strangelove kirjoitti:
Allekirjoitan tämän täysin. Todellinen keskustelu on sitä, että oma kanta, oli se sitten mikä hyvänsä, perustellaan hyvin ja esitetään mielellään vielä faktoja sen tueksi. Varsinkin Kyllikki Saari -keskustelussa monen kirjoittajan anti on sitä, että "pappi oli murhaaja, koska mummoni sanoi näin ja hän on asiasta täysin varma". Siinä ei paljon paina poliisin vakuuttelut papin vedenpitävästä alibista, koska "ei poliisia kannata uskoa, kun eivät saaneet edes tätä selvitettyä".
Yleisesti ottaen olen samaa mieltä, jotta perustelut kuuluvat hyvään keskusteluun. Ja tuota Kyllikki Saari-ketjua sivusta seuranneena olen kyllä havainnut, että strangeloven pyytämät perustelut ovat yleensä jääneet puuttumaan tai ovat olleet hyvin heppoisia.
Toisaalta ymmärrän myös, jos joku on tuosta keissistä eri mieltä. Tuo tapaushan ei virallisesti, ainakaan "suurelle yleisölle", ole ratkaistujen joukossa. Lisäksi siellä hääri se sama poliisiherra, joka ei ainakaan Runarin syyllisyyttä Tulilahden tapauksessa kuin käärmettä pyssyyn ajaessaan herättänyt luottamusta. Ja kun katsoo Henkirikokset kotimaa-selvittämättömät tapaukset - kansion sisällön runsautta, tulee ihan väkisinkin tunteneeksi tervettä skeptismiä suomalaisen poliisin ammattitaidon tasoa kohtaan.
Mitä taas tulee tuohon jankuttamiseen, niin selityksiä voisivat olla esim:
1. Pakonomainen tarve olla oikeassa -> samaa, muuttumatonta, mielipidettä jauhetaan viestistä toiseen ikään kuin viimeisen sanan sanonut olisi oikeassa
2. Defenssimekanismi -> joillakin palstoilla yleinen mielipide kääntyy tietyn ratkaisun suuntaan ja jos kehtaat poiketa valtavirrasta, aletaan pahimmassa tapauksessa vähätellä ja jopa epäillä mielenterveyttä. Näin jäädään puolustamaan itseä ja jauhamaan samaa levyä
3. Turhautuminen -> kun tapaus ei oikeasti reaalimaailmassa ratkea, turhaudutaan ja jatketaan samojen argumenttien jauhamista
4. Elämäntapa -> juututaan yhteen tapaukseen ja jatketaan maailman tappiin, yleensä pienessä piirissä ja eri mieltä olevia haukkuen
5. Kyvyttömyys ymmärtää erilaisia mielipiteitä -> kun tällä ominaisuudella siunattuja kirjoittajia, jotka ovat eri mieltä, osuu samalle palstalle, on soppa valmis
Yleensähän tangoon tarvitaan kaksi osapuolta. Mutta joiltakin onnistuu skitsoilukin.
Kenraali George S. Patton sen tiivisti hyvin: "Russians are drunks with no regard for human life" . Itä-Ukrainan tapahtumat sen taas todistavat.