Arvostamani Turumurre -turumurre kirjoitti:zem kirjoitti: Pointti oli lähinnä se, että kun Häke-nauhan kohtaa
0:42.20 - 0:54.30 voimistaa (valinta) noi kaksikymmentä
desibeliä niin, että ei välitä puheen säröytymisestä,
kuulee selvät raskaat askeleet.
Mietitääs tätä nyt vielä. Kuulen nuo tahtiäänet ihan selvästi, mutta kuitenkaan ne ei sovi huppiksen askelääniksi. Liian tasatahtisia, ja jos ne juuri ennen iskua/iskuja tapahtuisi, niin siinä tapauksessa ne olisi suoritettu 'lennosta'. Ei hyvä! Ja missä hän kävelisi? Ei siellä takkahuoneessa ole tilaa.
Sitäpaitsi oikeat iskuäänet kuuluvat Lahden valituksen lomassa n 0:56 alkaen, ja ne nimeenomaan sopivat aidosti iskuiksi, ei joksikin oudoiksi kolahduksiksi.
Voisitko perustella kuvaesityksillä väittämääsi zem. Minun mielestäni ne ovat Annelin sydämen ääniä. Näitä samoja kuuluu vielä hetki myöhemmin, ennen Lahden "Tuu joota".
Mulla on tapana uskoa vain itseäni ja tässä tapauksessa korviani ja siihen että äänien pitää sopia myös tapahtumaan (terveisiä tällä lauseella Wolandille).
Ja ei tarvitse ottaa nokkiinsa tästä zem..
Ja Woland ja Alpo myös antamaan oma mielipiteensä näistä tahtiäänistä (Etkö sinäkin Woland voisi kuvallisestikin perustella esityksiäsi..)
Jooh, todennäköisesti Woland tulee perustelemaan että ne äänet on kasettinauhurin kelauksesta kun nauha on loppu ja se lyö tyhjää... Ja Alpo taas että se on metronomin tikitystä.
No vitsi, älkää tekään ottako nokkiinne....
äänet mainitsemassasi (ja osoittamassani) paikassa eivät ole
sydänääniä - nämä eivät a) kaiu tilassa b) vaihtele lievästi voimakkuudeltaan
etenemisen mukana c) ole myöhemmässä paikassa - sanan "nopeesti" jälkeen - nopeampia
kuin edellisessä (kaksi nopeammin toisiaan seuraaavaa kaikuvaa ASKELTA.)
Eikä sydänääniä seuraa "kopsahdus", jonka kyllä tässä vaiheessa tulkitsen
veitsen iskuksi urhiin, mitä seuraa tuskanhuuto (so. konteksti vaikuttaa tulkintaan).
Annijatan tutkivalle ajatukselle: toisiaan seuraavat "kolahdukset" (asekeleet) ovat LIIAN HARVOJA
ollakseen lapsen askeleita. Ovat raskaan kuuloisia, pitkiä - jos siis askeleita.
(Voinee jopa määritellä askeltajan koon?)
Pyydän Turumurrea voimistamaan tuon kohdan ääntä REILUSTI,
puheen säröytymisestä piittaamatta ja kuuntelemaan kuulokkeilla:
askel on askel on askel - mutta jokainen hieman erilainen.
(En tietenkään ota nokkiin asiallisista viesteistänne
