Matti Nykäsen seikkailut.

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Outo Enkeli
Sabrina Duncan
Viestit: 362
Liittynyt: Su Touko 22, 2011 12:21 pm

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja Outo Enkeli »

Varmaan kaikki jo tietävät, että, Matti Nykänen sairastaa AD/HD-sairautta. Hän tämän jossakin lehdessä ilmoittikin. Kertoi, että lääkkeet auttaa ja pitää ongelmat kurissa. Lääke AD/HD-sairauteen on AMFETAMIINI. Minulle kertoi eräs Jyväskyläläinen huumeiden välittäjä(kilomies)kymmenisen vuotta sitten, että Matti oli hyvä asiakas 90-luvulla. Matti osti häneltä aika ison määrän kerralla hyvä-laatuista amfetamiinia. Tätä oli jatkunut jo kauan. Kai Matti oli huomannut sen, minkä moni AD/HD-potilas huomaa, että amfetamiini rauhoittaa heidät, toisin kuin muut/joilla ei sairautta), jotka ravaavat huonetta ympäri tai purkavat kaiken minkä purkaa voi.

Niinpä Matti on saanut sitten diagnoosin ja saa nykyisin reseptillä joko Concentraa, Ritalinia tai Dexedriniä. Nuo on eniten käytetyt lääkkeet kyseiseen sairauteen. Monikohan Matin kömmähdys olisi jäänyt tekemättä, jos lääkitys olisi ollut oikea jo aikaisemmin. Mattihan hyppäsi jossain vaiheessa kipulääkkeiden voimalla. Ilman niitä ei olisi voinut hypätä. Opiaatit piti kivun poissa Sitten tulikin iso leikkaus. Jos AD/HD olisi diagnosoitu ajoissa, niin uskon, että Matti ei olisi lehdistön jatkuva pilkankohde. Niin minä sen näen. Matti veti siis aiemmin paljon amfetamiinia, jota osti tältä tutulta myyjältä, joka ei yleensä myynyt kadulle itse, vaan myi aineen isommissa erissä eteenpäin. Mutta Matille hän myi ja aine oli yli 70 prosenttista(joskus sitä jäi poliisin haaviin ja KRP:n labran mukaan aine oli yli 70 prosenntista. En muista tarkkaan. Suomeen tullessa aine oli yli 90:stä). Kyseistä erää tuli meidänkin kaupunkiin, kun haimme sen tutulta myyjältä Jyskästä. En ihmettele jos se oli suosittua ja Mattikin tykkäsi siitä.

Joissakin TV-nauhoituksissa voisi huomata Matin olevan pirin vaikutuksen alainen. Sanat takkuilee, pupillit ovat todella suuret, puhe on välillä nopeaa jne...Ei tajua oikein mistään mitään.

Matti oli suuri urheilija. Matti on suuri persoona vieläkin, vaikka onkin millainen onkin. Se, että hän käyttää amfetamiiniä lääkkeenä ei minua haittaa. Jos se on Matille hyväksi, niin se on oikein silloin. Nykyisin Matti tuntuu normaalilta. Olisiko säännöllinen lääkitys osasyy siihen? Uskon niin...
el músculo pierde su significado cuando la pólvora se inventó. Así que en lugar de hormonas, comprar un arma buena. por lo que no engañan a nadie que no comprende esto, pero al darse cuenta de esto debe ser un poco desordenado
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Noin se menee, kuten edellä kerrottu. Noita "matteja" ilman lääkitystä on paljon. Valitettavan usein tähän tai muihinkaan erilaisiin mielen ongelmiin ei haeta lääkettä tai apua ylipäätään. Kun kaikki olisi helpompaa yhdellä pillerillä päivässä. Koko elämä menee päin v....a vuosikymmnestä toiseen, ihmissuhteet kariutuu, mistään ei tule valmista, viina ja tupakka maittaa surkeana hätäapuna. Tai sitten se amfetamiini ja muut sotkut.

Amfetamiinijohdannaisiahan nuo AD/HD-lääkkeet on.
Outo Enkeli
Sabrina Duncan
Viestit: 362
Liittynyt: Su Touko 22, 2011 12:21 pm

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja Outo Enkeli »

INES 7 kirjoitti:Amfetamiinijohdannaisiahan nuo AD/HD-lääkkeet on.
Näin on. Näitäkin lääkkeeksi tarkoitettuja nappejakin käytetään väärin. Niitä AD/HD-potilailta kadulle kulkee. Kun Suomen vangeista noin 70 prosenttia on AD/HD:sta kärsiviä, niin jos he olisivat saaneet hoitoa, niin olisiko rikoksia vähemmän. Ja ei amfetamiini ole ainoa lääke siihen sairauteen. Korjaan omaa kertomustani. Nykyään lapsista seulotaan jo paremmin AD/HD tapaukset. Asiaan aletaan kiinnittää huomiota jo esi-koulussa ja myöhemmin koulussa. Eihän 80-luvulla Suomessa tunnettu AD/HD:ta juuri ollenkaan.
el músculo pierde su significado cuando la pólvora se inventó. Así que en lugar de hormonas, comprar un arma buena. por lo que no engañan a nadie que no comprende esto, pero al darse cuenta de esto debe ser un poco desordenado
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Jossain uutisoitiin joku aika sitten että Nykänen joutuu vankilaan syksyllä eli lähiaikoina ja joutuisi kärsimään tuomiostaan nyt ainakin yli puolet. En löydä lähdettä tähän hätään enkä ehdi etsimään mutta joku voisi etsiä jos viitsii.
Akvavitix
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: Ke Heinä 20, 2011 1:29 am

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja Akvavitix »

Mites se Järvenpään Casino?Kuulin kapakas tuttavaltani et jotku liikemiehet raiskas Matin siellä. Ja julkisuuteen annettiin kuva et Masa vaa strippas naisille.
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Matti Nykänen hakee valituslupaa

Maanantai 22.8.2011 klo 14.52 (päivitetty klo 17.24)

Matti Nykänen hakee valituslupaa tuomioonsa korkeimmasta oikeudesta.


Entinen mäkihyppääjä on saanut vuoden ja neljän kuukauden ehdottoman vankeustuomion silloisen puolisonsa törkeästä pahoinpitelystä.

Tuomioon johtanut pahoinpitely tapahtui joulupäivänä 2009 Ylöjärvellä. Nykänen huitoi puolisoaan veitsellä. Tämä selvisi kuitenkin ilman hengenvaarallisia vammoja.

Turun hovioikeus antoi kesäkuussa ratkaisun, jonka perusteella käräjäoikeuden tuomio pysyy ennallaan.

Nykäsen asianajaja Tero Lakka vahvisti, että valituslupahakemus jätettiin tänään. Valitusluvan hakemisen lisäksi Nykänen on pyytänyt lykkäystä hovioikeuden tuomion täytäntöönpanolle.

Valituslupahakemuksesta uutisoi ensimmäisenä Yle.

STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011082 ... 6_uu.shtml
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Ei valituslupaa - Nykänen vankilaan

Keskiviikko 14.9.2011 klo 10.36 (päivitetty klo 11.34)

Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa törkeästä pahoinpitelystä tuomitulle ex-mäkihyppääjä Matti Nykäselle.
Matti Nykänen tuomittiin vankeuteen Turun hovioikeudessa.


Näin Turun hovioikeuden langettama vuoden ja neljän kuukauden ehdoton vankeustuomio pysyy voimassa.

Nykänen pahoinpiteli Ylöjärvellä silloista puolisoaan veitsellä joulupäivänä 2009. Turun hovioikeus antoi kesäkuussa ratkaisun, jonka perusteella käräjäoikeuden viime vuonna antama tuomio pysyy ennallaan.

Nykänen joutuu myös korvaamaan ex-puolisolleen kivusta ja henkisestä kärsimyksestä 5 000 euroa sekä oikeus- ja sairaanhoitokuluja yli 9 000 euroa korkoineen.

Entinen huippu-urheilija on ollut vankilassa kerran aiemmin. Vuonna 2004 hän sai kahden vuoden ja kahden kuukauden tuomion lyötyään tuttavamiestä veitsellä selkään. Ensikertalaisena hän kärsi tuomiosta puolet.

STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011091 ... 9_uu.shtml
IVR
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: To Tammi 13, 2011 10:05 pm

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja IVR »

Matti taitaa olla ylivoimanen kaikessa mihin ryhtyy.
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Mäkilegenda Matti Nykäsestä nähdään ensi vuonna tv-sarja.
Matti Nykänen suorittaa parhaillaan vankeustuomiota.


Dokumentaarinen tv-sarja Nykäsen Matti nähdään Jimillä ensi vuoden maaliskuussa.

Tv-sarjassa on yhteensä 10 osaa. Ohjelmassa luvataan tutustua kohuotsikoiden takana olevaan mieheen.

- Sarja näyttää Matista puolen, mikä on jäänyt monien kohuotsikoiden varjoon, Neloselta kerrotaan.

Nelosen mukaan elämänmuutoksen tehnyt Nykänen paljastaa, millainen hän on todellisuudessa median kulissien takana ja millaista elämää hän elää.

Sarjassa seurataan Matti Nykäsen elämää vuoden 2011 keväästä syksyyn aina vankilatuomion alkamiseen asti.

IL

http://www.iltalehti.fi/viihde/20111116 ... 3_vi.shtml

Josko ihmiset ymmärtäisivät Masaa sitten paremmin; hän ei ole yli- eikä ali-ihminen. Aika perusheppu sittenkin varmaan.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6675
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Matti Nykänen oli anonut armahdusta väistyvältä presidentiltämme, mutta ei sitä saanut. En viitsi uutista kopsata, koska se käsittelee pääasiassa aivan muita asioita, mutta tossa linkki:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012022 ... 2_uu.shtml
BrDead
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 91
Liittynyt: Ti Syys 23, 2008 3:14 am

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja BrDead »

Aizerbaidzan kirjoitti:Matti Nykänen oli anonut armahdusta väistyvältä presidentiltämme, mutta ei sitä saanut. En viitsi uutista kopsata, koska se käsittelee pääasiassa aivan muita asioita, mutta tossa linkki:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012022 ... 2_uu.shtml
Väärin. Matti ei ollut anonut armahdusta vaan joku muu Matin puolesta. Tämäkin lukee tuossa uutisessa.
annaanna

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Iltalehden mukaan Matti Nykänen on ottanut yhteyttä lehteen:

Iltalehti uutisoi:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012022 ... 0_uu.shtml

Nykänen raivostui:
Kuka anoi armoa?

Lauantai 25.2.2012 klo 07.00

Outo armahdussotku: Joku haki Nykäselle armahdusta. Sitä ei herunut. Nykänen itse on raivoissaan.

Halonen hylkäsi Matti Nykäsen armonanomuksen

Mäkilegenda, törkeästä pahoinpitelystä tuomittu Matti Nykänen ei saanut armahdusta presidentti Tarja Haloselta.

Halonen käsitteli virkakautensa viimeisessä virallisessa presidentin esittelyssä muutamia armonanomuksia, joiden joukossa oli myös anomus Matti Ensio Nykäsen puolesta.

Entinen mäkihyppääjä ei ollut itse jättänyt armonanomusta. Hän otti Iltalehden toimitukseen yhteyttä tuohtuneena.

- Minä en ole hakenut mitään vapautusta, Matti Nykänen sanoi painokkaasti.

Lue lisää viikonvaihteen (25.-26.2.2012) Iltalehdestä.
___________________________________________________________________________________
- eiköhän kaikki oleellinen jo ollut tuossa (tai sitten lehti paljastaa itse hakeneensa armahdusta myynninedistämiseksi, heh heh :P .)
otus
Axel Foley
Viestit: 2329
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 7:00 pm
Paikkakunta: Youranus

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja otus »

Masa vapautui vankilasta, olipa pitkä reissu..

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/seisk ... 01535.html
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
matlockb
Michael Knight
Viestit: 4476
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Muuten toivon Matille kaikkea hyvää uuteen elämään, mutta saisi mielestäni jo tunnustaa että kyllä hän ihan omalla toiminnallaan tiilenpäitä joutui lukemaan:
Matti Nykänen avoimena: ”Vankila oli elämäni pahin helvetti”

Julkaistu: 05.04.2012 18:00

Matti Nykänen tunnustaa selvinneensä vankilasta avopuolisonsa Susanna Ruotsalaisen ansiosta: - Susanna on ollut pelastukseni.


Tuomion Nykänen oli saanut ex-vaimonsa Mervi Tapolan törkeästä pahoinpitelystä.

Nykänen selvisi vankila-ajasta vain avovaimonsa tuen avulla.

- Vankila-aika oli elämäni pahin helvetti! Sinäkin aikana Susanna oli tärkein tukijani.

Matin helmikuun lopussa päättynyt vankila-aika ei ollut helppoa avovaimo Susanna Ruotsalaiselle.

- Totta kai siinä suhde joutui koetukselle, kun toista ei päässyt näkemään kuin harvakseltaan. Se oli henkisesti erittäin raskasta aikaa molemmille, Ruotsalainen tunnustaa.

- Onneksi saimme olla päivittäin puhelimitse yhteydessä, se auttoi jaksamaan.

Nykänen sanoo ammentaneensa muualtakin voimaa itselleen.

- Selvisin myös siksi, että olen syytön siihen, mistä minua syytettiin.

Vankilasta vapauduttuaan Nykänen on pitkästä aikaa tavannut säännöllisesti vanhoja jyväskyläläiskavereitaan, ja aiempaa tiiviimmin myös vanhempiaan.

- Olen iloinen vanhempieni puolesta. Hekin nauttivat siitä, että kaikki se vanha on kohdallani taaksejäänyttä elämää ja nyt katseemme ovat vain eteenpäin.

Nykyään Nykäsen arki on hyvin urheilupainotteista. Hän sanoo tähtäävänsä tosissaan mäkihypyn veteraanien MM-kisoihin 2013 ja 2014.

- Minulla on ollut jalassani lieviä vammoja, mutta uskon pystyväni treenaamaan pian taas täysillä. Vedän säännöllisesti sekä lenkki-, sali- että loikkatreenejä. Saan mäkihypystä jälleen henkistä voimaa.

Lue Matti Nykäsen avoin haastattelu kokonaan kiirastorstain Ilta-Sanomista.

Marko Lempinen
http://www.iltasanomat.fi/viihde/matti- ... 63737.html
Halloween
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: Ma Heinä 30, 2012 3:48 pm

Re: Matti Nykäsen seikkailut.

Viesti Kirjoittaja Halloween »

Hienoa nähä nykyään et Matilla pyyhkii hyvin. Mies on kovapalkkainen artisti ja ihan verrattavissa eturivin artisteihimme.

Ja jos joku väittää et Nykäsen keikat on sirkusmeininkiä ni väitän et niil kyl on paljon aitoja Nykäsen faneja jotka todella fanittavat miestä!
Vastaa Viestiin