TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
otus
Axel Foley
Viestit: 2329
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 7:00 pm
Paikkakunta: Youranus

TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Viesti Kirjoittaja otus »

Tuoksahtaa kovasti Raineri Mc:ltä..
TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta
Julkaistu: 14.12.2012 16:54

Sukulaisjoukko iski poliisien kimppuun niin suurella voimalla, että näiden oli poistuttava paikalta, kertoo Turun Sanomat.
Tapaus sattui viime kesänä Laitilassa.

Poliisin ja suvun välinen yhteenotto sai alkunsa kotihälytyksestä kerrostaloasuntoon. Poliisipartion tarkoituksena oli mennä tarkistamaan melun syy.

Metelöivät asukkaat saatiin hiljenemään, mutta meteli alkoi uudestaan, kun partio poistui paikalta. Kun partio palasi, poliisit päättivät viedä pahimman metelöitsijän mukanaan.

Tämä pani kuitenkin vastaan ja sai avukseen kaksi asunnossa ollutta sukulaista. Lopulta 18-vuotias mies päätyi poliisiauton takapenkille.

Poliisiauto ei kuitenkaan päässyt lähtemään paikalta, sillä lähitaloista oli hälytetty lisää sukulaisia apuun.

Poliisin kimppuun iskenyt sukulaisjoukko onnistuikin vapauttamaan kiinniotetun jäsenensä poliisiautosta, ja poliisin oli lähdettävä paikalta, kun se ei saanut paikalle apuvoimia.

Asiaa puidaan maanantaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Kahdeksaa suvun jäsentä syytetään muun muassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Lähde: Turun Sanomat.
IS
:shock: , oliko poliisi taas rasisti?
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
Halkokauppias
Lauri Hanhivaara
Viestit: 124
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2012 12:35 am

Re: TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Viesti Kirjoittaja Halkokauppias »

Ei ollut mutta kun kyseisen yhteiskuntaluokan jäsenet törmäävät joihinkin kurittomiin tapauksiin niin roustaus muuttuukin ihan toiseen suuntaan mitä laki sallii...

Mitä odotamme, no tietenkin sitä että joku saa mitä tilasikin....voi kun olisi painamassa nappian pyynnöstä. :)
Kaahari
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Pe Syys 30, 2011 9:22 pm

Re: TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Viesti Kirjoittaja Kaahari »

Mun mielestä tuossa tapauksessa poliisin olisi pitänyt ampua.
Jack the Ripper
Adrian Monk
Viestit: 2653
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Vaikka yleensä katsomme Ruotsiin päin ja kopioimme heidän kansankotimalliaan niin silti tämä(kin) tapaus muistuttaa mitä voi olla edessä. Malmössa ambulanssi tarvitsee poliisiauton tuekseen mentäessä tietyille asuinalueille. Toki ymmärrän että tässä tapauksessa on olleet ihan suomen suorahousut kyseessä mutta tulipahan nyt purkauduttua.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Porin

Re: TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Viesti Kirjoittaja Porin »

Kaahari kirjoitti:Mun mielestä tuossa tapauksessa poliisin olisi pitänyt ampua.
Olen samaa mieltä.
Poliisien aseenkäyttöohjeita on muokattava sallivampaan suuntaan.
Kaahari
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Pe Syys 30, 2011 9:22 pm

Re: TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Viesti Kirjoittaja Kaahari »

Ettei kukaan nyt heti leimaa rasistiksi, niin tarkennan sen verran, että kuka hyvänsä hyökkää virkapukuisin poliisin kimppuun, tulisi saada helvetin paljon pahuutta osakseen. Väriin tai pukeutumiseen katsomatta.

Poliisi ei saa kokea tuollaista arvovaltatappiota.
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Porin kirjoitti:
Kaahari kirjoitti:Mun mielestä tuossa tapauksessa poliisin olisi pitänyt ampua.
Olen samaa mieltä.
Poliisien aseenkäyttöohjeita on muokattava sallivampaan suuntaan.
Se nyt vielä olisi puuttunut; tulitaistelu ja hiukan isommat lööpit.

Tekijä(t) on tiedossa, joten nyt rauhallisesti koppiin koko sakki. Ja ei poliisin tarvi miettiä mitä kaikenlaiset "Paateronpoterot" netissä kirjoittelisivat. Kun ne kuulemma kyttää meitä... Kytät.

Jos poliisi olisi ampunut tuolla, niin seuraavalla kerralla uhka saada aseellista vastarintaa olisi/voisi olla varteenotettava "tietyiltä kansalaisryhmiltä". Sitä ei kummatkaan kai ole aikoihin kokeneet tai halunneet. Eikä ole Suomessa - ja Pohjoismaissa - tapana muutenkaan aseilla heilua poliisin läsnäollessa.
juta
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Ke Helmi 15, 2012 1:10 pm

Re: TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Viesti Kirjoittaja juta »

Mielipiteeni on et jos poliisi menee jotain hakemaan niin silloin kundi haetaan kanssa, hyvalla tai pahalla...haettakoon vaikka PASI armeijalta tueksi kuten silloin kun mennaan Bandiitteja ja muita liivimiehia ratsaamaan, ei silloinkaan poikia hiljalleen kerailla talteen vaikka kundeilla on oikein nimi liivissa et on Poliisilla helpompi tunnistaa.
Jos kytat ovat jonkun jo pidattaneet niin silloin ei kylla voi antaa sukulaisten pidatettya vapauttaa, vaan, jos on tarvis, vaikka ampua. Johan tosta kaikki 16v. nulikat oppii et porukalla poliisien kimppuun vaan jos yhta poppoosta ollaan viemassa putkaan.
Jotenkin tuntuu et poliisikin on nykyaan paljon pehmeempi kuin joskus 80-luvulla kun meikalaista helttelivat otsa edella maijaan Helsingin yossa :D Eika silloin tullut mieleenkaan ruikuttaa netissa tai valittaa Poliisin kovista otteista silla sita saa mita tilaa...
RouvaSkrof
Susikoski
Viestit: 42
Liittynyt: Ma Helmi 07, 2011 4:34 pm
Paikkakunta: Pohjanmaa

Re: TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Viesti Kirjoittaja RouvaSkrof »

Johtunee siitä, että nykyään poliisin joka läpsystä revitään älyttömät otsikot...
Quod scripsi, scripsi
Rappa
Neuvoja-Jack
Viestit: 540
Liittynyt: La Elo 20, 2011 2:48 pm

Re: TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Viesti Kirjoittaja Rappa »

Tuomio varmaan tästäkin tapauksesta on 6 päiväsakkoa ja vakava nuhtelu..
Hans-Peter Haulikko
Hetty Wainthropp
Viestit: 486
Liittynyt: Ke Syys 15, 2010 3:03 am
Paikkakunta: Holjakoski

Re: TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Viesti Kirjoittaja Hans-Peter Haulikko »

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/440838 ... +ratkaisua
Vangitun poliiseilta riistänyt suku: Tarjosimme vain vaihtoehtoista ratkaisua

KOTIMAA | Turun Sanomat 17:00

Poliisit joutuivat pahasti alakynteen yrittäessään viedä putkaan rähinöivää nuorukaista Laitilassa. Pidätyksestä vimmastuneet sukulaiset repivät joukkovoimalla miehen poliisien otteesta ja kuljettivat hänet virkavallan ulottumattomiin.

Tiistaina tuomioistuimen edessä istui kahdeksan saman romanisuvun edustajaa vastaamassa tekosistaan. Valtaosa kahakasta syytetyistä oli keski-ikäisiä, nuorin parikymppinen mies ja vanhin noin 80-vuotias nainen.

Syyttäjän mielestä joukkio oli syyllistynyt muun muassa virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja vangin laittomaan vapauttamiseen.

Puolustuksen mukaan suvun jäsenten toiminta tapahtumahetkellä ei ollut kohdistunut virkavaltaan. Suvun tarkoitus oli ollut vain tarjota vaihtoehtoinen ratkaisu konfliktiin ja pitää itse huolta humalaisesta pojasta.

– Yhtä kaaosta, kuvailivat paikalle hälytetyt poliisit tapahtumia.

Pidätetty rimpuili vastaan ja muut sukulaiset kiskoivat tätä irti kahden poliisimiehen otteesta. Virkavalta sai osakseen tönimistä, repimistä ja iskuja. Joka suunnassa jokaisella oli asiansa huudettavanaan.

Kymmenisen minuuttia kestäneeseen kahakkaan osallistui yli kymmenen suvun jäsentä.

Toinen poliisimiehistä ehti suihkia kaasuaseensakin tyhjäksi yrittäessään hillitä rettelöitsijöitä. Lopulta poliisin yleisjohto antoi Turusta käskyn, että partion on vetäydyttävä voiman puutteessa paikalta.

Mummo nappasi kaasuaseen poliisilta
Alunperin partio oli lähetetty paikalle vaimentamaan koko illan kestänyttä meteliä. Rauhoittelu kerrostaloasunnossa sujuikin hyvin ja stereot hiljenivät.

Poliisit ehtivät jo poistua puoli kerrosta rappuja alas, kun riehuva nuorukainen heitti häiriöasunnosta ulos vanhemman sukulaismiehensä. Partio päätti viedä pojan putkaan rauhoittumaan, mikä ei sukulaisille sopinut.

Poliisi joutui uhkailemaan asunnossa olleita kaasulla ja ruiskuttamaan sitä lopulta nuorukaisen sekä häntä repivän parivaljakon päälle. Ulkona virkavaltaa vastassa oli muu romanisuku.

Tapahtumien melskeessä pidätetty nuorukainen tarttui toisen poliisimiehen virka-aseen kahvaan. Poliisi sai tiukan otteen irti nyrkillä hakkaamalla. Ulkona sama poliisi menetti hetkeksi myös kaasuaseensa, kun sen nappasi rähäkkään sekaantunut 80-vuotias mummo.

Partio pyysi moneen kertaa apuvoimia radion kautta, sitä ei ollut kuitenkaan saatavilla.

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa syytetyt, viisi miestä ja kolme naista, käyttäytyivät hyvin rauhallisesti. Syytteet suvun jäsenet kiistivät pääsääntöisesti.

Käräjäoikeus antaa asiasta tuomionsa 5. helmikuuta.

TS
no näinhän se sitten oli tämäkin tapaus arvoisan vähemmistömme ongelmanratkaisu ehdotus.
"näin mä ajattelen, mä oon maalaispoika"
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6675
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Turun Sanomat kirjoitti:http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/446935 ... +vankeutta

Pidätetyn vapauttaneelle romanisuvulle sakkoja ja vankeutta

KOTIMAA | Turun Sanomat 14:16

Pidätetyn nuorukaisen poliiseilta vapauttaneelle sukulaisjoukolle ropisi sakko- ja vankeusrangaistuksia.

Romanisuku kävi poliisien kimppuun Laitilassa kesäkuussa 2011, kun virkavalta yritti viedä putkaan kännissä riehuvan nuoren miehen.

Lievimmällä tuomiolla selvisi poliisia nujakassa tönäissyt 40-vuotias mies. Varsinais-Suomen käräjäoikeus rankaisi häntä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta 40 päiväsakolla.

Samoin 45 päiväsakolla selvisi 59-vuotias nainen, joka ei osallistunut itse rähinään lainkaan mutta talutti muun suvun vapauttaman nuorukaisen poliiseilta piiloon. Oikeus katsoi naisen syyllistyneen vangin laittomaan vapauttamiseen.

Kahakan keskipiste, kaksikymppinen mies, ei oikeuden mielestä yrittänyt viedä poliisilta asetta – toisin kuin syyttäjä katsoi tapahtuneen. Nuorukainen sai 65 päiväsakkoa niskoittelusta poliisia vastaan, haitanteosta virkamiehelle ja lisäksi kahdesta liikennerikoksesta.

Loput viisi kahakkaan osallistunutta suvun jäsentä oikeus tuomitsi virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja vangin vapauttamisesta vankeusrangaistuksiin. Päärähinöitsijät, 41-vuotias nainen ja 53-vuotias mies, saivat seitsemän kuukautta ehdollista.

Loput riitapukarit, kaksi keski-ikäistä miestä ja kaasuaseen poliisilta napannut 80-vuotias mummo määrättiin 5,5 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

TS–REBEKKA HÄRKÖNEN
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8310
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Ne ketkä sai sakkoja niin ei saaneet mitään. Ei makseta ja ei istuta.
Tuolla Laitilan suunnilla on kieltämättä vähän enemmän rähinälientä nauttivia mustalaisia.
Oli aikanaan juttuja lehdissä missä paikalliset yrittäjät olivat antaneet porttikieltoja kaikille mustalaisille näitten rähisevien varastelijoiden takia. Ja tottahan nämä porttikiellot aiheuttaneet lehdistössä pitivät älämölöä kuinka on niin rasistisia kauppiaita ja mistä nyt lapsille ruokaa saadaan. En tiedä oliko toimittajan lapsus kun sellei kirjoitti et ruokaa saadaan eikä ruokaa ostetaan. Taisivat käsitellä tätä myös Karpolla on asiaa ohjelmassa. Vieläköhän porttikiellot ovat voimassa Laitilan pikku kaupungissa?
Olen ollut paikan päällä siellä samalla kertaa kun vaateliikkeestä lähti 1500e edestä takkeja, 11 kpl. Olivat menneet samaan liikkeeseen seuraavana päivänä hakemaan muodin uusimpia luomuksia. Jäivät silloin kiinni, mut edellisen päivän saalista ei löytynyt enää mistään. Kyseessä oli pienehkö yksityinen kauppias. Varmaan kirpaisi häntä kovasti.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin. :mrgreen:
Tapsa K
Harjunpää
Viestit: 331
Liittynyt: To Elo 18, 2011 7:34 pm

Re: TS: Sukulaisjoukko vei jäsenensä poliisin hallusta

Viesti Kirjoittaja Tapsa K »

Lievimmällä tuomiolla selvisi poliisia nujakassa tönäissyt 40-vuotias mies. Varsinais-Suomen käräjäoikeus rankaisi häntä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta 40 päiväsakolla.
40 päiväsakkoa, vaikka minimirangaistus on 4kk vankeutta???
Olisikohan uutisoinnissa virhe...

RIKOSLAKI
16 luku
1 § (24.7.1998/563)

Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen
...on tuomittava virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Vastaa Viestiin