Tara kirjoitti:
Oudointa on, ettei Annelilta herunut ainuttakaan ilmettä koetusta pelosta, kertoessaan tilanteesta, jossa hänen on täytynyt pelätä, ei surua, ei tuskaa, ei minkäänlaista ilmettä/elettä ahdistuksesta syystä ettei hänelle tullut mieleen mitään millä olisi voinut edes yrittää Jukkaa puolustaa konkreettisesti, vaikka klapilla, vasaralla, tuolilla, paistinpannulla jne. Ei, tappaja tuli ja teki minkä Anneli tiesi välittömästi, tai jo etukäteen!
Tämäkin on miljoonaan kertaan jauhettua...mutta eiköhän norminaisen käyttäytymismalli ole - ja taitaa muuten tulla ihan selkärangasta: "Poikaset turvaan".
Niin tyhmää piski(narttua) ei ole olemassakaan, etteikö kiikuta poikasiaan turvaan tai mene ainakin suojaamaan kuin terrieri heitä. Eli hampaat esille ja murinaa. Tekikö AA kumpaakaa noista? No ei todellakaan.
Aika monessa ihmisnartussa olen nähnyt saman piirteen ja taitaapa minussa ihmiskoiraassakin olla tuo piirre, että jos pesääni uhataan, niin kaadun vaikka itse jälkikasvuni eestä...
Eihän tässä maailmassa muuten mitään järkeä olisi. Jokainen jolla on niitä oikeita poikasia omasta takaa, tietää mikä mieletön vaivannäkö niiden eteen nähdään ja ensimmäinen ja viimeinen ajatus joka käänteessä on, oman fyysisen turvallisuudenkin kustannuksella: "Kunhan vaan poikaset jää henkiin..."
Koska jos poikaset (sinun DNA:si!) eivät selviä, niin paskanko väliä millään mitään on? (minä yksilönähän tiedän ennenpitkää kuolevani 100% varmasti kuten me kaikki- ainoa tapa geeneilleni elää on siis varmistaa poikasten henkiinjäänti - ja tämä on meihin erittäin syvään ohjelmoitu takuuvarmasti!)
Minuun on aina tökkinyt tässä saippuaoopperassa
tuo AA:n täydellinen piittaamattomuus ja huolimattomuus poikasten turvallisuudesta kun murhamies on huushollissa. Ei poikasten ulossaattamista. Ei astalon hakemista käsille...ei mitään! Ei, ei noista seikoista ketään hirteen saada. Mutta maalaistuomioistuin ei jaakkaan hirttotuomioita vaan ihmisyksilönä kelvottomuustuomioita
AA on selvästikin naaraana kelvoton tapaus ja jo pelkästään sen vuoksi en pidä suurena erheenä sitä, että hän on erotettu poikasistaan. Ilmeisen pysyvästi! (hyvä hyvä)
Jos nyt heitetään loogisuusmoodi päälle, niin ainoat mahdolliset selitykset AA:n käytökseen murhayönä ovat:
a) AA tiesi, ettei murhaajasta ole vaaraa heille eli homma oli sovittu (tai hänen omia tekosiaan, ts huppumies oli mielikuvitushenkilö tai avustava statisti)
b) AA on kyvytön huolehtimaan poikasistaan kun ei edes primääritoiminnot ns. äiti-moodissa onnistu....
Noista voitte valita
PS. meidän lapset syö muutakin kuin naapurissa tai kalapuikkoja LOL