Jos näin olisi, aika moni mielenterveysongelmainen olisi "kova". Mielestäni kovuus on sellaista, että on valmis tekemään asioita piittaamatta siitä, onko oma henki vaarassa, ja "kova" ihminen usein pelottaa muita jo olemuksellaan ilman aggressiivista käytöstä. Esim. Kanaali-Koskinen on kova ja olisi sitä, vaikka ei olisi koskaan tehnyt yhtäkään henkirikosta. Hän ei tainnut paljoa hätkähtää edes sitä, että hänet yritettiin räjäyttää vankilassa. Kova ei ole sellainen, joka hyökkää avuttoman tai itseä selvästi heikomman kimppuun tai esim. ampuu aseella aseetonta puolustuskyvytöntä ihmistä.joey kirjoitti:Mutta eivätkös kaikista kovimpia jätkiä ole ne, joille ei tarvitse kissaakaan sanoa, kun jo käyvät kurkkuun kiinni?
"Kova" ihminen on kova myös selvinpäin, joten henkilöt, jotka ovat syyllistyneet vain vahvassa humalassa tai huumeiden vaikutuksen alaisina rikoksiin, eivät mielestäni ole "kovia". Hammarin ja Kolivaaran tekemissä vankilapaoissa näkyy kovuus. Kolivaara liukui 90-luvulla vankilan muurin yli vankilassa tekemänsä työkalun avulla. En tiedä, mikä siinä oli pudotus, mutta varmaan ainakin jonkinlainen loukkaantumisvaara oli. Nykyajan nuoret rikolliset harvoin ottavat tällaisia riskejä, jotka asettavat heidän oman henkensä ja turvallisuutensa vaaraan. He ovat lähinnä vain valmiita vahingoittamaan muita, eikä se tee heistä "kovia".
Eikä sillä, että rikollisen kovuus on mikään ihailtava ominaisuus, mutta tällaisiin rikollisiin liittyviä juttuja lukee mielummin kuin vaikkapa avuttomia naisia tappaneiden rikoksista tai itsemurhakandidaattien tekemistä joukkosurmista.
En pidä tämän jutun päätekijää kovana vaan pikemminkin vain raakana ja vastenmielisenä. Molemmat uhrit olivat vahvassa humalassa, ja tuskin he paljon pystyivät taistelemaan tekijöitä ja machete-veistä vastaan.