Puhut asiaa!! Vaikka kaiketi valtaosalle ihmisiä pukeutuminen on pelkkää tuulipukua ja farkkuja + T-paitaa olipa tilanne/tilaisuus mikä tahansa, on ihmisiä joiden pukeutuminen heijastaa kaikuja sisäisestä minästä ja/tai tunnetilasta ja jopa tietyn mielikuvan synnyttämisestä. Yleisemmin vaatetuksella viestitään sopivuutta tilanteeseen; bisnes look, juhlapukeutuminen jne. Pukeutumisella korostetaan omaa värikästä persoonallisuutta, esim. Riitta Väisänen ikuisine hörhelöineen.Elizzza kirjoitti:Minä näen asuvalinnoissa joko tiedostettua tai tiedostamatonta. Esimerkkejä:
1. Kettutytöt pukeutui kukkamekkoihin, niin sievästi.
2. Kun Prinsessa Diana tunnusti syrjähyppynsä, hän oli mustassa asussa ja silmät mustasti, kohtalokkaasti meikattu.
3. Kun Kuningatar Elisabeth oli Camillan ja poikansa häissä, hänellä oli valkoisempi puku kuin morsiamella ja häätkin alkoi vihkiparin synnintunnustuksella.
4. Kun eräs tuttavani joutui hulluinhuoneelle, noin 10 kertaa elämässään, juuri sitä ennen hän muutti pukeutumistyylinsä äärimmäisen räikeäksi, esim kirkkaan punaiseksi.
5. Tunnen henkilöitä, jotka asusteillaan ilmentävät aatteitaan, esim oltava luomua eikä saa olla tekokuitua.
Vaatetus kertoo yllättävän paljon, kun osaa katsoa sillä silmällä. Lopuksi mainitsen myrkkytynnyri-Jorma Ojaharjun, hän ei löytynyt helposti kun etsittiin nuhjuista, risupartaista roistoa, eikä sliipattua pukumiestä. Vielä on pakko mainita että Rainer Friman on meinattu hakata kun on käyttänyt farkkuja.
Ei siis yksittäinen koru vaan kokonaisuus ja sekin pitkältä ajalta.
Silloin, kun tavan normipukeutuja yht'äkkiä ja yllättäen vaihtaa tyylinsä johonkin täysin poikkeavaan, on syytä miettiä syitä äkillisen ja jyrkän muutoksen takana. Esimerkkinä olkoon lähipiiristäni 40+ rouva, jonka peruspukeutumiskuviot vaaleasävyisine väreineen vaihtui kerta rysäyksellä mustaan; nahkaa, niittejä ja ketjuja. Myöhemmin selvisi avioliitossa jatkuneen vuosia alistaminen, henkinen väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Saatuaan vihdoin eron miehestään, vaihtoi rouva ulkokuorensa 'kovaksi ja pelottavaksi'. Eli hän tahtoi viestiä (ehkä tietämättään) ulkomaailmalle, että pysykää kaukana ja jättäkään minut rauhaan.
AA:n kohdalla musta, lyhyt nahkatakki viestii kaikkea muuta kuin pullantuoksuisesta kotiäidistä, joka aiemmin on juhlapukeutunut shortseihin...
Lauloihan Maukka Perusjätkäkin aikoinaan "... vaatteet vaatteet on mun aatteet..."








