Tänään, kahden tunnin päästä täytyy yksi unelmistani. Maailman paras progebändi ja ehkä maailman paras kevyen musiikin yhtye RUSH esiintyy Suomessa. Näin bändin viime kiertueen Tukholman keikan, mutta tällä kertaa he ulottavat kiertueensa myös Suomen puolelle. Liput myytiin loppuun alta aikayksikön.
Kuten HS tänään kirjoitti, bändi jakaa mielipiteitä vahvasti. Itse kuulun siihen ryhmään, joka fanaattisesti pitää tätä rocprogeyhtyettä jopa yhtenä maailman ihmeistä!! Roll The Bones !!!
RUSH
Lipun hinnan arvoinen ehdottomasti. Keikka ei kyllä yltänyt samalle tasolle, mikä oli viime kiertueen Tukholman keikalla. Syynä saattaa olla myös se, että Helsinki oli nyt kiertueen viimeinen etappi ja bändi varmasti kaipasi jo kotiin.
Toinen TODELLA MERKITTÄVÄ syy on se, että Hartwall Areena ei missään tapauksessa sovellu musiikin esittämisen estradiksi. Olen käynyt nyt 4 eri bändiä siellä kuuntelemassa ja aina eri paikoilla katsomossa. Ja aina sama ongelma. Basso ei erotu riittävästi, jos edes kuuluu lainkaan!!!! Järkyttävät kaiut syntyvät jo areenan seinämistä ja monin osin esitys puuroutuu ja koko ilta on mennä pilalle (näin on käynyt Chiuli Peppersien ja Rushin keikoilla, jossa bassostemmojen osuus on merkittävä koko bändin soitannan kannalta). Minusta Areenan bändikeikat tulisi kieltää!! Tuollainen on jo kuuntelijoitten aliarvioimista. Jätetään Areena kaukalopalloilijoitten käyttöön.
Onneksi tunsin Rushin kappaleet ennalta, joka helpotti kuuntelua.

-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Rush on yksi suurista. Itse pidän heidän suuresti parjatusta 80-luvun tuotannosta. Uudemmilla levyillä ovat käyttäneet liikaa akustista, yleinen vanhenevien rokkareitten linja.
Yleisö taisi olla n. 99% miespuolista, koska Geddy on yksi naisten kestoinhokeista. Oliko sinne eksyneet paikalle myös kaikki valtakunnan hipit/hörhöt?
Soittiko Freewillin?

Kyllä tuolla naisiakin oli, ihan Rushin paitakin päällä eli varmasti näitä naispuolisia kannattajiakin on. Lähialueen baarit ja yleisö oli kieltämättä täynnä 30-60 vuotiaita miehiä. Näistä osa oli vielä pitkätukkaista, mutta monet myös siistin ulkonäön omaavia. Ilmeisesti ikä tuonut RUSH-faniuden aikana muutoksia sos. tai tal. statuksessa...
Soittivat Freewillin, joka muuten on yksi bändin parhaista. On totta, että 80-luku ja erityisesti sen alku (Moving Pictures) on myös minunkin mieleen. Rush todella on yksi suurista.
Muuten, mainitkaa 5 JENKEISSÄ eniten peräkkäisiä kultalevyjä saanutta bändiä. Voittajalle tarjoan tuopin tuolla virtuaalipubissa.
Soittivat Freewillin, joka muuten on yksi bändin parhaista. On totta, että 80-luku ja erityisesti sen alku (Moving Pictures) on myös minunkin mieleen. Rush todella on yksi suurista.
Muuten, mainitkaa 5 JENKEISSÄ eniten peräkkäisiä kultalevyjä saanutta bändiä. Voittajalle tarjoan tuopin tuolla virtuaalipubissa.
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Ha meinasin jo mennä lankaan. PERÄKKÄISIÄ siis. Hmmm....Matula kirjoitti:Kyllä tuolla naisiakin oli, ihan Rushin paitakin päällä eli varmasti näitä naispuolisia kannattajiakin on. Lähialueen baarit ja yleisö oli kieltämättä täynnä 30-60 vuotiaita miehiä. Näistä osa oli vielä pitkätukkaista, mutta monet myös siistin ulkonäön omaavia. Ilmeisesti ikä tuonut RUSH-faniuden aikana muutoksia sos. tai tal. statuksessa...![]()
Soittivat Freewillin, joka muuten on yksi bändin parhaista. On totta, että 80-luku ja erityisesti sen alku (Moving Pictures) on myös minunkin mieleen. Rush todella on yksi suurista.
Muuten, mainitkaa 5 JENKEISSÄ eniten peräkkäisiä kultalevyjä saanutta bändiä. Voittajalle tarjoan tuopin tuolla virtuaalipubissa.
1.Rush
2. Rolling Stones
3. Elvis
4. Kiss
5. Beatles
muuten taitaisi mennä
1.Kiss
2. Elvis
3. Rush
4. Rollarit
5. Beatles