Gustafssonin vammat (ketju 2)
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
On se kumma juttu että vaikka Gustafsson kertoi "puukkoa tulleen niin perkeleesti" niin hän onnistui väistämään kaikki ne iskut. Kun ottaa huomioon minkä verran muut uhrit pistoja saivat. Humalaisen tuuria? 
"I'm a plain man; rum and bacon and eggs is what I want, and that head up there for to watch ships off."
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Nisse oli muistamattomassa kännissä. Minäkin olen ollut monta kertaa. Eikä ole niiltä osin muisti palannut.
Nisse ei ehkä muista tappoja.
Nisse ei ehkä muista tappoja.
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Kännissä oli ihan varmasti. Mutta ei niin paljon, jottei olisi tajunnut alkaa sotkea jälkiä ja piilotella tavaraa. Ja kohtuuvarma piti olla surmattujen kaverien tilasta, kun jäi kasan päälle uikuttamaan uhria näytellen useita tunteja. Jos housut olivat siistit, jokainen meistä kerran kunnon kännin vetäneistä tietää, että sinä aikana oli tarpeilla pakko käydä, muuten se olisi näkynyt housuista.
Ja apuahan vahingoittuneille kavereille ei lähtenyt hakemaan.
On myös ihan järkevää olla hiljaa kun ei tiedä mitä sanoisi ja kuulostella ensin mitä ympäristö tajuaa. Eihän se ensimmäinen reaktio paikalle tulleilla henkilöillä useinkaan ole tajuta, että siinä se murhaaja on ihan nenän edessä. Semmoisia me ihmiset vaan olemme. On helpompi ajatella, että karmea murhaaja on pakostikin oltava joku paikalta poistunut mysteeri. Kuinkahann monta henkirikosta näin on onnistuttu vedättämään?

Muun muassa ymmärsi valuttaa telttaan juuri oikeaan kohtaan verta itsestään?Bou kirjoitti:Kännissä oli ihan varmasti. Mutta ei niin paljon, jottei olisi tajunnut alkaa sotkea jälkiä ja piilotella tavaraa. Ja kohtuuvarma piti olla surmattujen kaverien tilasta, kun jäi kasan päälle uikuttamaan uhria näytellen useita tunteja. Jos housut olivat siistit, jokainen meistä kerran kunnon kännin vetäneistä tietää, että sinä aikana oli tarpeilla pakko käydä, muuten se olisi näkynyt housuista.
Ja apuahan vahingoittuneille kavereille ei lähtenyt hakemaan.
Ymmärsi myös sen, että senkin asian vielä joku verijälkitutkimuksissa kaivaa esiin vuonna 2004?
Sen lisäksi hävitti kaikki muut tavarat taivaan tuuliin mutta jätti kuitenkin kengät huolimattomasti löydettäväksi?
Kaiken kukkuraksi ylitappoi Irmelin vielä jotta varmasti epäiltäisiin häntä?
Teki aikalaisporukan silmiin uskottavat vammat?
Mä kerron sulle mitä me ihmiset olemme: Luemme iltalehdestä iltasatuja ja uskomme kaiken sen paskan mitä lehdet kirjoittaa. Sellaisia me ihmiset vaan olemme.Bou kirjoitti:On myös ihan järkevää olla hiljaa kun ei tiedä mitä sanoisi ja kuulostella ensin mitä ympäristö tajuaa. Eihän se ensimmäinen reaktio paikalle tulleilla henkilöillä useinkaan ole tajuta, että siinä se murhaaja on ihan nenän edessä. Semmoisia me ihmiset vaan olemme. On helpompi ajatella, että karmea murhaaja on pakostikin oltava joku paikalta poistunut mysteeri. Kuinkahann monta henkirikosta näin on onnistuttu vedättämään?
Prosentit Gustafssonin syyllisyyden puolesta alle 15 %.
"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."
"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Gyllis kirjoitti:Muun muassa ymmärsi valuttaa telttaan juuri oikeaan kohtaan verta itsestään?Bou kirjoitti:Kännissä oli ihan varmasti. Mutta ei niin paljon, jottei olisi tajunnut alkaa sotkea jälkiä ja piilotella tavaraa. Ja kohtuuvarma piti olla surmattujen kaverien tilasta, kun jäi kasan päälle uikuttamaan uhria näytellen useita tunteja. Jos housut olivat siistit, jokainen meistä kerran kunnon kännin vetäneistä tietää, että sinä aikana oli tarpeilla pakko käydä, muuten se olisi näkynyt housuista.
Ja apuahan vahingoittuneille kavereille ei lähtenyt hakemaan.Eiköhän se valunut ihan hänen omasta naamastaan Sepon kanssa tappelun jälkeen,tuskin on miettinyt mihin valuttaa ja mitä verijäljistä osatsn tutkia
Ymmärsi myös sen, että senkin asian vielä joku verijälkitutkimuksissa kaivaa esiin vuonna 2004?No ei varmasti ymmärtänyt, muuten olisi vienyt kengät sinne minne muunkin tavaran. Nythäniedetään kenkien olleen murhaajan jaloissa.
![]()
Sen lisäksi hävitti kaikki muut tavarat taivaan tuuliin mutta jätti kuitenkin kengät huolimattomasti löydettäväksi?
Kaiken kukkuraksi ylitappoi Irmelin vielä jotta varmasti epäiltäisiin häntä?No niin juuri ylitappoi. Surku, ettei se edes riittänyt vaa piti tappaamuutkin todistajat yön tapahtumista.
Teki aikalaisporukan silmiin uskottavat vammat?Enpä usko, että itse teki vaan sai ne aiemmin kuin poistui (tai poistettiin) teltasta. Sen jälkeen rupesi raivopäiseen tekoonsa.
Mä kerron sulle mitä me ihmiset olemme: Luemme iltalehdestä iltasatuja ja uskomme kaiken sen paskan mitä lehdet kirjoittaa. Sellaisia me ihmiset vaan olemme.Bou kirjoitti:On myös ihan järkevää olla hiljaa kun ei tiedä mitä sanoisi ja kuulostella ensin mitä ympäristö tajuaa. Eihän se ensimmäinen reaktio paikalle tulleilla henkilöillä useinkaan ole tajuta, että siinä se murhaaja on ihan nenän edessä. Semmoisia me ihmiset vaan olemme. On helpompi ajatella, että karmea murhaaja on pakostikin oltava joku paikalta poistunut mysteeri. Kuinkahann monta henkirikosta näin on onnistuttu vedättämään?
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Hyviä näkemyksiä sinulta Bou! Tässä tuli paljon sellaisia asioita, seikkoja ja kysymyksiä jotka suorastaan huutavat selittäjää. Kuten miksi ei hakenut apua, miksi vaatteet olivat siistit!? Ymv...Bou kirjoitti:Kännissä oli ihan varmasti. Mutta ei niin paljon, jottei olisi tajunnut alkaa sotkea jälkiä ja piilotella tavaraa. Ja kohtuuvarma piti olla surmattujen kaverien tilasta, kun jäi kasan päälle uikuttamaan uhria näytellen useita tunteja. Jos housut olivat siistit, jokainen meistä kerran kunnon kännin vetäneistä tietää, että sinä aikana oli tarpeilla pakko käydä, muuten se olisi näkynyt housuista.
Ja apuahan vahingoittuneille kavereille ei lähtenyt hakemaan.
On myös ihan järkevää olla hiljaa kun ei tiedä mitä sanoisi ja kuulostella ensin mitä ympäristö tajuaa. Eihän se ensimmäinen reaktio paikalle tulleilla henkilöillä useinkaan ole tajuta, että siinä se murhaaja on ihan nenän edessä. Semmoisia me ihmiset vaan olemme. On helpompi ajatella, että karmea murhaaja on pakostikin oltava joku paikalta poistunut mysteeri. Kuinkahann monta henkirikosta näin on onnistuttu vedättämään?
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
^ ... jatkan vielä kommentointia, koska koen se tarpeelliseksi < huom. Gyllis "tarvesana"! Tässä on kyse kolmoisurmasta, eikä "iltapäivälehtien iltasaduista", kuten Gyllis erheellisesti mielessään kuvittelee olevan. NGn verijäljet teltan sisäpuolella, mitä osaamista niiden tekemiseen tarvitaan. Senkun vain rauhassa valutteli vuotovertaan teltan sisäpuolelle, aikaa oli siihen. Olipahan jotain ajankulua siinä jouten maatessaan. Tuo, että NGn olisi täytynyt tietää, että teltta joutuu vielä 2003-vuonna tarkempaan syyniin krp-rikoslaboratorioon ja teltan verijäljistä otetaan DNA-näytteet. Se on sinulta Gyllis jo niin utopistista ajattelun harhaa, että sitä voisi kutsua jopa iltapäivälehtien tasoisiksi päiväuni saduiksi.
-
Nätti_Jussi
- Agentti Scully
- Viestit: 653
- Liittynyt: La Loka 13, 2012 8:10 pm
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Kyllä Misri tietää! Pitkäaikaisena opiaattien käyttäjänä hän kyllä ymmärtää lukea Iltalehtensä huolellisesti! Hyvä Misri!
- Kyllä se on sitä, aina se on sanonu sitä, et se on Ulvilassakin niin se on tullu sinne, avannu oven ja sitten huutanu sinne että "millä lyödään päähän, no vasaralla tietenkin".
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
^ Niin tiedänkin! Olenhan niitä opiaatteja joskus joutunut käyttämään. Tosin lääkinnällistä syistä. Joten käyttö kokemusta on. 
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Misri kirjoitti:^ ... jatkan vielä kommentointia, koska koen se tarpeelliseksi < huom. Gyllis "tarvesana"! Tässä on kyse kolmoisurmasta, eikä "iltapäivälehtien iltasaduista", kuten Gyllis erheellisesti mielessään kuvittelee olevan. NGn verijäljet teltan sisäpuolella, mitä osaamista niiden tekemiseen tarvitaan. Senkun vain rauhassa valutteli vuotovertaan teltan sisäpuolelle, aikaa oli siihen. Olipahan jotain ajankulua siinä jouten maatessaan.
Iltapäivälehtien iltasadut = Viittaus siihen tyyliin millä tapausta uutisoitiin. Ilta-sanomien lööppien ansiosta 99% Suomen kansasta piti NG:tä syyllisenä vuonna 2004. Kunnes tuli tuomio. Tai siis kun sitä ei tullutkaan. Kyseessä oli häikäilemätön ajojahti lehtien myynnin parantamiseksi yhden miehen kustannuksella.
Menin itse aikoinani tuohon lankaan. Kunnes aloitin ajattelemaan asiaa myös toisesta suunnasta. Suosittelen. Enkä minä tuota mielessäni kuvittele. En tiedä missä psykoosissa sinä olit vuonna 2004 (ja edelleen) mutta syyttömäksi todetusta miehestä kirjoitettiin todella räikeästi syyttävään sävyyn. Tämä on fakta. En sitä itse keksi. Tajuaako kukaan muu mitä minä ajan takaa?
Misri, minä tiedän, että kyse on kolmoissurmasta. Ratkaisemattomasta sellaisesta.
Enhän minä väittänyt tuollaista. Tehän sitä väitätte, kun kerran väitätte NG:n lavastaneen koko touhun.Misri kirjoitti:Tuo, että NGn olisi täytynyt tietää, että teltta joutuu vielä 2003-vuonna tarkempaan syyniin krp-rikoslaboratorioon ja teltan verijäljistä otetaan DNA-näytteet. Se on sinulta Gyllis jo niin utopistista ajattelun harhaa, että sitä voisi kutsua jopa iltapäivälehtien tasoisiksi päiväuni saduiksi.
Suosittelen lukemaan muutaman kertaan tekstini mikäli et kerrasta ymmärrä. Valitettavasti "Simple Finnish" ei aina tällä palstalla ole vaihtoehto.
Prosentit Gustafssonin syyllisyyden puolesta alle 15 %.
"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."
"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."
-
Nätti_Jussi
- Agentti Scully
- Viestit: 653
- Liittynyt: La Loka 13, 2012 8:10 pm
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Lööpitys oli runsasta ja syyttäminen räikeää. Kunnollisia todisteita ei ollut. Mistä siis oli kyse? Tuntuu ikävästi siltä, että missiona oli tehdä Gustafssonista kansan silmissä syyllinen. Tuominen, Haapala ja kumppanit kyllä tiesivät, etteivät saa Gustafssonia linnaan. Sen verran olematonta näyttö oli. Tyydyttiin siis tekemään miehestä kansan silmissä syyllinen. Miksi Bodomista ylipäätänsä tehtiin valtava mediamylläkkä? Tähän awa sanoisi varmaankin "hymm" 
- Kyllä se on sitä, aina se on sanonu sitä, et se on Ulvilassakin niin se on tullu sinne, avannu oven ja sitten huutanu sinne että "millä lyödään päähän, no vasaralla tietenkin".
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
^ Iltapäivälehdet tekee näillä LÖÖPPI jutuillaan rahaa! Mutta näitä lööppijuttuja, ei pidä sekoittaa koskemaan tutkintaa ja siitä seurannutta syytettä. Oikeudenkäynneissä Tuomari taas käyttää tuomiovaltaa, eikä lööppivaltaa! 
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Olen samaa mieltä kanssasi. Sen takia Gustafsson kulkeekin vapaalla.Misri kirjoitti:^ Iltapäivälehdet tekee näillä LÖÖPPI jutuillaan rahaa! Mutta näitä lööppijuttuja, ei pidä sekoittaa koskemaan tutkintaa ja siitä seurannutta syytettä. Oikeudenkäynneissä Tuomari taas käyttää tuomiovaltaa, eikä lööppivaltaa!
Prosentit Gustafssonin syyllisyyden puolesta alle 15 %.
"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."
"Thru the darkness of Future Past,
the magician longs to see,
one chants out between two worlds:
Fire - walk with me."
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
^ Good! Elikkä tuo provosoiva syyllistävä "iltapäiväsatusi" oli täysin tarpeeton kiukunpurkaus!
-
Nätti_Jussi
- Agentti Scully
- Viestit: 653
- Liittynyt: La Loka 13, 2012 8:10 pm
Re: Gustafssonin vammat (ketju 2)
Gyllis, olet aikaisemmin täällä foorumilla kertonut nähneesi Gustafssonin. Missä oikein näit hänet? Oliko täysissä sielun ja ruumiin voimissa? Arvatenkin rööki huulessa, Nissehän vetää ketjussa.
- Kyllä se on sitä, aina se on sanonu sitä, et se on Ulvilassakin niin se on tullu sinne, avannu oven ja sitten huutanu sinne että "millä lyödään päähän, no vasaralla tietenkin".