Puhelimeen vastannut velipuoli Jason käski Nicholasin kävelemään kotiin, eikä suostunut herättämään äitiä joka nukkui oltuaan yön töissä. Heidän äitinsä Beverly Dollarhide oli heroiiniaddikti joka työskenteli yövuoroja donitsipuodissa, hänellä oli vaikeuksia selviytyä Nickyn kanssa.
Nickyllä oli ADD ja hänelle oli alkanut kehittyä rikollisia taipumuksia, poika oli myös tavanomaista teiniä vihamielisempi. Nickyn isällä ei ollut juuri mitään roolia poikansa elämässä. Nickyn 24-vuotias velipuoli Jason oli kokaiiniaddikti.
Nicholas Patrick Barclay
Miltä Nicholas olisi saattanut näyttää 26-vuotiaana
Aikaisemmin samana vuonna Nicky oli jäänyt kiinni murtauduttuaan myymälään, tuomion kuuleminen olisi ollut tiistaina 14. kesäkuuta, Beverly oli harkinnut pojan laittamista sijaiskotiin.
Kotona oli keskusteltu mahdollisesta sijoittamisesta ryhmäkotiin, Nicky oli ollut hyvin vastahankainen. Tuskin ketään olisi yllättänyt Nicholasin mahdollinen karkureissu, ehkä tämän vuoksi Beverly ilmoitti hänet kadonneeksi vasta maanantaina 13. kesäkuuta.
Nicholas oli epätavanomainen lapsi. Hänellä oli pieniä kotitekoisia tatuointeja, kirjaimet A ja T lähellä vasenta peukaloa, J tatuoituna toiseen olkapäähän, kirjaimet N ja L nilkassa. Koulussa hän käytti pinkin väristä reppua. Nicholasin lempinimiä oli 'Icky Nicky', mutta useimmiten häntä kutsuttiin nimellä Nicky. Poika oli pienikokoinen ikäisekseen, pituutta hänellä oli noin 142-145cm ja hän painoi vain hieman yli 36kg. Nicky olisi ollut helppo tunnistaa jos joku olisi hänet nähnyt vaikka kahvilassa tai huoltoasemalla, kukaan ei ilmoittanut nähneensä häntä.
Nickyn katoamisen jälkeen Beverly alkoi käyttää metamfetamiinia ja Jasonin kokaiinin käyttö paheni. Kahden Nickyn katoamista seuranneen kuukauden aikana, poliisit kutsuttiin kaksi kertaa rauhoittelemaan Beverlyn ja Jasonin väkivaltaisiksi äityneitä riitoja. Syyskuun 25. päivä Jason havaitsi jonkun yrittävän murtautua taloon autotallin kautta, Jasonin mukaan murtautuja oli Nicky. Jasonin yrittäessä tavoitaa veljensä tämä juoksi pakoon, se oli viimeinen havainto Nicholasista.
Poliisi luokitteli Nicholasin karkulaiseksi jonka turvallisuuden ja hyvinvoinnin katsotaan olevan vaarassa, rikoksen mahdollisuuutta ei ole suljettu pois, Nicholas olisi nyt 31-vuotias.
http://www.charleyproject.org/cases/b/b ... holas.html
'Nantesin kameleontti'
Lokakuussa 1997, kun Nicholas Barclayn katoamisesta oli kulunut yli kolme vuotta, viranomaiset saivat puhelun Linaresista, Espanjasta. Mies puhelimessa kertoi että kadonnut poika Nicholas Barclay asuu paikallisessa turvakodissa, paettuaan hänet siepanneelta pedofiiliringiltä. Poika oli kertonut että hänet oli kaapattu kansainvälisen pedofiiliringin toimesta ja että nämä olivat kuljettaneet hänet Eurooppaan.
Sieppaajat olivat kertomuksen mukaan pakottaneet pojan puhumaan vain käyttämäänsä kieltä, ranskaa. Seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi hänelle oli tehty outoja lääketieteellisiä kokeita. Hän väitti näiden kokeiden muuttaneen hänen ulkonäköään. Nicholas Barclaylla oli maantienväriset hiukset ja siniset silmät, Espanjasta löytyneellä Nicholasilla oli tummat hiukset ja ruskeat silmät, lisäksi hän puhui englantia ranskalaisella korostuksella.
Kaikki eivät vakuuttuneet kertomuksista, mutta saatuaan tiedon että poika on mahdollisesti löytynyt, Nicholas Barclayn äiti Beverly oli varma että sen täytyy olla hänen poikansa.
Beverly Dollarhide lähetti Nickyn 31-vuotiaan sisarpuolen Carey Gibsonin Espanjaan hakemaan pojan kotiin.
Kotiin tuotu poika herätti joissakin epäilyjä, perhe oli kaikesta huolimatta vakuuttunut että tulokas on Nicky. Poika ei suostunut vapaaehtoisesti antamaan verinäytettä tai sormenjälkiä, FBI sai kuitenkin lopulta oikeuden päätöksellä luvan näytteiden ottoon.
Sormenjäljet kuuluivat 23-vuotiaalle ranskalaismiehelle, huijarille nimeltä Frédéric Bourdin.
Frédéric Bourdinille tämä ei ollut ensimmäinen, eikä viimeinen kerta kun hän onnistui harhauttamaan ihmisiä uskomaan olevansa hädänalainen lapsi.
Tyyppi on suoraan sanottuna uskomaton, tässä tarkempi selostus Bourdinin elämästä Nicky Barclayna ja muita huijauksia
http://swallowingthecamel.blogspot.com/ ... ce-to.html
http://www.guardian.co.uk/lifeandstyle/ ... itedstates
http://en.wikipedia.org/wiki/Fr%C3%A9d%C3%A9ric_Bourdin