Ma nyt toistan itseani taas mutta tassa sisotalolle taas kerran:
Kaivelin joutessani vahan lisatietoja tuosta Suomen oikeuskaytannosta/yksityisyyden suojasta naissa salaiseksi julistetuissa jutuissa. MOT:n 2004 tekema juttu insestituomioista tuntuisi liippaavan aika lahelta. LSH:sta tuomittu isa esiintyi toimittajan yllytyksesta etunimellaan ja omilla kasvoillaan ohjelmassa -- YLE julkaisi ja viela uusi ohjelman aidin (ja uhrien) pyynnoista huolimatta. Asianomaiset kantelivat, KO tuomitsi, hovi vapautti ja KKO tuomitsi ohjelmassa esiintyneen isan ja sen tehneen toimittajan ja toimituspaallikon sakkoihin.
KKO:n tuomiosta:
Syyttäjä vaati A:lle, B:lle ja C:lle rangaistusta seuraavista rikoksista:
Kohta 1
A:lle salassapitorikoksesta, koska tämä oli 19.4.2004 - 22.4.2004 Helsingissä vastoin Helsingin hovioikeuden antamassa tuomiossa määrättyä salassapitovelvollisuutta paljastanut tuomion ja oikeudenkäyntiasiakirja-aineistoon liitettyjen asiakirjojen sisältämiä salassapidettäviä seikkoja käymällä yhdessä Yleisradion toimittajan B:n kanssa läpi salassapidettäviä seikkoja asiassa, jossa hän oli ollut vastaajana. A oli tiennyt, että asiakirjoista läpikäytäviä salassa pidettäviä seikkoja tultaisiin käsittelemään television MOT-ohjelmassa nimeltä "Lääkärit tuomareina" siten, että A esiintymällä omin kasvoin ja omalla etunimellään tulisi olemaan hyvin tunnistettavissa. A oli salassapidettävät asiat paljastaessaan tiennyt, että ohjelman kautta myös X ja Y sekä lasten äiti Z, joiden suojaksi hovioikeuden määräämä salassapitovelvollisuus oli määrätty, tulisivat A:n tunnistamisen kautta laajemman henkilöpiirin tunnistettavaksi niin, että tämä henkilöpiiri voisi yhdistää salassapidettävät tiedot lapsiin ja lasten äitiin. A oli tietoisesti vastoin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 23 §:n 2 momenttia paljastanut muitakin kuin itseään koskevia tietoja salassapidettävästä tuomiosta, kun samalla oli paljastettu ilman asianomistajien suostumusta myös salassapidettäviä tietoja lapsista ja lasten äidistä. Salassapidettävät tiedot olivat liittyneet rikoksen teko-olosuhteisiin, rikoksen uhrien toimintaan ja heihin kohdistettuihin hoito- ja tutkintatoimenpiteisiin sekä lasten äidin toimintaan asiassa. Salassapidettävät tiedot olivat siten olleet syytteen kohdassa 4 mainittuja yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia tietoja. MOT-ohjelma oli esitetty TV 1 -kanavalla 19.4.2004 ja uusintana 20.4.2004 sekä 22.4.2004 YLE 24 -kanavalla.
---
C oli lisäksi päättänyt, ettei MOT-ohjelman uusintaa 20.4.2004 ja 22.4.2004 YLE 24 -kanavalla peruuteta huolimatta siitä, että lasten äiti oli tätä pyytänyt kertoen ohjelman aiheuttavan suurta kärsimystä hänelle ja hänen lapsilleen.
----
A, B ja C tuomitaan rikoslain 24 luvun 8 §:n 1 momentin nojalla 19. - 22.4.2004 tehdystä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä kukin 50:een päiväsakkoon.
A, B ja C sekä Yleisradio Oy velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä X:lle ja Y:lle sekä Z:lle kullekin erikseen 5 000 euroa. Korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeuden tuomiossa mainitusta ajankohdasta 19.4.2004 lukien.
Tassa koko KKO:n paatos perusteluineen:
http://www.kko.fi/45598.htm
Ja tassa ohjelman tehneen toimittajan kommentti tuomiosta:
http://blogit.yle.fi/mot/korkein-oikeus-opettaa
Naiden sananvapautta vaativien kannattaisi lukea esim. nama kohdat huolella
26. A:n esiintyminen ohjelmassa on edellä todetuin tavoin tapahtunut B:n yllytyksestä ja C:n myötävaikutuksesta. Edeltä yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevasta osasta ilmenevistä syistä ei salassa pidettäviksi määrättyjen tietojen paljastamisen voida katsoa perustuneen yleisön tiedon tarpeeseen, kun taas noiden tietojen suojaamiseen on ollut pakottava tarve. Sananvapauteen puuttuminen on siten perusteltua. Punnittuaan näin asiaa myös sananvapauden ja yksityiselämän suojan kannalta Korkein oikeus katsoo, että B:n menettely täyttää salassapitorikoksen yllytyksen ja C:n menettely mainitun rikoksen avunannon tunnusmerkistön.
Ja erikseen viela huomata, ettei EIT:stakaan sitten loytynyt ymmartajia:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/EIT+ ... 5264217890
EIT: Ylen sai tuomita MOT-ohjelman insestijaksosta
2.3.2011 15:31
A A
STT
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) hyväksyy ratkaisun, jossa korkein oikeus tuomitsi Ylen MOT-ohjelman toimittajat insestijutusta sakkoihin. EIT päätti jättää tuomittujen valituksen käsittelemättä.
Ohjelmassa haastateltiin poikiensa hyväksikäytöstä tuomittua miestä, joka esiintyi omilla kasvoillaan ja etunimellään. Näin myös uhrit olivat tunnistettavissa.
Korkein oikeus tuomitsi miehen, ohjelman toimittajan ja tämän esimiehen sakkoihin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Kukin sai 50 päiväsakkoa. Lisäksi Yle ja tuomitut määrättiin maksamaan 5 000 euron kärsimyskorvaukset sekä pojille että heidän äidilleen.
EIT on korkeimman oikeuden kanssa yhtä mieltä siitä, että useat ihmiset ovat voineet yhdistää uhrit haastateltuun mieheen. Se pitää sananvapauden rajoittamista perusteltuna olosuhteissa, joissa alaikäisistä seksuaalirikosten uhreista paljastettiin arkaluontoisia tietoja.
Tuomioistuin pitää insestiä yhteiskunnallisesti merkittävänä asiana, mutta katsoo, että siitä olisi voinut kertoa paljastamatta uhrien henkilöllisyyttä.
Tapauksessa oli kyse myös siitä, syyllistyivätkö toimittajat yllytykseen tai avunantoon salassapitorikokseen julkaistessaan tuomioistuimessa salaiseksi määrättyjä asioita.
Tutkijatohtori Päivi Tiilikan mukaan tapaus viestittää toimittajille, että salaisten tietojen julkaisemisessa kannattaa olla varovainen.
"Tässä on pää avattu siihen suuntaan, että myös tietojen eteenpäin levittäjällä voi olla vastuu salassapitorikoksesta. Aiemmin on ajateltu, että vain tiedon luovuttaja on vastuussa."
Tiilikasta tapaus eroaa kuitenkin selvästi perinteisistä tietovuodoista, joissa toimittaja saa salassa pidettävää materiaalia esimerkiksi viranomaiselta. Näissä tapauksissa kynnys tuomita osallisuudesta salassapitorikokseen olisi varmastikin korkeampi.
Suomi on saanut useita langettavia tuomioita median sananvapauden loukkaamisesta. Suomen asioita käsittelevä jaosto on hiljattain muuttunut, ja Tiilikka pitää mahdollisena, että sillä on jatkossa vaikutuksia EIT:n linjaan.
"Tässä nyt nähdään, ettei EIT ole automaatti, josta aina tulisi sananvapausmyönteinen ratkaisu. Tässä valituksen perusteettomuutta on pidetty aika ilmeisenä, kun sitä ei otettu edes käsittelyyn", hän sanoo.