Kyllä kyllä. Lisätään tähän vielä se ns pystypainiosuus ja varsinkin puukotusten alussa urhin kampohin laittaminen, niin iskuja ei tajuissaan ja ei-sidottuun ukkoon tehdä kuin muutaman sekunnin välein keskimäärin, oli kyseessä minkälainen tappokone tahansa. Aluksi ei sitäkään, lopuksi helpommin, mutta tokihan tappajakin on väsähtänyt lopussa myös. Otin tuon kerran sekunnissa tuohon siksi, että jo sillä nopeudella tuo teko ei kunnolla istuisi häke-nauhan aikajanaan - pitäisi puukotella kuin singeri menemään pari-kolme jälkeä sekunnissa.Valhalla kirjoitti:Sen verran täsmennän, että vartalon iskuja eikä iskuja ylipäätään voi suotittaa yksi/sekunti. Syvissä iskuissa hyvä jo saa tuollaisen veitsen irti. Varsin fyysinen ponnistus. Pystypainissa ei myöskään onnistu kuvatut iskut vaihtamatta otetta veitsestä. Ylipäätään hartiaseudun iskut ovat melko vaikeita pystyssä tehdyiksi.
Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
-
harjoittelija
- Roger Murtaugh
- Viestit: 883
- Liittynyt: Pe Syys 30, 2011 9:17 pm
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
Mietin vielä tuota toisessa ketjussa puhumaani yöpaidan säilyttämistä tyynyn alla sänkypainin aikana, kun siihen ei ainakaan vielä ole tullut tyrmäystä.
AA:n pitäisi hakea paita sängystä vasta sen jälkeen, kun on riisunut tapahtuma-aikaiset vaatteet ja peseytynyt.
Noutaakseen paidan hän luultavasti laittaisi kengät jalkaan, ettei enää uudestaan tahraantuisi vereen. Mitä kautta hän saisi paidan otettua? Menisikö Jukan yli kurkottelemaan vai kiipeäisikö sängyn päädystä sänkyyn? Itse valitsisin varmaankin tuon sängyn päädyn (saisin varmaan aikaiseksi jo verisen askeljäljen sängyn päätyyn). Sängyssä on ehkä verta sen verran paljon, että askeleet osuisivat tuohon isoon veritahraan. Pudottaisinko näppylähanskan varmuuden vuoksi ennenkuin otan yöpaidan? Ainakin, jos olen samalla reissulla tehnyt muita lavastuksia, esim. laskenut pari koivuklapia paikoilleen pyöriteltyäni niitä veressä.
Poistumistapa on jo AA:n kertomuksesta tuttu: 'hyppäsin arkun päältä'. Tästä voisi mielestäni hyvinkin jäädä niihin ruskeisiin housuihin se vasemman jalan jälki, ja voisiko alastulo osua sinne olohuoneen jalanjälkeen. Vasemman jalan pohja puhdistuu varmaankin hyvin jo siinä arkunpäällä, osuessaan imukykyiseen kankaaseen, joten siitä ei enää paljon jälkeä jää.
- Saa vapaasti tyrmätä, että pääsen tästä mielikuvasta eroon.

Kuulostaa vähän monimutkaiselta,. mutta..harjoittelija kirjoitti:Mietin vielä tuota toisessa ketjussa puhumaani yöpaidan säilyttämistä tyynyn alla sänkypainin aikana, kun siihen ei ainakaan vielä ole tullut tyrmäystä.
AA:n pitäisi hakea paita sängystä vasta sen jälkeen, kun on riisunut tapahtuma-aikaiset vaatteet ja peseytynyt.
Noutaakseen paidan hän luultavasti laittaisi kengät jalkaan, ettei enää uudestaan tahraantuisi vereen. Mitä kautta hän saisi paidan otettua? Menisikö Jukan yli kurkottelemaan vai kiipeäisikö sängyn päädystä sänkyyn? Itse valitsisin varmaankin tuon sängyn päädyn (saisin varmaan aikaiseksi jo verisen askeljäljen sängyn päätyyn). Sängyssä on ehkä verta sen verran paljon, että askeleet osuisivat tuohon isoon veritahraan. Pudottaisinko näppylähanskan varmuuden vuoksi ennenkuin otan yöpaidan? Ainakin, jos olen samalla reissulla tehnyt muita lavastuksia, esim. laskenut pari koivuklapia paikoilleen pyöriteltyäni niitä veressä.
Poistumistapa on jo AA:n kertomuksesta tuttu: 'hyppäsin arkun päältä'. Tästä voisi mielestäni hyvinkin jäädä niihin ruskeisiin housuihin se vasemman jalan jälki, ja voisiko alastulo osua sinne olohuoneen jalanjälkeen. Vasemman jalan pohja puhdistuu varmaankin hyvin jo siinä arkunpäällä, osuessaan imukykyiseen kankaaseen, joten siitä ei enää paljon jälkeä jää.
- Saa vapaasti tyrmätä, että pääsen tästä mielikuvasta eroon.
En mene tämmöistä tyrmäämään, voihan tällaistakin pohtia. Olihan se iso verilammikko siinä Jukan puolella, kyllä. Annun puoli vuoteesta oli ihmeen siisti. Peittokaan ei ollut ihan sen näköinen (huonossa kuvassa kylläkin), että sen alla olisi nukuttu, tai siinä sängyssä tapeltu, tai pidelty peittoa suojana lentäviä lasinsiruja vastaan. JUkan pussilakana oli lattialla - osittain(?). Tyynyjen välistä löytyi se toinen kuusiklapi, se vähemmän verinen..
Sitten yhdessä olohuonekuvassa kuvassa näkyy pinkka jotain punaisia vaatteita sohvalla viikattuina. On voinut ottaa vaihtopaidan siitä pinostakin. Annun vaatteesta löydettyjä kuituja en muista enää, - muistaakseni siitä ei löytynyt murhaajan ruskeita tekokuituja. Tämä tuki päätelmää, että Anneli olisi vaihtanut asua ja tahrinut hihansuitten takaosat vasta sen jälkeen.. Oliko T-paidassa vuodevaatteitten kuituja? Kuka muistaa? Mutta yhden lapsen DNA:ta löytyi - huonosti pesty? Vai oliko Annulla ollut toinen nuorimmista esim sylissään jossain välissä iltaa, vai oliko pyyhkinyt omat kostuneet kätensä (jonkun lapsen räkää+kyyneleet) käsistään T-paitaansa. Spekulaatiota vain..
Oletan, että ellei Annelilla ole ollut jotain suojavaatetta ja jos hän on vaihtanut vaatteita siistiydyttyään, niin tämä on tapahtunut ennen puhelua. Loppuhötäkässä häkepuhelun jälkeen Annulla on ollut tosi vähän aikaa, ja on ehkä ollut ihan muuta tekemistä, lasten käskyttämistä, ym viimeisiä silauksia.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
Kuiduista tässä alla yksi esimerkki, mutta mielestäni se alkuperäinen etp:n tarkentavampi kuvaus tekstinä oli mulle ainakin helpompi omaksua..jos joku sen kaivaisi esiin.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... it=lakanat
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... it=lakanat
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
Mielikuvat tapahtumista ei ole mikään stabiilitila ainakaan allekirjoittaneelle. Mitä erikoisempi speku sen hiljaisempi seurakunta ja puhun nyt omistani. Joku toinenkin on täällä arvaillut samaan tapaan kuin sinä nimimerkki harjoittelija siitä, että annelin paita olisi ollut tyynyn alla viikattuna. Us?
Olen joskus ajatellut annelin loikkaavan sänkyyn päädyn kautta ja potkaisseen jukan alas sängyltä selälleen lattialle. Koivuklapeista muistaakseni yksi teoria -heitetty umpimähkäisesti eli lavastettu tappelutilanne. Verisiä jalanjälkiä yritin myös sovittaa sängyillä olleisiin farkkuihin, mutta tyrmättiinkö se vai löytyikö faktaselitys vai olivatko farkut juuri ne toiset.
Näppylähanskan arvoitus. Nii..in mitä hittoa se tekee sängyllä? Ulvilakuvissa vaatekaapin ovi on auki.
Pengottiinko kaapista jotain? Näitä kysymyksiä riittää loputtomiin.
Sen olkkarin ns. jalanjäljen matka arkulta lienee tyrmätty jo ajat sitten.

jarmo.janis
- Vic Mackey
- Viestit: 1982
- Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
- Paikkakunta: kaakkois suomi
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
En tiedä auttaako tämä nyt ketään eteenpäin omissa pohdinnoissaan, mutta muistelen hyvin vahvasti että. Silloin kun oli se naispuolisen kunnallispolitikon ja hänen lentokoneinsinööri miehensä murhadraama, jossa mies tappoi naisen, koko eron ollessa suunnilleen sama kun ulvilan tapauksessa, tikkasi mies itseään pienempään naiseen kulemma noin 160 iskua noin 10 minuutissa. Iltapäivälehdissä muistan asian näin kirjoitetun.kuolema kirjoitti:Kyllä kyllä. Lisätään tähän vielä se ns pystypainiosuus ja varsinkin puukotusten alussa urhin kampohin laittaminen, niin iskuja ei tajuissaan ja ei-sidottuun ukkoon tehdä kuin muutaman sekunnin välein keskimäärin, oli kyseessä minkälainen tappokone tahansa. Aluksi ei sitäkään, lopuksi helpommin, mutta tokihan tappajakin on väsähtänyt lopussa myös. Otin tuon kerran sekunnissa tuohon siksi, että jo sillä nopeudella tuo teko ei kunnolla istuisi häke-nauhan aikajanaan - pitäisi puukotella kuin singeri menemään pari-kolme jälkeä sekunnissa.Valhalla kirjoitti:Sen verran täsmennän, että vartalon iskuja eikä iskuja ylipäätään voi suotittaa yksi/sekunti. Syvissä iskuissa hyvä jo saa tuollaisen veitsen irti. Varsin fyysinen ponnistus. Pystypainissa ei myöskään onnistu kuvatut iskut vaihtamatta otetta veitsestä. Ylipäätään hartiaseudun iskut ovat melko vaikeita pystyssä tehdyiksi.
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
Elikkä oliko Annelilla jalassaan Jukan talvikengät kun lavastusta teki ja hyppäsi arkulta olkkariin ja sai sen liukumajäljen aikaiseksi. Eikös ne farkut joista yksi jalanjälki löytyi olleet vaeltavat sellaiset. Ei tiedetä missä ne alunperin olivat.
Meni kylppärin kautta, asetteli kalmon löytöpaikalle sängystä ja loikkasi arkun päältä olkkariin. Tämä ennen häkepuhelua. Liekö ollut musta huppari päällä ja tyttö siksi väittää että kylppäristä tuli.

Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
Björkqvist oli tikkaajana. Iskuja oli 69, Ulvilassa taisi olla yksi enemmän. Jämsässä tekijä joutui hakemaan kesken teon keittiöstä uuden veitsen, kun vanhan kahva tuli verestä liian liukkaaksi. Ulvilassa oli kai näppylähanskat tai ainakin yksi käytössä.jarmo.janis kirjoitti:Silloin kun oli se naispuolisen kunnallispolitikon ja hänen lentokoneinsinööri miehensä murhadraama, jossa mies tappoi naisen, koko eron ollessa suunnilleen sama kun ulvilan tapauksessa, tikkasi mies itseään pienempään naiseen kulemma noin 160 iskua noin 10 minuutissa. Iltapäivälehdissä muistan asian näin kirjoitetun.
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
Ja Breivik oli ampujana - uhreja 69. Ihme ellei sarja pidä, ja Lahtea ei olisi tikattu 69 kertaa - tarkistakaapa - varmaan joku on vain pyöristänyt luvun.
Kaikista löytyy myös mielenkiintoinen häkenauha. Vai oliko se niin, että keskustapoliitikon kohdalla oli kyse vain äänityksestä? Siis kännykällä.
Kaikista löytyy myös mielenkiintoinen häkenauha. Vai oliko se niin, että keskustapoliitikon kohdalla oli kyse vain äänityksestä? Siis kännykällä.
Alethes doksa meta logu
-
rantakoski
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1479
- Liittynyt: La Touko 12, 2012 5:39 pm
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
Heh. Ei kyllä voi kuin ihmetellä Poliisin tutkintaa-hutkintaa. Takkahuoneen ulko-ovessa on näppylähanskan jälkiä, ja rouva oli unohtanut kaikessa tohinassa yhden näppylähanskan sängyn päälle - mutta ei vaan JJ:llä leikannut. Liikaa, aivan liikaa, epätodennäköisyyksiä sattunut Ulvila keississä - jotta AA:n tarina huppumiehestä pitäisi paikkansa.
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
ulkosuomalainen kirjoitti:Vertavaluvuus ei todista, etta on juuri saanut iskut.
Tämä vaikka liittyy oikeastaan taustanauhan mahdottomuuteen, niin on kaiketi parempi että käsitellään tätä täällä 'Verijäljissä'.
Kuten tiedämme, Taurun oma porukka teki verijälkikuivumis-kokeita joissa tulivat tulokseen että verijäljet alkoivat kuivumaan/kuivuivat 7-8min:ssa. Ajallisesti tämä sopii siihen tilanteeseen kun hoitohenkilökunta tepasteli siellä takkahuoneen lattialla. Voidaan olettaa että noissa tietyissä rajoissa osa verestä alkoi kuivumaan ja osa ei vielä ollut kuivunut kun hoitsut saapuivat.
Hoitohenkilökunta jo ammattipätevyytensä ja myöskin heille annettujen ohjeiden mukaan osasi varoa liikaa sotkemasta takkahuoneen lattialla olevia verijälkiä. Mutta tämähän silloisessa tilanteessa oli mahdoton täysin toteuttaa koska se lattiahan oli verijälkiä täynnä...
Alla kuva jossa hoitohenkilöstön kengän pohjat. Lahti siis tapettiin vähän ennen, koska verta on tarttunut hoitohenkilökunnan kengän pohjiin. Jos veriroiskeet lattialla olisivat täysin kuivia, veri ei tarttuisi.
Koska kuva ei ole ensipartion ottama, vaan teknisten tutkijoiden vähän myöhemmin, niin tässä on täytynyt käydä niin että nuo hoitsut kun ovat ensin tutkineet Lahden, sitten Auerin, ja sitten lähteneet viemään häntä sairaalaan, ovat palanneet jolloin vasta heidän kenkiensä pohjat on kuvattu vertailevaan pohjakuvio-tutkimukseen (Tekniset tutkijat kuvajineen tulivat vasta sen jälkeen kun Auer oli viety jo sairaalaan).
Ja kun noilla kengillä kun on jo 'yhden reissun' verran kävelty, niin sinne 'reissullekin' on jäänyt paljon.
Nämä todisteet viittaavat myös siihen että Lahti on tapettu silloin hätäkeskuspuhelun aikana, muiden todisteiden lisäksi (mm. se että Lahti oli vertavaluva löydettäessä ja että häntä yritettiin elvyyttää (Et-ptk). Ja kai se nyt selvää on, että ammatti ihmiset heti näkisivät onko uhri ollut kuolleena jo pidempään...).

(Kuvalähde: Et-ptk, Poliisi)
-
huippumies
- Roger Murtaugh
- Viestit: 872
- Liittynyt: Ke Maalis 07, 2012 8:59 pm
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
Korjaus: Paikalla oli kaksi ambulanssia. Ne, jotka hoitivat Annelia, eivät käyneet takkahuoneessa. Lähde: joku kuulustelupöytäkirja, jota en lähde nyt etsimään.
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
Pari vuotta sitten joku tiesi tällä palstalla kertoa, että ensihoitajat oli kutsuttu takaisin kenkäpohjakuvauksiin.
Jos (mitä suuresti epäilen) nuo pohjissa olevat räippeet ovat verta parin tunnin kävelyn jälkeen, niin missä on lanssihenkilökunnan kenkien verijäljet olohuoneesta ja eteisestä? He tuskin ikkunasta kipusivat poistuessaan.

Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
huippumies kirjoitti:Korjaus: Paikalla oli kaksi ambulanssia. Ne, jotka hoitivat Annelia, eivät käyneet takkahuoneessa. Lähde: joku kuulustelupöytäkirja, jota en lähde nyt etsimään.
No, minä lainaan nämä tärkeät ensipartion kuulustelupöytäkirjat tähän. Kertaus on se opintojen äiti huippumies. Kun ensihoitajat olivat tarkistaneet uhrin, tarkistivat sen jälkeen Auerin ennen poisvientiä sairaalaan.
Oheiset kuulustelut kannattaa lukea ajatuksella ja huolella, siinä on tarkkaa tietoa monesta täällä keskustellusta asiasta.
Kyseiset lainaukset siis Et-ptk:sta.
11.12.2006
Lxxxxxxxx, Axx
KUULUSTELUKERTOMUS
Olin tapahtumayönä työvuorossa, toimin yövuoron kenttäjohtajana partioautossa 211. Työparinani oli nuorempi konstaapeli Txxxxx Hxxxx.
Ajoimme Vanhan-Koiviston suunnasta keskustan suuntaan ja saimme linja-autoaseman kohdalla tehtävän Ulvilaan Tähtisentie 54. Tehtävä annettiin puukotustehtävänä, joku oli tunkeutunut asuntoon ja puukotus menossa. Häke antoi meille ilmoituksen noin klo 02.41. Ajoimme kohteeseen hälytysajona ja olimme paikalla 02.51.
Myös partio 221 Hxxxxxx / Axxxxx, sai saman tehtävän.
Matkalla kohteeseen soitin kohteeseen ja juttelin puhelimessa ilmoittajan (Anneli Auer) kanssa. Ilmoittaja sanoi minulle, että joku tuntematon mieshenkilö on tunkeutunut heidän asuntoonsa ja oli alkanut puukottamaan miestään. Kysyin ilmoittajalta mikä miehen tila on nyt, iimoittaja sanoi, että miehensä vaikuttaa elottomalta. Kysyin onko tekijä vielä paikalla, tähän ilmoittaja vastasi, että nyt on hiljaista, tekijä on todennäköisesti poistunut paikalta. Hän ei enää kuullut mitään ääniä, tämä oli hänen arvionsa. Puhelumme alussa kuulin lapsen äänen taustalla sekä jotakin krahinaa mikä lakkasi saman tien. En tiedä mistä tämä krahina tuli, mahdollisesti puhelimen liikkumisesta. Muuta en kuullut puhelumme aikana, mitään muuta taustaääniä en erottanut puhelumme aikana. Puhelumme kesti noin pari minuuttia Kävimme puhelun aikana tekijän tuntomerkit, ilmoittaja sanoi, että ei tuntenut tekijää, noin 180 cm, tummiin vaatteisiin pukeutunut, puilleahko mieshenkilö.
Ilmoittaja kysyi onko poliisi jo tulossa, hän kysyi kauanko meillä vielä menee, vastasin että pari minuuttia vielä kestää.
Ilmoittaja oli hieman hätääntynyt, hieman hengästynyt, johdonmukainen hän oli ja kykeni kertomaan mitä paikalla oli tapahtunut. Minulle tuli heti kuva, että on kysymyksessä todellinen tilanne.
Kun tulimme Tähtisentielle, näimme kun nainen viittoilee meille. ilmoittaja Anneli Auer viittoili meille siinä kuistilla, aivan ulko-oven tuntumassa. Hän ei siinä vaiheessa ollut selvästi ulkona talosta. Kun tulimme talon eteiseen, Auer tuli meidän perässämme kohti heidän makuuhuonettaan. Asunto oli niin valaistu, että emme joutuneet käyttämään valaisimia, tarkemmin en muista missä huoneissa oli valo, mutta siellä pystyi liikkumaan hyvin ilman taskulampun valoa. Näin jo eteisestä talon vastakkaisen seinustan terassin ulko-oven lasin rikotuksi ja kysyin Auerilta, oliko tekijä tullut rikotusta ikkunasta. Auer kertoi, että tekijä oli tullut rikotusta lasista ja oli todennäköisesti myös poistunut samasta ikkunasta. Tässä vaiheessa rekisteröin Auerin tytön (Axxxxx) joka oli aivan äitinsä vieressä. Auer kertoi miehensä olevan heidän makuuhuoneessaan ja hän osoitti minulle makuuhuoneen.
Näin uhrin makaavan selällään makuuhuoneen lattialla ja hänen vieressään oli verta sekä uhrissa oli selvästi havaittavissa pistohaavoja. Uhrissa en havainnut mitään elonmerkkejä, en havainnut enää hengityksen merkkejä. En mennyt uhrin lähelle, tein havaintoni noin 3-4 metrin etäisyydeltä. Makuuhuone oli valaistu, en muista tarkkaan missä valot olivat, mutta makuuhuoneen tila oli valaistu.
Tässä vaiheessa nk Hxxxxärmä ohjasi Axxxxx-tytön ja äidin vähän kauemmaksi olohuoneesta, etteivät hän näkisi uhria.
Hxxxx haki partioautosta kameran ja hän tuli yhdessä sairaankuljettajien kanssa uudestaan sisään. Hxxxx otti muutamia valokuvia tapahtumapaikasta sekä uhrista. Tämän jälkeen annoin sairaankuljettajille luvan mennä tarkistamaan uhrin tilan. Uhrissa ei havaittu mitään elintoimintoja, jolloin sairaankuljettajat tulivat samaa reittiä takaisin.
Havaitsin epäillyn tekovälinen, mustakahvaisen veitsen siinä lattialla makuuhuoneen aukossa, myös tästä Hxxxx otti valokuvan. Tekoväline jätettiin siihen paikoilleen, eikä sitä siirretty mihinkään.
Uhrin luona kävi siis ainoastaan kaksi sairaankuljettajaa (Ulvila 191) xxxxx xxxxx sekä xxxxxxx xxxxxx. Minä tai Hxxxx emme menneet uhrin lähelle, ettei tapahtumapaikka sotkeentuisi.
Auer oli pääasiassa eteistilassa ja lapset omissa huoneissaan toisen sairaankuljetusyksikön hoitajien kanssa.
Kun sairaankuljettajat olivat tarkistaneet miesuhrin tilan, he tarkastivat siinä eteisaulassa Auerin vammat. Hxxxx valokuvasi Auerin vammat, jonka jälkeen sairaankuljettajat alkoivat hoitamaan hänen vammojaan.
Olin itse pääasiassa siinä olohuoneessa ja pidin tapahtumapaikan koskemattomana. Osa lapsista oli omissa huoneissaan, osa oli siinä eteisessä äidin luona.
Kukaan poliiseista ei tullut uhrin lähelle eikä kukaan mennyt rikotusta ikkunasta ulos. Lähialueen etsintää tekevät poliisit kiersivät talon sivustoilta takapihalla etsimään epäiltyä tekijää.
Hxxxx hoiti Anneli Auerin puhuttamisen keittiössä, osan aikaa hän seisoi ja osan aikaa hän istui keittiöpöydän ääressä. Samalla ambulanssikuskit laittoivat häntä kuljetuskuntoon. Auerin päällä ollut vereentynyt yöpaita jätettiin keittiön pöydän päälle.
Kun uhri oli todettu elottomaksi, ilmoitin hälytyskeskukseen sekä muille partioille elottomuudesta. Pyysin häkeä valmistelemaan vainajan kuljetusta. Soitin poliisilaitoksen valvomoon ja pyysin heitä tilaamaan lisää henkilöitä töihin. Tekniikka ja sosiaalityöntekijä hälytettiin myös paikalle. Myös johtovalmiudessa olevalle päällystölle ilmoitettiin tapahtumasta, rikoskomisario Axxxxx oli johtovastuussa.
Sairaankuljetus lähti viemään äitiä hoitoon, sosiaalityöntekijä Rxxxx Sxxxxxxx lähti lasten kanssa pois tapahtumapaikalta.
Se mitä muistan vanhimmasta tytöstä (Axxxxx), niin hän oli aivan siinä äidin vaatteissa kiinni, vapisi ja tärisi peläten selvästi tapahtunutta. En puhuttanut Axxxxxx, saattaa olla että Hxxxx olisi jututtanut Axxxxxx. Juttelin ainoastaan puhelimessa sekä tapahtumapaikalla äidin kanssa.
Sairaankuljettajat juttelivat lasten kanssa niin kauan, kuin Rxxxx Sxxxxxxx tuli paikalle ja otti lapset vastuulleen.
11.12.2006
H, T
KUULUSTELUKERTOMUS
Olin tapahtumayönä työvuorossa ja ajoin yhdessä yk L:en kanssa. Yk L toimi kenttäjohtajana ja minä toimin partioauto 211 kuljettajana.
Olimme Porin linja-autoaseman tienoolla, kun saimme hälytyskeskuksen kautta tehtävän Ulvilaan Tähtisentie 54. Tehtäväanto oli sellainen, että johonkin oli tunkeuduttu, puukko esillä, paikalla lapsia.
Ajoin tapahtumapaikalle ja aluksi kun L soitti kohteeseen, hän piti puhelinta kaiutin asennossa ja kuulin taustalla lapsen ääntä. Ihmettelimme aluksi puhelun alussa lapsen ääntä, emme saaneet tarkkaan selvää puheesta. L nosti luurin korvalleen ja toisti asioita, mitä hän puhelun aikana kuuli. joku vastasi puheluun, tämän jälkeen L keskusteli jonkun aikuisen kanssa.
L toisti jotakin että uhri on eloton, tuolloin lisäsin vauhtia ja ymmärsin että nyt on tosi kyseessä.
Kun tulimme siihen tapahtumapaikalle, L meni ensin sisään asuntoon. Minä en havainnut ihmisiä siinä talon ulkopuolella. Seurasin L:sta taloon sisälle, näin eteisessä naisen (Anneli Auer) ja siinä lastenhuoneen edustalla oli tyttö (vanhin tyttö xxxxxx).Tässä vaiheessa en kiinnittänyt huomiota naisen vaatteisiin.
Nainen näytti meille sen paikan missä mies makasi, L meni edellä, minä seurasin L:sta. Emme menneet ihan perille asti, mutta näimme miehen makaavan selällään. Mies näytti heti siltä, ettei tarvinnut kauheasti elvyttää enää. Valoa oli sen verran päällä, että en laittanut mitään valoja päälle, emmekä käyttäneet taskulamppuja kun tarkastelimme uhria.
Nainen ei missään vaiheessa sanonut meille että auttakaa tai jotakin, hän vain näytti missä mies on. Hän ei itkenyt eikä huutanut meille mitään. Hän vain käveli aluksi siinä edestakaisin.
Tämän jälkeen hain kameran autosta ulkoa. Kun menin pihalle, niin ambulanssi oli tullut paikalle ja siinä oli kaksi naissairaankuljettajaa. He tulivat minun mukanani talon sisälle. Otin muutamia valokuvia uhrista ja tapahtumapaikasta, jonka jälkeen sairaankuljettajat menivät tarkistamaan uhrin tilaa. Näin kun he työskentelivät siinä uhrin lähellä, otin tästäkin valokuvan.
Äiti ja vanhin tytär olivat siinä olohuoneessa ja kulkivat siinä vähän edestakaisin, sanoin äidille, että menisivät vähän etäämmäksi. Tämän jälkeen sairaankuljettajat menivät äidin kanssa keittiöön ja tarkistivat hänen pistohaavaansa. Vanhin tytär ei mennyt enää sinne vanhempien makuuhuoneen suuntaan, vaan meni varmaankin muiden lasten kanssa lastenhuoneeseen.
Keittiössä äiti alkoi pyörtymään ja sairaankuljettajat ottivat hänet kiinni ja alkoivat häntä hoitamaan häntä siinä lattialla. Mielestäni äiti ei mennyt tajuttomaksi, vaan hän oli tajuissaan siinä lattialla. Juttelin siinä samalla äidin kanssa ja hän neuvoi, että eteisessä on hänen käsilaukkunsa ja yritin etsiä hänen lompakostaan kela-kortteja mutta en löytänyt niitä. Vähän ajan kuluttua äiti alkoi kertomaan minulle lasten syntymäajat ja myös oman syntymäaikansa ja sotun.
Äiti alkoi kertomaan minulle mitä asunnossa oli tapahtunut. Äiti kertoi, että kolme nuorinta lasta oli nukkumassa omassa huoneessaan ja xxxxxx oli nukkumassa omassa huoneessaan. Äiti Anneli oli miehensä Jukan kanssa nukkumassa siinä olohuoneen vieressä olleessa huoneessa, joka oli heidän makuuhuoneena ja samalla takkahuoneena. Äiti kertoi, että hän ja hänen miehensä heräsivät siihen, kun takkahuoneen oven ikkuna rikottiin. Ikkunasta tuli joku mies sisälle ja hänellä oli puukko kädessä, mies alkoi heti puukottamaan miestään. Nainen meni väliin ja sai puukosta iskun. Iskun jälkeen nainen lähti keittiöön soittamaan. Tänä aikana xxxxxx heräsi ja tuli äidin luokse keittiöön.
Kun puhelu häkeen loppui, poliisi soitti kohteeseen. Äiti tarkisti miehen tilan poliisin soiton jälkeen. Äiti kertoi, että tekijä lähti poliisin puhelun aikana pois talosta. En tarkemmin kysynyt mitä kautta tekijä poistui talosta. Jostakin oli tiedossa se, että tekijä poistui siitä takaa rikotun ikkunan kautta.
Äiti ymmärsi välillä asiat väärin eikä selittänyt niitä loogisesti. Jotakin hän selvitti ja kun korjasin häntä, niin hän sanoi että ei se niin mennyt. Ensin hän sanoi minulle jotakin miten asiat olivat menneet, kun toistin hänelle sen saman asian, jonka hän oli juuri minulle sanonut, niin siihen hän sanoi, että ei se noin mennyt.
Tässä vaiheessa paikalle tuli toinen ambulanssi ja sosiaalityöntekijä R S. He menivät juttelemaan lasten kanssa.
Kenttäjohtaja L hoiti asioita puhelimessa. Tänä aikana olin äidin ja sairaankuljet tajien kanssa keittiössä.
Sairaankuljettajat tarkistivat äidin haavan ja tämän jälkeen he alkoivat valmistautua kuljetusta varten. Tässä vaiheessa kun olimme eteisessä kysyin äidiltä tekijän tuntomerkkejä. Äiti kertoi, että tekijä oli tukevahko, pullea naama, kasvot osittain peitossa, suomalaisen näköinen, 30-40-vuotias, minun pituiseni, olen itse 188 cm pitkä, tummat vartalonmyötäiset vaatteet, hänelle tuntematon mies, hän ei tekijää tunnistanut. Nämä asiat äiti itse luetteli minulle.
Pyysin äitiä jättämään päällään olleen paidan ja laitoin paidan keittiön pöydälle. Ottamissani valokuvissa äidin päällä ollut paita on se sama, joka hänellä oli päällään, kun menimme asuntoon sisälle. Myöhemmin pyynnöstäni äiti luovutti paidan minulle ja otti päälleen toisen paidan.
Olisin kuvannut äidin kädet, mutta ne olivat ihan puhtaat, niissä ei näkynyt yhtään verta kun niitä katsoin. En ottanut käsistä kuvia koska ne olivat puhtaat, eikä niissä näkynyt haavoja tms.
Äidillä oli pistohaava vasemmalla puolella rinnan kohdalla ja verta oikean jalkapöydän päällä hänellä oli verta. Tämä veri näkyy niissä kuvissa, joita häneltä otin.
Kun kysyin naiselta mikä tähän tekoon voisi olla syy, hän sanoi ainoastaan miehen työpaikan olevan syyn tekoon. Nainen kertoi minulle että hän ei tunne ketään miehensä työ-paikalta. Mies työskenteli Luvatalla henkilöstöasioita hoitaen.
Minä en jutellut xxxxxx kanssa mitään sinä aikana, kun olimme talossa. Sairaankuljettajat ja R S jutteli niiden lasten kanssa.
Myöskin siitä tekovälineestä otin valokuvan, eikä siihen koskettu meidän toimestamme.
Kun muut olivat poistuneet asunnosta, jäin varmistamaan asuntoa. L hoiti asioita puhelimessa. Keittiöstä menee ovi kodinhoitohuoneeseen, katsoin ovea keittiön puolelta ja näin siinä oven kahvassa kuivuneen tahran, mielestäni kuivunut veritahra. Samoin oven keittiön puolella oli muutama vesipisara. En mennyt sisään kodinhoitohuoneeseen, etten olisi sotkenut mahdollisia jälkiä.
-
huippumies
- Roger Murtaugh
- Viestit: 872
- Liittynyt: Ke Maalis 07, 2012 8:59 pm
Re: Jäljet; verijäljet - hajujäljet (ketju 2)
Korkeimmalle menneet pöytäkirjat, ambukuskin MM kuulustelu, aineistomatskussa s. 92, ETP 297.
"Toinen yksikkö tarkisti miestä ja sovittiin, että me otamme hoitaaksemme tämän puukoniskun saaneen naisen.
Menimme asuntoon sisälle etuovesta. Olen käynyt asunnossa, mutta en ole käynyt siinä huoneessa, jossa mies oli tuolloin. "
Tämä yksikkö vei A:n sairaalaan. Tämä sama näki etuovessa sen veritahran, jota ei koskaan tutkittu.
Tällä nyt ei ole mitään merkitystä, mutta korjasinpahan vain, kun Turre väitti, että sama yksikkö tutki Jukan, hoiti A:a ja vei sairaalaan. Tarkkuutta, Turreseni