Mikä on kertakaikkisen absurdia, tapahtuu tässä maailmassa.
- Nikolai Gogol
Hyvännäköinen, sulavakäytöksinen, kouluttautunut, lipeäkielinen Andew Cunanan oli kaikkea, mitä maailma saattoi 21-vuotiaalta odottaa: hän puhui sujuvasti seitsemää kieltä ja kävi syvällisiä keskusteluja itseään paljon vanhempien ystäviensä kanssa. Hänellä oli päässään design-merkkien tietosanakirja, hän päihitti nokkeluudessa yhteiskunnan älymystön ja varasti huoneen huomion veikeällä rämäpäisyydellään. Hän oli homo ja ylpeä siitä, eikä vaivannut päätään ihmisillä, joilla ei riittänyt ymmärrystä hänen seksuaalisuudelleen.
Mikään ei näyttänyt vaivaavaan Andrew Cunanania. Ei mikään.
FBI:n "Etsitään"-poster
Mutta pinnan alla kyti helvetti, joka odotti purkautumistaan. Ja kun se ryöppyi, se syöksi verta rappio-Pompeiian sopukoista - hänen aivoistaan.
Koska Andrew vaikutti normaalilta, kun hänen sisäinen Vesuviuksensa purkautui, poliisin piti hieman perääntyä etsiäkseen hänet ja estääkseen häntä tappamasta enää. Heidän rikoslaboratorioissaan ei ollut hänen sormenjälkiään; häntä ei ollut koskaan pidätetty; hän oli aina sopinut "kunnon kansalaisen" muottiin. Hänen rikoksensa olivat yhteiskunnan normien vastaiset, siviililakien ulkopuolella.
Hän ruokki pornolla moraalittoman maailmansa seksuaalisia himoja, jotka ottivat huomioon hänen omat halunsa ja halukkaiden nahka-asuisten partnerien sadomasokistisen salaliiton (Pornographic, sometimes brutally so, his immoral world fed its sexual lust that catered to his own appetite and to that of willing partners within a leather-wearing sadomasochistic cabal)
Mutta päivänvalossa hän ei ollut vietellyt ketään.
"Kahden vuosikymmenen ajan on tulvinut kertomuksia sarjamurhaajista... mikä aina levittää roistojen patologiaa ja vakuuttaa meidät siitä, että on olemassa varoitusmerkkejä; jos vain kiinnitämme niihin huomiota aikaisessa vaiheessa, yhteiskunta voi ehkäistä sarjamurhaajat ja niihin liittyvät epämiellyttävyydet", kirjoittaa Gary Indiana Three Month Feverissä.
"Mielenkiintoista kyllä, Cunanan ei kokenut varhaisia traumoja tai manifestia törkeästä lapsuuden käytöksestä, joka asiantuntijoiden mukaan on tyypillistä sarjamurhaajille. Vielä mielenkiintoisempaa, aikuiselämässään, hänellä oli ruuvit tarpeeksi löysällä, että monet ihmiset huomasivat sen, ja usein pitivät sitä huvittavana."
Andrew'n varhaiset vuodet eivät olleet kotiasioiden suhteen onnellisia, mutta eivät ne paisuneet muiden tulevien tappajien huonoa elämää ja sosiopaattisia elementtejä. Kotielämä horjui häntä rakastavan ja hyvin uskonnollisen, ehkä hieman naiviin äidin miellyttämisen, ja isän, jolle maine oli kaikki kaikessa, vaatimusten hyväksymisessä. Jälkimmäinen oli kurinpitäjä, mutta ei sadisti. Perheessä sattui väkivaltaa; tarpeeksi paljon, että se sai Andrew'n kääntämään selkänsä perheelleen.
Vapaa-aikanaan Andrew tapasi mielellään ystäviä, jotka pitivät häntä värikkäänä ja mukavana jannuna. Hänen älykkyyosamääränsä oli 147, joka näkyi hänen käytöksessään, joten hänen oikkujaan pidettiin aina ärsyttävän älykkään pennun, joka oli aina askeleen edellä, loputtomina tuloksina.
Kun hän päätti lukiotaan, valmistuvia oppilaita pyydettiin kuvailemaan itseään yhdellä sitaatilla vuosikirjassa. Andrew valitsi sellaisen, jossa saattoi piillä varoitus, mutta, kuten yleensä, sai hänen koulutoverinsa - kuten varmaan hänet itsekin - nauramaan. Sitä pidettiin tyypillisenä Andrew Cunananin temppuna. Sitaatti, jolla hän kuvaili itseään, oli lainattu kuningas Louis XV:tä: "Apres moi, le deluge." "Minun jälkeeni vedenpaisumus."
Palkittu toimittaja Maureen Orth, joka seurasi Cunananin spree-tappoja, katsoo Cunananin sisäisen pakkomielteen ja itse-hemmottelun johtaneen hänen omaan tuhoonsa.
"Ei väliä, miten paljon Andrew Cunanan sai, hän halusi aina lisää - lisää huumeita, kierompaa seksiä, parempaa viiniä. Jotenkin hän oli alkanut uskoa, että hänen oli määrä saada se kaikki", hän sanoo kirjassa Vulgar Favors. "Charmin alla vaaniva uhkaava psykoosi oli kehittymässä, ja sitä edisti Andrewin taipumukset katsoa väkivaltapornoa ja nauttia kristallimetamfetamiinia, kokaiinia, ja monia muita huumeita. Ne ovat nykyään niin hallitsevia homopiireissä, vaikka siitä vaietaan."
Vedenpaisumus, josta Cunanan oli ehkä vitsaillut 18-vuotiaana, tuli toteen. Kauniiden kasvojen ja valloittavan persoonan taakse oli patoutunut kauheita ajatuksia. Koska hän ei jättänyt jälkeensä päiväkirjaa, ei selittäviä muistiinpanoja, voimme vain arvailla, mikä lopulta katkaisi aasin selän ja aiheutti vedenpaisumuksen.
Todennäköisesti hän oli hautonut hirveitä ajatuksia useita vuosia.
Ensimmäiset askeleet
Alussa on minun loppuni.
- T. S. Eliot
Kun Andrew Phillip Cunanan syntyi elokuun 31., 1969, hänen vanhempiensa avioliitto aaltoili. Komea Modesto Cunanan, johon Mary Anne Shilacci oli langennut, näytti elegantilta merisotilaallisessa puvussaan ja mahtipontisissa viiksissään. Hän oli edelleen se jumaloitu mies kuin ennen avioliittoa.
Ensimmäisen lapsensa, Christopherin, synnyttyä -61, pariskunta oli alkanut kinastella. Filippiiniläissyntyinen Modesto oli Vietnamissa palvelleen Fleet Marinesin jäsen ja oli jäänyt Navyyn työskentelemään sen sairaalakunnissa. Hän oli paljon poissa kotoa ja alkoi epäillä vaimonsa uskollisuutta: kun tytär Elena syntyi -63, hän väitti, ettei lapsi ollut hänen. Joka tapauksessa velvollisuudentuntoiset vaimo ja lapset muuttivat hänen perässään Long Beachille, Kaliforniaan, sitten New Yorkiin ja takaisin Kaliforniaan laivastokaupungista toiseen. Vuonna -67 heidän kolmas lapsensa Regina syntyi. Kun Andrewin oli aika syntyä, perhe asui San Diegossa.
Uutisten kirjeenvaihtajan ja Vulgar Favorsin kirjoittajan Maureen Orthin mukaan Mary Anne ei pystynyt kunnolla huolehtimaan vauvasta, lääkäreiden tarkkaillessa häntä masennuksen vuoksi. Aviomiehen syytökset uskottomuudesta jättivät arvet italialaissyntyiseen ja hartaaseen katoliseen. Modesto taasen oli itsekkään ylpeä siitä, että kasvatti lasta yksin. Hän kertoi kaikille, että poika "ei itkenyt koskaan".
Andrew'n poikavuodetkaan eivät olleet melodraamaattisia, eivätkä painajaisunien materiaalista muovautuneita. Naapureilla, jotka tunsivat heidät hyvin, ei ollut syytä osoittaa sormella ja huutaa "Häiriintynyttä!" Kaiken kaikkiaan, Cunananit olivat tyytyväisiä: perhe lähti usein yhdessä kauppakeskukseen tai leikkikentälle tai McDonalds'iin. Kun Andrew oli neljä, vaari Shilacci kuoli ja jätti perheelle perinnön, joka investoitiin viisaasti uuteen kotiin pienellä sievällä esikaupunkialueella Bonitassa. Täällä Beaver Cleaver-kasvoisella Andrew'lla oli lelut, joita useimmilla lapsilla oli ja hän pelasi pelejä, joita hänen ikäluokkansa pelasi.
Mies ja vaimo alkoivat vuosien kuluessa riidellä yhä useammin. Andrewille se kävi joskus ylivoimaiseksi. Hänen isänsä äänen jylinä ja äitinsä kimakka kirkuminen lävisti hänen sydäntään kuin veitsi. Mutta hänellä oli lääke tähän: hän kömpi yläkertaan makuuhuoneeseensa, jossa sarjakuvat ja seikkailukirjat pyyhkivät hänet toiseen, onnellisempaan, fantasiamaisempaan, vaikkakin tasapainoisempaan maailmaan. Tai toisinan hän vain käynnisti television peittääkseen alakerran metelöinnin. Andrew rakasti nauramista ja hänen suosikkitilannekomediansa, Mork and Mindy, sai hänet unohtamaan, miten ikävä todellinen maailma voi joskus olla.
Andrew ja hänen isänsä Modesto
Hän valitti harvoin, kun äiti pakotti lapset ylös sängystä sunnuntaiaamuna tullaakseen hänen kanssaan messuun, eikä juuri niskuroinut, kun häntä pyydettiin siivoamaan huoneensa ja auttamaan keittiön siivoamisessa päivällisen jälkeen. Hän otti isänsä kurituksen siitä, mikä oli välttämisen arvoista.
Mutta Andrew ei ollut automaatti. Hän oppi kaiken kokemuksen kautta, jokaista yksityiskohtaa myöten. Hän otti henkisiä muistiinpanoja kotielämästään Bonitassa kuin taiteilija, joka luonnostelee ympäröivää maailmaa lehtiöönsä. Hän huomasi äitinsä pelon Modestoa kohtaan, ja huomasi Modeston ankaran auktoriteetin Cunananin lapsikatraan yllä. Hän nieli hyvät päivät ja huonot päivät ja kaikkien ikäistensä lasten tavoin toivoi aamulla herätessään, että olisi tulossa hyvä päivä.
Nuori Andrew kärryssä äitinsä ja sisarustensa kanssa
Kirjailija Wensley Clarkson arvelee teoksessa Death at Every Stop, että Andrew vaistonvarainen reaktio hänen kasvatukseensa muovasivat häntä.
Andew alkoi tuntea katkeruutta koko perheinstituutiota kohtaan, koska uskoi kaikkien perheiden olevan yhtä onnettomia kuin tämä. Hän lupasi itselleen, että pysyisi naimattomana... ettei toistaisi historiaa.
Kun Andrew oli lukenut sarjakuvansa puhki ja romaanit menettivät hohtonsa, hän päätti ottaa tehtäväkseen tulla omaksi sankarikseen, Terämiestäkin läpitunkemattomammaksi. Ja mikä oli parempi tapa hävittää kotihuolet kuin keksiä itselleen sankarivanhemmat? Ei kinastelevia riitapukareita, vaan hänen taisteluaan tukevat puolustajat. Hän leuhki ystävilleen kuinka rikas hänen isänsä oli, kuinka rohkea, kuinka välittävä. Hän kertoi ummet ja lammet tarinoita ystäville, kuinka isä osteli hänellä sitä ja tätä.
Ystävät ensin hymyilivät hänen mielikuvilleen ja unelmilleen, mutta kun tarinat sen kun jatkuivat ja niistä tuli niin epäuskottavia, että Andrewia alettiin pitää - hänen vanhan koulutoverinsa sanoja lainataksemme - patologisena valehtelijana. Bonitan koulu nauroi hänelle hänen selkänsä takana. Andew ehkä aisti heidän skeptisyytensä, sillä hän alkoi usein todistella käytännössä heille kuinka valheitaan siitä, kuinka uskomattoman upeita hänen vanhempansa olivat. Kerran hän pyysi äitiään tuomaan hänelle kuumaa hummeria voidakseen nautiskella siitä avoimesti koulun lounastauolla, muiden mulkoillessa häntä pähkinävoin ja marmeladinsa takaa.
Aikanaan Modesto Cunanan jäi eläkkeelle merivoimista tienatakseen paremmin hankkimalla yritystoiminnan loppututkinnon. Leveäharteinen ja mainetta tahtova Modesto alkoi opiskella pörssivälittäjäksi ja sai kirjallisen luvan harjoittaa bisneksiä. Osana show'ta, hän vei lempipoikansa Andrew'n kaupungin hienoimpiin vaatekauppoihin ja puki hänet menestyvien vaatekauppojen mallinukkien lailla. Andrew oli onnensa kukkuloilla, nyt hän saattoi käyskennellä pitkin koulun käytäviä leuka pystyssä, ja parasta koko jutussa oli, ettei hänen tarvinnut keksiä mitään.
Hänen yksityiskoulun opiskelijan vaatteensa hieroivat suolaa hänen denimiin pukeutuvien toveriensa haavoihin. Andew'n selän takana kuiskittiin, että hän oli homo. Varmaankin hän kuuli huhut itsestään, mutta jos kuuli hän varmasti nauroi. Maine merkitsi enemmän kuin mikään muu, koska se toi persoonallisuutta, jota hän tunsi tarvitsevansa pyyhkiäkseen hämmennyksen siitä, ettei ollut kukaan - mitätön tyyppi. Kouluajat selvästi antoivat hänelle "pohjan", vaikkakin valheellisen, luultavasti siksi, että isä oli opettanut, että pitää olla joku, jotain, ja myöhempinä vuosina hän oli hyvin kiinni isässä.*
Se oli vain yksi isän opettama asia, jonka hän painoi syvälle sydämeensä.
(Because his preppiness visibly gave him a foundation, although fake, that is perhaps why his fathers lesson of be somebody, son stuck with him so solidly in later years.)
Kun hän oli 12-vuotias, hänen pukeutumisensa ja käytöksensä alkoivat oudoksuttaa Bonitan kansalaisia ja hänen vanhempansa ilmoittivat hänet yläluokkaiseen Bishops-kouluun läheisessä San Diegossa. Ivy League-takit, vaatimattomat solmiot ja harmaat lenkkarit olivat normi täällä ja Andrew urheili oppiaikanaan klassisessa ulkoasussa kuin kreikkalainen jumala. Siellä oli jopa Gentlemens Club - Herrasmiesten klubi. Lukukausimaksut olivat 7000 dollaria per vuosi vuonna -81.
Valoisa ja puhelias Andrew oli ulkopuolinen Bishopissa. Murrosikä tuntui kiusalliselta. Kasvavan juhlapojan imagon alla häntä kalvoi tunne, ettei hän kuulunut samaan porukkaan muiden kanssa. Häntä hämmensivät hänen tunteensa hänen luokkansa poikia ja tyttöjä kohtaan, Clarkson sanoo. Jotkut (tunkeilevista) tytöistä pelottivat häntä... Hän vertaili heitä ihailemaansa äitiinsä, eikä kukaan heistä vetänyt vertoja äidille... Hän kiintyi enemmän heikompiin, lempeämpiin lapsiin ja monet heistä olivat poikia.
Andrew ystävänsä kanssa, -84
)
Ei sillä ole mitään tarkoitusperää.
