Suomen ensimmäinen lentokonekaappaus 30.9.1978

[maija turjukka]

Clyden mainitseman elokuvan kuvauksista on uutinen tämän päivän Länsi-Savossa. Kuvauksista 4 päivää tehdään Mikkelin lentokentällä, jossa Mikkeli siis esittää Oulua 30 vuotta sitten. Paikallisia avustajiakin tarvitaan, joten jos teillä on maaliskuun lopussa ylimääräistä vapaata/lomaa, niin ilmottautukaa vain mukaan...

[Doctor Lecter]

Poliisilla oli siis lupa ampua Lamminparras. Oi niitä aikoja. Vai.. oi aikoja oi tapoja. Ampumislupia ei nykyisin enää kait anneta, sillä tärkeintä lienee, että rikollinen - olkoot millainen tahansa - ei vahingoitu. Saisivat sukulaiset syyn vaatia korvauksia.

[Aizerbaidzan]

37-vuotias Aarno Lamminparras kuuli tuomionsa Vantaan kihlakunnanoikeudessa 9.4.1979. Hänen syykseen luettiin mm. kahdeksan henkilön vapaudenriisto, vaikka syyttäjä, poliisitarkastaja Lauri Lausmaa, oli vaatinut rangaistusta koko miehistön ja kaikkien matkustajien laittomasta vangitsemisesta. Helsingin Sanomat uutisoi asian etusivullaan seuraavana päivänä:


Sisäaukeaman juttu:


Asia käsiteltiin myöhemmin Helsingin hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa. Lamminpartaan rangaistus - 7 vuotta 1 kuukausi vankeutta - säilyi kaikissa oikeusasteissa, vaikkakin tuomion perustelut hieman muuttuivat. KKO:n 5.12.1980 antama ennakkopäätös on luettavissa täällä: http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1980/19800131

Lamminpartaan tapauksesta tekeillä oleva elokuva Kaappari saa näillä näkymin ensi-iltansa 18.1.2013.

[Mind Over Matter]

Kaappari -elokuvan traileri nähtävissä täällä: http://youtu.be/YLSKh2RigfA

[i_i]

Oulu-lehdessä julkaistiin ihan mielenkiintoinen Aarno Lamminpartaan haastattelu.

http://www.oululehti.fi/etusivu/aarno_l ... 94187.html

Aarno Lamminparras ei innostunut Kaappari-elokuvasta
Suomen ensimmäinen konekaappari Aarno Lamminparras on umpikujassa. Hän on tehnyt konkurssin, oikeudenkäynti yrityksen talousepäselvyyksistä on kesken, ja miehen aloitekyky nollassa. Vaimo yrittää kannustaa, paras kaveri pitää itsemurhaa hautovaa miestä pinnalla.
Lamminparras nappaa kaverinsa aseen, lähtee Oulun lentoasemalle ja puntaroi vielä kerran, palatako sittenkin kotiin Nokelantielle. Vain vähän ennen koneen laskeutumista Helsingin Seutulan lentokentälle mies päättää kaapata sen.
Tämä tapahtuu Aleksi Mäkelän ohjaamassa elokuvassa Kaappari.
Todellisuudessa Aarno Lamminparras tiesi jo Oulunsalon lentokentällä kaappaavansa koneen.
– Ajattelin, että tämä oli viimeinen kerta kun näin lapseni. Olin päättänyt polttaa sillat takanani ja lähteä kohti tuntematonta, kertoo nykyään Ruotsissa asuva Lamminparras.
– Se oli kova pala, sillä lapset olivat minulle kaikki kaikessa. Olin kuitenkin niin lopussa. Kaikki lipui käsistä, enkä pystynyt enää vaikuttamaan omaan elämääni. Tiesin, että jossain vaiheessa tappaisin itseni.
Pitkää aasinsiltaa ei tarvitse rakentaa traagisiin perhesurmiin: olivatko näihin tekoihin syyllistyneet ihmiset samanlaisessa tilanteessa kuin Lamminparras vuonna 1978?
– Minä en ollut siinä tilanteessa. Olin silloisen vaimoni kanssa jo sopinut, että lähden läiskimään.
Elokuvassa Kari Hietalahden esittämä Lamminparras käyttäytyy arvaamattomasti. Hän on välillä ampumassa itsensä, ja seuraavassa hetkessä uhkailee koneen miehistöä aseella.
Lamminparras sanoo, että hänen aseessaan oli vain yksi luoti, jonka hän oli varannut itselleen.
– Kun seisoin lentokoneen ovella ja näin Karhukoplan tähtäävän minua, mietin vain: ampuvatko ne ja tunnenko kipua. Odotin, että olisivat ampuneet.
Lamminparras sanoo, että hän ei halunnut vahingoittaa muita kuin itseään.
– Asianajajan kanssa juotiin kahvia ja viskiä. Yritin rauhoitella häntä. Perämies oli hänkin hermot pinnalla. Lentokapteeni Rajalehto sanoi, että nyt Aarno me viedään sinut kotiin. Lentoemännän kanssa käteltiin ja halattiin, kun lähdin.  Kun nyt katson uutisia lentokonekaappauksista, ajattelen, että kunpa matkustajat selviäisivät tuosta hengissä.
Lamminparras sanoo, että hän ei ollut suunnitellut vaativansa lunnaita.
– Poliisi kysyi minulta, että haluanko rahaa. Minä vastasin, että mikäpä ettei. Vasta tässä vaiheessa aloin miettiä, mihin rahat panisin.
Lamminparras osoitti lunnasrahat paitsi vaimolleen, myös Kaunialan sotavammasairaalalle ja SOS-lapsikylälle.
35-vuotias epätoivoinen mies lensi vielä kerran Ouluun, ja pääsi toiveensa mukaan kotiinsa Nokelantielle. Hän ilmoitti antautuvansa poliisiasemalla kello 16. Poliisi teki rynnäkön asuntoon tuntia tätä ennen.
– Pidätys oli helpotus.
– Rupesin Katajanokan vankilassa juttelemaan psykologin kanssa. Purin aivoni, ja järki palasi päähäni. Psykologi sanoi, että toista kertaa tällaista ei minun kohdallani tule tapahtumaan.
Lamminparras alkoi miettiä omaa elämäänsä eteenpäin. Hän löysi uudelleen sisukkuutensa ja itsepäisyytensä. Suomen ensimmäinen lentokonekaappaaja tuomittiin seitsemäksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi vankeuteen täyttä ymmärrystä vailla tehdystä ilma-aluksen kaappauksesta. Lamminparras istui vankeudesta puolet.
Monet ystävyyssuhteet katkesivat tapahtuneen takia.
– Olen ollut nykyisen vaimoni kanssa naimisissa 25 vuotta. Vaimo sai minut luottamaan taas ihmisiin. Hän ja muut läheiseni tietää taustani.
Ruotsissa Lamminparras on työskennellyt linja-auton ja invabussin kuljettajana sekä siivousalan yrittäjänä. Nykyään hän on vaimonsa omaishoitaja.
Menneitä Lamminparras ei enää mieti.
– On aika miettiä, aika katua ja aika katsoa eteenpäin. Minä katson eteenpäin. Enkä ole mitään katunut, sillä olen rangaistukseni tästä teosta kärsinyt.
Lamminparras ei halua neuvoa, mitä sellaisen ihmisen pitäisi tehdä, jos on samassa tilanteessa kuin hän aikoinaan.
– Tunnen vain itseni, enkä voi muille neuvoja antaa. Mutta jos poliisi pyytää apuani kaappaustilanteessa, niin toki autan.
Lamminparras ei tosin usko, että Suomessa enää lentokonekaappauksia tehdään.
– Olihan tällä tapauksella se hyvä seuraus, että joka lentokentällä on nyt metallinpaljastimet.
Lauri Puintilan Lamminparras, kaappari -kirjaan ja tuoreeseen elokuvaan Lamminparras suhtautuu hyvin nihkeästi. Hän puhuu jopa ruotsalaisesta välimiesoikeudesta. Elokuvaa hän ei halua katsoa.
– Miksei ohjaaja ole ollut minuun yhteydessä? En minä ole piilossa. Suomessa pitäisi olla samanlainen henkilösuoja kuin Ruotsissa.  Haluaisin olla tästä asiasta jo rauhassa, sillä olen tekoni sovittanut.

Ilmeisesti Lamminparras on siis tosiaan elänyt Ruotsissa ihan tavallista elämää. Erikoista kyllä, jos elokuvan tekijät eivät ole ottaneet lainkaan yhteyttä elokuvansa päähenkilöön, kun tämä kerran on vielä elossa. Muutenkin jäin ihan pohtimaan, että missä menee raja, kenestä on hyväksyttävää tehdä elokuva ilman tämän omaa suostumusta. Millaista lainsäädäntöä tällaisiin asioihin ylipäätään liittyy?

[kakkosurpo]

Ei tässä Lamminpartaalla ole mitään oikeuksia, eikä kuulukkaan olla. Miksi kuvan tekijöiden olisi pitänyt lupaa kysyä tältä???
Teon tehdessään Lamminparras menetti kaikki oikeudet kieltää tekonsa. Kuvassa käsitellään lentokonekaappausta, joka on jopa Suomessa rikoksena tuomittava tapahtuma.
Sillä ei ole mitään merkitystä miten hän on sen jälkeen elänyt, vain sillä on merkitystä mitä hän tuolloin teki.

[i_i]

Ei tässä Lamminpartaalla ole mitään oikeuksia, eikä kuulukkaan olla. Miksi kuvan tekijöiden olisi pitänyt lupaa kysyä tältä???
Teon tehdessään Lamminparras menetti kaikki oikeudet kieltää tekonsa. Kuvassa käsitellään lentokonekaappausta, joka on jopa Suomessa rikoksena tuomittava tapahtuma.
Sillä ei ole mitään merkitystä miten hän on sen jälkeen elänyt, vain sillä on merkitystä mitä hän tuolloin teki.

En minäkään ajattele, että on väärin tehdä elokuva Lamminparrasta ilman tämän suostumusta. Mutta olisin kuvitellut, että elokuvan tekijät olisivat silti halunneet keskustella päähenkilönsä kanssa, saada hänen näkökulmaansa asioihin jne. Mutta ehkä he tiesivät, että Lamminparras vastusti elokuvahanketta.

Ratkaiseeko rikoksen vakavuus sen, saako sen tekijää käsitellä kuin julkkista, vai riippuuko se joistain muista syistä? Lamminpartaan rikos on kiinnostanut ihmisiä jo usean vuosikymmenen ajan ja se on saanut paljon julkisuutta. Kuitenkaan, hän ei esimerkiksi tappanut ketään, ja lisäksi hänet vielä todettiin alentuneesti syyntakeiseksi. Entä joku "tavallinen tappaja", joka on suutuspäissään, mutta täysin järjissään pistänyt kaverinsa kylmäksi. Olisiko hyväksyttävää nostaa hänet ja hänen tekonsa vuosikymmenten jälkeen julkisuuteen ja tehdä elokuva?

Haluan nyt vielä kerran painottaa, että minusta on hyväksyttävää tehdä Lamminpartaasta elokuva ja aion sen myös itse jossain vaiheessa katsoa. Muuten joku kuitenkin ymmärtää tämän taas niin, että olen hirveän rikollisen puolella ja hyväksyn kaikki hänen rikolliset tekonsa.

[kakkosurpo]

Ratkaiseeko rikoksen vakavuus sen, saako sen tekijää käsitellä kuin julkkista, vai riippuuko se joistain muista syistä? Lamminpartaan rikos on kiinnostanut ihmisiä jo usean vuosikymmenen ajan ja se on saanut paljon julkisuutta. Kuitenkaan, hän ei esimerkiksi tappanut ketään, ja lisäksi hänet vielä todettiin alentuneesti syyntakeiseksi. Entä joku "tavallinen tappaja", joka on suutuspäissään, mutta täysin järjissään pistänyt kaverinsa kylmäksi. Olisiko hyväksyttävää nostaa hänet ja hänen tekonsa vuosikymmenten jälkeen julkisuuteen ja tehdä elokuva?

Ei ratkaise, ainut ratkaiseva tekijä on se että rikos katsotaan tapahtuneeksi. Elokuvan voi tehdä mistä tahansa. Et ilmeisesti vieläkään käsitä että elokuvassa käsitellään Lamminpartaan tekemää rikosta. Elokuvassa ei esiinny roolinimellä Lamminparras ketään näyttelijää. Tässä elokuvassa ei käsitellä henkilöä Lamminparras sanallakaan.
Se on ihan sinunkin korvien välissä tieto etukäteen kenestä on kyse, elokuva ei sitä tietoa todellisesta tekijästä ole tuonut eikä tuo.

[i_i]

Ratkaiseeko rikoksen vakavuus sen, saako sen tekijää käsitellä kuin julkkista, vai riippuuko se joistain muista syistä? Lamminpartaan rikos on kiinnostanut ihmisiä jo usean vuosikymmenen ajan ja se on saanut paljon julkisuutta. Kuitenkaan, hän ei esimerkiksi tappanut ketään, ja lisäksi hänet vielä todettiin alentuneesti syyntakeiseksi. Entä joku "tavallinen tappaja", joka on suutuspäissään, mutta täysin järjissään pistänyt kaverinsa kylmäksi. Olisiko hyväksyttävää nostaa hänet ja hänen tekonsa vuosikymmenten jälkeen julkisuuteen ja tehdä elokuva?

Ei ratkaise, ainut ratkaiseva tekijä on se että rikos katsotaan tapahtuneeksi. Elokuvan voi tehdä mistä tahansa. Et ilmeisesti vieläkään käsitä että elokuvassa käsitellään Lamminpartaan tekemää rikosta. Elokuvassa ei esiinny roolinimellä Lamminparras ketään näyttelijää. Tässä elokuvassa ei käsitellä henkilöä Lamminparras sanallakaan.
Se on ihan sinunkin korvien välissä tieto etukäteen kenestä on kyse, elokuva ei sitä tietoa todellisesta tekijästä ole tuonut eikä tuo.

En jaksaisi ruveta jankuttamaan, olisin vain toivonut saavani herätettyä aiheesta jotain pohdiskelua ja keskustelua. Mutta tuohon boldaamani kohtaan on kyllä pakko palata. Esimerkiksi tuo Youtubesta löytyvä traileri alkaa sanoilla "Aarno Olavi Lamminparras, teidät tuomitaan..." ja myöhemmässä kohdassa Kari Hietalahti esittelee itsensä lentokoneen matkustamossa majuri Lamminpartaaksi. Eli kyllä roolihahmo nimeltään Aarno Lamminparras vaikuttaisi tuon perusteella olevan varsin keskeisessä osassa.

[murjaani]

En tiedä, mitä laki sanoo asiasta, mutta oma näkemykseni on, että ihan kaikesta voi tehdä kirjan, elokuvan tai muun taideteoksen tai esityksen, kunhan asia esitetään fiktiona. Aivan kaikesta. Joitakin todellisia yksityiskohtia ei voi julkaista sellaisenaan (esimerkiksi minä en voisi liittää sellaisenaan työn kautta saamiani raportteja vaikkapa kirjan osaksi), mutta materiaalina niitäkin voi käyttää.

Lamminpartaan suhtautuminen ja esiintulo asiassa on minusta epäviisas; olisi ollut hissuksiin jos ei julkisuuteen kerran halua.

Muoks: toki tekijään olisi voinut olla yhteydessä, mutta se viittaisi minusta enemmän dokumentin tekoon.

[Aizerbaidzan]

Lamminparras pitää itse huolen elokuvan markkinoinnista. Vai luuleeko hän, että ihmisten kiinnostus aihetta kohtaan tippuu oikeustoimilla?

http://www.iltalehti.fi/viihde/20130117 ... 3_vi.shtml

Elokuvantekijät oikeuteen?
"Olen rikokseni sovittanut"
Torstai 17.1.2013 klo 01.47

Suomen ensimmäinen lentokonekaappari Aarno Lamminparras kertoo kieltäneensä hänestä kertovan elokuvan tekemisen.

Lamminparras kaappasi Finnairin koneen 30. syykuuta vuonna 1978.

Mies ei ole ilahtunut hänestä kertovan Kaappari-elokuvan ilmestymisestä valkokankaille.

- Mietimme, että haastamme elokuvantekijät oikeuteen. Olen tuomioni kärsinyt ja rikokseni sovittanut, hän kertoo Iltalehdelle.

Lamminparras asuu nykyisin Ruotsissa. Mies kertoi Iltalehdelle avoimesti avioliitostaa, elämänsä parhaista hetkistä sekä nykyisestä arjestaan. Lue torstain ( 17.1.2013) Iltalehdestä lentokonekaapparin koskettava tarina.

AILA SEPPÄLÄ
[email protected]

[Luupää]

Ei Lamminparras näy ainakaan julkisuutta karttelevan koska on kertonut tarinansa Iltalehdelle. Ja koska hän antaa elokuvasta lausuntoja julkisuuteen oikealle ja vasemmalle. Väläytellen jopa tekijöiden oikeuteen haastamista.

Parrasvalot näyttäisivät taas houkuttavan ainoaa konekaappariamme.

Aikoinaanhan tästä sukeutui sananlaskukin:
Ookkonä Oulusta? Kaappaakkonä konneita?

Oli muuten aikoinaan kohtalainen saattue sinivuokkoja Aarnolla mukanaan koneessa:

http://www.iltalehti.fi/viihde/20130117 ... 3_vi.shtml

Poliisi ei ottanut riskejä kuljettaessaan Aarno Lamminparrasta kaappauksen jälkeen.

Niin, ja onhan Aarno antanut kesällä 2010 pitkän haastattelun Kaleva-lehdelle. Niin että ei tämä nyt niin julkisuuspakoinen herra ole. Kiinnostuneille linkki haastatteluun tässä: http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/viela ... as/177083/

[i_i]

Joo, ei tyyppi mitenkään julkisuutta karttelevalta vaikuta. Myös Kaleva on tehnyt hänestä pitkän jutun jo pari vuotta sitten.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/viela ... as/177083/

[Naula]

http://ylioppilaslehti.fi/2008/09/tama- ... -kaapattu/ :

Klo 15.10

Turvavyöt on kiinnitetty. Lento AY 405, Finnairin Super Caravelle -kone, lähtee Oulusta Helsinkiin kyydissään 44 matkustajaa, kolme lentoemäntää, lentoperämies ja kapteeni. 3

Klo 15.30

Koneen takaosassa istuva mies esittää sotilaspassinsa lentoemännälle ja kysyy, pääseekö ohjaamoon tutustumaan. Mies saa luvan.

Klo 15.35

Tunnelma on rento. Mies, kapteeni ja perämies rupattelevat, kunnes kapteeni kiittää miestä vierailusta ja pyytää tätä palaamaan paikalleen.
Yllättäen mies kaivaa povitaskustaan pistoolin.
”Leikittely loppuu tähän”, hän sanoo ja määrää koneen kiertelemään Helsingin yllä.

Klo 15.47

Kapteeni ilmoittaa lennonjohdolle, että kone on kaapattu. Tieto leviää keskusrikospoliisille, joka komentaa kaksi komisariota ja kolme ylikonstaapelia Helsinki-Vantaan lentokentälle.
Kaappaaja ilmoittaa vaatimuksensa: ruokaa, tupakkaa, viskiä, korkea-arvoinen tuomari neuvottelijaksi ja puhelinyhteys tiettyyn oululaiseen puhelinnumeroon.

Klo 17.07

Kierreltyään Helsingin yllä kone laskeutuu Helsinki-Vantaalle. Poliisi on kaappaajan antaman puhelinnumeron avulla päätellyt kaappaajan henkilöllisyyden. Laskeutumisen jälkeen kaappaaja vapauttaa kaikki muut matkustajat paitsi kapteenin, perämiehen, lentoemännän ja kahdeksan naismatkustajaa.

Klo 19.00

Kaappaajan ja tuomarin neuvottelut päättyvät tuloksettomina. Kaappaaja määrää koneen palaamaan Ouluun.
Koneen noustua kaappaaja ilmoittaa uudet vaatimuksensa: hän haluaa Finnairilta 675 000 markkaa, mistä 500 000 markkaa menisi hänen perheelleen, 100 000 Kaunialan sotavammasairaalalle ja 75 000 SOS-lapsikylälle. Rahat on toimitettava matkalaukuissa Helsinki-Vantaan lentokentälle ja suoraan perheelle Ouluun.
Kaappaaja määrää tuomarin laatimaan paperin, jossa valtio sitoutuu olemaan vaatimatta rahoja niiden saajilta takaisin.

Klo 22.30

Kaappaaja on hermona rahojen kohtalosta. Piinaavan odottelun jälkeen tulee tieto, että perheelle tarkoitetut rahat ja valtion vakuus ovat saapuneet Ouluun. Kaappaaja määrää koneen laskeutumaan Oulun kentälle.

Klo 22.50

Kaappaaja on saanut rahakassin ja valtion sitoumuksen. Hän lähettää tuomarin toimittamaan rahoja kaappaajan vaimolle. Vaimo ei suostu ottamaan rahoja vastaan mutta lähtee tapaamaan miestään.

Klo 23.40

Vaimo ei saa kaappaajaa luopumaan aikeistaan. Kone lähtee kohti Helsinkiä. Tuomari tulee mukaan. Kaappaaja haluaa tavata sotavammasairaalan, lapsikylän ja Helsingin Sanomien edustajat. Hän aikoo myydä lehdelle kertomuksensa 150 000 markalla.

Sunnuntai 1. lokakuuta 1978

Klo 0.36

Kaappaaja vaatii kuitit siitä, että tahot ovat saaneet rahat. HS:n edustaja tuo koneeseen 150 000 markkaa, jotka todellisuudessa ovat Finnairin rahoja. Niitä vastaan kaappaaja vapauttaa naismatkustajat. Myös tuomari saa poistua koneesta. Kaappaaja ilmoittaa haluavansa pois Suomesta.

Klo 2.26

Kone on taas ilmassa, nokka kohti Keski-Eurooppaa. Kaappaaja keskustelee puhelimitse vaimonsa kanssa. Kaappaaja haluaa kääntyä takaisin, mutta se ei ole mahdollista ilman välitankkausta
Amsterdamissa. Kaappaaja lupaa kapteenille ja perämiehelle, että ”aamulla te pojat olette kotona”.

Noin klo 6

Paluumatkalla Helsinkiin kaappaaja alkaa epäillä, ettei hänen perheensä olekaan saanut rahoja. Hän vaatii koneeseen jo kertaalleen vapautetun tuomarin ja rahat.
Kaappaaja myös keksii, että hän tarvitsee kotiloman. Hän toivoo, että saisi mennä vapaasti kotiinsa Ouluun ja olla perheensä kanssa seuraavan päivän aamukymmeneen saakka, jolloin antautuisi itse poliisille.
Ehdotukseen suostutaan.

Noin klo 7

Tilanne kärjistyy, kun Helsinki-Vantaalla ei olekaan vastassa tuomaria saati rahasalkkua. Kaappaaja hermostuu niin, että hänen pelätään käyttävän asettaan. Päästään sopimukseen, että tuomarilla ei olisi väliä, kunhan rahat tulisivat. Lopulta rahat saadaan. Kaappaaja määrää koneen taas liikkeelle.

Noin klo 8

Kun kone on laskeutumassa Ouluun, kaappaaja murtuu täysin. Hän pelkää, että hänet ammutaan.
Lopulta kaappaaja rauhoittuu, ja kun kone laskeutuu, hän kättelee perämiestä. Kaappaaja lähtee vaimonsa kanssa autolla kohti kotiaan. Miehistön lähes 18 tunnin piina päättyy.

Sunnuntai-iltapäivä

Kaappaaja ja vaimo ovat kahdestaan kotona. Kaappaaja nauttii Finnairin viinoja, heittelee sohvalle rahanippuja ja antaa puhelimitse haastatteluja lehdistölle.
Äkkiä ikkuna rikotaan, ulko-ovi avataan ja poliiseja koirineen syöksyy asuntoon. Kaappaaja viedään käsiraudoissa pois.

Kapteeni pelkäsi vain alussa

Maailmalla lentokonekaappaukset olivat jo jyrkästi vähentyneet, kun Suomessa vasta ensimmäisen kerran jysähti.
Aseen vieminen koneeseen ei ollut temppu eikä mikään vuonna 1978. Kotimaan sisäistä liikennettä valvottiin vain pistokokein. Sitäkin käytäntöä oli julkisuudessa moitittu tarpeettomaksi.
Oulusta Helsinkiin matkalla olleen koneen kapteeni Tauno Rajakangas valmisteli jo laskeutumista, kun ohjaamossa vieraana ollut mies veti taskustaan pistoolin.
”Alussa pelotti kun ei tiennyt, mitä kaappaaja haluaa. Ensimmäinen paha ajatus oli, että hänellä on itsetuhoaikeita. Jos hän vaikka olisi halunnut päästä kaikesta eroon ja samalla viedä koneellisen ihmisiä menneessään”, Rajakangas muistelee 30 vuoden takaisia tapahtumia.
Yllättävä käänne ei saanut tuolloin 45-vuotiasta kapteenia hermostumaan.
”Onneksi sekä perämies että minä olimme rauhallisia tyyppejä. Ja lentoemäntäkin oli neuvottelukykyinen ja sovitteleva ihminen.”
Kaappaaja istui suurimman osan ajasta pistooli kourassaan ohjaamon ylimääräisellä paikalla, perämiehen takana.

Mitä pidemmälle kaappaus eteni, sitä vahvemmaksi tuli kaappaajan luottamus miehistöön. Miehistö sai suostuteltua kaappaajan luopumaan suurimmasta osasta aseistaan.
”Hän luopui puukosta ja muista aseista, jotka oli piilottanut koneeseen. Patruunoita hänellä oli paljon. Lopulta saimme hänet jättämään vain yhden jäljelle. Kaappaaja harkitsi pitkään, mitä viimeisellä patruunalla tekisi. Sanoimme, että älä nyt ihmeessä ala itseäsi tuhoamaan. Ettei tämä nyt niin kamala asia ole”, Rajakangas kertoo.
Väsytystaktiikka puri ja lähes kahdeksantoista tunnin jälkeen kaappaaja luovutti.
Henkilövahingoilta selvittiin, mutta jäikö kaappauksesta traumaa?
”Ei jäänyt. Viikon kuluttua olimme jo normaalisti töissä”, toistakymmentä vuotta eläkkeellä ollut Rajakangas kertoo.
Oulun lentokonekaappauksen jälkeen kotimaan reittiliikenteen turvatarkastuksia luvattiin lisätä.
Viranomaiset olivat tyytyväisiä siihen, että kaappaus saatiin päättymään ilman henkilövahinkoja.
”Voidaan hyvin oleellisena pitää sitä, että lopputulos on: kaappaus ei kannata”, liikenneministeri Veikko Saarto kommentoi Ylen radiouutisille tapahtuneen jälkeen.

Uutismiehen hektiset hetket

Sen piti olla Seppo Kievarin vapaa viikonloppu mökillä. Hän oli juuri juossut lenkin, saunonut ja alkamassa syödä, kun puhelin pirisi. Häntä tarvittiin Helsinki- Vantaan lentokentällä.
Kaappaaja halusi Kievarin neuvottelemaan rahasta, koska oli ollut tuolloisen Helsingin Sanomien toimituspäällikön kanssa jo aiemmin yhteydessä.
”Jonkin aikaa ennen kaappausta hän soitti toimitukseen. Hänellä oli muka jotain salakuljetuksiin liittyviä uutisvinkkejä. Ne eivät olleet oikein selkeitä, ja herätyskellot soivat jo silloin.”
Helsinki-Vantaalla Kievaria odotti tilanne, missä kaappaaja oli lukinnut itsensä, koneen miehistön ja kahdeksan naismatkustajaa koneeseen.
Kievarin tehtävä oli toimittaa kaappaajalle 150 000 markan palkkio.
”Eihän se miellyttävä kokemus ollut. Itselleen sitä koetti selittää, että eihän kuormaa kantavaa aasia ammuta”, Kievari muistelee.
Hän ei koskaan tavannut kaappaajaa, joka otti rahat vastaan ohjaamon ikkunasta. Kaappaaja seisoi kapteenin pään takana.
”En nähnyt hänestä kuin välähtävän hahmon. Hän oli todella varovainen. Pelkäsi varmaan, että jos pistää pään ulos ikkunasta, voi käydä miten tahansa.”
Rahoja vastaan kaappaaja vapautti naismatkustajat, ja kone jatkoi matkaansa. Kievari palasi varsinaiseen tehtäväänsä raportoimaan kaappauksesta.
”Kaappausdraama liittyi muutenkin kiireiseen viikonloppuun. Samoihin aikoihin Hangossa ajoi vene karille ja monia nuoria hukkui. Siitä parin päivän päästä tuli tieto, että ilmavoimien DC-3 on tippunut Kuopiossa ja viisitoista ihmistä on kuollut”, hän kertaa isojen tapahtumien sumaa.

Kuka kaappaaja oli?

9. huhtikuuta 1979 Vantaan kihlakunnanoikeus katsoi Aarno Lamminpartaan syyllistyneen täyttä ymmärrystä vailla tehtyyn lentokoneen kaappaamiseen.
Hänet tuomittiin seitsemäksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan korvauksia.
Oululainen merkonomi Aarno Lamminparras oli kaappaushetkellä 37-vuotias.
Hänellä oli jo pidemmän aikaa mennyt huonosti.
Lamminpartaalla ei ollut vakituista työtä, ja hänen avioliittonsa oli päätymässä eroon. Teon taustalla oli myös epäonnistuneita liiketoimia ja mielenterveysongelmia.
Kun Lamminparras vapautui 1980-luvun alkupuolella, hän työskenteli jonkin aikaa Helsingissä ja yritti tarinoiden mukaan jopa saada lentolupakirjaa.
Ylioppilaslehti yritti tavoittaa Lamminpartaan. Miehen myöhemmistä liikkeistä ei ole tarkkaa tietoa, mutta hänen sanotaan muuttaneen Ruotsiin ja vaihtaneen sukunimensä.
Lamminpartaan kaappaaman lentokoneen kohtalo sen sijaan on tiedossa. Kone myytiin ulkomaille ja tuhoutui käyttökelvottomaksi lento-onnettomuudessa Ranskan Guayanassa vuonna 1993.

Lähteet: Pohjolan poliisi kertoo 1980, Ylen Elävä arkisto, www. airliners.net, aviation-safety.net.

”Miten ja koska tämä oikein päättyy?”
Yksi lennon naismatkustajista oli vuonna 1977 Suomea Euroviisuissa Lapponia-kappaleella edustanut Monica Aspelund. Hän vapautui kaappauksesta vasta yhdeksän tunnin jälkeen.
Nykyään Floridassa asuva Aspelund kertoi matkustamon tunnelmista sähköpostitse:
”Kun olimme laskeutuneet ensimmäisen kerran Helsinkiin, perämies käski kaikki miehet poistumaan koneesta hätäoven kautta. Outoa, ajattelin, eikö yleensä ladies first? Näin ikkunasta, kuinka lentoemäntiä juoksi sukkasillaan koneesta poispäin. Vilkaisin taakseni ja näin nuoren kanssamatkustajan aivan vihreänä kasvoiltaan. Hän sanoi, että tämä on kaappaus.
Lähdimme lentoon. Paikkani oli lähellä verhoa, joka erotti matkustamon osat toisistaan. Leikittelin idealla, että saisin iskettyä kaappaajaa päähän jollain painavalla tavaralla, kun hän seuraavan kerran tuli verhon takaa.
Tunnit vierivät. Sitä ehti miettiä, miten ja koska tämä oikein päättyy? Ilmapiiri oli ilmassa relaxed, mutta maassa hermot tiukkenivat. Kerroimme toisillemme pateettisia vitsejä piristääksemme toisiamme.
Yhtäkkiä laskeuduimme taas. Good old Helsinki! Perämies tuli tiukkana ja ajoi meidät ulos. Laukut, takit ja kaikki piti jättää, ennen kuin kaappaaja muuttaisi mieltään.
Solidaarisuudesta lentoemäntää kohtaan en tunkenut itseäni kärkeen, mutta kun minun vuoroni oli ovella, kysyin ’entäs sinä’.
Silloin hän purskahti itkuun. Hän jäi ainoaksi naiseksi koneeseen. Yritin vielä sanoa hänelle jotain rohkaisevaa. Kenttävirkailijat huusivat minulle, ettei saa kääntyä taaksepäin, koska kaappaaja hermostuisi. Meidät vietiin ihmismassojen läpi terminaaliin kai johonkin VIP-huoneeseen. Kaikki oli kuin epätodellista unta.”

Matti Markkola

Tottako, että kaappari teon jälkeen makoilee kotona viinaa juoden ja haastatteluja antaen? Noh, ei ole ainakaan siitä tavasta irti päässyt, monituisten kuvien kanssa haluaa Kalevassa ikävää julkisuutta pakoilla.
Tuntuu, ettei kadu tai ole koskaan katunutkaan tekoaan. Tajunneeko, minkälaisia traumoja on voinut aiheuttaa? Onko teko oikeutettu, kun "en minä mitään pahaa...."? Ehkä tekijän mielestä.

Onkohan tekijä ikinä tuon jälkeen tavannut lapsiaan tai entistä vaimoa tai pitänyt heihin muuten yhteyttä? Missään ei ole kerrottu (paitsi että on anopille lähettänyt kirjeen), ja kuitenkin on maininnut lasten olleen elämän tärkein asia. Onkohan yrittänyt tavata? Ajatteliko perskule lapsiaan ollenkaan tuolloin tai nyt?

Leffa katsottu, ei suuria moitteita todellisuuden värittämisestä. Tietysti kaikkea pientä juonen ylläpitämiseksi, mutta pääasiat taisi olla ihan kohdillaan.. Ainakin sen perusteella, mitä olen tästä ketjusta lukenut. Tosin täällä "tosielämässä" tulee paljon ylimielisempi ja ikävämpi kuva tekijästä, leffan perusteella vaikutti oikein symppikseltä. (Ehkä siksi, kun Hissuhan tunnetusti on aika ihana ja hassu.. ) Ihan katsomisen arvoinen tekele.

[Aizerbaidzan]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013032 ... 6_uu.shtml

Konekaappari Ylen MOT-ohjelmassa:
"Se oli räjähdys aivoissa"

Maanantai 25.3.2013 klo 21.05

Vuonna 1978 Suomessa kaapattiin ensimmäinen lentokone. Kaappaaja avautui koneen tapahtumista maanantaina Ylen MOT-ohjelmassa.


Kun konee saapui takaisin maanpinnalle, kaappari matkusti kentältä suoraan kotiinsa, josta poliisit myöhemmin pidättivät miehen. (ILPO LUKUS)


Lamminparras asuu nykyään Ruotsissa vaimonsa kanssa. (YLE)


Konekaappaus on seurannut Aarno Lamminparrasta tämän koko elämän.

Lamminparras kertoi 18 tuntia kestäneestä kaappauksesta televisiossa ensimmäistä kertaa Ylen MOT-ohjelmassa.

30. syyskuuta vuonna 1978 Lamminparras oli ilmeisesti nauttinut lentomatkalla alkoholia, ja vaati sotilaspassinsa turvin pääsyä koneen ohjaamoon, mihin kapteeni suostui. Koneen ohjaamossa vasta 36-vuotias Lamminparras oli vetänyt pistoolin taskustaan.

- Se oli räjähdys aivoissa. Se oli kaikki impulsiivista. Jatkoin, koska ei ollut enää muuta mahdollisuutta, Lamminparras kertaa tapahtumia MOT-ohjelmassa.

Nykyään Ruotsissa asuva 71-vuotias mies kertoo, että hän otti aseen mukaansa Helsinkiin itsensä puolustukseksi. Lamminparras tuomittiin pitkästä kaappauksesta 7 vuoden ja 9 kuukauden vankeuteen, mutta tuomiosta hän istui vain noin puolet.

-Yritin olla vanki vankien joukossa, Lamminparras kertoo vankila-ajoistaan.

Mies avautuu MOT-ohjelmassa, että asiat eivät enää sujuneet Suomessa hyvin vankilatuomion jälkeen, ja vuonna 1984 hän muutti Ruotsiin.

- Päätin laivalla, että katkaisen kaikki välit suomalaisiin.

"Kivirekiä"

Lamminparras kertoo kaappauksesta ja sen jälkeisistä tapahtumista varovaisesti. Mies myöntää MOT-ohjelmassa, ettei halua vieläkään paljastaa aivan kaikkea. Lamminpartaan mielestä media on kuitenkin antanut vinoutuneen kuvan vuosien takaisesta kaappauksesta.

Konekaappauksesta on kirjoitettu myöhemmin kirja, jonka pohjalta on tehty myös elokuva, joka tuli teattereihin tammikuussa.

Lamminparras kertoo Ylellä, että hän kävi vuosia psykiatrin pakeilla, mutta syytä teolleen mies ei osaa vieläkään kertoa.

- Olen vetänyt kivirekiä perässäni 34 vuotta, väsyneen kuuloinen Lamminparras sanoo.

Lamminparras lensi 18 tunnin ajan lentokoneella matkustajat kyydissään useiden kaupunkien väliä, päätyen myös Amsterdamiin asti. Sen hän teki omien sanojensa mukaan, jotta hän saisi miettimisaikaa. Lamminparras kiistää, että hän olisi pyytänyt ikinä lunnaita kaappauksesta.

Nykyään hän kertoo olevansa onnellinen Ruotsissa.

- Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Olisin sen voinut jättää tekemättäkin, Lamminparras sanoo.

MIMOSA HEDBERG
[email protected]