Voi olla. Ei se videokuuleminen muuta niitä lähtökohtia, joilla oikeus tässä tapauksessa päätyi ratkaisuunsa. Eikä video muuta sitä lähtökohtaa, että KKO:n ratkaisu pohjautuu EIT:n vahvaan ratkaisukäytäntöön, että tunnustus ei ole pätevä ilman asianajajan läsnäoloa. Lainauksessasi KKO nostaa esille epäillyn itsekriminointisuojan, joka voi olla jopa riippumaton poliisin toimista.Valhalla kirjoitti:Tarkoitin sitä, että kuulustelut/pöytäkirjat käydään suullisesti läpi ja oikeus harkitsee erikseen pöytäkirjoissa tai videoilla esiintyvän näytön jos se poikkeaa oikeudessa esitetystä. Eli kuulustelupöytäkirja/video käy näytöstä.
Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Tästä näkyy, että kukaan keskustelijoista ei ole vaivautunut katsomaan videoita. Niitä on tehty kaikista kuulemisista asianosaisena ja sitten myöskin Annelin ollessa epäiltynä. Ainoa poikkeus on sarja syksyllä 2009. Kuulemiset muuttuivat kuulusteluksi ja samalla videointi loppui. Sitten tehtiin vielä aivan naurettava ele kun Anneli pantiin kameran edessä lukemaan poliisin kirjoittama tunnustus. Onneksi Auer on nyt tehnyt asiasta tutkintapyynnön, jossa keskeisenä on poliisin menettely tunnustusta puristettaessa. Blogissani (Seppo Isotalo) on tutkintapyynnön keskeiset kohdat. Lukekaa ne kun tutkintapyynnöstä keskustelette.
-
rantakoski
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1479
- Liittynyt: La Touko 12, 2012 5:39 pm
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Poliisi ei ollut kirjoittanut mitään tunnustusta. AA luki oman kertomuksensa paperilta videokameralle.
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Anneli luki poliisin kirjoittaman tunnustuksen, se mitä hän sanoi ei ole tiedossa
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
1.10.2009 Auer kertoi saaneensa lukea kuulustelupöytäkirjat ja korjata kohdat, joihin halusi täsmennystä:
Merkitään: Sinua on kuulusteltu rikoksesta epäiltynä useaan kertaan Jukka Lahden murhaan. Ovatko kuulustelut oikein merkitty ja onko Sinulla siihen jotain lisättävää?
V: Muuten kuulustelut ovat oikein merkitty, mutta vangitsemistilaisuudessa mainittiin, että olen pitänyt Tähtisentiellä keittiössä veistä kädessäni. En muista tällaista vaan muistan sen, että olimme Jukan kanssa keittiössä ja Jukka piti minua väkisin keittiön pöytätasoa vasten ja tällöin minä olen ehkä availlut keittiön vetolaatikostoa, jossa säilytetään veitsiä. Koin tuolloin, että olin vankina enkä päässyt siinä minnekään.
En muista otinko minä vai Jukka veistä laatikosta, olen ehkä yrittänyt ottaa veistä, mutta en muista varmuudella.
Kokonaisuudessaan kuulustelut on oikein merkitty. Joitakin sanojen vivahde-eroja en ole kaikkia korjannut ja tästä annan esimerkin: Jossain kuulustelussa on merkitty silmitön raivokohtaus ja olen tarkoittanut siinä kohtaa hysteerinen kohtaus.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
-
rantakoski
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1479
- Liittynyt: La Touko 12, 2012 5:39 pm
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Kuinka yllättävää se voi olla kun murhaepäilty ja lasten pahoinpitelyistä ja pedofilisista teoista tuomittu henkilö lähettää kirjeitään mediaan mutta niitä ei julkaista?
Nyt täällä Turunmurre ja Sisotalo ynnä muut väläyttelee Euroopan Ihmisoikeustuomioistuinta,, kun rikollisen kirjeitä ei media huomioi.
Se aivan yllättävää olisi jos rikolliset saisivat kaiken haluamansa palstatilan mediasta.
Tuntunee nämä AA:n valitukset olevan epätoivoista sijaistoimintaa vankilan arkeen - kun edes Manner ei tehnyt valitusta kunnolla, tarkastanut päivämääriä yms.
Millä tavalla tytön asema voisi näiden valitusten (ja motkotusten ja kotkotusten) myötä muuttua? Ajatellen vastavetona siihen kun tytön asema/todistus on heikentynyt Korkeinta varten.
Tuskin valitus muuttanee sitä mihinkään että tyttöä on epäilty ja kuultu rikollisesta teosta, eli pojan todistuksia mukaillen jonkinlaisesta avunannosta.
Luulen että Auer nyhjäisee tyhjästä. Oli tytön kuulustelutapahtuma miten tahansa, ei sillä ole vaikutusta nyt käsitteillä olevaan muutoksenhakuun Korkeimpaan.
Eihän noilla asioilla ole mitään yhteyttä edes. Ja vaikuttaa tytön kuulustelu menneen täysin asianmukaisesti sosiaalityöntekijöineen. Ymmärrettävistä syistä Aueria ei ajateltu edunvalvojaksi, jos se joillekin on vaikea ymmärtää..

Ymmärtääkseni, ei Anneli edes voi ajaa lapsen asiaa ja hänen aseman muuttamista koska lapsella on edunvalvoja ja lapsen asema ja etu on ristiriidassa Annelin kanssa. Anneli voi tehdä tutkintapyynnön vain omasta asemastaan ja tapahtuman hänelle aiheuttamista vääryyksiksi kokemistaan seikoista. Jos lapsi haluaisi ajaa samaa asiaa niin hänkin yhtyisi edustajansa toimesta tutkintapyyntöön. Ja vaikka asiassa tulisi esim nuhde sosiaaliviranomaisille niin lapsen oikeuksienkin loukkaus ei poistaisi lapsen kertoman arviointia koskien selvitettävää rikosta tai silloin poliisin esittämää huolta lapsen asemasta.Millä tavalla tytön asema voisi näiden valitusten (ja motkotusten ja kotkotusten) myötä muuttua? Ajatellen vastavetona siihen kun tytön asema/todistus on heikentynyt Korkeinta varten.
-
ulkosuomalainen
- Michael Knight
- Viestit: 4021
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Kumpikaan oikeusaste ei antanut noille tyton 2009 kuulusteluille todisteena painoarvoa. Jo tammikuun 2007 kuulustelua pidettiin todisteena suht. vahaisena kun ulkopuolisilla oli ollut mahdollisuus vaikuttaa tyton mielikuviin. Samasta syysta (ynna ajan kulumisen vuoksi) kolme vuotta myohemmin tehdyista kuulusteluista ei voitu katsoa saatavan luotettavaa tietoa surmayon tapahtumista.
Nykytiedoilla mun mielesta on vaikea vaittaa, etta poliisilla oli todella valttamaton tarve hakea lapsi kiireellisesti kuulusteluun. Surmasta oli tuolloin jo kolme vuotta. Sen verran oli poliisilla ollut aikaa joka tapauksessa, etta olivat ehtineet jarjestaa peite-Sepon houkuttelemaan aidin pois paikalta. Lapsi myos meni takaisin kotiinsa ja oli siella aina syyskuun puolenvalin jalkeen tehtyyn huostaanottoon saakka. Lastensuojelullista kiiretta on siksi mun mielesta aika vaikea kayttaa syyna. Ma veikkaan, etta paatos syntyi enemmankin poliisin frustroitumisesta, ynna siita etta peite-Seppo rupesi olemaan hankalassa eettisessa tilanteessa.
Koko episodi kaantyi itse asiassa poliisia vastaan kun (epaileva ja kiukkuinen) tytto pysyi painostuksesta huolimatta kertomuksessaan hupun nakemisesta. Puhumattakaan kaytetyn taktiikan saamasta oikeutetusta arvosteluryopysta molemmissa oikeusasteissa.
Niille, jotka eivat usko lapsen pystyvan painostettuna valehtelemaan/vaikenemaan, ehdotan vilkaisua vaikka Annelin kavereiden blogiin, jossa yksi kertoo pitka-aikaisesta valehtelustaan hiihtokilpailumenestyksesta. Tarkoitus on ilmeisesti osoittaa, etta Annelin nuoremmat muksut valehtelevat, mutta yhta hyvin tarina soveltuu vanhimpaan.
Edelleen, Helsingissa surmattu 8-vuotias ei kertonut kenellekaan --ei isovanhemmille, opettajalle, rehtorille, biologiselle aidilleen tai sijoituskodin ihmisille ati ilmeisesti edes kavereilleen-- kuinka hanta kotona pahoinpideltiin isan ja taman tyttoystavan toimesta. Vaikka tytto oli paketoitu 25 kertaa iltaisin liikkumattomaksi, ei kertonut koulussa opettajalle tai reksille paria paivaa ennen kuolemaansa, mista poskeen tuli mustelma. Vaitti sen tulleen sahlyssa. Reksi soitti sahlyvalmentajalle, joka todisti toisin. Siita huolimatta tytto ei kertonut mista mustelma oikeasti tuli.
Tama naille, jotka ovat taalla monta vuotta vaittaneet, etteivat lapset pysty pitaaman totuutta omana tietonaan, jos aikuiset painostavat kertomaan.

Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
US - eihän se poliisilta putkeen mennyt. Ei varsinkaan sisällön suhteen. Mutta väittely täällä alkoi siitä, että oliko poliisilla oikeutus toimiinsa. Mielestäni oli ja uskon sellaisen olevan vastauksenkin. Tämä ei poista mahdollisuutta nuhteisiin itse kuulustelun suhteen mutta Annelin sivuuttamiseen oli perusteet. Erityisen raaka murha - epäiltynä äiti - todistajina lapset - peitetoiminnan tulokset - lapsen puheet - sosiaaliviranomaiset paikalla.
Tuosta hahmottaa, että ihan normien mukaan meni:
http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/last ... sprosessi/
Ja tuosta se, kuinka ammattitaidoton kuulustelija oli:
http://www.poliisi.fi/poliisi/periodic. ... BE00484128

Viimeksi muokannut Valhalla, Pe Syys 07, 2012 5:30 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
ulkosuomalainen
- Michael Knight
- Viestit: 4021
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
^yes yes -- ymmarran taman kylla. Mun mielesta on silti hyva, etta laillisuudestakin saadaan julkinen viranomaislausunto, joka toivottavasti tavoittaa muutkin kuin minfolaiset. Edelleen, poliisin menettelytapa tuossa lapsen noudossakin oli minusta joka tapauksessa harvinaisen karkea--oli se kuinka laillinen tahansa--ja ilmiselvan epaonnistunut.
Nain on tietysti jalkikateen helppo sanoa, nojatuolin uumenista.
Toisalta lainaan taas tuosta toisesta tapauksesta. Tummennus minun.
Nain on tietysti jalkikateen helppo sanoa, nojatuolin uumenista.
Toisalta lainaan taas tuosta toisesta tapauksesta. Tummennus minun.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 15#p504495Tänään ilmestyneestä Suomen Kuvalehdestä tiivistelmä jutusta "Lapsi ei kerro".
Haastateltavana MLL:n pääsihteeri Mirjam Kalland.
Eerikan kuolemaa hän pitää yksittäistapauksena, mutta lähes vastaavissa oloissa on tälläkin hetkellä lapsia.
Turvaton ja pahoinpidelty lapsi ei luota keneenkään. Ventovieraan aikuisen on vaikea saada lapsi puhumaan, mutta myös terapeutille se on vaikeaa. Se vaatii kärsivällisyyttä ja monia keinoja esim. piirtäminen. Osaamista ja koulutusta on, ja sitten on se paineen alla työskentelevä sosiaalityöntekijä, joka ei ehdi tai pysty olemaan pitkäjänteinen tutkiessaan lastensuojelun tarvetta.
Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Jaa-a. Jos ajatellaan, että lapsi olisi kertonut todellakin merkittävää uutta murhaillasta. Sellaista mitä nuoremmat kertoivat vuosi sitten. Tai jos olisi tullut jo ilmi väkivalta ja uhkailut jonka uhreiksi lapset joutuivat. Kontra tähän sitten nuo peitetoiminnan kuullut kummallisuudet. Tässä valossa jopa kiire oli perusteltua - oli tilaisuus hetkellisesti kuulla lasta epäillyn tähän vaikuttamatta ja tietämättä kuinka tukala tilanne on. Etenkin oli perusteltua saattaa lapselle tilaisuus tulla kuulluksi ilman äidin vaikutusta. Poliisihan ei voinut tietää, että kuulemisen anti jäisi surkeaksi ja että kuulustelijan ammattitaito ei riittänyt alkuunkaan.
-
ulkosuomalainen
- Michael Knight
- Viestit: 4021
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
No tuota -- tuossa edella yritin jo todistella, etta oletus lapsen avautumisesta tuolla tapaa haettaessa oli minusta erinomaisen ylioptimistinen. "Turvaton ja pahoinpidelty lapsi ei luota keneenkään. Ventovieraan aikuisen on vaikea saada lapsi puhumaan, mutta myös terapeutille se on vaikeaa." Nuoremmillakin meni ilmeisesti syksysta 2009 kesaan 2011 ennenkuin rupesivat edes enolleen avautumaan.
Mutta kuten jo ylla sanoin--myonnan jalkiviisaudeksi omalta osaltani.
Mutta kuten jo ylla sanoin--myonnan jalkiviisaudeksi omalta osaltani.
Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Juu kyllä samaa mieltä. Tsäänssit oli kutakuinkin nolla. Poliisi varmaan harhautui peitetoiminnasta päättelemään, että lapsella olisi tarve puhua eikä toisaalta ollut käsityksiä lainkaan miten lasta oikeasti kuullaan. Epätoivoinen yritys mutta asiantuntevasti toteutettuna olisi voinut tuottaa vaikkapa juuri lapsia paljolta säästävän tuloksen.ulkosuomalainen kirjoitti:No tuota -- tuossa edella yritin jo todistella, etta oletus lapsen avautumisesta tuolla tapaa haettaessa oli minusta erinomaisen ylioptimistinen. "Turvaton ja pahoinpidelty lapsi ei luota keneenkään. Ventovieraan aikuisen on vaikea saada lapsi puhumaan, mutta myös terapeutille se on vaikeaa." Nuoremmillakin meni ilmeisesti syksysta 2009 kesaan 2011 ennenkuin rupesivat edes enolleen avautumaan.
Mutta kuten jo ylla sanoin--myonnan jalkiviisaudeksi omalta osaltani.
-
ulkosuomalainen
- Michael Knight
- Viestit: 4021
- Liittynyt: Su Huhti 25, 2010 3:08 pm
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
Eh--tuskin lapsia enaa tuossa vaiheessa kohdeltiin kaltoin, ainakaan kun Anneli jo tiesi, etta kamppaa kuunnellaan. Mitaan pahoinpitelyja ei tuolle jaksolle ainakaan siina lsh- ja pahoinpitelyjutun syytteissa ajoitettu. Taksari oli ollut ja mennyt. Siten lopputulos olisi ollut aika pitkalle sama, vaikka tytto olisi tuossa vaiheessa kertonut jotain murhan ratkaisevaa. Koko lsh-juttu olisi itse asiassa saattanut jaada talloin taysin piiloon.Epätoivoinen yritys mutta asiantuntevasti toteutettuna olisi voinut tuottaa vaikkapa juuri lapsia paljolta säästävän tuloksen.
Lapset olisi otettu huostaan pari viikkoa aiemmin. Aidin kohtalo olisi ollut mahdollisesti selva jo pari vuotta aiemmin. Toisaalta ilman tyton todistustakin keissista saisi kunnon lakimies kylla jaamaan ihan varteenotettavan epailyn, ainakin hoviin asti vietavaksi. Anneli olisi varmaan kyseenalaistanut tyton muuttuneen kertomuksen ihan samalla lailla kuin muiden lasten jutut. Puberteetti alkamassa. Kostaa aidille. Tms.
Parhaimmillaan lapset olisivat ehka voineet saastya parin vuoden epavarmuudelta. Lsh- ja pahoinpitelyt olisivat ehka tulleet esiin mutta jutut olisi kasitelty hiljaisesti eika looppien ristitulessa. Mutta kun senkin jutun julkisuus on ollut pitkalti Annelin ajamaa, vahan epailen. Tai jutut eivat olisi tulleet ollenkaan esiin. Mutta olisiko se ollut sitten hyva?
Nothing sways the stupid more than arguments they can't understand.
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Cardinal de Retz, Memoires (1781)
When a wise man points at the moon, the imbecile examines the finger.
Confucius
Re: Auerin teki tutkintapyynnön poliisien toimista
aha - juu. Pitäisi olla joku aikajana koko ajan edessään. Näin siis. Vanhaa kaluttua asiaa ja unohtuu jo - eikä jaksa keskittyä.