Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Minkä ihmeen takia kauhea haloo asioiden vuotamisesta julkisuuteen?
Kuka ne sitten on vuotanutkin, voi olla Anneli, Kukka tai joku virkamies, mutta henkilö on varma, että jutut ovat satuja.
Eikai se ennenkään ole ollut rikos päästää satuja julkisuuteen.
Ajatelkaas sitä asian toista laitaa, jos olisitte itse syytteessä seksuaalirikoksita ja olisitte syyttömiä ja syyttäjällä olisi vaan tarve tuomita teidät hinnalla millä hyvänsä. Miltä tuntuisi? Eikö tekisi siinä vaiheessa mieli vähän livauttaa asiaa koko kansalle.
Jos Anneli todetaan syylliseksi, niin tietää kansa ainakin sen järjettömyyden millä hänet on tuomittu tai vaikka syyttömäksikin todettaisiin, niin sillä paremmallakin syyllä on se hyvä kansan tietää mitä tapahtui siellä salseurassa.

Olettaminen on kaikkien munausten äiti!
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Meinaakos A.W että terveydenhuollon ammattilaisten tutkimustulokset ovat satuja? Millä kompetenssilla tätä väität? Oletko tutkinut asianosaiset ja onkos lääkärin koulutusta. Valelääkärin titteli ei kelpaa.A.W kirjoitti:Ei kai se ennenkään ole ollut rikos päästää satuja julkisuuteen.
Ajatelkaas sitä asian toista laitaa, jos olisitte itse syytteessä seksuaalirikoksita ja olisitte syyttömiä ja syyttäjällä olisi vaan tarve tuomita teidät hinnalla millä hyvänsä. Miltä tuntuisi? Eikö tekisi siinä vaiheessa mieli vähän livauttaa asiaa koko kansalle.
Jos Anneli todetaan syylliseksi, niin tietää kansa ainakin sen järjettömyyden millä hänet on tuomittu tai vaikka syyttömäksikin todettaisiin, niin sillä paremmallakin syyllä on se hyvä kansan tietää mitä tapahtui siellä salseurassa.
Ja ajatteleppas sitä toista laitaa, rikoksen uhrin asemaa. Mitä jos oikeusoppineet toteavatkin että rikos on tapahtunut? Vai onko periaatteesi että: ei oikeutta maassa saa jos itse sit' ei hanki.
Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Turrelle satu:
Olipa kerran eräs henkilö jolla oli koira. Tämä henkilö oli kerran kävelyllä pimeällä metsäpolulla koiransa kanssa, kun vastaan tuli joukko iloisesti rallattelevia rappareita omista kökkäjäisistään. Huomatessaan yksinäisen henkilön he päättivät pitää vähän hauskaa. Koiranulkoiluttajan mielestä se ei ollut kovin hauskaa, koska häntä pakotettiin sukupuolisiveettömyyksiin ja lopuksi yksi rappareista työnsi tyhjän kaljapullonsa henkilön peräreikään. Pahaksi onneksi se myös särkyi, joten vammat olivat jopa hengenvaaralliset.
Koiranulkoiluttaja ilmoitti tapauksen poliisille ja väitti kivenkovaan tunnistaneensa yhden henkilöistä koko kansalle tutuksi tulleeksi silmäätekeväksi. Tämä oli vielä unohtanut ottaa essunsakin pois ja oliko juuri tämä henkilö jopa se kaljapullon anaalin työntäjä.
Alibi ja hymy ja valtakunnan media revittelivät jutulla, mutta julkisuuden henkilö väitti koiranulkoiluttajan valehdelleen. Hän ei ole koskaan ollutkaan missään lähiseudullakaan.
Oikeudenkäynnissä oli vain tämä julkkisrappari syytettynä, kun muita ei saatu kiinni koska rapparihan ei tovereitaan kavaltanut ja väitti itseään syyttömänä leivättömän pöydän ääreen raahatun suljetuin ovin käsiteltävään juttuun. Rappariystävät ujuttivat salaista oikeudenkäynnissä esiin tullutta tietoa lehdille.
Kauhukseen koiranulkoiluttaja huomasi lehden ostaessaan kuvia perslävestään ja muitakin arkaluontoisia asioita terveydentilaansa koskien. Olipa siellä rapparin proffessoriystävältä lausunto, jossa koiranulkoiluttaja on todettu paranoidiseksi masokistiksi joka on täten vain itse halunnut huomiota ja aihettanut vammansa itse, syyttääkseen vihaamaansa syytetyksi lavastettua rapparia.
Tästä asiasta kirjoiteltiin keskustelupalstoilla ja syytettiin salaliitoista. Koiranomistajakin joutui paparazzien kuvaamaksi kun hän ulkoilutti koiraansa vaivalloisesti kävellen.
Julkkisrappari vapautettiin koska koiranulkoiluttajan kertomus todettiin keksityksi.
No eihän sille mitään voi, että joskus syytetty vapautetaan koska näyttö ei riitä. Koiranomistaja oli tunnistettu lähiössään kaikkien toimesta bussikuskiksi joka usein ajoi linjaa juuri heidän lähiöstään kaupunkiin.
Nuoriso bussiin astuessaan aina tervehti kohteliaasti. Terve persläpi, vieläkö sirut vaivaa anaalia.
Onkos ollut ummetusta. Kärsiikö istua ja muita asiattomuuksia.
Rappari se laskelee laulellen vesiä vielä tänäkin päivänä ja on autuaasti unohtanut koko jutun, mutta koiranulkoiluttaja bussikuski tunnetaan niillä seuduilla revenneenä persläpenä kuolemaansa asti. Joka päivä hän katuu ajattelemattomuuttaan. Ei olis pitäny kertoa niille lääkäreille eikä virkavallalle mitään. Helpommalla olisi päässyt kun olisi uskonut rapparia siellä tapahtumapaikalla kun hän sanoi. "Unohdetaan koko juttu. Satuit vai tulemaan vastaan. Kukaan ei tule koskaan uskomaan sinua jos kerrot tunnistaneesi minut, koska voin tehdä jotain minkä tulet muistamaan loppuelämäsi."

Mainio satu. Jäin miettimään voisiko joku asianajaja olla rappari.
Minun satuni: Islannissa kun mannerlaatat liikkuvat aiheutuu purkauksia ja tulee paljon savua, josta lehdissä kerrotaan.
Minun satuni: Islannissa kun mannerlaatat liikkuvat aiheutuu purkauksia ja tulee paljon savua, josta lehdissä kerrotaan.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Seppo kertoilee kolmen lapsen äidistä nyhetsbanken.se:n sivuilla.
Määkin kerron sadun kaikille Niskasaaren artikkelia totuutena pitäville:
Mikko potkaisi Markkua vasempaan jalkaan. Markulle tuli polveen haava ja farmarit menivät rikki. Markku vaati korvausta housuista ja lääkärissä käynnistä. Mikko ei suostunut maksamaan, perustellen asiaa sillä, että oikea jalka oli vahingoittumaton ja farmareiden mainoksessa oli kerrottu, ettei kangas mene rikki.

Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Isotalon Seppo on kyllä - no ei siistejä sanoja löydy mutta katsokaa itse:
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... eb31a3.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... 1fd9f9.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... eb31a3.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... 1fd9f9.jpg
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Kyllä täällä bannia annetaan ihan harmittomista satukirjojen analysoinneista, mutta ei asiattomuuksia viljelevistä kirjoituksista. Itse en ole vasikoinut ketään, koska olen sananvapauden kannalla.
PS. Ihan alkuaikona yhden kerran sirpan, koska provosoiduin ihan aloittelijamaisesti.
PS. Ihan alkuaikona yhden kerran sirpan, koska provosoiduin ihan aloittelijamaisesti.
Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.
-
Lähtöruutu
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 533
- Liittynyt: La Joulu 10, 2011 11:44 am
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Onneksi en harrasta vasikointia ja onneksi satukirjojen analysointi on harmitonta. Vaan tässä viimeksi mainitussa on järkeä ja logiikkaa. Lisäksi noin yleisesti ottaen toisiinsa erityisessä suhteessa olevat lapset, esim kaksoset, saattavt keskenään luoda ihan oman, uuden symbolikielen. Miksei aikuisetkin ja jotkut yhdessä lastensa kanssa.annijatta kirjoitti:Kyllä täällä bannia annetaan ihan harmittomista satukirjojen analysoinneista, mutta ei asiattomuuksia viljelevistä kirjoituksista. Itse en ole vasikoinut ketään, koska olen sananvapauden kannalla.
PS. Ihan alkuaikona yhden kerran sirpan, koska provosoiduin ihan aloittelijamaisesti.
-
annaanna
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Joko sinä taas Valhalla olet joutessasi käynyt viestejä kirjoittelemassa (siis S. Isotalon kynästä ei noin huoliteltu ja oikeinkirjoitettu teksti ole lähtöisin sitten milläänValhalla kirjoitti:Isotalon Seppo on kyllä - no ei siistejä sanoja löydy mutta katsokaa itse:
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... eb31a3.jpg
http://i1199.photobucket.com/albums/aa4 ... 1fd9f9.jpg
Mistähän tuokin löytyy, linkkivinkkiä en kyllä kaipaa. Onko peräisin sieltä Iltalehden keskustelusta. OT: minun kirjoituksia ei sieltä löydy. Virolaisen blogiin joku kirjoittaa silloin tällöin kuin "minun kynästäni", mutten ole sinne kuin kauan sitten yhden viestin laittanut.
Valhallan linkintakaa:
Tuorein Hymy-lehti todistaa vakuuttavasti, että Anneli Auerin nuorimpien lasten väitetytLainaus:
EI nimimerkkiä kirjoitti:
"Mitäs minä sanoin aikoinaan!
Lukekaa tuoreesta Alibista; Poliisi jäänyt kiinni pojan manipuloinnista.
...
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Missäköhän tupla oot lomas viettänyt. Näytät olevan kuitenkin ihan sekaisin edelleen. toivottavasti et Tukholmassa Seppo Isotalon kanssa. Ainakin uskot tietäväsi mitä hän tekee tai ei. Tuolle loman traumallesi voisi tarvita pätevämpääkin kriisiapua kuin kakkeli - sen sortin Isotalosta on kyse.
Ps. Viestini antoi vapauden lukijalle itse päättää, onko ko teksti kenenkä. Annaana ei sitten osannut vaan ryhtyi taas ensin miettimään Valhallaa ja oikein alleviivaten ja mitähän se Valhalla on tarkoittanut.
Ps. Viestini antoi vapauden lukijalle itse päättää, onko ko teksti kenenkä. Annaana ei sitten osannut vaan ryhtyi taas ensin miettimään Valhallaa ja oikein alleviivaten ja mitähän se Valhalla on tarkoittanut.
-
annaanna
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Näin kirjoitit:Valhalla kirjoitti:Missäköhän tupla oot lomas viettänyt. Näytät olevan kuitenkin ihan sekaisin edelleen. toivottavasti et Tukholmassa Seppo Isotalon kanssa. Ainakin uskot tietäväsi mitä hän tekee tai ei. Tuolle loman traumallesi voisi tarvita pätevämpääkin kriisiapua kuin kakkeli - sen sortin Isotalosta on kyse.
Ps. Viestini antoi vapauden lukijalle itse päättää, onko ko teksti kenenkä. Annaana ei sitten osannut vaan ryhtyi taas ensin miettimään Valhallaa ja oikein alleviivaten ja mitähän se Valhalla on tarkoittanut.
"Isotalon Seppo on kyllä - no ei siistejä sanoja löydy mutta katsokaa itse"
Ei tuosta kyllä silmille hyppää tuo lukijalle tarjottu spekuloinnin mahdollisuus, mutta osasin ihan omatoimisesti ottaa vapauden väkertämiesi kuvien sisältöä tulkita. Home-made tuntuvat olevan. Olet noita tuotoksiasi ennenkin tänne laahaillut, joten tuttu tuo toimintatapasi. Noi pippelijutut on niin sua (ja alaikäiset niin lutunoita sun mielestäsi kuvissa). Miksi ihmeessä tuot tuollaista päskää esille???????????????????????????????????????????????????????????
On sulla motiivit touhuillesi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hyvä sieltä puskista on huudella nimeltä mainittua henkilöä vastaan avuttomia solvauksia syytäen, ainakin tällä palstalla, jossa EI OLLA MIELIPIDEPOLIISEJA.
Mitä tulee Seppo Isotalon tekemisiin niin jotain niistä tiedän minäkin. Hän ei ole tuolla tavalla viestejään kirjoitellut ainakaan tälle palstalle, eikä hän ole kutsunut minua visiitille Tukholmaan
Kummallista ja peräti merkillistä, että vain kaksi nikkiä ei osaa nimimerkkiäni oikein kirjoittaa. Vaan samalla tavalla väärin
Ps. Mun on pakko alleviivauksella yrittää erotella itsetuotamani teksti ja kommentointi mahdollisista lainauksista viesteissäni, sillä ylläpito on minun suhteeni laksatiivinen.
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
No tiedä onko Isotalo kun on tuolla revitellyt lisää ja suomeksi:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/s ... &page=1103
Mutta samansortin hörhöjä on. Ja annaanna ilmoittautui mukaan.
Tätä se pro-annelistit, Alibi ja Hymy sai aikaiseksi. Varmaan tyytyväisiä nyt.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/s ... &page=1103
Mutta samansortin hörhöjä on. Ja annaanna ilmoittautui mukaan.
Tätä se pro-annelistit, Alibi ja Hymy sai aikaiseksi. Varmaan tyytyväisiä nyt.
-
annaanna
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Minä kyllä pidän Niskasaaren yhteenvetoa luotettavana, niinkuin nyt kolmentuhannen sivun tiivistäminen olla voi. Kyseessä vapaa toimittaja, joka kirjoittaa ja tutkii itseään kiinnostavia yhteiskunnallisia asioita ja vallankäyttäjiä. Eri aikauslehdet laidasta laitaan antavat palstatilaa kolumneilleen. Maksavatkin niistätaavetti kirjoitti:Seppo kertoilee kolmen lapsen äidistä nyhetsbanken.se:n sivuilla.
Määkin kerron sadun kaikille Niskasaaren artikkelia totuutena pitäville:
Mikko potkaisi Markkua vasempaan jalkaan. Markulle tuli polveen haava ja farmarit menivät rikki. Markku vaati korvausta housuista ja lääkärissä käynnistä. Mikko ei suostunut maksamaan, perustellen asiaa sillä, että oikea jalka oli vahingoittumaton ja farmareiden mainoksessa oli kerrottu, ettei kangas mene rikki.
Mutta tuota sadun Markun edesvastuutonta käytöstä ihmettelen. Miten joku näinä kansakuntamme kohtalonpäivinä voi mennä rasittamaan jo äärirajoillaan ponnistelevaa terveydenhoitojärjestelmäämme haavalla. Täysin ylimitoitettua toimintaa. Googlella löytyy yllinkyllin tietoa haavanhoidosta kaalinlehden avulla aina moderniin kosteaan haavanhoitoon http://www.omaplus.fi/?n=3873 Mitään korvausvelvollisuutta ei voi syntyä, maksaahan sossu muutenkin kaikki Markun menot. Parin laastarilapun hinta ei tunnu missään niissä korvaussummissa ja etuuksissa.
Mikon tuntien hän ei ilman provosointia ketään ole koskaan polveen potkinut vaan esimerkiksi perintätoimensa aina ulkoistanut. Että sopii vaan Markun katsoa peiliin, taas kerran. Läheisriippuvainen narsisti mikälie. Reklamaatiot housuista tulee kuluttajan tietysti osoittaa ensisijaisesti ostopaikkaan ja valmistajalle. Lisätietoja saa kotikunnan kuluttajaneuvojalta. Nokkela tietysti uhkailee valmistajaa laajalla netissä toteutetulla puskistahuutelukampanjalla ja saa siten sievoiset summat palauttaessaan risat pöksynsä vähin äänin valmistajalle, joka risapöksyihin vedoten jättää maksamatta miljoonalaskunsa vietnamilaislapsityöläisilleen. Kansainvälistä oikeuskäytäntöä parhaimmillaan.
Ilman mikkoja ei maailmantalous pyörisi.
Eikä ilman mikkoja totuus koskaan tulisi julki.
-
annaanna
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Täytyi se linkkivinkkikin vaan saada tänne annettua.Valhalla kirjoitti:No tiedä onko Isotalo kun on tuolla revitellyt lisää ja suomeksi:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/s ... &page=1103
Mutta samansortin hörhöjä on. Ja annaanna ilmoittautui mukaan.
Tätä se pro-annelistit, Alibi ja Hymy sai aikaiseksi. Varmaan tyytyväisiä nyt.
Minkä tähden Valhalla, minkä tähden???
Todellinen nimi on jo tiedossa.
Samaa mieltä tuosta kirjoittajien hörhöydestä, mutta eri mieltä henkilöllisyydestä. Minä en tuonne viestittele.
Hyvä poika, opit nimeni kirjoittamaan nui vaan.
-
rantakoski
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1479
- Liittynyt: La Touko 12, 2012 5:39 pm
Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)
Se on annaanna kuka Iltalehteen spämmää kun ei minfossa pärjää.