Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Flammable
Poliisikoira Rex
Viestit: 260
Liittynyt: To Syys 01, 2011 3:20 am

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja Flammable »

Toimenpiteistä saa siteeraamasi päätöksestä kuvan rikkeiden vakavuudesta siinä. Myöhemmin kuullaan ihan eri tapauksen - eli ulvilan ja Annelin tutkintapyynnön vastaukset hänen nimenomaiseen valitukseen. Ja huomautettakoon, että jo oikeudenkäynneistä alkaen eli pitkään on lapsilla ollut edunvalvojat jotka eivät ole tutkintapyyntöä allekirjoittaneet. Anneli kokee hänen oikeusturvaansa loukatun, ei lasten.
No hyvä. Nyt kantasi tuohon oikeusasiamiehen ratkaisuun lienee selvä. Oikeuskäsittelystä taidamme saada sitten lopullisen ratkaisun ja veikkaan sen myötäilevän paljon lähemmin oikeusasiamiehen, kuin sinun näkökulmaa. Koko jutun lopputuloksen kannalta tuon tutkinnan merkitys jää vähäiseksi, mutta voisi olettaa, että sen seurauksena poliisin toimintatapoja saatetaan ohjeistaa tarkemmin.
Valhalla
Watson itse
Viestit: 5897
Liittynyt: La Heinä 03, 2010 2:18 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja Valhalla »

No niin. Sinä uskot toisin ja minä toisin - ja näillä mennään. En ole juristi joten jos siipeen tulee niin nöyrimmästi opiksi mutta nyt aivan asian toisin koen kuin sinä. Tosin en minä hovinkaan päätöksestä ymmärtänyt hölkäsen pöläystä ja tuntui, ettei siellä ihan täysipäiset perusteluja kirjoittaneet. Nähtäväksi jää.
Flammable
Poliisikoira Rex
Viestit: 260
Liittynyt: To Syys 01, 2011 3:20 am

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja Flammable »

Valhalla kirjoitti:No niin. Sinä uskot toisin ja minä toisin - ja näillä mennään. En ole juristi joten jos siipeen tulee niin nöyrimmästi opiksi mutta nyt aivan asian toisin koen kuin sinä. Tosin en minä hovinkaan päätöksestä ymmärtänyt hölkäsen pöläystä ja tuntui, ettei siellä ihan täysipäiset perusteluja kirjoittaneet. Nähtäväksi jää.
Jos ihan keskusteluketjun otsikkoa ajattelee, eiköhän poliisi ole kuitenkin toiminut vilpittömässä tarkoituksessa saada asiansa ratkaistua. Kuten totesit, paikalla oli kaksi sosiaaliviranomaista ja heillä kuuluisi olla ammattitaito katsoa, että lasten osalta toimitaan oikein. Ehkä osittain otsikon takia en lähtenytkään alunperin kommentoimaan tähän ketjuun. Mitä tulee kuulustelutilanteeseen, vaikka poliisilla on vastuu, en ymmärrä minkä takia sosiaaliviranomaiset eivät ole päättäneet, että lapsen kuulustelu hoidetaan ammattimaisesti. Heidän pitäisi olla se paikallaoleva asiantuntija, joka kykenee toteamaan, milloin lapselle saatetaan aiheuttaa tarpeetonta vahinkoa. Nyt jälkikäteen sen hyödyistä voi jossitella loputtomiin, mutta väittäisin, että hovioikeudelle olisi jäänyt ainakin paljon vähemmän aihetta moittia kuulusteluja. Jospa tutkinnassa selviää tarkemmin, mitä tuossa on mennyt väärin, jolloin jokainen osapuoli voi parantaa toimintaansa.
Valhalla
Watson itse
Viestit: 5897
Liittynyt: La Heinä 03, 2010 2:18 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja Valhalla »

No tämähän on turren näitä epätoivonotsikoita jonne hän halusi jonkin mielenrauhansa vuoksi keskustelua siirtää. Alunperin tätä debattia käytiin ihan asiallisen otsikon alla. Ja kyllähän poliisin toimista ja etenkin ammattitaidosta löytyy kosolti moitittavaa - tämänkin kuulemisen suhteen. Ja ovatkin jo moitteita saaneet. Mutta tarkoitus uskon, poliisilla oli ihan järkevä. Toteutus ja taito uupui. Valituksen luulen silti muodostuvan ihan vain puolustuksen ajankuluksi ja siksi se myös todetaan.
annijatta
Javier Pena
Viestit: 1705
Liittynyt: To Syys 01, 2011 7:22 pm

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja annijatta »

Niin justiinsa. Kukapas meistä ihan täydellisen työn tekee. Aina jollakin on kritisoitavaa. Parhaansa itsekukin yrittää, tai sitten ei. Muotoseikat eivät yleensä muuta oikeaa tapahtumaa miksikään. Puolustus on kyllä aika heikoissa kantimissa jos viimeisenä oljenkortena on muotoseikat.
Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.
Arska
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: Ke Elo 22, 2007 12:14 am

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja Arska »

sisotalo kirjoitti:Lasten kuulemiset asianosaisina, ei kuulustelut,
Esitutkintalaissa kuuleminen on kuulustelun synonyymi.
Arska
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: Ke Elo 22, 2007 12:14 am

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja Arska »

Flammable kirjoitti:Eikä alkuperäinen lainaus sen enempää kuin ihan normaaliin keskusteluun liittyy puhe tai kirjoitus. Sinäkin joskus lainailet lainkohtia tai muita tietoja. Jokuvaan arveli: "Edunvalvojan/sosiaaliviranomaisen läsnäolo lapsen kuulemisessa ei ole välttämätöntä, jos poliisi katsoo sen tarpeettomaksi." Siinä luki oikeusasiamiehen ratkaisu, josta voi lukea, että päinvastoin, poliisin näkemys ei riitä.
Oikeusasiamies otti kantaa poliisin tutkijan oikeuteen poistaa kuulusteluista niitä häiritsevä henkilö (ETL 35§). Tutkijalla ei ole oikeus poistaa kuulustelusta huoltajaa, jos tämä ei häiritse.

Ulvilassa on taas kyse siitä, että tutkijalla on oikeus kieltää huoltajan läsnäolo kuulusteluissa, silloin kun huoltajaa epäillään tutkittavasta rikoksesta. Tällöin huoltajalle ei myöskään tarvitse kertoa etukäteen kuulusteluista. (ETL 33§)
Avatar
sisotalo
Jessica Fletcher
Viestit: 3375
Liittynyt: Su Helmi 26, 2012 11:10 am

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja sisotalo »

Kun poliisi aloitta Annelin kuuustelun hän kysy voidaanko käyttää kuuustelussa aikaisemmin sanottua, kun ei ollut kysymys kuulustelusta. Ei tässä asiassa ei hienostella esitutkimuksen säännöillä. Poliis tekee mitä haluaa. Kun tätä menettyä sovelletaan tavalliseen kotiäitiin tai hänne lapsiinsa tulee soppa.
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja cicero »

sisotalo kirjoitti:Kun poliisi aloitta Annelin kuuustelun hän kysy voidaanko käyttää kuuustelussa aikaisemmin sanottua, kun ei ollut kysymys kuulustelusta. Ei tässä asiassa ei hienostella esitutkimuksen säännöillä. Poliis tekee mitä haluaa. Kun tätä menettyä sovelletaan tavalliseen kotiäitiin tai hänne lapsiinsa tulee soppa.
Anneli ei ole tavallinen kotiäiti, hänen miehensä löytyi surmattuna kotoa ja hänen lapsensa ovat joutuneet kestämään hyväksikäyttöä.
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Flammable
Poliisikoira Rex
Viestit: 260
Liittynyt: To Syys 01, 2011 3:20 am

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja Flammable »

Arska kirjoitti:Oikeusasiamies otti kantaa poliisin tutkijan oikeuteen poistaa kuulusteluista niitä häiritsevä henkilö (ETL 35§). Tutkijalla ei ole oikeus poistaa kuulustelusta huoltajaa, jos tämä ei häiritse.

Ulvilassa on taas kyse siitä, että tutkijalla on oikeus kieltää huoltajan läsnäolo kuulusteluissa, silloin kun huoltajaa epäillään tutkittavasta rikoksesta. Tällöin huoltajalle ei myöskään tarvitse kertoa etukäteen kuulusteluista. (ETL 33§)
Tuossa oikeusasiamiehen ratkaisussa Poliisi vetoaa juuri tuohon 33§:ään ja kirjallisuuteen. Lääninhallitus on perustellut 33§ pohjalta, että poliisi oli tuossa tapauksessa toiminut väärin. Oikeusasiamiehelle valittanut vastaaja on ollut tutkittavana lapsiinsa kohdistuneista rikoksista ja oikeusasiamiehen on täytynyt huomioida saman lain kolmas momentti. Hän on kirjoittanutkin sen. Oikeusasiamies puhuu poikkeuksettomasta oikeudesta ilmaisten vain mahdollisuuden poistaa huoltaja 35§ nojalla.

Jos oikeusasiamiehen näkemyksestä huolimatta joku on sitä mieltä, että tässä Auerin tapauksessa se ei päde, kunnioitan näkemystä mielipiteenä. Oikeusasiamieheltä käsittääkseni voi kysyä hänen tekemistään ratkaisuista, mutta hän ei voi ottaa kantaa asioihin, joiden käsittely on muualla kesken. Sen tähden en usko, että sitä ratkaisua kannattaa lähteä tulkitsemaan muutoin kuin hän on kirjoittanut.
Arska
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: Ke Elo 22, 2007 12:14 am

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja Arska »

Flammable kirjoitti:
Arska kirjoitti:Ulvilassa on taas kyse siitä, että tutkijalla on oikeus kieltää huoltajan läsnäolo kuulusteluissa, silloin kun huoltajaa epäillään tutkittavasta rikoksesta. Tällöin huoltajalle ei myöskään tarvitse kertoa etukäteen kuulusteluista. (ETL 33§)
Tuossa oikeusasiamiehen ratkaisussa Poliisi vetoaa juuri tuohon 33§:ään ja kirjallisuuteen. Lääninhallitus on perustellut 33§ pohjalta, että poliisi oli tuossa tapauksessa toiminut väärin. Oikeusasiamiehelle valittanut vastaaja on ollut tutkittavana lapsiinsa kohdistuneista rikoksista ja oikeusasiamiehen on täytynyt huomioida saman lain kolmas momentti. Hän on kirjoittanutkin sen.
Oikeuasiamiehen ratkaisemassa tapauksessa lapsen vanhempi oli tehnyt rikosilmoituksen, eikä häntä epäilty lapseen kohdistuneesta rikoksesta. ETL 33§ kolmas momentti ei koske tätä oikeusasiamiehen ratkaisemaa tapausta.
Valhalla
Watson itse
Viestit: 5897
Liittynyt: La Heinä 03, 2010 2:18 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja Valhalla »

Arska kirjoitti: Oikeuasiamiehen ratkaisemassa tapauksessa lapsen vanhempi oli tehnyt rikosilmoituksen, eikä häntä epäilty lapseen kohdistuneesta rikoksesta. ETL 33§ kolmas momentti ei koske tätä oikeusasiamiehen ratkaisemaa tapausta.
Arvaa vaan onko näiden rinnastamattomuutta yritetty flammamblelle valottaa mutta ei vain mene säteet perille. Myös kuulemisessa ja kuulustelussa on ero saati lasten huoltajien asemassa. Lisäksi ulvilan valituksessa lapsella on edunvalvoja joka kuitenkaan ei ole valitusta tehnyt vaan se koskee lapsen äidin asemaa syytettynä ja on hänen toimesta tehty.
Flammable
Poliisikoira Rex
Viestit: 260
Liittynyt: To Syys 01, 2011 3:20 am

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja Flammable »

Arska kirjoitti:eikä häntä epäilty lapseen kohdistuneesta rikoksesta.
Kantelijaa on syytetty mm. lasten pahoinpitelystä ja poliisi on tehnyt tilanteen johdosta mm. lastensuojeluilmoituksen. Poliisi on vedonnut 33§. Poliisilla ei ole ollut kummankaan osapuolen osallisuudesta näyttöä, jonka takia mm. kantelijalle "luvattu" kotietsintä on odottanut. Tuosta kysymyksestä voidaan toki kysyä tarkennusta oikeusasiamieheltä.
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Flammable kirjoitti:
Arska kirjoitti:eikä häntä epäilty lapseen kohdistuneesta rikoksesta.
Kantelijaa on syytetty mm. lasten pahoinpitelystä ja poliisi on tehnyt tilanteen johdosta mm. lastensuojeluilmoituksen. Poliisi on vedonnut 33§. Poliisilla ei ole ollut kummankaan osapuolen osallisuudesta näyttöä, jonka takia mm. kantelijalle "luvattu" kotietsintä on odottanut. Tuosta kysymyksestä voidaan toki kysyä tarkennusta oikeusasiamieheltä.
Epäiltiinkö Aueria jostain lapsiin kohdistuneesta rikoksesta tuolloin, kun lapsi haettiin kuulusteluihin? Eikös se ollut paremminkin Jukkaan kohdistunut rikos silloin?
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Arska
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: Ke Elo 22, 2007 12:14 am

Re: Huijaako poliisi tutkinnoissa ?

Viesti Kirjoittaja Arska »

Kuolemannaakka kirjoitti: Epäiltiinkö Aueria jostain lapsiin kohdistuneesta rikoksesta tuolloin, kun lapsi haettiin kuulusteluihin? Eikös se ollut paremminkin Jukkaan kohdistunut rikos silloin?
Aivan. Annelia epäiltiin Jukan murhasta. Kuulustelu koski Jukan murhaa.
Vastaa Viestiin