alpo holisti kirjoitti:Oliko tuo Mäkisen piirtämä kuva?
No, aika paljon kasautuu samalle miehelle epäonnea tässä tutkimuksessa.
Tuskinpa uhrin sijoittelu rekokuvissa siltikään perustuisi tähän piirustukseen.
Minusta vanhan ja uuden kuvan uskottavuuteen voisi hakea lisävalaistusta ETP tekstistä.
Miten uhrin pää...vanhassa kuvassa uhri katsoo voimakkaasti ylöspäin ja leuka on kaukana rinnasta.
Turren tavoin peräänkuuluttaisin, että kumpi on virheellinen.
Äkkisiltään uudet rekot näet vaikuttavat minusta perusteellisemmilta,
mutta ehkä poliisi pyrkii vain huijaamaan.
On tuo ainakin hyvin ratkaiseva asia. Tällaisista toivoisi oikeudessa väännettävän. Olisi voinut vääntää jo aiemmin. Jos AA:n kertomus kurottamisesta tai t-paidasta ei voi pitää paikkaansa, niin aijai. Tämä on mielestäni jutun kovaa ydintä.
Samoin kovaa ydintä on se, miten se ikkunasta sisääntulo ja ulosmeno oikeasti onnistuisi, millaiset jäljet siitä jäisi, mitä varusteita siihen tarvittaisiin, vastaisiko tämä AA:n ja tytön kuvausta varusteista ja näkemästään?
Lisäksi tarvittaisiin jokin ajatus motiivista eikä siihen taida olla tarjolla perusteellista perheriitaa parempaa. Perusteellisesti edeltäkäsin suunniteltuun tekoon, joka toteutettaisiin juuri tällä tavalla, on äärimmäisen vaikea uskoa eikä mikään kai viittaa siihen. Johonkin satanistiseen viritykseen en myöskään pysty uskomaan eikä minusta mikään viittaa siihenkään.