Jeps, niin on. En minä, eikä kait kukaan muukaan ole vaatimassa mitään täydellistä kirjallista osaamista. Kirjoitusvirheitä sattuu itse kullekin. Ainakin itse teen siten, että kirjoitettuani tekstin, katson sen kohdassa esikatselu, josta virheet on helpompi havaita ja korjaan ne sitten tai teen lisää kappalejakoja tai korjaan vielä joitakin asiayhteyksiä yms. ja sitten luen vielä kertaallen ja lähetän sen jälkeen. Toisinaan täytyy korjata vielä senkin jälkeen.Primavera kirjoitti:DL:lle tiedoksi, että aiheesta on käyty keskustelua aiemminkin.
Ei välimerkkien puuttuminen tai esim. ison kirjaimen unohtaminen tee tekstistä sen vaikeampaa luettavaa, mutta puutuinkin toisessa osiossa myös muihin kirjoituksissa ilmenneisiin epäkohtiin. Ne ja virheet yhdessä tekevät tekstin lukemisen hankalaksi ja siihen mahdollinen vastaaminen jää vähemmälle huomiolle.
Arvostan monen kirjoittajan tietämystä ja halua kertoa tapahtuneet, mutta miksi, niitä ei voi kertoa samalla vaivalla selkeästi?
Jos ja kun kirjoittaa vaikkapa sanomalehden yleisönosastoon, niin teksti tarkistetaan toimituksessa ja mahdolliset virheet korjataan ja julkaistaan vasta sitten, mutta netissä kuka tahansa pääsee miten tahansa tuomaan ajatuksensa julki ja missä muodossa tahansa. Virheineen päivineen.
Ehkä tässä piilee sama heikkous kuin demokratiassakin: myös hölmöt saavat äänestää!