Lasten kertomukset
Re: Lasten kertomukset
Ambulansseilla ja poliisiautoilla on omat sääntönsä eli yleensä sireenit laitetaan pois päältä kun käännytään pienemmälle tielle. Sireenin äänet ovat kuuluneet hereillä oleville mutta nukkuvat eivät vähän matkan päässä kuuluviin sireenin ääniin herää. Sireenin äänet kuuluvat todella pitkän matkaa melko matalalla äänellä ja vasta lähelle tullessa yhtäkkiä todella kovaa. Tämän olen monta kertaa havainnut liikenteessä kun takaa on tullut hälytysajoneuvo.
Pojan jutut kuulostavat järkeviltä, äidin keksityiltä. Hän rakentaa tarinaansa sen pohjalta mitä joku muu on ensin sanonut. Tenniksenpelaaja selvästi.
Jos poika ei alunperin ollut kertonut sireeneistä niin Annelihan valehteli siitä sitten tutkijalle tehdäkseen pojastaan naurunalaisen ja epäuskottavan. Annelin mukaan poika oli hänelle näin kertonut. Ei sillä ole väliä kertoiko poika tai ei mutta miksi Anneli keksi sellaisen jutun? Siksikö että kukaan ei uskoisi tähän kahteen kertaan kuulemiseen. Siihenhän tämä lausunto pojan kuulemista sireenin äänistä liittyi. JAtkan lukemista, aika mielenkiintoista....

"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Re: Lasten kertomukset
Î Annelihan ei kuullut edes lapsen kirkaisua. Se ei ainakaan hänen muistiinsa ollut jäänyt (kuulustelu 9.12.2006, etp 155: '***:n kirkaisusta en muista mitään, '*** oli rauhallinen ja totesi jossain vaiheessa että hänestä tuli isätön 9.vuotiaana)
Onko mahdotonta, että pillien ääni olisi sittenkin kuulunut lapsen korviin jo kaukaa, mutta ei Annelin korviin? - Hänellä oli muuta hommaa mihin hän kuumeisesti keskittyi, ja hiuskarvan varassa aika paljon..

tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: Lasten kertomukset
Tämä on nyt vanhoja lasten kertomuksia, sattuipahan silmiini. Kyse on vanhimman tyttären kuulemisesta elokuussa 09. JPEG604.
Kertooko tyttö tässä keksittyä tarinaa vai onko niin, että lapsi A2 oli sittenkin pihalla tapahtumista?Sit mä menin katsomaan Axxxx (lapsi A2) kait sit vähäajan pääst poliisit tuli. Ja sitku poliisit tuli niin Axxx luuli et murha oli siel pihal sit se huusi äkkii et tuo on murhaaja tuo pihal sit se poliisi ja sit se laitto aseen NÄYTTÄÄ KUIN ASE OLISI MOLEMMILLA KÄSILLÄ EDESSÄ PIDETTYNÄ ja siit kuului se ääni et oli valmiina ampumaan mut sit se katto siel oli se poliisi joka etsi sitä
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: Lasten kertomukset
Vai tarkoittiko lapsi2 äitiään? Eikö äiti ollut poliisien saapuessa pihalla?
Vielä shokissa tapahtumista kielen kannat löysällä?
Vielä shokissa tapahtumista kielen kannat löysällä?
Nuotio & Äreät Tiput
Re: Lasten kertomukset
Muistaisin jossain kerrotun, että A2 leikki sotaa ja ampumisleikkejä v 2009.. joo, se oli A1:n jossain 2009 puhuttelussa, jotain sellaista se oli, että 'ei ihan tavallista ampumisleikkiä vaan jotenkin .. en nyt keksi riittävän neutraalia sanaa - ja sanasta sanaan en muista. Puhuttajat kuitenkin kysyivät A:ltä jotakin A2:sta, jotain kuulumisien tapaisia...sain käsityksen että A2 olisi ollut tuolloin A1:n mukaan jollain tapaa 'levoton', että kun niitä sotaleikkejäkin..Mariacka kirjoitti:Tämä on nyt vanhoja lasten kertomuksia, sattuipahan silmiini. Kyse on vanhimman tyttären kuulemisesta elokuussa 09. JPEG604.Kertooko tyttö tässä keksittyä tarinaa vai onko niin, että lapsi A2 oli sittenkin pihalla tapahtumista?Sit mä menin katsomaan Axxxx (lapsi A2) kait sit vähäajan pääst poliisit tuli. Ja sitku poliisit tuli niin Axxx luuli et murha oli siel pihal sit se huusi äkkii et tuo on murhaaja tuo pihal sit se poliisi ja sit se laitto aseen NÄYTTÄÄ KUIN ASE OLISI MOLEMMILLA KÄSILLÄ EDESSÄ PIDETTYNÄ ja siit kuului se ääni et oli valmiina ampumaan mut sit se katto siel oli se poliisi joka etsi sitä
Poika ei ole kertonut tulleensa makuuhuoneesta pois, vaan sosiaalitädit olivat heidän seuranaan siellä lasten nuoneessa aluksi. Kuinka poika olisi jo ehtinyt 'pyssyäkin' heiluttamaan? Kauhusta kankeana.. En kyllä saa millään pojasta sekavaa vaikutelmaa kun luen hänen 2009-kertomustaan.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: Lasten kertomukset
Tytön lausahdus ja litterointi olivat aika sekavat, mutta ei se mielestäni välttämättä edellytä, että poika olisi huoneestaan pois tullut.Tara kirjoitti:Poika ei ole kertonut tulleensa makuuhuoneesta pois, vaan sosiaalitädit olivat heidän seuranaan siellä lasten nuoneessa aluksi. Kuinka poika olisi jo ehtinyt 'pyssyäkin' heiluttamaan? Kauhusta kankeana.. En kyllä saa millään pojasta sekavaa vaikutelmaa kun luen hänen 2009-kertomustaan.
Pitäisi katsella muutenkin niitä vanhoja kuulusteluja, minusta tyttö (tai) poika niissä kertoo, että pieninkin oli itkuisena huoneestaan tullut jossain vaiheessa. Kai sosiaalityöntekijä/ambulanssihenkilistö oli sitten kaikki huoneeseen takaisin vienyt, jos olivat sieltä pois tulleet.
Kun joskus aikanaan sitäkin mietittiin, että miten lapset olivat tapahtumien aikaan voineet nukkua. Ehkäpä olivat valveilla, osa ainakin. Olisiko perheessä kielletty tulemasta öisin huoneesta pois?
Re: Lasten kertomukset
Jaa-a, paha mennä sanomaan. Toisaalta, eikös tyttökin ollut äitinsä kanssa ainakin ulko-oven läheisyydessä. Poliisit taisivat kuvata, että äidissään kiinni oli.MissHolmes kirjoitti:Vai tarkoittiko lapsi2 äitiään? Eikö äiti ollut poliisien saapuessa pihalla?
Vielä shokissa tapahtumista kielen kannat löysällä?
Re: Lasten kertomukset
Totta, eipä tosiaan edellytä huoneesta ulos tulemista...Mutta, kuulostaako tutulta; '.. isi vahti että me mentiin nukkumaan eikä jääty leikkimään jonnekin' --eikös vaan..'? Näinhän poika kertoi 2009. Oliko siinä myös, että piti myös pysyä sängyssä, eli pysyä makuuhuoneessa myös.. ? Olisihan se jondonmukaista.Mariacka kirjoitti:Tytön lausahdus ja litterointi olivat aika sekavat, mutta ei se mielestäni välttämättä edellytä, että poika olisi huoneestaan pois tullut.Tara kirjoitti:Poika ei ole kertonut tulleensa makuuhuoneesta pois, vaan sosiaalitädit olivat heidän seuranaan siellä lasten nuoneessa aluksi. Kuinka poika olisi jo ehtinyt 'pyssyäkin' heiluttamaan? Kauhusta kankeana.. En kyllä saa millään pojasta sekavaa vaikutelmaa kun luen hänen 2009-kertomustaan.
Pitäisi katsella muutenkin niitä vanhoja kuulusteluja, minusta tyttö (tai) poika niissä kertoo, että pieninkin oli itkuisena huoneestaan tullut jossain vaiheessa. Kai sosiaalityöntekijä/ambulanssihenkilistö oli sitten kaikki huoneeseen takaisin vienyt, jos olivat sieltä pois tulleet.
Kun joskus aikanaan sitäkin mietittiin, että miten lapset olivat tapahtumien aikaan voineet nukkua. Ehkäpä olivat valveilla, osa ainakin. Olisiko perheessä kielletty tulemasta öisin huoneesta pois?
Poika kyllä kertoi myös jotain sellaista, että hän oli saanut kuulla joltain poliisilta, että isä oli murhattu (vai kuollut), mutta ei yhtään muistanut keneltä..Milloin? Missä välissä? Se ei ihan ole minulle selvinnyt eikä siksi ole jäänyt sen tarkemmin mieleenkään tuo kohta.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
Re: Lasten kertomukset
Aikoinaan, kun luin lapsi2 kuulemisia itkien ensimmäisestä ETPstä ihmettelin varmasti täälläkin ääneen kuinka paljon hän sanoo ettei muista tai ettei tiedä.
Kaiken kaikkiaan kokonaisuutena nuo kuulemiset ovat hyvin omituisia, ohjattuja sanoisin.
Lapsi2:n kuulemisista ei irtoa oikeastaan mitään. Ainot järkevät sanaon jotain irrallisia, asiaan liittymättömiä ''lipsautuksia''.
Nyt kun noita lukee, tajuaa tekstiä paremmin. Poika ei kertakaikkiaan uskalla vastata mihinkään, mutta ajatellessaan päästää välillä ääneen jotain.

nuusku-nella
- Adrian Monk
- Viestit: 2733
- Liittynyt: Pe Elo 06, 2010 9:14 pm
- Paikkakunta: Etelämpi suomi
Re: Lasten kertomukset
Lyhentelin lainausta kun vastaan vain tähän. Tämä voisi osua aika oikeaan, selittäisi osaltaan mm sitä miten Annelilla tuntui olevan kova luotto siihen että lapset nukkuu tai ei ainakan huoneestaan ulos tule. (Siis esim siinä vaiheessa kun Anneli ja A1 odottivat poliisia pihalla, pienemmät olis tosiaan voinut siinä vaiheessa tulla ulos huoneestaan ja mennä katsomaan ikävää näkyä)Mariacka kirjoitti: Kun joskus aikanaan sitäkin mietittiin, että miten lapset olivat tapahtumien aikaan voineet nukkua. Ehkäpä olivat valveilla, osa ainakin. Olisiko perheessä kielletty tulemasta öisin huoneesta pois?
Kommentoinpa sittenkin vähän muutakin.. A1:n kertomus, A2:n "tuol on murhaaja"-juttu, tarkoittiko siinä siis että A2 "tähtäsi" aseella (eli käsillä) vai että poliisi teki niin kun poika huusi (ja ehkä osoitti?) missä murhaaja oli? Pojat on poikia mutta itsekin olen A1:n kuulemisista sen vaikutelman saanut että tämän mielestä A2:n sotaleikit oli epätavallisen rajuja tai villejä, vaikea selittää mutta jotenkin se asenne oli juuri sellainen että "No A2 nyt on sellanen, niitä sotaleikkejäkin leikki.." (Tiedättehän, tuomitsevalla äänensävyllä sanottuna..)
Re: Lasten kertomukset
Eikö ketään muuta häiritse se , että pojalta on kysytty mistä tiesit äidin olevan puhelimessa, niin vastaus on kun näppäimiä painaa niin kuuluu ääni?? Puhelu soitettiin lankapuhelimella. Monestako lankapuhelimesta kuuluu näppäin äänet? itse en ainakaan koskaan ole sellaisella soittanut, toki luurista kuuluu vapaa ja näppäin äänet, mutta ne äänet on aika hiljaiset, eli tuskin kuuluu toiseen huoneeseen jonka ovi on kiinni ja tappelun ääniä taustalla. Tosin feikki soitto kännykästä josta kuuluu näppäin äänet ennen oikeaa hätäpuhelua.....
http://i3.aijaa.com/b/00856/10193258.jpg
Vastaus sivun lopussa
http://i3.aijaa.com/b/00856/10193258.jpg
Vastaus sivun lopussa
-
rantakoski
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1479
- Liittynyt: La Touko 12, 2012 5:39 pm
Re: Lasten kertomukset
AA on varmaan näppäillyt kännykkää tai nauhuria/sanelinta. Kelaillut ja editoinut siinä. Tai sitten AA on tallentanut tiettyjä ääniä per tiedosto/tallennus, ja soitellut niitä (ilmeisesti tyttären avustuksella) valikoiden mitä ääniä milloinkin halusi tuottaa. Melkein voisi luulla, että yhtäjaksoisesta nauhoitteesta ei ole kyse, koska on ollut joitain tiettyjä ääniä mitä ei saisi toisintaa, siten napannut äänen tästä toisen tuosta, ja soittaessa HÄKEen toisintanut sitä tallenne tiedostoa mitä ääntä milloinkin halunnut tuottaa. Ehkä tosiaan AA:n salakännykässä on ollut äänitystoiminto, ja siten valikoinut tied001 mistä kuluu aaa auuuu aaa, ja tied002 mistä kuuluu apua apua jne. Tai jos ei salakännykkää niin sitten (digi)sanelin. Tai sitten on koostanut ja editoinut ääninauhaa yhtäjaksoiseksi.
Jotain AA on kuitenkin tehnyt vähintään puoli tuntia, ehkä tunnin, jopa puoltoista, ennen kuin on soittanut HÄKEen. Hiukset olivat kerenneet kuivua mutta sos.työntek. mukaan vielä 'kostean' näköiset. Lattialämmitys täysillä. Pesuhuone oli ollut kuiva, puhdas ja siisti verrattuna muuhun asuntoon. Ja onhan kaikille selvää ettei JL:n vammat syntyneet sen 6 minuutin aikana jota AA on tarjonnut. 70 veitseniskua, pari astalovammaa, kuivuneet veret lattialla, hyytyneet haavat vrt. pään tuoreet pulppuavat astalovammat.

Meillä kyllä oli vielä 2000 alkuvuosina sellainen yhdistetty faksi-lankapuhelin, jonka nappulat sanoivat painettaessa pii-paa-puu-pii..ai niin, mun omassa huoneessa oli painikkeellinen lankapuhelin myös, mutta se nappulat olin vaimentanut. Yläkerrassa oli samaan aikaan vielä sellainen erickssonin rinkulaveivattava 'mummon' sivupuhelin.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: Lasten kertomukset
Niin alkuvuosina, mutta tuohon aikaan puhelin liittymät oli digitalisoitu
Re: Lasten kertomukset
Jos olikin ollut kännykkä prepaid liittymällä käytössä, jonka käyttö on liittynyt sellaiseen mitä ei halua tuoda julki. Varsinkin parisuhteessa näitä käytetään pettämis tarkoituksessa, kukaan ei tiedä kuka on soittanut ja kenelle kun numerot ei ole tiedossa, niin olisi parempi ettei koko kännyä olisi ollut olemassakaan. Jos feikku puhelu olisi "soitettu kännykällä" niin surmaamiseen käytetyn ajan määritelmällä voi pyyhkiä pe.....ä.
Tälläinen juolahti mieleen, kun lueskelin näitä kirjoituksia läpi, en kuitenkaan ole kaikkea lukenut kun mielenkiinto on loppunut kirjoittalijoiden keskenäiseen nokitteluun.
Olen uusi täällä sivustolla ja jos tämä idea on vanha, olen pahoillani