Onneksi silloin oli Suomen poliisivoimissa paljon malttia ja tervettä maalaisjärkeä.
Nykyään on sekä miehet että välineet "taktisia". Monen aloittelevan konstaapelin otsalla pukkaa oudon paljon aknea ja suonet ohimoilla kielivät kovasta verenpaineesta. Jumppahaalari kiristää olkapäitä ja hauiksia. Varustevöissä on enemmän romua kuin batmanilla ja kaikki on vähintään kevlaria ja teflonia. Asennetta myöten.
Sitten kun tilanne on päällä niin kyyti on kylmää. Toiminta on "välinekeskeistä".(tarviihan niitä romuja päästä koittaan)
Joskus se into on jopa niin kovaa, että keskellä yötäkin pitää niitä "tactical combat hype"-metodeita harjoitella ihan omin päin ja silloin voi joltain lähteä henki, kuten taannoin kävi eräällä poliisiasemalla
(en muista nyt paikkakuntaa, uutisoitiin kyllä).
Onneksi Suomen kansalainen kestää ja vielä kiittää. Meillä kun tuo esivallan nöyristely on ihan geeneissä.
Poliisi kun saadaan paikalle, on se kuin papin "aamen".
Kyllä mä senkin ymmärrän että maailma muuttuu. Väkivalta kovenee. Haasteet kasvaa. Resurssit pienenee.
Kyllä se sielunmaisema on mullekkin työn kautta avautunut, mikä noille kaduille on maalattu.
Olen myös oman osani laittanu rautaa ranteeseen ja jokainen teko millä olen joutunut ihmisen perusoikeuksiin puuttumaan on tarvinnut pystyä PERUSTELEMAAN. Monasti käräjillä asti.
Näiden omien kokemusten valossa kun katselee noita poliin toimia nykyisin, ei aina pysty käsittämään.
On olemassa voiman KÄYTTÖÄ. Ja on olemassa voiman NÄYTTÖÄ. Mun mielestä tämä kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Työn iloa vaan kaikille sheriffeille
