Veikko "Jammu" Siltavuori - Helsinki, Myllypuro 3.3.1989
Re: Veikko "Jammu" Siltavuori -Myllypuro 1989
Pitänee tutustuu tähän juttuun paremmalla jalla enempi....
Kaveri on ollut Niuvassa hoitajana ja nähnyt siell Jammua. Jammuhan on ollut enempi tai vähempi eristyksessä muusta yhteisöstä omastakin halustaan. Kuulemma muilla on kova tarve kouluttaa kyseistä henkilöä. Kerran Jammu oli saanut päähänsä että haluaa osallistua kirkollisiin toimituksiin. Kaveri oli varmistanut että ihanko tosissaan olet. Juu juu oli vastannut no ei sit muuta kuin hoitaja ja vartijaa mukaan ja kohti kappelia. Kappelin ovella kun muut hoidossa olevat olivat alkaneet nousta penkeistä ylös ja lähtee Jammua kohden, olikin mieli muuttunut ja Jammu halunnut huoneeseensa turvaan. Oli kuulemma köpötellyt ennätysvauhtia takaisin ....

Poikkeus vahvistaa säännön .... vai miten se nyt meni
Re: Veikko "Jammu" Siltavuori -Myllypuro 1989
70-luvun Ford Granada 4d ja olisikohan ollu väriltään tummanvihreä.Sirpa kirjoitti:Tietoa, kiitos.
Mikä auto oli Veikko Jammu Siltavuorella - malli ja väri?
Re: Veikko "Jammu" Siltavuori -Myllypuro 1989
Suurkiitos vastauksesta. Yritin etsiä tietoa, ja en löytänyt, en niin mistään. Wikilinkissäkin puhutaan vain autosta. Oliko auto takavarikoituna, ja otettiinko siitä DNA-näytteitä (oliko silloin jo kuitunäytetutkimukset?) siltä varalta, että olisi kuljetettu muitakin uhreja ja siepattuja, onko tietoa?
Tämä kysymyshän tulee siitä - tarkennan vielä - kun Järvenpään sarjamurhaajauutisoinnin yhteydessä puhutaan Jammun mahdollisesta osuudesta - vuotta ennen näitä tappoja -Turun suunnalta kadonneen Piia Ristikankareen sieppaukseen, jos se oli vaikka tilauskeikka?!
Toisaalta - Piian 15 v katoamistahan pidettiin 15 v vapaaehtoisena katoamisena. Nykyinen poliisiylijohtaja Paatero oli silloin siellä nimismiehenä, eikä katsonut tarpeelliseksi tutkia asiaa, joten tuskin autoakaan tutkittiin.
Tuli vain mieleeni kun niin Raisa Räisäsen sieppauksen kuin Sari Liinaharjankin tapauksessa ilmenee poliisitiedotuksissa ja uutisoinnissa erikoisen paljon niin eri merkkisiä kuin värisiäkin autoja, mutta tämä väri taitaa puuttua joukosta kuitenkin.

Alethes doksa meta logu
Re: Veikko "Jammu" Siltavuori -Myllypuro 1989
Poikkeuksen kirjoitukseen sen verran, että Jammun vaimon haastattelusta tulee kyllä esille niin vaimon kuin Jammunkin uskonnollisuus, ja tämä kadonnut Piiahan oli ns. uskovainen ja näistä piireistä kotoisin, tuolla katoamisalueella oli jo ennestäänkin uskonnolliseen yhdyskuntaan liittyvä pedofiiliskandaali. Mikähän sen nimi oli... Pahus, en nyt saa päähäni nimeä. Muistaako joku nimen?
Kyllikki S siitä taisikirjoittaa enemmän tuolla Piia Ristikankareen ketjussa.
Kyllikki S siitä taisikirjoittaa enemmän tuolla Piia Ristikankareen ketjussa.
Alethes doksa meta logu
Re: Veikko "Jammu" Siltavuori -Myllypuro 1989
Lisäyksenä edelliseen vielä sen verran, että Sari Liinaharja katosi 1987 ja Piia Ristikankare 1988 ja seuraavana vuonna Jammu sitten tappoi nämä tytöt. Täytyykin katsoa, että katosiko juuri tuolloi muitakin tyttöjä vielä. Jostain Heidi Häröstä ja Katariinasta on puhuttu, mutta en muista nyt katoamisvuosia ulkoa.
Alethes doksa meta logu
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: Veikko "Jammu" Siltavuori -Myllypuro 1989
^ Toki emme voi olla varmoja Jammun osuudesta mainitsemiisi katoamisiin, mutta tuskin kuitenkaan Liinaharja, sillä hänen ruumiinsa löytyi. Mikäli Jammu & Co ovat kaappausten takana, niin heille on ollut tarpeen pitää uhri elossa.
-Ei, teoriasi ontuu sen verran, että en lähde mukaan siihen.
Voidaan toki pohtia keitä katosi ja jäi löytymättä kun Jammu oli vapaalla jalalla ja loppuivatko katoamiset kun hänet vangittiin. Milloin Jammu vapautui vankilasta 1980-luvulla?
Ohessa vanhaa Jammu -uutisointia 9.12.1999:

Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
-
Tiina
- Sherlock Holmes
- Viestit: 7233
- Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
- Paikkakunta: Suomessa ollaan.
Re: Veikko "Jammu" Siltavuori -Myllypuro 1989
^Eiköhän Liinaharja ja Ristikankare olleet pedofiilin (siis Jammun) kannalta katsoen jo ikäloppuja. 
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: Veikko "Jammu" Siltavuori -Myllypuro 1989
^ Näin se taitaa olla, mutta jos näihin salaliittoteorioihin on uskominen, niin kait Jammu välitti sen ikäisiä kuin pyydettiin. Mutta nämä ovat varsin harsomaisia huhuja.
Ohessa Jammun kirje toimittaja Harry Sarpamolle:

"Helsingin asemalla nuoret 11 v. tytöt tarjoavat itseään".
Rikosposti 1/1992.
Ohessa Jammun kirje toimittaja Harry Sarpamolle:

"Helsingin asemalla nuoret 11 v. tytöt tarjoavat itseään".
Rikosposti 1/1992.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Re: Veikko "Jammu" Siltavuori -Myllypuro 1989
Näin myös ymmärtäisin, mutta Jammulla väitettiin ollen kohtalaisen paljon rahaa - jos kaikki on ostettavissa ja myytävissä, niin ajattelinkin mikäli kyseessä olisi ollut tilauskeikka. Ja tuohon Sarin ruumiin löytymiseen: sehän löytyi paljon myöhemmin - mistä tiedämme, että oliko häntä pidetty vankina tuo aika? Olihan se mainittu Paltamon tilan vankila.Tiina kirjoitti:^Eiköhän Liinaharja ja Ristikankare olleet pedofiilin (siis Jammun) kannalta katsoen jo ikäloppuja.
Alethes doksa meta logu
Re: Veikko "Jammu" Siltavuori -Myllypuro 1989
Kiitos Jammun kirjeen "julkaisusta" - näyttää osa tekstistä puuttuvan, vai onko sitten kirjoitettu vain noin epämääräisesti. Katkeaa kuitenkin sellaisista paikoista, että voisi kuvitella rivien vielä jatkuvan - ehkä eivät ole mahtuneet vain sarakkeeseen.Doctor Lecter kirjoitti:^ Näin se taitaa olla, mutta jos näihin salaliittoteorioihin on uskominen, niin kait Jammu välitti sen ikäisiä kuin pyydettiin. Mutta nämä ovat varsin harsomaisia huhuja.
Ohessa Jammun kirje toimittaja Harry Sarpamolle:
"Helsingin asemalla nuoret 11 v. tytöt tarjoavat itseään".
Rikosposti 1/1992.
Eikö missään ole mitään tietoja, kuulusteluja, että mitä Jammu sanoo osuudestaan muihin katoamisiin/murhiin tai vastaavaan. Olisihan nyt luonnollista epäillä tällaista. Miten kauan hän oli vapaana ennen näitä tappoja?
Alethes doksa meta logu
-
Tiina
- Sherlock Holmes
- Viestit: 7233
- Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
- Paikkakunta: Suomessa ollaan.
Re: Veikko "Jammu" Siltavuori -Myllypuro 1989
^Jotenkin on tullut sellainen tunne, että Sari Liinaharja tunsi surmaajansa. Treffit sovittu bussipysäkin tuntumaan jne...
Kyseessähän oli sinä iltana huono ajokeli. Tuskin se Jammu olisi Tammelaan lähtenyt sompailemaan randomina siinä toivossa, että josko sieltä pyryn seasta joku pikkulikka löytyisi.
Kyseessähän oli sinä iltana huono ajokeli. Tuskin se Jammu olisi Tammelaan lähtenyt sompailemaan randomina siinä toivossa, että josko sieltä pyryn seasta joku pikkulikka löytyisi.
Re: Veikko "Jammu" Siltavuori -Myllypuro 1989
Mikäli ihmiset miettivät "salaliittoteorioita" niin ennemmin tai myöhemmin huomataan, että "piru vie noihan se asia on tapahtunut" ... Eiköhän kyseinen henkilö "saalistanut" ihan kotinurkillaan eikä ympäri Suomea vaaninut jokaista nuorta naista / tyttöä.
Poikkeus vahvistaa säännön .... vai miten se nyt meni
Re: Veikko "Jammu" Siltavuori -Myllypuro 1989
7.11.1985 Jammun pidätys koskien lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.
14.1.1986 tuomio 3 v 10 kk, Jammu vapautui kuitenkin jo kesällä 1988.
3.3.1989 tytöt Myllypurosta katosivat.
5.3.1989 Jammun auto tarkastettiin/ruumislöytö.
Tiedot on omista muistiinpanoistani, joihin en ole merkinnyt lähdettä.
Tuosta 1986-vuoden tuomiosta Jammu näyttää istuneen siis puolet (vissiin tuossa heinä-elokuun tietämillä vapautettu - ja ilmeisesti lähtenyt hetimmiten koti uusia seikkailuja!)
Vihdin mökin hän oli perinyt sisareltaan muistini mukaan v. 1987. Jammulla oli ollut käytössään myös Honda Civic -merkkinen auto. En muista mainittiinko missään väriä tai vuosimallia tms. Käsittääkseni Honda oli ennen Ford Granadaa.
Kyllähän tästä Jammusta tietysti tulee mieleen, että montako rikosta jäi hänen jäljiltään pimentoonkin.

^ Siltavuori on kertonut tekemisistään kysyttäessä niin avoimesti, että ihmettelisin, jos olisi kaikki nämä vuodet onnistunut täysin salaamaan osuutensa. Sirpa vain haluaa syystä tahi toisesta yhdistää kaikki maailmassa koskaan tapahtuneet rikokset toisiinsa sillä markjamaisella logiikalla, että jos teoriaa suoraan vastustavia todisteita ei löydy, on sen pakko olla totta.
Re: Veikko "Jammu" Siltavuori -Myllypuro 1989
joey kirjoitti:^ Siltavuori on kertonut tekemisistään kysyttäessä niin avoimesti, että ihmettelisin, jos olisi kaikki nämä vuodet onnistunut täysin salaamaan osuutensa. Sirpa vain haluaa syystä tahi toisesta yhdistää kaikki maailmassa koskaan tapahtuneet rikokset toisiinsa sillä markjamaisella logiikalla, että jos teoriaa suoraan vastustavia todisteita ei löydy, on sen pakko olla totta.
Onko? Käsittääkseni Jammu on koko ajan kiistäny tehneensä tytöille mitään pahaa?
When I die I don't want no part of heaven
I would not do heaven's work well
I pray the devil comes and takes me
To stand in the fiery furnaces of hell
(B.Springsteen - Youngstown)
I would not do heaven's work well
I pray the devil comes and takes me
To stand in the fiery furnaces of hell
(B.Springsteen - Youngstown)