhea meteli. Minusta on luontevaa, että ikkuna on jotenkin mennyt rikki tapahtumien tuoksinassa.
En myöskään jättäisi AA:n tunnustusta huomiotta. Minusta siinä on ainekset illan tapahtumiin. Tarkimmillaan on puhuttu riidasta, jossa uhkaillaan avioerolla ja meinataan ruveta pakkaamaan tai ruvetaankin.
Tuo puukolla pistelykään ei vaikuta ihan suunnitelmalta. Minusta tuntuu, että AA antaa loppuiskut vain, koska on pakko ja aikaa muuhun ei enää ole. Aseena vasara. Hän on saattanut antaa yhden iskun jo aikaisemmin, jos JL on äännellyt. Se ei ole ollut riittävän kova. Silloin hän on ollut kunnolla suojautunut ja roiskejäljet ovat siitä kerrasta. Nyt AA saattaa lyödä näköesteen takaa, niin ettei itsekään näe, mihin isku tarkalleen osuu.
Alan kallistumaan Pardon' näkemyksen suuntaan. Nauhalla on tapahtumia, joita on hyvin vaikea millaan tavalla perustella nauhoitetuiksi. Pitäisin auki kuitenkin sen mahdollisuuden että siellä on osittain joitain nauhoitettuja elementtejä, mahdollisesti noita juoksenteluja ja Jukan taustakorinaa. Sehän olisi ollut varsin perusteltua, että samalla kun AA on puhelimessa olis taustalla tapahtunut jotain hääräilyä. Näinhän ei tapahtunut. Voisiko jopa olla niin että ääniasioita ymmärtämättömänä AA olisi yrittänyt niitä raivokkaita karjahteluja laittaa huppiksen piikkiin. Ehkä ei.
Noin pitkälle menevään suunnitelmallisuuteen en usko mitä Teleks kuvaa. On ollut riita, on ollut totaalinen kaaos. On onnistunut lamaannuttamaan Jukan. Sitten on ollut aikaa miettiä ja kursia kasaan se mitä niistä elementeistä on syntynyt.
Mites nuo negaatiot käyvät todisteista. Eli kaikki se mitä todistettavasti ei tapahtunut.
Pitäisi kiinnittää huomiota tarkasti kaikkeen siihen mitä AA sanoo tapahtumista
ennen kuin hän saa tietoa esim häke-nauhasta ylipäätään / muusta.
Ikkunan osalta pidän todennäisenä että se on mennyt aluksi rikki riidan yhteydessä ja loput rikottu lavastukseksi.
Tyttären rooli tuossa tilanteessa hirvittää, eikä ihan kaikkia vaihtoehtoja arvaa edes ajatella.
Sellaista mietin, että lapsille on saattanut olla epäselvää kumpi vanhemmista on se väkivaltainen. Kun näitä tapauksia on missä äitikultainen huutaa että "älä hakkaa" samalla kun käy itse miehensä kimppuun.
Miksi aikaa on kulunut noin paljon? 23 - 2.40...
Miten AA on saanut pidettyä tyttären rauhallisena, ettei juokse kirkuen pihalle?
Mitä on tapahtunut ennen häke-puhelua etteikö muka lapset tietäisi mitä on tapahtunut. Vai voiko olla niin että Jukka on kalautettu tajuttomaksi siihen sängylle missä hänet on pistelty reikiä täyteen ja siitä hän sitten jostain kumman syystä toennut juuri siihen oikeaan puheluun?
Voihan olla että AA on tytärtä hämätäkseen jo soittanut Ambulanssin aikaisemmin, siis jos tuo katastrofi ei ole salassa pysynyt. Tai. Tytär on jollain tavalla tullut vanhempiensa väliin ja äiti on syyllistämällä vetänyt tyttären mukaan soppaan.
Olen täällä uusi tulokas ja heittelen näitä pitkälti siltä pohjalta mitä olen tapauksesta alunaamenen ajatellut. Siis että ulkopuolinen on epätodennäköinen. Muutenhan tämä omakin ajattelu tuntuu vellovan suuntaan ja toiseen. ETP:t ovat siis multa lukematta.
Pitäisi analysoida tuota mitä AA on kertonut
alleviivaten ja
lihavoida se mitä on tapahtunut faktana ja
kursiivilla oudot/hämärät asiat....