Hyvinkään ammuskelu 2012: 2 kuoli 7 loukkaantui

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Kerjäläinen
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Ma Heinä 23, 2012 12:27 pm
Paikkakunta: Viemäriverkosto

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Kerjäläinen »

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... -ampumisen

Hyvinkäällä loukkaantunut poliisi muistaa ampumisen


Poliisi on kuulustellut Hyvinkään ampumistapauksessa loukkaantunutta poliisia, kertoo tutkinnanjohtaja Mika Ihaksinen keskusrikospoliisista.

Vakavasti loukkaantunutta poliisia kuulusteltiin viime viikon perjantaina Meilahden sairaalassa. Ihaksisen mukaan poliisi on edelleen sairaalassa tehohoidossa.

– Hän (loukkaantunut poliisi) muistaa tapahtumat hyvin ennen ampumista ja ampumisen jälkeen. Itse asiassa hänet vietiin tajuissaan sairaalaan ampumispäivänä, Ihaksinen kertoo MTV3 Uutisille.

Hänen mukaansa loukkaantunutta poliisia kuulusteltiin asianomistajana, ei todistajana.

– Itse ampumista hän ei nähnyt, siksi hän on asianomistajana. Hän itsekin toivoi pääsevänsä kuulusteluihin, jotta voisi kertoa omat tietonsa tapahtumasta. Lisäksi olemme kertoneet hänelle tietoja, joita hän on halunnut kuulla tapahtumapäivästä, Ihaksinen selvittää.

Hänen mukaansa kuulusteluhetki kesti noin parisenkymmentä minuuttia.

Esitutkinta lähes valmis

Ihaksisen mukaan esitutkinta onkin loukkaantuneen poliisin kuulustelun jälkeen lähes valmis. Poliisi on kuulustellut tai puhuttanut tapauksesta yli 400 henkilöä.

Hyvinkään ampumisesta epäilty hyvinkääläismies odottaa oikeuskäsittelyn alkua tällä hetkellä Turun psykiatrisessa vankisairaalassa. Asia käy ilmi Hyvinkään käräjäoikeuden viime viikolla tekemästä päätöksestä, jossa ampumisesta epäilty mies päätettiin lähettää mielentilatutkimukseen.

Ampumisesta epäilty pidetään edelleen vangittuna. Syytteen nostamisen määräaikaa on pidennetty 30. marraskuuta saakka.

Hyvinkääläismiestä epäillään kahdesta murhasta, seitsemästä murhanyrityksestä sekä vaaran aiheuttamisesta, jossa asianomistajia on useita kymmeniä. Ampumistapauksessa sai surmansa kaksi ihmistä ja useita henkilöitä loukkaantui.

Teko tapahtui Hyvinkään keskustassa 26. toukokuuta.
Kaikki liekit polttavat, vauvaseni. Kyllä sinä opit. Se on joko tai. Kukaan ei saa molempia.
Kalashnikov
Susikoski
Viestit: 44
Liittynyt: Ke Kesä 27, 2012 6:12 pm

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Kalashnikov »

Eikös siitä motiivista pitänyt kuulla tässä kuussa? Vai olenko missannut jotain?
J_J
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: La Elo 11, 2012 1:20 am

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja J_J »

En kyllä ymmärrä näitä jotka aina vaan haluavat tiukempia aselakeja.

Eivät taida ressukat paljon ulkona käydä, jos kävisivät niin ymmärtäisivät että jos jonkun haluaa hengiltä niin se luvattoman aseen hankinta on aivan naurettavan helppoa. Paljon helpompaa kuin luvallisen hankkiminen.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6675
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

MTV3 kirjoitti:http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... airaalassa

Julkaistu 02.10.2012 10:57 päivitetty 12:01

Hyvinkään ampuja mielentilatutkimukseen - loukkaantunut poliisi edelleen sairaalassa

MTV3 Uutisten saamien tietojen mukaan Hyvinkään ampujaksi epäillyn hyvinkääläisnuorukaisen mielentilatutkimus on alkamassa aivan lähiaikoina.

Poliisin tekemä esitutkinta on rikoksesta epäillyn hyvinkääläisnuoren avustajan loppulausuntoja vaille valmis.

– Odottelemme loppulausuntoja viimeistään lokakuun viimeisellä viikolla. Jos avustaja yhdessä rikoksesta epäillyn kanssa vaatii lisätutkintoja jotain asiaa varten, niin teemme tutkinnat. Jos pyyntöjä ei tule, asia päätetään ja siirretään loppulausuntojen jälkeen syyttäjälle syyteharkintaan. Me olemme saaneet omat tutkintamme valmiiksi, KRP:n tutkinnanjohtaja Mika Ihaksinen kertoo MTV3 Uutisille.

Hyvinkään ampumisesta epäilty mies on määrätty mielentilatutkimukseen ennen oikeuskäsittelyn alkua. Päätös asiasta tehtiin jo elokuussa. Mielentilatutkimus kestää keskimäärin noin kolmisen kuukautta, mutta se vei kestää pidempäänkin.

Hyvinkään ampumisesta epäilty hyvinkääläismies on odottanut oikeuskäsittelyn alkua Turun psykiatrisessa vankisairaalassa. Julkisuudessa olleista asiakirjoista on käynyt ilmi, että ampumisesta epäilty mies oli vuonna 2008 hoidettavana mielenterveysongelmien vuoksi.

Ihaksisen mukaan hyvinkääläismiehen päätös ampumisesta syntyi viimeisen vuorokauden aikana ennen ampumistapausta. Ampumistapauksessa sai surmansa kaksi ihmistä ja useita henkilöitä loukkaantui.

Ihaksisen mukaan hyvinkääläismiehen ampumista edeltävät liikkeet ovat selvinneet tarkkaan poliisille.

– Tapahtumien kulku ja ne asiat, jotka ovat johtaneet tekoon, ovat selvillä, Ihaksinen toteaa.

Hän ei suostu kuitenkaan valottamaan teon motiivia tarkemmin.

MTV3 Uutisten saamien tietojen mukaan ampumavälikohtauksessa vakavasti loukkaantunut poliisi on edelleen Meilahden sairaalassa hoidettavana. Häntä on kuulusteltu asiasta asianomistajana, ei todistajana.

Hyvinkääläismiestä epäillään nyt kahdesta murhasta, seitsemästä murhanyrityksestä sekä vaaran aiheuttamisesta, jossa asianomistajia on 36 henkilöä. Teko tapahtui Hyvinkään keskustassa 26. toukokuuta.

Syytteennoston määräaika on 30. marraskuuta.


Niko Ranta
niko.ranta(at)mtv3.fi
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

J_J kirjoitti:En kyllä ymmärrä näitä jotka aina vaan haluavat tiukempia aselakeja.

Eivät taida ressukat paljon ulkona käydä, jos kävisivät niin ymmärtäisivät että jos jonkun haluaa hengiltä niin se luvattoman aseen hankinta on aivan naurettavan helppoa. Paljon helpompaa kuin luvallisen hankkiminen.
Aina sama (tuo) tuodaan esiin. Mutta monellako ihmisellä on uskallus mennä kyselemään ns. hämäräpiireiltä asetta? Monelleko henkisesti alakuloiselle ja/tai muuten, kansankielellä, häiriintyneelle on "aivan naurettavan helppoa" lähestyä tuntematonta asekauppiasta? Helpoin on varastaa tutulta luvallinen ase tai sitten olla niin kiinnostunut ampuma-aseista, että aloittaa luvallisen harrastuksen aseiden kanssa.
mipa74
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ke Loka 03, 2007 4:32 am

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja mipa74 »

INES 7 kirjoitti:
Aina sama (tuo) tuodaan esiin. Mutta monellako ihmisellä on uskallus mennä kyselemään ns. hämäräpiireiltä asetta? Monelleko henkisesti alakuloiselle ja/tai muuten, kansankielellä, häiriintyneelle on "aivan naurettavan helppoa" lähestyä tuntematonta asekauppiasta? Helpoin on varastaa tutulta luvallinen ase tai sitten olla niin kiinnostunut ampuma-aseista, että aloittaa luvallisen harrastuksen aseiden kanssa.
Fakta on, että ase on se "helpoin" tapa. Tosin Hyvinkään tapauksessakin enemmän uhreja olisi saatu ihan henkilöautolla ajamalla ravintolan jonoon. Lisäksi näillä asekammoajilla unohtuu, että ei Petri Gerdt tarvinnut minkäänlaista asetta tehdessään "terroritekonsa".
When I die I don't want no part of heaven
I would not do heaven's work well
I pray the devil comes and takes me
To stand in the fiery furnaces of hell
(B.Springsteen - Youngstown)
enpakerro
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: Ma Tammi 17, 2011 12:26 pm
Paikkakunta: Pkseutu

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja enpakerro »

Hyvinkään ampuja hyökkäyksen kohteena vankilassa
Kiehuvaa rasvaa päälle

Tiistai 9.10.2012 klo 05.59

Psykiatrinen vankisairaala sijaitsee Turun vankilan muurien sisäpuolella. (RONI LEHTI)

Tapaus sattui Psykiatrisen vankisairaalan Turun-yksikössä, missä Eero Hiltunen, 18, oli odottamassa mielentilatutkimuksen alkamista. Hänen päälleen heitettiin kiehuvaa rasvaa.

Iltalehden tietojen mukaan välikohtaus tapahtui vankilan sisätiloissa.

Lue lisää aiheesta tiistain (9.10.2012.) Iltalehdestä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100 ... 0_uu.shtml
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7240
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Ohhoh. Saattaapa popata tuo jonninverran. Olikohan kenties tilaustyö vaan ihan vain hetken mielenjohde jollakin ?
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6675
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Ilta-Sanomat kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 35042.html

IL: Hyvinkään ampujan päälle kaadettiin kiehuvaa rasvaa vankilassa

Julkaistu: 9.10.2012 8:13

Hyvinkään ampumiset tunnustanut Eero Hiltunen, 18, oli odottamassa mielentilatutkimuksen alkua, kun joku heitti hänen päälleen kiehuvaa rasvaa.

Välikohtaus tapahtui syyskuun 3. päivä Turussa, Psykiatrisen vankisairaalan Turun yksikössä. Iltalehden tietojen mukaan pahoinpitely tapahtui päivällä, vankilan sisätiloissa.

Eero Hiltusta ei tarvinnut viedä vankisairaalan ulkopuolelle hoidettavaksi. Vartijat ottivat pahoinpitelijän huostaan.

Rikoskonstaapeli Jussi Helesvirta Varsinais-Suomen poliisista vahvistaa tapahtuneen.

- Tutkinta on siinä vaiheessa, että en pysty sanomaan muuta kuin vahvistamaan, että yhtä henkilöä epäillään törkeästä pahoinpitelystä. Toisen päälle oli heitetty kuumaa rasvaa, Helesvirta toteaa Iltalehdessä.

Poliisin mukaan teon motiivista ei tässä vaiheessa ole tietoa.

IS
Savolax
Nikke Knakkertton
Viestit: 188
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2012 10:45 pm

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Savolax »

Toivottavasti munkit oli jo ehditty paistaa...
Muuten valitus oikeusasiamiehelle henkilökunnasta kun kokkailu pääsi keskeytymään!
Muuten paha sai palkkansa ja ei paljon itketä...
aga
Adrian Monk
Viestit: 2769
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja aga »

Hyvinkään ampujaa epäillään vankilapahoinpitelystä

Julkaistu: 10.10.2012 10:18

Hyvinkään toukokuiset ampumiset tunnustanut Eero Hiltunen odottaa mielentilatutkimusta Turussa.

IS uutisoi eilen Hiltusen, 18, joutuneen pahoinpitelyn kohteeksi vankilassa.
Hiltunen sai toisen asteen palovammoja, kun toinen vanki heitti hänen päälleen kiehuvaa rasvaa.

Tapausta tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Tutkinnanjohtaja Ari-Pekka Lehtinen ei kerro tarkempia tietoja pahoinpitelytilanteesta.

Sen sijaan hän kertoo, että myös Hiltusta itseään epäillään nyt toisessa tilanteessa tehdystä pahoinpitelystä.

- Alustavassa puhuttelussa uhri (Hiltunen) on kertonut, että sen jälkeen kun öljynheitto on tapahtunut ja hän on asiasta henkilökunnalle raportoinut, on hänen ja tekijän välille syntynyt käsikähmää, kertoo Lehtinen.

- Tässä tapauksessa molempia epäillään pahoinpitelystä.

Hän ei osaa sanoa, kuinka kauan rasvanheittotapauksesta oli kulunut aikaa käsikähmän sattuessa.

Rasvanheitosta epäilty vanki on siirretty sittemmin toiseen vankeinhuoltolaitokseen.

Anna Nuutinen


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 77701.html
Waingro
Alibin satunnaislukija
Viestit: 66
Liittynyt: Ke Marras 21, 2007 11:48 pm

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Waingro »

"Rasvanheitosta epäilty vanki on siirretty sittemmin toiseen vankeinhuoltolaitokseen."


:D Huoltolaitos tosiaan.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7240
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Vankeinhoitolaitos=ympärivuorokautinen päiväkoti rikollisille. Somaa. 8)
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8310
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Mielenkiintoista uutisointia jälleen. 2 asteen palovammat kiehuvasta rasvasta???
Kiehuva rasva aiheuttaa aina 3 asteen palovammat. Johtuen siitä et kiehuvassa tilassa oleva rasva palaa syvälle kudoksiin. Pahempi kuin hetkellinen tulen kanssa kosketuksiin joutuminen.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin. :mrgreen:
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3862
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Hyvinkään ammuskelu 2012, 2 kuoli 7 loukkaantui

Viesti Kirjoittaja Luupää »

^
Jospa vaatteet ovat suojanneet sen verran että 3. asteen palovammoilta on vältytty. Tai sitten rasvaa on lentänyt iholle sen verran pieninä pirskahduksina että se on jäähtynyt ennen kuin on ehtinyt palaa kudoksiin syvemmälle. Tai jotain.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Vastaa Viestiin